.SMILE-LASERLEIKKAUS – ELI NÄKÖ KUNTOON.

Mulla on ollut silmälasit 14-vuotiaasta saakka ja lähes alusta asti olen käyttänyt myös piilolinssejä. Välillä mulla on ollut kausia, että olen käyttänyt pääasiassa vain silmälaseja ja sitten taas on tullut kausia, jolloin piilolinssit on olleet pääosassa ja lasit käytössä lähinnä iltaisin kotona ja vapaapäivinä, kun ei ole ollut ihmeempiä menoja.

Mä olen haaveillut laserleikkauksesta jo vuosia, varmaan ensimmäisen kerran mietin asiaa ihan kunnolla jo yli 10 vuotta sitten, mutta niihin aikoihin se tehtiin pääasiassa vain sillä ”läppä-tekniikalla” (FemtoLasik®) ja se oli mulle ajatuksena jotenkin äärimmäisen vastenmielinen ja pelottava ja se sitten pitkitti hommaan lähtemistä. En muista tehtiinkö silloin jo Smile-tekniikalla, mutta jos tehtiin niin se oli silloin myös huomattavasti kalliimpaa kuin Lasik.

Aamulla, lähdössä silmäleikkaukseen.

Nyt kuitenkin ehkäpä reilu 1,5 vuotta sitten aloin ihan tosissani säästämään Smile-leikkausta varten, jossa silmän pintaan tehdään vain pieni viilto, ei läppää. Ehdin säästämään vähän reilu puolet leikkauksen summasta ja sitten saatiinkin Järvenpään kämppä vihdoin myytyä ja sain siitä kasaan loput tarvittavasta summasta ja olin valmis varaamaan ajan operaatioon.

Kävin Silmäaseman Silmäsairaalassa makkaratalossa (Keskuskatu 6 E, 3 krs.) ensin maksuttomassa hoitoarviossa, että voiko leikkausta ylipäätään mulle tehdä ja kun sieltä tuli vihreää valoa, varasin samantien ajan varsinaiseen esitutkimukseen ja itse laserleikkaukseen.

Maksuttomassa hoitoarviossa hoitaja laittoi mut tuijottamaan kahteen eri laitteeseen, jotka otti silmistä jotkut kuvat. Sen jälkeen menin juttelemaan leikkaavan lääkärin kanssa, joka kertoi eri leikkausvaihtoehdoista ja kertoi leikkausten kulusta ja sen sellaisesta. Tässä vaiheessahan mä olin jo päättänyt, että jos ei ole mitään estettä niin haluan Smile-leikkaukseen ja estettähän ei ollut. Smile on edelleen vähän hintavampi kuin FemtoLasik®, mutta Smilesta silmät parantuu huomattavasti nopeammin eikä tarvitse olla ihan niin super varovainen kuin sen irtonaisen läpän kanssa. Hoitoarvioon ei saa mennä piilolinssit silmissä, btw.

Esitutkimus tehtiin mulle päivää ennen varsinaista leikkausta ja ennen tätä täytyi olla vähintään viikko ilman piilolinssejä, jotta silmät ehti palautua piilolinssien aiheuttamasta rasituksesta ja turvotuksesta. Esitutkimuksessa piti tuijottaa ainakin viiteen eri laitteeseen, jotka otti vähän lisää kuvia mun silmistä ja mitä lie. Alkuun olin hoitajan kanssa neljän eri laitteen parissa ja lopulta menin leikkaavan silmälääkärin puheille, joka katsoi silmät vielä jollain mikroskoopilla läpi ja tehtiin kattava näöntarkastus, jonka jälkeen silmät vielä puudutettiin tipoilla ja laitettiin vielä sellaista mustuaista suurentavaa tippaa, joka häiritsi näkemistä ihan häröllä tavalla. Esitutkimuksessa päätettiin myöskin, että miten silmät leikataan, eli tarkoitan sitä, että mun tapauksessa päädyttiin ikänäköä hidastavaan tekniikkaan, jossa toiseen silmään jätetään hieman miinusta ja toinen leikataan nollaan. Tällä saadaan parhaimmassa tapauksessa pitkitettyä lukulasien hankintaa jopa vuosilla eteenpäin. Toki olisin voinut halutessani päätyä myös siihen, että molemmat silmät olisi leikattu nollaan, mutta koska mä nyt kuitenkin oon jo 36, niin se ikänäkö-ongelma on todennäköisesti edessä viimeistään 10 vuoden päästä, joten jos sitä voi pitkittää edes muutamalla vuodella niin let’s do it.

