.CURLY GIRL METHOD -KOKEILUJA.

Postauksessa mainoslinkkejä, merkattu tähdellä *

Kaikkialla puhutaan nyt Curly Girl Metodista. Kyse on siis taipuisille ja kiharille hiuksille suunnatusta kosteuttavasta hiustenhoitorutiinista, jonka avulla hiusten oma kihara tulee paremmin esiin. En jaksa paneutua metodin syvimpiin lainalaisuuksiin tässä postauksessa, koska en jaksa niitä itsekään noudattaa, vaan kerron tässä miten itse olen tätä metodia toteuttanut omassa tukassani ja saanut tuloksia. Mikäli kiinnostaa alkaa hifistelemään aiheen suhteen niin kannattaa laittaa google laulamaan.

Käytän shampoota joka pesussa, koska tiedän kokeilemattakin, ettei mun päänahka kestäisi pelkkää hoitoainepesua, joten jatkan tämän talvella löydetyn Kerastasen Dermocalm -shampoon* käyttämistä. Pesun jälkeen laitan ihan lyhyeksi hetkeksi Garnier Responsin hoitoainetta (tai jotain muuta kosteuttavaa hoitsikkaa, tällä ei nyt sinänsä ole niin väliä, mutta just nyt on kokeilussa tämä), jonka huuhtelen kokonaan pois. Lopuksi lätkin hiuksiin PALJON tuota Garnier Responsin hiusnaamiota ja annan sen vaikuttaa sen aikaa, kun sheivailen/kuorin jne, mitä nyt suihkussa tehdään. Huuhtelen naamion hiuksista kunnolla pois (taaskin sen päänahkaongelman takia), en todellakaan puuhastele tässä hommassa niitä puristelujuttuja ja mitä näitä nyt on. Naamiota kuluu tosi paljon, olen käyttänyt yhden purkin tyhjäksi alle kahdessa viikossa. Kävin juuri täydentämässä varastoa ja ostin kerralla kolme purkkia.

Ihan suihkun lopuksi otan naamiota vielä pienen määrän (esim. viinirypäleen verran) ja hieron sen hiusten pituuksiin ja latvoihin ja puristan hiuksia vähän kuivemmiksi ennenkuin poistun suihkusta ja kiedon hiukset pyyhkeeseen. Pyyhkeen kanssa en myöskään pelleile, teen ihan sen normaalin rullauksen, kuten olen aina ennenkin tehnyt. Toki käytän pääasiassa hamam-pyyhkeitä enkä froteisia, joten kai se menee siitä t-paidasta tavallaan.

Kun olen vähän aikaa puuhastellut pyyhe päässä muita juttuja, ryhdyn laittamaan hiuksiin erinäisiä jätettäviä tuotteita. Tuon naamionkin mä nyt tavallaan lasken tähän kategoriaan, koska kyllähän se sinne hiuksiin on jäänyt. Sen jälkeen, kun olen tehnyt hiuksiin toivomani jakauksen ja vähän selvittänyt tukkaa viispiikkisellä, otan tuon BC:n silikonisen latvasuojan, jota puristelen hiusten latvoihin ja pituuksiin noin viinirypäleen verran. Koen, että silikonisesta tuotteesta on mun hiuksessa hyötyä, koska mulla on paljon katkeillutta hiusta pitkin pituuksia ja tuon mömmön avulla ne on vähän silotellummat. Lopuksi otan vielä tuon XZ:n hiuksiin jätettävän hoitovoiteen, jonka myöskin puristelen hiusten pituuksiin ja latvoihin erityisesti. Sen jälkeen annan hiusten vain ilmakuivua muiden aamutoimien ajan. Mun tukka kuivuu kohtalaisen nopeasti, jo tunnissa se on muuten täysin kuiva paitsi ihan tyvestä jostain takaraivolta, mutta se ei haittaa, voin lähteä elämään elämääni ihan hyvin silleen.

Pesua seuraavien päivien kiharoiden herätykseen olen käyttänyt kahta tuotetta, välillä molempia, välillä vain toista, riippuen miltä tukka näyttää. Jos kihara on mennyt tosi huonoksi, puristelen tukkaan tuota samaa XZ:n hiuksiinjätettävää hoitoainetta ja sen lisäksi vielä Urtekramin hoitosuihketta siihen päälle, mutta jos tukka on ihan ok niin pelkkä suihkeella herättely riittää hyvin. Suihkin hiukset melko kosteiksi ja sitten vain puristelen ne läpi ja annan kuivua.

