.CURLY GIRL METHOD -KOKEILUJA.

Postauksessa mainoslinkkejä, merkattu tähdellä *

Kaikkialla puhutaan nyt Curly Girl Metodista. Kyse on siis taipuisille ja kiharille hiuksille suunnatusta kosteuttavasta hiustenhoitorutiinista, jonka avulla hiusten oma kihara tulee paremmin esiin. En jaksa paneutua metodin syvimpiin lainalaisuuksiin tässä postauksessa, koska en jaksa niitä itsekään noudattaa, vaan kerron tässä miten itse olen tätä metodia toteuttanut omassa tukassani ja saanut tuloksia. Mikäli kiinnostaa alkaa hifistelemään aiheen suhteen niin kannattaa laittaa google laulamaan.

Käytän shampoota joka pesussa, koska tiedän kokeilemattakin, ettei mun päänahka kestäisi pelkkää hoitoainepesua, joten jatkan tämän talvella löydetyn Kerastasen Dermocalm -shampoon* käyttämistä. Pesun jälkeen laitan ihan lyhyeksi hetkeksi Garnier Responsin hoitoainetta (tai jotain muuta kosteuttavaa hoitsikkaa, tällä ei nyt sinänsä ole niin väliä, mutta just nyt on kokeilussa tämä), jonka huuhtelen kokonaan pois. Lopuksi lätkin hiuksiin PALJON tuota Garnier Responsin hiusnaamiota ja annan sen vaikuttaa sen aikaa, kun sheivailen/kuorin jne, mitä nyt suihkussa tehdään. Huuhtelen naamion hiuksista kunnolla pois (taaskin sen päänahkaongelman takia), en todellakaan puuhastele tässä hommassa niitä puristelujuttuja ja mitä näitä nyt on. Naamiota kuluu tosi paljon, olen käyttänyt yhden purkin tyhjäksi alle kahdessa viikossa. Kävin juuri täydentämässä varastoa ja ostin kerralla kolme purkkia.

Ihan suihkun lopuksi otan naamiota vielä pienen määrän (esim. viinirypäleen verran) ja hieron sen hiusten pituuksiin ja latvoihin ja puristan hiuksia vähän kuivemmiksi ennenkuin poistun suihkusta ja kiedon hiukset pyyhkeeseen. Pyyhkeen kanssa en myöskään pelleile, teen ihan sen normaalin rullauksen, kuten olen aina ennenkin tehnyt. Toki käytän pääasiassa hamam-pyyhkeitä enkä froteisia, joten kai se menee siitä t-paidasta tavallaan.

Kun olen vähän aikaa puuhastellut pyyhe päässä muita juttuja, ryhdyn laittamaan hiuksiin erinäisiä jätettäviä tuotteita. Tuon naamionkin mä nyt tavallaan lasken tähän kategoriaan, koska kyllähän se sinne hiuksiin on jäänyt. Sen jälkeen, kun olen tehnyt hiuksiin toivomani jakauksen ja vähän selvittänyt tukkaa viispiikkisellä, otan tuon BC:n silikonisen latvasuojan, jota puristelen hiusten latvoihin ja pituuksiin noin viinirypäleen verran. Koen, että silikonisesta tuotteesta on mun hiuksessa hyötyä, koska mulla on paljon katkeillutta hiusta pitkin pituuksia ja tuon mömmön avulla ne on vähän silotellummat. Lopuksi otan vielä tuon XZ:n hiuksiin jätettävän hoitovoiteen, jonka myöskin puristelen hiusten pituuksiin ja latvoihin erityisesti. Sen jälkeen annan hiusten vain ilmakuivua muiden aamutoimien ajan. Mun tukka kuivuu kohtalaisen nopeasti, jo tunnissa se on muuten täysin kuiva paitsi ihan tyvestä jostain takaraivolta, mutta se ei haittaa, voin lähteä elämään elämääni ihan hyvin silleen.

Pesua seuraavien päivien kiharoiden herätykseen olen käyttänyt kahta tuotetta, välillä molempia, välillä vain toista, riippuen miltä tukka näyttää. Jos kihara on mennyt tosi huonoksi, puristelen tukkaan tuota samaa XZ:n hiuksiinjätettävää hoitoainetta ja sen lisäksi vielä Urtekramin hoitosuihketta siihen päälle, mutta jos tukka on ihan ok niin pelkkä suihkeella herättely riittää hyvin. Suihkin hiukset melko kosteiksi ja sitten vain puristelen ne läpi ja annan kuivua.