Kotona leikkauksen jälkeen toipumassa.

Leikkauspäivä oli tosiaan heti esitutkimuksesta seuraavana päivänä ja mulla oli aika heti aamulla 9:00. Olin ilmoittautumassa Silmäsairaalassa vähän ennen ysiä aamulla ja 9:45 mä olin jo lepohuoneessa ja operaatio oli takana päin. 10:30 pääsin lähtemään kotiin. Nopeaa toimintaa!

Ennen leikkausta istuin hoitajan kanssa huoneessa, sain Diapamia, eli rauhoittavaa, sitten hoitaja kertoi vielä yksityiskohtaisesti leikkauksen kulun ja mitä mun pitää siinä tehdä (ei paljon mitään) ja puhuttiin jälkihoidosta ja sain kahta erilaista kosteustippaa silmiä varten mukaan (nestemäisempää ja paksumpaa). Sitten menin hetkeksi käytävälle istumaan, että rauhoittavat ehtii vaikuttamaan ja käväisin nopeasti leikkaavan lääkärin juttusilla, jossa vielä varmistettiin, että tämä ikänäköä hidastava leikkaus tosiaan on se juttu (on se) ja sitten taas hetkeksi käytävälle istumaan, kun lääkäri ja hoitaja meni valmistelemaan sen salin.

Kohta mut jo kutsuttiinkin siihen huoneeseen, jossa oli se järjettömän kokoinen laserleikkaus-vekotin. Ei muuta kuin pitkälleen petiin, hoitaja huuhteli ja puhdisti silmät ja ripset ja sitten se peti siirrettiinkin jo sinne laser-vehkeen alle. Toisen silmän päälle laitettiin pimennyslappu ja lääkäri laittoi toiseen silmään puuduttavaa tippaa (joka kirveli himppasen) ja jotain toista tippaa (kosteus?) ja sitten vaan silmäluomenlevitin paikoilleen ja hommiin.

Tässä vaiheessa lääkäri taisi kysyä, että tuntuuko siltä, että rauhoittavat on vaikuttanut. Noh, mähän en huomannut olossani mitään eroa, että en nyt tiiä tekikö Diapam mulle mitään, mutta en mä kyllä erityisemmin jännittänyt alun alkaenkaan koko hommaa. Mulla oli vahva luotto siihen, että tässä on ammattilaiset asialla ja ne osaa hommansa, ei mun tarvii mitää jännittää.

Kun luomenlevitin oli paikoillaan ja kaikki valmista, lähti se hervottoman laserlaitteen yksi palikka lähenemään silmää kohti ja se todella tulikin lähelle. Siellä näkyi vihreä valo, lääkäri ohjasi katsomaan millin tuohon tai tuohon suuntaan ja kun kohta oli hyvä, piti katse pitää samassa kohdassa seuraavat 20-25 sekuntia, kun laser teki hommansa. Kun laserointi alkoi, meni näkö lähes välittömästi sumeaksi ja se vihreä valokin katosi, näin vain sellaista epämääräistä sumeaa valoa, mutta pidin katseen siinä missä se vihreä valo oli aikaisemmin. Lääkäri kertoi rauhallisella äänellä, että ”vielä 10 sekuntia”, ”vielä 5 sekuntia” ja lopulta homma oli laserin osalta valmis.

Laserointi ei siis tuntunut miltään. Ei yhtään miltään. Tämän jälkeen se laitos nousi silmän päältä ylös ja näkö oli tässä vaiheessa edelleen ihan sumea. Seuraavaksi lääkäri alkoi irroittelemaan sitä lentikkeliä silmästä, jonka laser oli juuri leikannut. Tässä vaiheessa mun piti katseella seurata kirkasta valoa, joka vaihteli paikasta toiseen ja tämä auttoi puskemaan sitä lentikkeliä irti silmästä, kun lääkäri puski sitä toisesta suunnasta silmämunan pinnalla. Tämäkään ei siis varsinaisesti tuntunut miltään. Tunsin vain sellaista paineen tunnetta, kun silmämunan pinnalla työskenneltiin, mutta mitään kivun kaltaistakaan ei siis tuntunut.

