.PIENISSÄ HÄISSÄ.

Viime lauantai oli suorastaan maaginen, ihan kuin oltaisiin oltu se päivä ja ilta jossain satumaailmassa. Ja tavallaan me oltiinkin: juhlapaikalla oli historian havinaa vuosisatojen takaa ja se oli maalaisromantiikkaa tulvillaan. Aamulla oli helottavaa auringonpaistetta, sitten ukkosta ja kaatosade, jälleen aurinkoa ja illalla pelloille nousi mieletön sumu. Täydellinen hääpäivä ja täydellisesti meidän näköinen ja vaikka pieniä vaikeuksiakin oli, ei nekään loppujen lopuksi haitannut, kun osattiin ottaa nekin huumorilla ja olankohautuksella. Mukana oli vain aivan lähimmät ja rakkaimmat ihmiset, jotka tekivät juhlasta vieläkin paremman <3

Juhlapaikkana toimi Etelä-Pohjanmaalla Ilmajoella sijaitseva Vanha Loukasmäki, aivan hurmaavan ihana, vanha maametsätila, jonne ajetaan pientä hiekkatietä pitkin kilometrikaupalla, kunnes lopulta päädytään ihanaan hirsirakennusten pihapiiriin. Meidät vihittiin Loukasmäen riihessä, päätalossa syötiin herkullista ruokaa ja kahviteltiin, riihessä tanssittiin ja ilta lopetettiin isoon perinteiseen savusaunaan. Vieraille oli varattu idyllinen aittamajoitus pihapiiristä ja itse hääparina yövyimme päätuvan yläkerrassa pienessä romanttisessa vinttihuoneessa.

Viime lauantain häät onkin ehkä ollut isoin syy siihen, miksi blogiin ei ole oikein riittänyt energiaa melkeinpä viimeiseen vuoteen, eli siitä saakka, kun häiden suunnittelu alkoi :D Antakaa siis anteeksi tämä pitkään jatkunut hiljaiselo, mutta eiköhän tämä tästä taas pikkuhiljaa lähde elpymään, kun on päästy tästä aivokapasiteettia kuormittavasta tapahtumasta yli.

Tässä siis pikainen postaus koskien mun häämeikkiä ja -kynsiä ja muutama näpsy, jotka meidän ihanat kuvaajat (Johanna Hietanen Photography) ehtivät jo julkaista blogissaan. Näistä preview-kuvista tuli hirveä hinku saada nähdä lisää kuvia H-E-T-I, mutta jospa nyt kuitenkin vain kiltisti odotellaan loppuja kuvia. Ensin kuitenkin mun itse nopeasti näpsäämät meikki- ja kynsikuvat.

823_haameikki3

Hello! Ensimmäinen täyspärstäkuva ikinä, olkaa hyvä.

Hiuksia kihartelin isolla sauvakihartimella, mutta kaikista aineista huolimatta hiukset suoristui paljon päivän/illan aikana, mutta en antanut sen häiritä. Päässä myös aimo annos hiustenpidennys-tukkaa sekä halo-pidennyksen että klipsipidennyksen muodossa.

Häämeikissä seuraavaa:

POHJA:
Dior Glow Maximizer (pohjustaja)
Guerlain Tenue de Perfection Foundation (sävy 01)
Shiseido Sheer Eye Zone Corrector valokynä (sävy 101)
Armani High Presicion Corrector (sävy 1)
Clarins Loose Powder (edellinen versio)
Guerlain Terra Ora aurinkopuuteri (kesälook 2013)
NARS Orgasm poskipuna
Chanel Illuminating Powder (kevätlook 2013)

SILMÄT:
NARS Smudge Proof Eyeshadow Base (luomenpohjustus)
Sleek Oh So Special -paletista sävy Gateau (koko liikkuvalla luomella ja tumman häivytyksessä)
Urban Decay Naked 2 -paletista Busted (ulkonurkkaan ja luomivakoon)
Urban Decay Naked 2 -paletista Blackout (ulkonurkkaa tummentamaan)
Urban Decay Naked 2 -paletista Bootycall (kulmaluulla ja sisänurkassa)
INGLOT Kohl Pencil 01
Sensai Liquid Eyeliner 01
Sensai 38 Volumising Mascara
Eyelure ripsitupsuja (short ja medium) + DUO Adhesive ripsiliimaa
Clarins Eyebrow Pencil (sävy 03, ei myydä Suomessa)

HUULET:
Lumene N1 Pähkinäpuu huultenrajauskynä (lopetettu)
Lumene B2 Savanni huultenrajauskynä (lopetettu)
Clarins Joli Rouge Brillant 16 Pink Coral (kausisävy, lopetettu)

824_haameikki4

Lähikuvaa vielä. En siinä tohinassa muistanut ottaa enää silmät kiinni kuvaa, mutta minkäs teet. Tällä mennään. Kuvassa meikki näyttää vaalealta, mutta todellisuudessa se oli kyllä tummempi.