Yllä kuvassa vasemmalla on hiukset vasta pestyinä, kiharat puristeltu esiin mömmöjen avulla ja ne on vielä märät. Keskimmäisessä kuvassa tukka on lähes kokonaan kuiva ja olen vähän käsin haronut ja puristellut kiharoita auki. Kolmannessa kuvassa sekaan on lisätty klipsipidennys, joka tuo hiuksiin runsautta ja massaa latvaan saakka. Kun pidennys on myös käsitelty Curly Girl -metodilla, sulautuu se hiuksiin aivan erinomaisesti.

Yllä kollaasina eri vaiheita Curly Girl Metodin alusta tähän päivään. Ensimmäisessä kuvassa mun hiukset sellaisina kuin ne oli aina ennen vasta pestyinä ja föönattuina (ilman pidennystä). Tuohon kuvaan niille ei ole tehty muuta kuin vain föönattu, eli aika suoraksihan ne kyllä menee.

Toisessa kuvassa taitaa olla toinen CG-päivä, jolloin jouduin kihartelemaan klipsipidennyksiä, kun oma tukka oli kiharampi kuin pidennys ja siitä johtuen pidennysten kihara on ihan eri näköistä kuin oma kihara. Tästä päättelin, että on pakko kokeilla tulisiko niihinkin samanlainen kihara kuin omaan.

Ja kuten kolmannesta kuvasta eteenpäin huomaa, kyllä niihin tuli. Tuon oivalluksen jälkeen pidennykset sulautuu omaan kiharaan ihan täydellisesti. Ne jotka ei tiedä, että mulla on klipsipidennys, ei sitä ihan heti kyllä huomaa. Välillä kiharat on erotellumpia ja selkeämpiä ja välillä taas vähän ”karvaisempia”, riippuen onko kyseessä aamulla pesty tukka vai seuraavien päivien herättelykiharat.

Tykkään tästä boheemista kiharalookista todella paljon. Mikä on sinänsä jännä, koska olen kuitenkin aina ollut aika siloisten kampausten ystävä. Tässä on kuitenkin jotain joka mua viehättää. Olen myöskin kokenut tämän tavallaan helpommaksi tavaksi laittaa hiuksia kuin se perinteinen fööni + suoristusrauta + kiharrin -projekti. Varmasti tämä lämpölaitteiden välttely myöskin parantaa hiusten kuntoa pitkässä juoksussa.

Olin rehellisesti jopa vähän yllättynyt miten kiharaksi mun hius tosiaankin tulee tämän hoitorutiinin ansiosta. Tiesin kyllä, että se kihartuu, mutta en tiennyt, että näin paljon ja näin nätisti! Piti vain tietää mitä tehdä ja hiusten luonne muuttui ihan täysin. Eihän tämä nyt mikään korkkiruuvikihara ole, eikä varmaan sellaiseksi koskaan tulekaan, mutta tykkään tästä laineikkaasta rennosta kiharasta ja olen ihan tyytyväinen, vaikka se pysyisikin vain tämmöisenä.

Yllä kuvaparista näkee kaksi täysin erilaista kiharalookkia, joissa molemmissa on hiusten seassa klipsipidennykset. Tykkään molemmista lookeista, vaikka ne onkin todella erilaiset. Tuo vasemman puoleinen on todella sliipatun ja fancyn oloinen, kun taas oikealla on tuollainen rento surffitukka. Vasempaan lookkiin pitää tehdä todella paljon lämpökäsittelyjä ja se ei näytä yhtä hyvältä enää seuraavana päivänä, teki mitä tahansa, mutta oikean kuvan look on about samanlainen myös seuraavana päivänä ja hyvin pienellä vaivalla.

Oletko sinä jo tutustunut Curly Girl Metodiin?

Postauksessa mainoslinkkejä, merkattu tähdellä *
( = saan pienen korvauksen, jos päädyt ostamaan tuotteita verkkokaupasta minun linkkini kautta)

.PELASTAJA KUIVALLE PÄÄNAHALLE.

Postauksessa mainoslinkkejä, merkattu tähdellä *

Olen kärsinyt kuivasta päänahasta jo vuosia. Ongelma pahenee aina talvisin, mutta se ei kokonaan ole poistunut kesälläkään. Päänahkaa kutittaa, se hilseilee ja on monella tapaa ärsyttävä ja punoittava. Mutta ei ole enää! Rakkaan työ-ystävän avulla olen saanut ongelmaan ratkaisun!

Mulle suositeltiin tätä Kerastasen Dermo-Calm -shampoota ja ajattelin, että ei kai se auta kuin kokeilla ja mulla oli sopivasti kaikki muut perusshampoot juuri loppu, joten shampoon hankinta oli tarpeen joka tapauksessa. Ostin tuotteen joskus syksyllä/alkutalvesta (en muista enää tarkasti) ja olen käyttänyt sitä siitä saakka lähes jokaisessa pesussa (satunnaisesti hopeashampoota välissä).