Kun tämä korkeintaan muutaman minuutin kestävä vaihe oli ohi, laitettiin silmään vielä jotain tippoja ja lopulta se levitin otettiin pois. Sitten operoidun silmän päälle laitettiin merirosvo-henkinen pimennyslappu ja aloitettiin sama operaatio toiselle silmälle. Kun molemmat silmät oli käsitelty, siirrettiin peti laitteen alta sivuun ja mä sain heti nousta ylös.

Jopa se pari minuuttia sitten operoitu silmä näki heti ihan ok. Näkö oli tottakai vähän sumea, mutta ihan omin jaloin kävelin lepohuoneeseen ilman mitään ongelmaa. Istuskelin hämärässä huoneessa sellaisessa laiskanlinnassa lämmin kaakaomuki kädessä ja lepuuttelin siinä puolisen tuntia kaikessa rauhassa ja söin hävettävän monta suklaata sen kaakaon kanssa.

Puolen tunnin jälkeen lääkäri tuli hakemaan ja silmät tarkastettiin vielä mikroskooppilaitteella ja kaikki oli täydellisen ok, joten mä sain kohta sen jälkeen lähteä kotiin. Mulle varattiin viikon päähän jälkitarkastusaika ja sitten mä tosiaan pistin takin niskaan ja lähdin bussilla kotiin aurinkolasit päässä. En todellakaan olisi tarvinnut mitään saattajaa, mä näin nyt jo paremmin kuin ennen ilman laseja. (Mun näkö oli siis -3 ennen.)

Ensimmäinen työmeikki leikkauksen jälkeen.

Kotona laittelin kosteuttavia silmätippoja parhaimmillaan minuutin välein, eli aina, kun vähänkin tuntui siltä, että kuivuu. Hoitaja teroitti, että niitä ei voi laittaa liikaa, eli laita vaan aina, kun yhtään siltä tuntuu ja mähän sitten laitoin. Kulutin sen 3 ml pullon saman päivän iltaan mennessä tyhjäksi (onneksi mulla oli kosteustippoja omasta takaa enemmänkin). Vietin sen päivän hämärässä makuuhuoneessa sängyssä köllötellen ja Netflix taustalla pyörien ja nukuin muutaman tunnin päikkäritkin siinä jossain vaiheessa.

Iltapäivällä aloitin lääketippojen kanssa, joista toinen oli antibiootti ja toinen kortisoni. Ensimmäisenä päivänä laitoin niitä kaksi kertaa, iltapäivällä kerran ja illalla ennen nukkumaanmenoa toisen kerran. Seuraavasta päivästä eteenpäin niitä laitettiin neljä kertaa päivässä ja siellä välissä kosteustippaa niin paljon kuin tarvetta tuntui olevan (eli koko ajan).

Operaatiopäivänä näkö oli varsinkin ensimmäisen 6-8 tunnin ajan hieman sumea ja ihan lähelle en nähnyt kirkkaasti lainkaan, mutta näkö oli kuitenkin sellainen, että kotona pystyi olemaan ihan normaalisti. Jo operaatiopäivän iltana (päikkäreiden jälkeen) huomasin, että näin jo ihan kirkkaasti kauas. Kirkkaiden valojen ympärillä näkyi sellainen haloefekti, varsinkin pimeällä, mutta ei sekään tuntunut mitenkään häiritsevältä. Mitä pidemmälle ilta meni, sitä paremmin mä näin (myös lähelle) ja olikin aika villi fiilis tajuta, että mä todellakin näen kauas ihan tarkasti ilman mitään apuvälineitä.