Yllä kuvassa vasemmalla on hiukset vasta pestyinä, kiharat puristeltu esiin mömmöjen avulla ja ne on vielä märät. Keskimmäisessä kuvassa tukka on lähes kokonaan kuiva ja olen vähän käsin haronut ja puristellut kiharoita auki. Kolmannessa kuvassa sekaan on lisätty klipsipidennys, joka tuo hiuksiin runsautta ja massaa latvaan saakka. Kun pidennys on myös käsitelty Curly Girl -metodilla, sulautuu se hiuksiin aivan erinomaisesti.

Yllä kollaasina eri vaiheita Curly Girl Metodin alusta tähän päivään. Ensimmäisessä kuvassa mun hiukset sellaisina kuin ne oli aina ennen vasta pestyinä ja föönattuina (ilman pidennystä). Tuohon kuvaan niille ei ole tehty muuta kuin vain föönattu, eli aika suoraksihan ne kyllä menee.

Toisessa kuvassa taitaa olla toinen CG-päivä, jolloin jouduin kihartelemaan klipsipidennyksiä, kun oma tukka oli kiharampi kuin pidennys ja siitä johtuen pidennysten kihara on ihan eri näköistä kuin oma kihara. Tästä päättelin, että on pakko kokeilla tulisiko niihinkin samanlainen kihara kuin omaan.

Ja kuten kolmannesta kuvasta eteenpäin huomaa, kyllä niihin tuli. Tuon oivalluksen jälkeen pidennykset sulautuu omaan kiharaan ihan täydellisesti. Ne jotka ei tiedä, että mulla on klipsipidennys, ei sitä ihan heti kyllä huomaa. Välillä kiharat on erotellumpia ja selkeämpiä ja välillä taas vähän ”karvaisempia”, riippuen onko kyseessä aamulla pesty tukka vai seuraavien päivien herättelykiharat.

Tykkään tästä boheemista kiharalookista todella paljon. Mikä on sinänsä jännä, koska olen kuitenkin aina ollut aika siloisten kampausten ystävä. Tässä on kuitenkin jotain joka mua viehättää. Olen myöskin kokenut tämän tavallaan helpommaksi tavaksi laittaa hiuksia kuin se perinteinen fööni + suoristusrauta + kiharrin -projekti. Varmasti tämä lämpölaitteiden välttely myöskin parantaa hiusten kuntoa pitkässä juoksussa.

Olin rehellisesti jopa vähän yllättynyt miten kiharaksi mun hius tosiaankin tulee tämän hoitorutiinin ansiosta. Tiesin kyllä, että se kihartuu, mutta en tiennyt, että näin paljon ja näin nätisti! Piti vain tietää mitä tehdä ja hiusten luonne muuttui ihan täysin. Eihän tämä nyt mikään korkkiruuvikihara ole, eikä varmaan sellaiseksi koskaan tulekaan, mutta tykkään tästä laineikkaasta rennosta kiharasta ja olen ihan tyytyväinen, vaikka se pysyisikin vain tämmöisenä.

Yllä kuvaparista näkee kaksi täysin erilaista kiharalookkia, joissa molemmissa on hiusten seassa klipsipidennykset. Tykkään molemmista lookeista, vaikka ne onkin todella erilaiset. Tuo vasemman puoleinen on todella sliipatun ja fancyn oloinen, kun taas oikealla on tuollainen rento surffitukka. Vasempaan lookkiin pitää tehdä todella paljon lämpökäsittelyjä ja se ei näytä yhtä hyvältä enää seuraavana päivänä, teki mitä tahansa, mutta oikean kuvan look on about samanlainen myös seuraavana päivänä ja hyvin pienellä vaivalla.

Oletko sinä jo tutustunut Curly Girl Metodiin?

Postauksessa mainoslinkkejä, merkattu tähdellä *
( = saan pienen korvauksen, jos päädyt ostamaan tuotteita verkkokaupasta minun linkkini kautta)

.VUOSI EROSTA.