Huomasin eron päänahassa jo ihan muutaman pesun jälkeen! Päänahka ei enää kutissut, ei tehnyt mieli raapia sitä verille enää ollenkaan! Kaikki punoittavat laikut on kadonneet aivan kokonaan ja hiuspohja tuntuu taas ihan normaalilta! Miksi ihmeessä en ole ottanut tätä asiakseni aikaisemmin, kysyn vaan. Sellainen pieni muutos on myös tullut huomattua, että hiukset rasvoittuu hieman nopeammin nyt kuin ennen, mutta se on pieni hinta siitä, että nuppi ei enää kutise ja lumisadetta ei enää löydy hartioilta.

Shampoota otetaan pieni määrä kerrallaan ja suositellaan vaahdottamaan päänahkaan kaksi kertaa peräkkäin (huuhtelu tietty välissä). Kiitos Kerastase*, kiitos työkaveri, päänahkani voi hyvin ensimmäistä kertaa vuosiin!

Postauksessa mainoslinkkejä, merkattu tähdellä *
( = saan pienen korvauksen, jos päädyt ostamaan tuotteita verkkokaupasta minun linkkini kautta)

.KAMPAAJAKÄYNTI S MODESSA.

Kävin piiiitkästä aikaa kampaajalla. Oli tukka päässyt jo vähän säälittävään kuosiin, joten oli jo aikakin, että sille tehtiin jotain pelastustoimenpiteitä. S Moden Anna tarjosi mulle tämän kampaajakäynnin ikäänkuin palkkiona kesäisestä kissanhoitokeikasta ja mä sitten lupasin, että teen aiheesta blogipostauksen.

S Mode sijaitsee Töölössä Eteläisellä Hesperiankadulla, jonne itse pääsin Käpylästä kätevästi ykkösen ratikalla. S Modessa työskentelee paikan omistaja Saija ja sitten tämä Anna, joka on mun kavereita. Oli tosi mukava rupatella se muutama tunti Annan kanssa samalla, kun mun tukkaa taiottiin taas kuntoon.

smode_anna_ennen

Hiusten lähtötilanne oli sillä tavalla karu, että edellisestä balayagesta oli aikaa jo ainakin vuosi ja hiusten latvat oli päässyt aika ikävän ohueen kuntoon ja huomasin myös, että hiukset oli katkeilleet edestä niin, että ne oli paikoitellen jopa 5 cm lyhyemmät kuin muu tukka. En yhtään tykännyt enää pitää hiuksia auki, kun ne oli niin luirut ja epätasaiset ja kaikkea. Mulla on muutenkin aika ohuet hiukset eikä tuo ohentunut latva ainakaan yhtään parantanut asian tilaa.

smode_anna_05

Anna päätyi tekemään mulle foilyagen, eli folioilla tehdyn balayagen, jossa tyvi tupeerattiin ensin, jotta siihen ei jää liian tiukkaa rajaa vaalennuksen ja oman värin väliin, sitten tukkaosio folioon, balayage-tyylillä vaalennusaine hiuksiin (V-tyyli) ja folio kiinni.

smode_anna_jalkeen

Hiusten pituudesta lähti ehkä vähän reipas viisi senttiä, mutta ne jäi silti selkeästi pitkiksi ja tosiaan vaalennus nostettiin ylemmäs raidoilla, jolloin mun oma tyvi jäi edelleen näkyviin. Tämä helpottaa huomattavasti mun elämää, kun ei taas tarvitse ihan heti mennä värjäämään tukkaa jonkun tyvikasvun takia.

smode_anna_14

Tukka on taas kivemman tuntuinen ja näköinen ja sitä kelpaa taas pitää joskus aukikin, kun sen vaan jaksaa joskus laittaa. Olen kyllä enemmän suttunuttura-tyyppiä, koska silloin se ei ainakaan ole tiellä, mutta kiva, että on taas tämä toinenkin mahdollisuus olemassa.

smode_anna_jalkeen2

Mä olen nyt tosi tykästynyt tähän vaaleampaan lookkiin itselläni. Tykkään, että oma väri näkyy ja että sitä on vain kirkastettu noilla raidoilla. Kokoblondi ei ehkä olisi mun juttu (enää, sekin on joskus testattu), mutta tämä omaan pohjaan tehty raidoitus/balayage toimii tosi kivasti ja on käytännöllinenkin, kun ei tosiaan tarvitse tyvikasvun takia jatkuvasti käydä kampaajalla. Sopii sekä mun laiskuudelle että piheydelle tämmöinen ratkaisu :D

*kampaajakäynti saatu ilmaiseksi