Seuraavana aamuna mä menin ihan normaalisti töihin, koska näkö oli hyvä ja silmät tuntui ihan tavallisilta, mitä nyt normaalia kuivemmilta vaan. Meikkasin kasvot, kulmat ja huulet ihan normaalisti, mutta silmiin en laittanut muuta meikkiä kuin ihan pikkuisen peiteainetta silmien alle. Hoitaja sanoi, että periaatteessa olisin voinut jotain meikkiä jo silmiinkin laittaa heti seuraavana päivänä, kunhan sitä ei tarvitse hangata pois. Totesin kuitenkin, että en ota mitään riskejä ja jätin silmämeikin tekemättä, taivutin vain ripset ja muuten menin ihan nakkisilmillä useamman päivän töissä. Kompensoin silmien meikittömyyttä sitten vain tummilla ja näyttävillä huulilla ja lookki sai työkavereilta paljon kommentteja :D

Pidin kosteustippoja taskussa koko ajan sekä töissä että kotona ja laitoin niitä silmiin aina, kun yhtään siltä tuntui. Meikkiasiakkaita en ollut varannut itselleni ensimmäisille kahdelle työpäivälle operaation jälkeen ollenkaan ja se olikin ihan hyvä, koska niitä silmätippoja tosiaan tuli laitettua vielä toisenakin työpäivänä vähintään vartin välein.

Tavat on kyllä tiukassa, meinaan edelleen joka aamu kouria silmälaseja yöpöydältä ennen kuin tajuan, että ai nii joo, en tarvii niitä enää :D Sama, kun tuun töistä kotiin, käy mielessä, että vois ottaa piilolinssit pois, kunnes sekunnin päästä tajuan, että hahaa, eipäs tarviikaan :D Sama ajatus tulee yleensä uudelleen, kun menen ennen nukkumaanmenoa pesemään meikkejä pois.

Elämä helpottui juuri monella pienellä tavalla. Enää ei tarvitse yön yli -reissuille varautua piilolinssikotelolla, -nesteellä ja silmälaseilla (ja reissun pituudesta riippuen kenties vielä vara-piilareilla). Enää ei tarvitse miettiä päivällä ulos lähtiessä, että onkohan siellä auringonpaistetta, että pitääkö laittaa piilarit, että voin käyttää aurinkolaseja. Enää ei tarvitse jatkuvasti pestä silmälaseja, kun niissä on aina jotain töhnää linsseissä. Enää ei tarvitse huolehtia siitä silmälasien aiheuttamasta meikkimössöstä nenänvarressa. Enää ei tarvitse miettiä pitkien päivien aikana sitä, että kestääköhän mun silmät piilolinssejä näin pitkään, vai pitääköhän mun vaihtaa silmälaseihin kesken iltaa jos tuleekin se hiekantunne silmiin, johon edes kosteustipat ei aina auta. Enää ei tarvitse huolehtia, että ärtyykö mun silmät nyt ihan käyttökelvottomiksi jatkuvasta piilolinssien käytöstä. Enää ei tarvitse urheilemaan lähtiessä valmistautua etukäteen sillä, että laitanpa piilolinssit vielä silmiin ettei silmälasit hikoillessa ala valumaan nenänvartta pitkin.

Tällä hetkellä ainut mitä mun tarvitsee silmien takia huolehtia on se, että kosteustipat ja aurinkolasit on tarvittaessa mukana ja kosteustippojenkin tarve varmasti vain vähenee mitä enemmän aikaa leikkauksesta kuluu.

Loppukaneettina voisi sanoa, että aivan sama, vaikka tuohon meni se n. 3000e, se oli kaiken sen rahan arvoinen. Nyt mä näen yhtä hyvin, ellen jopa paremmin, kuin piilolinsseillä tai silmälaseilla ennen. Se pieni miinus mitä toiseen silmään jätettiin ei myöskään häiritse yhtään, en oikeastaan huomaa sitä lainkaan. Operaatiota on ihan turha jännittää, se ei satu yhtään, se oli korkeintaan lievästi epämiellyttävää. Ne tyypit siellä osaa asiansa ja musta tuntui koko ajan, että olen hyvissä käsissä.

Jos siis olet harkinnut näönkorjausleikkaukseen menemistä, mene ensin sinne ilmaiseen hoitoarvioon ja kysy kaikki kysymykset mitä ikinä olet miettinyt ja jännittänyt. Siinä myöskin käy ilmi, että voiko sun silmille ylipäätään tehdä leikkausta ja mikä leikkaustapa sulle olisi paras.

Toivottavasti tästä postauksesta oli apua jollekin, joka on miettinyt leikkaukseen menemistä :) Mulle tämä oli ehkäpä yksi parhaimmista päätöksistä ikinä! Suosittelen!

.VIHERKASVEJA IKEASTA.