Viime syksynä kirjoitin postauksen aiheesta ”Mitä mulle kuuluu” ja ajattelin nyt lähteä samalla teemalla liikeelle. En ole talven ja kevään aikana ollut erityisen aktiivinen blogin parissa, koska on tässä nyt ollut elämässä vähän kaikenlaista muuta intressiä.

Nyt kuitenkin teki mieli vähän kirjoittaa, että mitä mulle NYT kuuluu. 3.6 tuli täyteen vuosi siitä, kun muutin yksin tähän nykyiseen kotiini ja edellinen elämä jäi taakse. Vuosi on ollut opettavainen ja samalla sekä pitkä että hyvin lyhyt aika. Viime syksyn masistelut johtui pääosin koirahuolista ja eräänlaisesta yksinäisyyden tunteesta, joista jälkimmäinen sai mut liikkeelle. Aloin tapaamaan kavereita enemmän vapaa-ajalla ja ylipäätään menemään paikkoihin ja tekemään asioita kodin ulkopuolella. Joku kaveri sanoikin, että ei ole koskaan ennen nähnyt mua niin paljon, kuin nyt eron jälkeen :D Ehkä sekin kertoo vähän siitä, että miten lukittautunut mä olinkaan sinne kotiin. Ja siis täysin vapaaehtoisesti toki, mutta olen kyllä nyt nauttinut tästä uudenlaisesta vapaudesta ja menemisestä.

Koirien terveyshuoletkin jäi talven aikana lopulta taakse, vaikka Ranu säikäyttikin joulun aikaan, jolloin eläinlääkärireissun jälkeen se sai jatkuvan sydänlääkityksen, mutta sen myötä pieni on taas pirtsakka ja hölmö oma itsensä ja lääkitys tuntuu tepsivän. Koirat siis voi taas kaikki hyvin :)

Järvenpään asunnon myynnin myötä myös rahahuolet helpotti, kun sain myyntirahat tilille ja pystyin maksamaan luottokortin tyhjäksi ja se mahdollisti myös sen maaliskuisen näönkorjausleikkauksen. Osan myyntirahoista sijoitin, osa meni laskuihin ja osa meni silmäleikkaukseen, mutta suurinosa meni tavoitetilille jemmaan ja niitä ei ole tarkoitus hurvitella menemään. En siis mitenkään kroisoksena tässä edelleenkään elele ja välillä tekee tiukkaa rahallisesti joidenkin yllättävien menojen takia, mutta ne on väliaikaisia tilanteita, jotka aina korjaantuu.

Talven aikana mä myöskin lopulta avasin Tinderin ja sukelsin siihen deittailun ihmeelliseen maailmaan. Se oli varsinkin alkuun todella hämmentävää ja pelottavaa, koska en ole ikinä ennen tuolla tavalla tapaillut ihmisiä (silloin, kun viimeksi olin sinkku, ei ollut mitään Tinderiä olemassakaan), mutta muutamien ekojen treffien jälkeen se alkoi jo tuntumaan kivalta eikä pelkästään pelottavalta. Kävin useilla ekoilla treffeillä talven ja kevään aikana, joitakin tapailin pidempäänkin ja jotkut jäi vain yksiin tai muutamiin treffeihin syystä tai toisesta. En edes odottanut löytäväni mitään vakavampaa heti, enkä toki löytänytkään, mutta oli mukavaa tutustua uusiin ihmisiin ja huomata, että mitä ”ominaisuuksia” sitä oikeastaan pitääkään tärkeänä, kun on etsimässä itselleen sitä ”toista puoliskoa”.

Loppujen lopuksihan kyse on siitä, että minkälaista elämää sitä haluaa itse elää ja toivoa, että siihen rinnalle löytyy ihminen, joka haluaa (edes osaksi) samoja asioita ja jonka kanssa olisi helppo mennä myöskin sinne mukavuusalueen ulkopuolelle ja laajentaa yhdessä molempien käsitystä siitä mukavuusalueesta. On ollut hyvin valaisevaa tavata erilaisia ihmisiä ja ymmärtää, mitä mä ihan oikeasti haluan seuraavalta parisuhteelta ja mitä mä taas en ole valmis sietämään enää yhtään. Olen myöskin vähän avannut silmiäni oman käytökseni suhteen ja opetellut ”katsomaan peiliin” enemmän. Kukaan ei ole täydellinen, eikä tarvitse ollakaan, mutta pitää pystyä kehittymään ihmisenä, jos huomaa sille tarvetta.

