.DUROY UNELMA.

Olen saanut tämän siveltimen blogin kautta joskus ikuisuus sitten (kuvat oli otettu vuonna 2015), mutta olen itseasiassa ihastunut tähän sutiin vasta joskus viimeisen vuoden aikana.

Duroy_Unelma_02

Duroy Unelma -meikkivoidesivellin on sympaattinen töppö. Siinä on lyhyt, tukeva varsi ja tuuhea lättäpäinen sivellinosa. Olin alkuun sitä mieltä, että tämä on aivan liian suuri mun käyttöön ja siksi tämä jäikin hyvin vähäiselle käytölle. Mutta olen tässä vuosien varrella enemmän ja enemmän ihastunut ohuempiin meikkipohjatuotteisiin ja huomannut, että tämä Unelma-sivellin toimii sellaisten kanssa aivan täydellisesti!

Duroy_Unelma_05

Verrattuna mun all-time-favourite -meikkivoidesiveltimeen, eli Shiseidon sutiin, on tämä Unelma tosiaankin huomattavasti suurempi ja löysempi. Se oli alkuun juuri se syy miksi en tykännyt siitä, mutta nykyään se taas on juurikin se syy miksi se on hyvä. Shiseidon sudilla on edelleen ihana tehdä meikkipohja, kun käyttää kunnollista puolipeittävää tai peittävää meikkivoidetta, koska sillä saa meikkivoiteen levitettyä tasaisesti joka puolelle ja pieni suti on kätevä myös silmien alla ja nenänpielissä.

Mutta mitä ohuempia meikkivoiteita käytän niin sitä enemmän sitä meikkivoidetta tuntuu häviävän Shiseidon sutiin eikä se tunnu jäävän iholle, kuten haluaisin. Tässä kohtaa joskus sitten otin käyttöön Unelman, kun kaikki tuollaiset pienemmät ja tiiviimmät sudit oli likaisina enkä ollut jaksanut/muistanut niitä pestä ja sainkin yllättyä Unelman toimivuudesta nimenomaan ohuempien meikkivoiteiden kanssa. Unelma ikäänkuin vain häivyttää meikkivoiteen iholle ohueksi luonnolliseksi kerrokseksi, eikä sen kanssa tarvitse olla millintarkka, koska ohut meikkivoide ei muutenkaan jätä herkästi mitään rajoja mihinkään.

Duroy_Unelma_03

Unelman pehmeät joustavat harjakset eivät imaise ohutta meikkivoidetta itseensä liikaa (jonkun verran tottakai) ja se häivyttää meikkivoiteen paikoilleen kuin unelma. Iho näyttää kuulaalta ja heleältä ja juuri sopivasti tasoitetulta tämän kanssa. Itse käytän tätä sutia niin, että otan meikkivoiteen kämmenselälle, töpsäytän Unelma-sudin tuotteeseen ihan kevyesti ja töpötän tuotteen sudilla muutamaan kohtaan kasvoille ennenkuin lähden pyörittelemään tuotetta keskeltä sivulle ja alaspäin. Toistan niin monta kertaa, että koko kasvot on käyty suunnilleen kertaalleen läpi. Joskus saatan nenän alueelle laittaa ohuesti toisenkin kerroksen, mutta en edes joka kerta.

Unelma on niin pehmeä, suuri ja joustava, että meikkivoiteen pyörittely on todella nopeaa! Paljon nopeammin saan tällä sudilla meikkipohjan paikoilleen, kun vertaa vaikkapa tuohon Shiseidon siveltimeen, josta toki edelleenkin tykkään.

Duroy_Unelma_04

Duroy Unelma on noussut mun suosikkisutien joukkoon vähän yllättäen ja pitänee siellä paikkansa, koska ohuet meikkivoiteet ovat myöskin tulleet jäädäkseen. Tämän sudin kompakti koko on myöskin omiaan reissatessa, ei vie paljoa tilaa!

.PUHDISTUSRUTIINI.