Kävin kesäkuussa tekemässä reissun äidin ja siskon kanssa IKEAan, kun tarvitsin uuteen kotiin vähän sitä sun tätä pientä juttua ja halusin myöskin useampia viherkasveja sieltä. Uusia viherkasveja on välillä vähän hankala hankkia, kun ei ole autoa käytössä, varsinkin kun isommista kasveista puhutaan. Jos pääsisin milloin tahansa autolla johonkin Plantageniin tai IKEAan, niin mulla olisi vieläkin enemmän kaikenlaisia salaatteja ympäri kämppää.

Mun mielestä koti ei ole koti jos siellä ei ole viherkasveja, tämän olen oppinut kotoa. Äidillä on aina jonkinlainen viidakko meneillään jossain kohtaa, joskus enemmän, joskus vähemmän, mutta aina on jotain ja olen siihen tottunut ja viherkasvit nyt vaan tuntuu kotoisilta mulle. Nykyään olen sitä mieltä, että enemmän on enemmän ja se kyllä näkyy tässäkin kodissa: jotain vihreää on oikeastaan melkein kaikilla tasaisilla pinnoilla.

viherkasvit_01

Kaikki kesällä hankitut ei selviytyneet mun käsittelystä ja ne on heitetty Molokiin joko kuivuneina tai ylikastelusta mädäntyneinä, mutta useampia kuitenkin on edelleen ihan elossa! Yksi niistä on tämä kuvassa oikealla oleva söpönen, jossa on nahkeat pyöreät lehdet. Se sopii hienosti tuon korkeamman kaveriksi tuohon lipaston päälle.

Tuo korkea palmuvehka on ollut mulla jo ainakin pari vuotta ja se on kyllä yksi kiitollisimmista kasveista ikinä! Sille riittää pieni liraus vettä kerran viikossa ja se vaan pukkaa uutta lehteä ja oksaa ihan tyytyväisenä! Annoin samanlaisen veljentytölle 16-vuotis syntymäpäivälahjaksi juuri tämän helppouden takia, toivottavasti se on vielä elossa :D

viherkasvit_02

Kolme pientä ja söpöä succulent-kasvia elelee olohuoneen ikkunalaudalla sulassa sovussa muutaman muun rehun kanssa. Tuo vasemmalla oleva on appelsiini, jonka olen kasvattanut useammasta appelsiininsiemenestä. Pitäisi ehkä erotella niitä taimia omiin ruukkuihin, jospa ne alkaisi kasvaa isommiksi.

viherkasvit_03

Samalla ikkunalaudalla on myös tämä pallon mallinen pieni suippolehtinen kaunotar. Siitä on kyllä kellastunut varmasti kymmeniä ellei satoja lehtiä tuolta keskeltä, mutta silti se on kyllä tehnyt uuttakin lehteä ja näyttää edelleen ihan elinvoimaiselta. Mulla oli samanlainen (mutta pienempi) ennenkin, mutta se jäi Mösjöölle erossa ja oli ihan elävä edelleen vuosienkin päästä.

viherkasvit_04

Kirjahyllyn ja sohvan väliseen nurkkaan halusin jonkun korkeamman kasvin ja tämä palmu-tyyppi oli siihen juuri sopiva. Toistaiseksi vain muutamia kuivia lehtiä olen havainnut hänessä.

viherkasvit_05

Sen alle piti kuitenkin laittaa tuommoinen korokejakkara, kun muuten kasvi olisi jäänyt liikaa sohvan taakse. Jakkara löytyi Granitista ja se on täydellinen ja hieno.

viherkasvit_07

Olohuoneessa on myös tuollainen superihana isolehtinen nukkumaija (vas), johon olen aivan kertakaikkisen ihastunut. Lipaston päällä on vielä tuollainen tupeen näköinen kasvi, joka tuntuu selviytyvän tässä taloudessa oikein mukavasti.

viherkasvit_09

Makuuhuoneessa on ikkunalaudalla yksi anopinkieli, joka tuntuu myöskin olevan hyvin kiitollinen siitä viikottaisesta vesitilkasta, jonka se saa eikä ole valittanut yhtään.