Mun sosiaalinen elämä koki siis aikamoisen mullistuksen tämän viime talven/kevään aikana ja olen ollut paljon enemmän ihmisten ilmoilla joko treffien tai ystävien näkemisen merkeissä. Olen käynyt kahviloissa, terasseilla, yökerhoissa ja ravintoloissa syömässä ja juomassa enemmän viimeisen reippaan puolen vuoden aikana kuin varmaan viimeiseen 10 vuoteen yhteensä. Se on ollut piristävää vaihtelua siihen vähän yksinäiseen töihin-kotiin -arkeen, jota kuitenkin se arki pääasiassa on. Mun mielestä on edelleen kiva olla vaan yksin kotonakin, mutta nyt osaan ehkä arvostaa kaikenlaista menemistä enemmän kuin ennen ja alan kaipaamaan aktiviteetteja huomattavasti nopeammin jos olenkin vain ollut kotosalla vähän aikaa.

Olen talven aikana myöskin laihtunut aika paljon, vähän vahingossa oikeastaan (sori siitä). Joskus helmikuussa totesin, että taisin painaa noin 10 kiloa vähemmän kuin samaan aikaan vuosi sitten. Toki en nyt enää ole aivan yhtä laihassa kunnossa kuin silloin pahimmillaan, mutta kuitenkin. Hoikistuminen on ollut ihan mukava pieni lisä tässä enkä ole pistänyt sitä pahitteeksi lainkaan. Tämän ”uuden minän” myötä olen myöskin shoppaillut sekä vaatteita että kenkiä poikkeuksellisen paljon viimeisen puolen vuoden aikana, kun aika moni vanha vaate alkoi vain näyttämään liian suurelta mun päällä ja ehkä se tyylikin vähän hioutui ja muuttui tuossa matkan varrella.

En ole kaivannut edelliseen suhteeseen takaisin yhtään. Se juttu oli ja meni ja siinä oli ne hyvät ja huonot hetkensä, mutta mitään en kuitenkaan lopulta kadu. Elämä on elämistä varten ja joskus elämän varrelle sattuu murheita, mutta yhtälailla iloakin ja niitä molempia kyllä riitti siihen 9 vuoteen, mitä oltiin yhdessä. Meillä on exän kanssa ihan hyvät välit nykyään, vähän oli pientä katkeruutta ilmassa vielä talvella hänen puoleltaan, mutta uuden naisen myötä se loppui, kun hänkin tajusi, että meidän ero saattoi kuitenkin olla ihan hyvä juttu meille molemmille. Olen rehellisesti onnellinen hänen puolestaan, että hän on löytänyt rinnalleen jonkun, joka oletettavasti ja toivottavasti sopii hänen persoonalleen paremmin kuin mä ikinä ja toivonkin heille vain pelkkää hyvää :) Ei olla enää kovinkaan paljoa tekemisissä, mitä nyt jotain satunnaista viestittelyä esim. koiriin liittyen, mutta sekin on jo hyvin harvassa ja ihan hyvä niin. Ollaan molemmat jatkettu elämissämme eteenpäin ja katse on tulevaisuuteen, ei menneisyyteen. Hän tulee kuitenkin aina olemaan mun ensimmäinen aviomies ja omalla tavallaan hän tulee aina olemaan mulle tärkeä ihminen, vaikka me ei nähtäisikään enää ikinä.

Ylipäätään mulla on ollut hyvä mieli koko talven ja kevään, oon kuunnellut hyvää musiikkia, positiivisesti luottanut hyvään huomiseen, ollut sopivasti sosiaalinen, oppinut paljon sekä itsestäni että muista ihmisistä ja nauttinut elämästä. Tinderkin on nyt ollut pois päältä jo vähän aikaa, oikein hyvästä syystä, mutta ei siitä nyt vielä tämän enempää…

Kuvat mun instagramista: @mari.anniina

.SMILE-LASERLEIKKAUS – ELI NÄKÖ KUNTOON.