825_haakynnet_ja_potaatit

Hääkynsiin (käsiin siis) laitoin ensin pohjalle MAC Creme Hangin’ Loose -nudelakan (muistaakseni jostain kausikokoelmasta), sen päälle OPI:n Rose of Light glitteriä (nimettömässä kaksi kerrosta kauttaaltaan, muissa vain kärkiin liukuna) ja nimettömiin vielä lisäksi OPI:n I Reached My Gold! -lakasta isompaa hexaglitteriä. Potaateissa muuten sama koristelu OPI-lakoilla, mutta alla onkin YSL:n 27 Noir Primitif.

Mutta sitten Johannan ja Jounin kädenjälkeä <3

826_04h____kuvaaja-0005

.Johanna Hietanen Photography.

827_05h____kuvaaja-0014

.Johanna Hietanen Photography.

828_06h____kuvaaja-0006

.Johanna Hietanen Photography.

829_07h____kuvaaja-0007

.Johanna Hietanen Photography.

830_08h____kuvaaja-0009

.Johanna Hietanen Photography.

831_09h____kuvaaja-0010

.Johanna Hietanen Photography.

832_10h____kuvaaja-0011

.Johanna Hietanen Photography.

833_11h____kuvaaja-0013

.Johanna Hietanen Photography.

<3<3<3
Häähumuterveisin,
Rouva E.

42 thoughts on “.PIENISSÄ HÄISSÄ.

  1. Niin käsittämättömän kauniita kuvia, ja niin on kaunis myös hääparikin :) Melkein tuli tippa linssiin kun katselin noita kuvia jo aikaisemminkin. Mäkin haluan nähdä lisää kuvia, myös H-E-T-I! FB:ssä jo onnittelin, mutta eihän onnea voi olla liikaa? Eli onnea taas, yhä, edelleen, nyt ja tulevaisuuteen! <3 ^_^

    1. Tauluja olisikin tarkoitus teettää ainakin muutamasta kuvasta, mutta taidetaan päättää vasta, kun saadaan ne kaikki :)

  2. Kaunis häämeikki! Aivan mahtavia kuvia, ei pysty valitsemaan suosikkia kun niin moni on vaan niin upea! Ehkä tykkään eniten noista missä seisotte kuistin edessä ja sitten tuosta peltohalauksesta, mutta siis hienoja ne on kaikki.

  3. Oi oi onnea hyvin hyvin paljon teille! Kyseinen lauantai oli sitten oikein kunnon juhlapäivä, kun täällä juhlittiin baby showereitten merkeissä :)

  4. Oi ihanaa, tuhannesti onnea! :) Kuinka monta vierasta häissänne siis oli? :) Itsekin haaveilen pienistä häistä, mutta suuri suku… miten siis olla loukkaamatta ketään, kun kaikkia ei kuitenkaan halua kutsua? :D

    1. Tehtiin raju linjanveto: vain molempien sisarukset, vanhemmat ja yhdet kaverit ja niiden kaikkien jälkikasvu, jotka halusi tulla. Yhteensä kuvaajat mukaanlukirn meitä oli 25 :)

  5. Kesän kaunein morsian <3Jee, mä jo niin odotin teidän hääkuvia, todella kauniita <3 Hietaset osaavat kyllä asiansa.

  6. Parhaimmat onnittelut! <3 Olet ollut upea morsian – niin uskomattoman kaunis! Ihana kun olet käyttänyt häämeikissä sellaisia tuotteita, jotka minulle tulee aina sinusta mieleen. Esim. tuo Pähkinäpuu-rajauskynä :) Häämiljöö näyttää tosiaan aivan satumaiselta.

    1. Säästin viimeistä pähkinäpuu-kynää nimenomaan tätä varten :D Nyt voin sitten käyttää sen loppuun rauhassa.

  7. Paljon onnea! Todella kauniita kuvia. Mistä nuo koristevalopallot on, jotka näkyvät ladossa?

    1. NetAnttilasta tilasin. Clas Ohlsonillaki oli vastaavia, mut ne oli jo ehtiny loppua tältä kesältä. Kuulemma jotain vastaavaa tulee kyllä valikoimaan takaisin ennemmin tai myöhemmin :)

  8. Onnea vielä kerran! Aivan ihania nuo teidän hääkuvat, ihanan maagisia tosiaankin..! Ja oot ollut niin klassisen kauniina <3

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s