Haaveilen hankkivani vielä ainakin tämän ison ”puun” olohuoneeseen pakastimen päälle, haluaisin kokeilla uudelleen valuvaa murattia, koska tykkään niistä, mutta edellinen tosiaan mätäni, kun ylikastelin sitä. Haluaisin johonkin myös toisenkin anopinkielen ja toisen viirivehkan. Lisää pieniä mehikasveja menisi myös moneenkin koloon, ne tuntuu sopivan mulle :D

Mun viherkasvien hoitofilosofia on sellainen, että vettä kerran viikossa (yleensä perjantaisin) ja jos joku nuupahtaa ennen perjantaita niin sille sitten liraus vettä silloin, kun nuupahtamisen olen havainnut. Nypin niistä kellastuneet/ruskeat lehdet pois silloin tällöin, kun sellaisia havaitsen, mutta muuten en niille oikeastaan mitään tee. Jos ne ei kestä tätä käsittelyä, ne ei ole mun kasveja :D

Minkäslaisia viherpeukaloita te olette?

.MITÄ MULLE KUULUU.

En muista olenko ikinä tehnyt tällaista postausta blogiin, mutta nyt tuntui siltä, että pitää saada kirjoittaa asioita johonkin. Tässä nimittäin on nyt ollut kaikenlaista.

Mä en normaalisti ole mitenkään erityisen stressiherkkä ihminen, en jaksa huolestua asioista liikaa, vaan luotan siihen, että asiat kyllä järjestyy. Edelleen pohjimmiltani luotan siihen, mutta tässä viime aikoina se luotto on vähän rakoillut, kun on tullut eteen kaikenlaisia ikävämpiä juttuja.

Ensinnäkin avioeroprosessi on edelleen kesken ja sen johdosta tuntuu, että olen jotenkin jossain oudossa välitilassa, jossa en ole täysin sinkku, mutta en oikeastaan suhteessakaan. Todella outoa. En edes juuri nyt kaipaa elämääni ketään miestä, mutta silti tämä välitila on vaan niin outo, kun en ole tällaista vaihetta koskaan ennen elänyt. Meidän yhteinen rivitaloasunto on edelleen myymättä ja se alkaa stressaamaan enemmän ja enemmän, mutta kaipa pankki myöntää lisää lyhennysvapaata jos se ei nyt ens kuun alussa mene kaupaksi.

mitakuuluu2-2

Kesäkuun muutosta johtuen mun rahatilanne oli koko kesän vähän sellainen vaisu, koska olin myöskin viisauksissani päättänyt ottaa lomarahat vapaana (2 viikkoa lomaa siis odottelee vielä plakkarissa), joten sekin vähän verotti tulonlähteitä. Tein muutamia meikkikeikkoja kyllä kesällä, mutta en nyt sitten kuitenkaan niin paljoa, että olisi jäänyt hirveästi ylimääräistä rahaa tassuun. Sen verran kuitenkin, että olin pystynyt säästämään loppusyksyn lomamatkaa varten jo semikivasti.

Elokuussa löysin Siirin kaulasta kovan patin, jonka takia sitten lähdin possujen kanssa eläinlääkäriin ja tästä käynnistä alkoi sellainen lumipalloefekti, josta ei olla ihan kuivilla vieläkään. Siirin kaulapatti johtui hampaista levinneestä tulehduksesta, joka saatiin sitten ihan antibiooteilla kuriin, mutta tosiaan ne hampaat piti myöskin hoitaa kuntoon. Lyyli ja Nano sai tällä ekalla kerralla rokotukset ja myöskin käskyn hammashoitoon asap.

mitakuuluu1

Hammashoidossa Siirin ja Lyylin osalta kaikki meni ihan normaalisti, mitä nyt niille jäi TOSI vähän leegoja enää suuhun, kun siellä oli niin paljon heiluvia, joita jouduttiin poistamaan. Nyt niiden hengitys ei onneksi enää haise kuolemalta, mikä onkin kiva juttu, mitä nyt kaikki joutui aikamoiselle pullamössöruokavaliolle, kun nyt hampaattomampia ovat. Nanon osalta hammashoito keskeytyi, koska suurta poskihammasta poistaessa Nanon alaleuka MURTUI! Voitte kuvitella sen järkytyksen, kun eläinlääkäristä soitetaan ennen sovittua noutoaikaa. Varasin Nanolle ajan toiseen paikkaan, jossa sitten katsottiin, että mitäs tälle olisi tehtävissä. Pikkuherra oli ihan lääkehuuruissa koko viikon ennenkuin sinne toiseen lääkäriin päästiin ja kohtelin sitä kuin kukkaa kämmenellä ettei vaan sattuisi mitään enempää. Pari päivää ennen tätä toista lääkäriä Nano onnistui kuitenkin ulkona pimeässä kävelemään suoraan silmä eellä johonkin kepukkaan ja silmään tuli tottakai isohko haavauma, jota myös katsottiin sitten tuolla toisessa paikassa.