Mulla on ollut silmälasit 14-vuotiaasta saakka ja lähes alusta asti olen käyttänyt myös piilolinssejä. Välillä mulla on ollut kausia, että olen käyttänyt pääasiassa vain silmälaseja ja sitten taas on tullut kausia, jolloin piilolinssit on olleet pääosassa ja lasit käytössä lähinnä iltaisin kotona ja vapaapäivinä, kun ei ole ollut ihmeempiä menoja.

Mä olen haaveillut laserleikkauksesta jo vuosia, varmaan ensimmäisen kerran mietin asiaa ihan kunnolla jo yli 10 vuotta sitten, mutta niihin aikoihin se tehtiin pääasiassa vain sillä ”läppä-tekniikalla” (FemtoLasik®) ja se oli mulle ajatuksena jotenkin äärimmäisen vastenmielinen ja pelottava ja se sitten pitkitti hommaan lähtemistä. En muista tehtiinkö silloin jo Smile-tekniikalla, mutta jos tehtiin niin se oli silloin myös huomattavasti kalliimpaa kuin Lasik.

Aamulla, lähdössä silmäleikkaukseen.

Nyt kuitenkin ehkäpä reilu 1,5 vuotta sitten aloin ihan tosissani säästämään Smile-leikkausta varten, jossa silmän pintaan tehdään vain pieni viilto, ei läppää. Ehdin säästämään vähän reilu puolet leikkauksen summasta ja sitten saatiinkin Järvenpään kämppä vihdoin myytyä ja sain siitä kasaan loput tarvittavasta summasta ja olin valmis varaamaan ajan operaatioon.

Kävin Silmäaseman Silmäsairaalassa makkaratalossa (Keskuskatu 6 E, 3 krs.) ensin maksuttomassa hoitoarviossa, että voiko leikkausta ylipäätään mulle tehdä ja kun sieltä tuli vihreää valoa, varasin samantien ajan varsinaiseen esitutkimukseen ja itse laserleikkaukseen.

Maksuttomassa hoitoarviossa hoitaja laittoi mut tuijottamaan kahteen eri laitteeseen, jotka otti silmistä jotkut kuvat. Sen jälkeen menin juttelemaan leikkaavan lääkärin kanssa, joka kertoi eri leikkausvaihtoehdoista ja kertoi leikkausten kulusta ja sen sellaisesta. Tässä vaiheessahan mä olin jo päättänyt, että jos ei ole mitään estettä niin haluan Smile-leikkaukseen ja estettähän ei ollut. Smile on edelleen vähän hintavampi kuin FemtoLasik®, mutta Smilesta silmät parantuu huomattavasti nopeammin eikä tarvitse olla ihan niin super varovainen kuin sen irtonaisen läpän kanssa. Hoitoarvioon ei saa mennä piilolinssit silmissä, btw.

Esitutkimus tehtiin mulle päivää ennen varsinaista leikkausta ja ennen tätä täytyi olla vähintään viikko ilman piilolinssejä, jotta silmät ehti palautua piilolinssien aiheuttamasta rasituksesta ja turvotuksesta. Esitutkimuksessa piti tuijottaa ainakin viiteen eri laitteeseen, jotka otti vähän lisää kuvia mun silmistä ja mitä lie. Alkuun olin hoitajan kanssa neljän eri laitteen parissa ja lopulta menin leikkaavan silmälääkärin puheille, joka katsoi silmät vielä jollain mikroskoopilla läpi ja tehtiin kattava näöntarkastus, jonka jälkeen silmät vielä puudutettiin tipoilla ja laitettiin vielä sellaista mustuaista suurentavaa tippaa, joka häiritsi näkemistä ihan häröllä tavalla. Esitutkimuksessa päätettiin myöskin, että miten silmät leikataan, eli tarkoitan sitä, että mun tapauksessa päädyttiin ikänäköä hidastavaan tekniikkaan, jossa toiseen silmään jätetään hieman miinusta ja toinen leikataan nollaan. Tällä saadaan parhaimmassa tapauksessa pitkitettyä lukulasien hankintaa jopa vuosilla eteenpäin. Toki olisin voinut halutessani päätyä myös siihen, että molemmat silmät olisi leikattu nollaan, mutta koska mä nyt kuitenkin oon jo 36, niin se ikänäkö-ongelma on todennäköisesti edessä viimeistään 10 vuoden päästä, joten jos sitä voi pitkittää edes muutamalla vuodella niin let’s do it.