mitakuuluu3-2

Nanon suu ja leuka kuvattiin ja hoidettiin se kesken jäänyt hammashuolto loppuun siltä osalta kuin pystyttiin vahingoittamatta leukaa enempää, tutkittiin se siristävä silmä ja herra sai lampunvarjostimen päähänsä, johon se on tässä viikkojen aikana jo aika tottunut. Silmätippoja on nyt laiteltu sen silmään jo pari viikkoa ja vielä vaan jatkuu, mutta ainakin se silmä on nyt menossa jo parempaan suuntaan. Siihen liittyen on vielä yksi kontrollikäynti eläinlääkärissä. Leuan suhteen oltiin onnekkaita, sitä ei tarvinnut alkaa korjaamaan, murtumakohta on hyvin linjassa ja jos se ei nyt telo itseään lisää niin sen pitäisi parantua ja luutua kuntoon ihan itsekseen. Siihen toki on vielä röntgen-kontrolli myöhemmin syksyllä, jotta voidaan varmistua siitä, että kaikki tosiaan on mennyt hyvin. Nanolta löytyi myös lievä sivuääni sydämestä, joka pitäisi ultrata ja tutkia kunnolla joskus syksyllä. En tajua miten tälle yhdelle sattuu koko ajan kaikenlaista.

Kaikkiin näihin eläinlääkärikäynteihin on nyt mennyt jo nelinumeroinen summa rahaa, sitä rahaa, jota olin säästänyt loka-marraskuun ulkomaanreissua varten, jonne piti lähteä siskon kanssa. Mä niiiiiin odotin sitä, että pääsen johonkin lämpöön ja aurinkoon juuri silloin, kun täällä Suomessa on kaikista mustinta ja pimeintä ja masentavinta olla. Juuri siksi mä ne lomarahat vaihdoinkin vapaiksi, että pääsisin syksyllä etelään.

Syys-lokakuun vaihteessa ollaan naisporukalla menossa pariksi yöksi Tallinnaan ja mulle ehtii just tulla yksi palkka vielä ennen sitä, joten sen reissun pystyn todennäköisesti tekemään ihan normaalisti, kunhan vähän hillitsen rahankäyttöä.

Kaikesta tästä tapahtuneesta ja stressistä kenties johtuen mulla on otsa nyt täynnä sellaista röhelöä ja joitakin finnejä, joita ei tosiaankaan normaalisti ole ja myös päänahka kutisee ja kuivuu ja sitä tekisi vain mieli raapia koko ajan. Kesän kasvattamat kynnetkin vain katkeaa yksitellen.

mitakuuluu4

Olen myöskin ollut hieman yksinäinen, varsinkin kesälomalla, kun ei enää olekaan sitä puolisoa siinä vierellä koko ajan ja tämä on ollut nyt vähän opettelua, että miten mä arkeani nykyään elän. Töissä tottakai tulee höpöteltyä kavereiden kanssa sen verran kuin siinä nyt ehtii ja pystyy, mutta lomalla ei ollut sitäkään ja en oikeasti tehnyt niiden kolmen viikon aikana oikeastaan mitään enkä nähnyt oikeastaan melkein ketään. Se teki ihan hyvääkin, mutta olin tosiaan myös hieman yksinäinen. Olenkin nyt töihinpaluun jälkeen päättänyt, että mun täytyy alkaa aktivoitumaan ystävien suhteen ihan uudella tavalla.