Kotona leikkauksen jälkeen toipumassa.

Leikkauspäivä oli tosiaan heti esitutkimuksesta seuraavana päivänä ja mulla oli aika heti aamulla 9:00. Olin ilmoittautumassa Silmäsairaalassa vähän ennen ysiä aamulla ja 9:45 mä olin jo lepohuoneessa ja operaatio oli takana päin. 10:30 pääsin lähtemään kotiin. Nopeaa toimintaa!

Ennen leikkausta istuin hoitajan kanssa huoneessa, sain Diapamia, eli rauhoittavaa, sitten hoitaja kertoi vielä yksityiskohtaisesti leikkauksen kulun ja mitä mun pitää siinä tehdä (ei paljon mitään) ja puhuttiin jälkihoidosta ja sain kahta erilaista kosteustippaa silmiä varten mukaan (nestemäisempää ja paksumpaa). Sitten menin hetkeksi käytävälle istumaan, että rauhoittavat ehtii vaikuttamaan ja käväisin nopeasti leikkaavan lääkärin juttusilla, jossa vielä varmistettiin, että tämä ikänäköä hidastava leikkaus tosiaan on se juttu (on se) ja sitten taas hetkeksi käytävälle istumaan, kun lääkäri ja hoitaja meni valmistelemaan sen salin.

Kohta mut jo kutsuttiinkin siihen huoneeseen, jossa oli se järjettömän kokoinen laserleikkaus-vekotin. Ei muuta kuin pitkälleen petiin, hoitaja huuhteli ja puhdisti silmät ja ripset ja sitten se peti siirrettiinkin jo sinne laser-vehkeen alle. Toisen silmän päälle laitettiin pimennyslappu ja lääkäri laittoi toiseen silmään puuduttavaa tippaa (joka kirveli himppasen) ja jotain toista tippaa (kosteus?) ja sitten vaan silmäluomenlevitin paikoilleen ja hommiin.

Tässä vaiheessa lääkäri taisi kysyä, että tuntuuko siltä, että rauhoittavat on vaikuttanut. Noh, mähän en huomannut olossani mitään eroa, että en nyt tiiä tekikö Diapam mulle mitään, mutta en mä kyllä erityisemmin jännittänyt alun alkaenkaan koko hommaa. Mulla oli vahva luotto siihen, että tässä on ammattilaiset asialla ja ne osaa hommansa, ei mun tarvii mitää jännittää.

Kun luomenlevitin oli paikoillaan ja kaikki valmista, lähti se hervottoman laserlaitteen yksi palikka lähenemään silmää kohti ja se todella tulikin lähelle. Siellä näkyi vihreä valo, lääkäri ohjasi katsomaan millin tuohon tai tuohon suuntaan ja kun kohta oli hyvä, piti katse pitää samassa kohdassa seuraavat 20-25 sekuntia, kun laser teki hommansa. Kun laserointi alkoi, meni näkö lähes välittömästi sumeaksi ja se vihreä valokin katosi, näin vain sellaista epämääräistä sumeaa valoa, mutta pidin katseen siinä missä se vihreä valo oli aikaisemmin. Lääkäri kertoi rauhallisella äänellä, että ”vielä 10 sekuntia”, ”vielä 5 sekuntia” ja lopulta homma oli laserin osalta valmis.

Laserointi ei siis tuntunut miltään. Ei yhtään miltään. Tämän jälkeen se laitos nousi silmän päältä ylös ja näkö oli tässä vaiheessa edelleen ihan sumea. Seuraavaksi lääkäri alkoi irroittelemaan sitä lentikkeliä silmästä, jonka laser oli juuri leikannut. Tässä vaiheessa mun piti katseella seurata kirkasta valoa, joka vaihteli paikasta toiseen ja tämä auttoi puskemaan sitä lentikkeliä irti silmästä, kun lääkäri puski sitä toisesta suunnasta silmämunan pinnalla. Tämäkään ei siis varsinaisesti tuntunut miltään. Tunsin vain sellaista paineen tunnetta, kun silmämunan pinnalla työskenneltiin, mutta mitään kivun kaltaistakaan ei siis tuntunut.