Ymmärsin tämän lopullisesti oikeastaan vasta, kun yksi vanha kaveri otti yhteyttä, että pitäiskö meidän nähdä, kun ei oltu nähty noin yhdeksään vuoteen (!!!) ja meillä oli TOSI kiva ilta ja vaikka ei oltu nähty niin pitkään aikaan, tuntui silti, että ihan kuin oltaisiin jatkettu siitä mihin viimeksi jäätiin. Ei ollut yhtään kiusallista tai hankalaa keskustella ja olla, päinvastoin. Olen aina ollut parisuhdeihminen ja parisuhteessa ollessa mulla aina ne kaverit on jäänyt hieman taustalle ja nyt pitäisi alkaa taas opettelemaan, että miten ne kaverit tuotaisiin parempaan fokukseen mun elämässä ja miten ne saisi pysymään myös siellä paremmin.

Nautin edelleen siitä, että saan olla yksin töiden jälkeen kotona ja nauttia vain koirien seurasta, mutta kyllähän sitä nyt joitakin päiviä olisi hyvä olla siellä täällä, kun tapaa muitakin ihmisiä ihan vapaa-ajalla. Yksin oleminen ei ole koskaan ollut mulle ongelma, nautin omasta rauhasta ja tykkään tehdä omia juttujani ilman, että kukaan muu on läsnä, mutta rajansa silläkin.

Koko kesän elin jonkinlaisessa kuherrusvaiheessa tämän asunnon kanssa ja jaksoin pitää kotia tosi siistinä koko ajan, mutta nyt, kun on ollut kaikenlaista huolta mielen päällä, en ole jaksanut ollenkaan perehtyä kodin siisteyden ylläpitämiseen, vaikka se ei oikeasti olisi iso homma siivota, kun kämppäkin on niin pieni. Tämä alkusyksy ei yleensä ole mulle mikään masisaika, alkusyksy on just kivaa aikaa, kun illat hämärtyy ja saa pukeutua neuleisiin ja nahkatakkin, se pahin masis tulee yleensä vasta joskus loka-marras-joulu -asteikolla, mutta selvästi nämä koira- ja rahahuolet on tehneet tehtävänsä ja lievää mielenkiinnottomuutta on havaittavissa.

On jo pitkään pitänyt hankkia uudet työkengätkin, mutta sopivia ei ole vieläkään löytynyt ja vaikka ne nyt löytyisikin, ei mulla olisi niitä nyt edes varaa ostaa. Pitäisi oikeasti käydä jo kampaajallakin, kun tukka alkaa olemaan niin karsean näköinen, mutta mulla ei vaan nyt ole varaa kampaajaan näiden eläinlääkärilaskujen takia. Piristin itseäni kuitenkin sillä, että otin käyttöön syksyiset korkonilkkurit ja vitsi, että niillä onkin naisellinen olo kävellä ja kaikki vaatteetkin näyttää paremmilta päällä! Olen mukavuuspäissäni kulkenut vain matalilla kengillä ja korot on hämmentävän iso mielialan kohotus. Mielialaa piristää myös letkeän rytmikäs lattarimusiikki, jota olen kuunnellut jo todella pitkään ja sitruksiset eteeriset öljyt, joita käytän varsinkin aamuisin reippaalla kädellä herättäjänä ja piristäjänä.

Mutta kaikesta tästä valitusvirrestä huolimatta, uskon että asioilla on tapana järjestyä. Tästä yksi hyvä esimerkki on se, että voitin Veikkauksen arvasta 500e juuri silloin, kun koirien eka hammashuolto oli tulossa ja sain sillä maksettua sen melkein kokonaan kahden koiran osalta! Ilman sitä olisin joutunut turvautumaan luottokorttiin paljon aikaisemmin! Ja siis oikeastihan mulla on asiat aivan hyvin, mulla on kuitenkin ollut varaa maksella säästöistä kaikki nämä eläinlääkärilaskut, mulla on edelleen katto pään päällä, hyvä työpaikka, jossa viihdyn, perhe ja ystävät, joiden kanssa viettää aikaa ja tottakai nuo hassut koirat, jotka piristää jokaista päivää. Mutta meille jokaiselle tulee joskus kausia elämässä, kun tuntuu siltä, että monia asioita vähän niinkuin kasaantuu päällekäin ja se sitten aiheuttaa huolta ja stressiä tulevaisuudesta.

Mutta asioilla on tapana järjestyä! <3 Kyllä tää elämä tästä taas tasoittuu, uskon siihen :)

(Postauksen kuvat mun Instagramista.)