Kun tämä korkeintaan muutaman minuutin kestävä vaihe oli ohi, laitettiin silmään vielä jotain tippoja ja lopulta se levitin otettiin pois. Sitten operoidun silmän päälle laitettiin merirosvo-henkinen pimennyslappu ja aloitettiin sama operaatio toiselle silmälle. Kun molemmat silmät oli käsitelty, siirrettiin peti laitteen alta sivuun ja mä sain heti nousta ylös.

Jopa se pari minuuttia sitten operoitu silmä näki heti ihan ok. Näkö oli tottakai vähän sumea, mutta ihan omin jaloin kävelin lepohuoneeseen ilman mitään ongelmaa. Istuskelin hämärässä huoneessa sellaisessa laiskanlinnassa lämmin kaakaomuki kädessä ja lepuuttelin siinä puolisen tuntia kaikessa rauhassa ja söin hävettävän monta suklaata sen kaakaon kanssa.

Puolen tunnin jälkeen lääkäri tuli hakemaan ja silmät tarkastettiin vielä mikroskooppilaitteella ja kaikki oli täydellisen ok, joten mä sain kohta sen jälkeen lähteä kotiin. Mulle varattiin viikon päähän jälkitarkastusaika ja sitten mä tosiaan pistin takin niskaan ja lähdin bussilla kotiin aurinkolasit päässä. En todellakaan olisi tarvinnut mitään saattajaa, mä näin nyt jo paremmin kuin ennen ilman laseja. (Mun näkö oli siis -3 ennen.)

Ensimmäinen työmeikki leikkauksen jälkeen.

Kotona laittelin kosteuttavia silmätippoja parhaimmillaan minuutin välein, eli aina, kun vähänkin tuntui siltä, että kuivuu. Hoitaja teroitti, että niitä ei voi laittaa liikaa, eli laita vaan aina, kun yhtään siltä tuntuu ja mähän sitten laitoin. Kulutin sen 3 ml pullon saman päivän iltaan mennessä tyhjäksi (onneksi mulla oli kosteustippoja omasta takaa enemmänkin). Vietin sen päivän hämärässä makuuhuoneessa sängyssä köllötellen ja Netflix taustalla pyörien ja nukuin muutaman tunnin päikkäritkin siinä jossain vaiheessa.

Iltapäivällä aloitin lääketippojen kanssa, joista toinen oli antibiootti ja toinen kortisoni. Ensimmäisenä päivänä laitoin niitä kaksi kertaa, iltapäivällä kerran ja illalla ennen nukkumaanmenoa toisen kerran. Seuraavasta päivästä eteenpäin niitä laitettiin neljä kertaa päivässä ja siellä välissä kosteustippaa niin paljon kuin tarvetta tuntui olevan (eli koko ajan).

Operaatiopäivänä näkö oli varsinkin ensimmäisen 6-8 tunnin ajan hieman sumea ja ihan lähelle en nähnyt kirkkaasti lainkaan, mutta näkö oli kuitenkin sellainen, että kotona pystyi olemaan ihan normaalisti. Jo operaatiopäivän iltana (päikkäreiden jälkeen) huomasin, että näin jo ihan kirkkaasti kauas. Kirkkaiden valojen ympärillä näkyi sellainen haloefekti, varsinkin pimeällä, mutta ei sekään tuntunut mitenkään häiritsevältä. Mitä pidemmälle ilta meni, sitä paremmin mä näin (myös lähelle) ja olikin aika villi fiilis tajuta, että mä todellakin näen kauas ihan tarkasti ilman mitään apuvälineitä.

Seuraavana aamuna mä menin ihan normaalisti töihin, koska näkö oli hyvä ja silmät tuntui ihan tavallisilta, mitä nyt normaalia kuivemmilta vaan. Meikkasin kasvot, kulmat ja huulet ihan normaalisti, mutta silmiin en laittanut muuta meikkiä kuin ihan pikkuisen peiteainetta silmien alle. Hoitaja sanoi, että periaatteessa olisin voinut jotain meikkiä jo silmiinkin laittaa heti seuraavana päivänä, kunhan sitä ei tarvitse hangata pois. Totesin kuitenkin, että en ota mitään riskejä ja jätin silmämeikin tekemättä, taivutin vain ripset ja muuten menin ihan nakkisilmillä useamman päivän töissä. Kompensoin silmien meikittömyyttä sitten vain tummilla ja näyttävillä huulilla ja lookki sai työkavereilta paljon kommentteja :D

Pidin kosteustippoja taskussa koko ajan sekä töissä että kotona ja laitoin niitä silmiin aina, kun yhtään siltä tuntui. Meikkiasiakkaita en ollut varannut itselleni ensimmäisille kahdelle työpäivälle operaation jälkeen ollenkaan ja se olikin ihan hyvä, koska niitä silmätippoja tosiaan tuli laitettua vielä toisenakin työpäivänä vähintään vartin välein.

Tavat on kyllä tiukassa, meinaan edelleen joka aamu kouria silmälaseja yöpöydältä ennen kuin tajuan, että ai nii joo, en tarvii niitä enää :D Sama, kun tuun töistä kotiin, käy mielessä, että vois ottaa piilolinssit pois, kunnes sekunnin päästä tajuan, että hahaa, eipäs tarviikaan :D Sama ajatus tulee yleensä uudelleen, kun menen ennen nukkumaanmenoa pesemään meikkejä pois.

Elämä helpottui juuri monella pienellä tavalla. Enää ei tarvitse yön yli -reissuille varautua piilolinssikotelolla, -nesteellä ja silmälaseilla (ja reissun pituudesta riippuen kenties vielä vara-piilareilla). Enää ei tarvitse miettiä päivällä ulos lähtiessä, että onkohan siellä auringonpaistetta, että pitääkö laittaa piilarit, että voin käyttää aurinkolaseja. Enää ei tarvitse jatkuvasti pestä silmälaseja, kun niissä on aina jotain töhnää linsseissä. Enää ei tarvitse huolehtia siitä silmälasien aiheuttamasta meikkimössöstä nenänvarressa. Enää ei tarvitse miettiä pitkien päivien aikana sitä, että kestääköhän mun silmät piilolinssejä näin pitkään, vai pitääköhän mun vaihtaa silmälaseihin kesken iltaa jos tuleekin se hiekantunne silmiin, johon edes kosteustipat ei aina auta. Enää ei tarvitse huolehtia, että ärtyykö mun silmät nyt ihan käyttökelvottomiksi jatkuvasta piilolinssien käytöstä. Enää ei tarvitse urheilemaan lähtiessä valmistautua etukäteen sillä, että laitanpa piilolinssit vielä silmiin ettei silmälasit hikoillessa ala valumaan nenänvartta pitkin.

Tällä hetkellä ainut mitä mun tarvitsee silmien takia huolehtia on se, että kosteustipat ja aurinkolasit on tarvittaessa mukana ja kosteustippojenkin tarve varmasti vain vähenee mitä enemmän aikaa leikkauksesta kuluu.

Loppukaneettina voisi sanoa, että aivan sama, vaikka tuohon meni se n. 3000e, se oli kaiken sen rahan arvoinen. Nyt mä näen yhtä hyvin, ellen jopa paremmin, kuin piilolinsseillä tai silmälaseilla ennen. Se pieni miinus mitä toiseen silmään jätettiin ei myöskään häiritse yhtään, en oikeastaan huomaa sitä lainkaan. Operaatiota on ihan turha jännittää, se ei satu yhtään, se oli korkeintaan lievästi epämiellyttävää. Ne tyypit siellä osaa asiansa ja musta tuntui koko ajan, että olen hyvissä käsissä.

Jos siis olet harkinnut näönkorjausleikkaukseen menemistä, mene ensin sinne ilmaiseen hoitoarvioon ja kysy kaikki kysymykset mitä ikinä olet miettinyt ja jännittänyt. Siinä myöskin käy ilmi, että voiko sun silmille ylipäätään tehdä leikkausta ja mikä leikkaustapa sulle olisi paras.

Toivottavasti tästä postauksesta oli apua jollekin, joka on miettinyt leikkaukseen menemistä :) Mulle tämä oli ehkäpä yksi parhaimmista päätöksistä ikinä! Suosittelen!