*Osa tuotteista saatu blogin kautta
*Postauksessa mainoslinkkejä

Mä olen jo vuosien ajan suosinut kasvojen puhdistamisessa kaksoispuhdistusmenetelmää, mutta käytännössä siihen saattaa iltaisin kuulua neljäkin vaihetta ennenkuin ollaan varsinaisessa hoitovaiheessa. Aamut on yksinkertaisempia, koska ei ole enää meikkiä, jota poistaa, mutta iltaisin käytän usein tosiaan neljää tuotetta.

puhdistus_rutiinit_01

Ensimmäinen vaihe puhdistuksessa on silmämeikinpoisto. Jos mulla on käytössä jonkun merkin 38-ripsiväri, en välttämättä tee tätä vaihetta, mutta koska tällä hetkellä mulla on käytössä vesiliukoinen ripsari ja vedenkestävä rajausväri, olen taas silmämeikinpoistoaineen armoilla, koska jotenkin en tunnu saavan vesiliukoisia ripsivärejä tarpeeksi hyvin pois pelkällä öljyisellä putsarilla, vaan se vaatii tämmöisen esivaiheen, että tulee kunnolla puhdasta.

Käytän mieluiten kaksifaasisia silmämeikinpoistoaineita, koska ne on nopeampia ja tehokkaampia. Tällä hetkellä käytössä vasta ostettu *Nivea, joka vaikuttaa kyllä ihan pätevältä. Käyttöönottoa odottaa myös *Clinique ja *Helena Rubinstein. Käytän silmämeikinpoistoaineen aina halkaistulla vanulapulla, tällöin ainetta ei kulu hukkaan ja säästyy vanulappujakin. Mua ärsyttää ostaa roskikseen meneviä asioita ja pyrin pitämään niiden käytön minimissä aina kun mahdollista. Olen jopa harkinnut kestovanulappujen hankkimista/tekemistä, mutta en ole vielä saanut aikaiseksi. (EDIT: Mä tein ne!)

puhdistus_rutiinit_02

Seuraavaksi puhdistan meikin muualta kasvoilta. Käytän tähän mieluiten jotain öljyä tai öljyksi muuttuvaa tuotetta. Tällä hetkellä käytössä L’Occitane Perfecting Make-Up Remover (saatu blogin kautta), joka on geelimäistä. En ole aivan täysin vakuuttunut tämän meikinpoisto-ominaisuuksista, koska vielä kasvovesilappuunkin tuntuu jäävän meikkiä. Tuote on muuten ihan miellyttävä käyttää ja tuoksuu hyvältä (vaikkakin maistuu pahalta), mutta ei tämä kyllä hirveän hyvä meikinpoistaja valitettavasti ole. Aion kyllä käyttää tuotteen loppuun ja siirryn sitten luultavasti johonkin noista kolmesta jemmatuotteesta (*Clinique, *Shiseido, Shu Uemura).

puhdistus_rutiinit_03

Kun meikinpuhdistustuote on kasvoilta huuhdeltu pois, otan käyttöön vaahtopuhdistuksen. Tällä hetkellä käytössä Shiseido Ibuki Gentle Cleanser (saatu blogin kautta), joka vaahtoutuu runsaaksi pehmeäksi vaahdoksi, kunhan kämmenissä on tarpeeksi vettä. Vaahtoputsarilla käyn läpi muuten koko kasvot, mutta en hirveästi enää silmiä, koska ne on jo hoidettu kahdella eri tuotteella ja vaahtoputsari saattaa kirvellä silmissä jos sitä sinne pääsee. Shiseido on ollut käytössä jo varmaan ainakin puoli vuotta ellei kauemminkin, oliskohan kohta vuoden jopa? En enää muista milloin sen korkkasin ja se kyllä tuntuu riittävän ikuisuuksiin saakka. Mutta kaapissa on kuitenkin odottamassa kolme vastaavaa tuotetta sitten, kun Shiseido joskus ruuttaa tyhjää (*Clinique, *Sensai ja Helena Rubinstein).

puhdistus_rutiinit_04

Puhdistus viimeistellään joko misellivedellä tai kasvovedellä tai joskus molemmilla. Tällä hetkellä käytän iltapuhdistuksessa mieluummin tuota *Garnierin Micellar Cleansing Wateria, koska tosiaan se L’Occitanen geeli ei ole niin hyvä meikinpoistaja kuin toivoisin ja haluan tällä varmistaa, että meikkiä ei tosiaankaan jää sinne iholle muhimaan yöksi. Joskus saatan miselliveden jälkeen sipaista kasvot vielä L’Occitane Pivoine Sublime Perfecting Tonerilla (saatu blogin kautta), joka muuten tuoksuu myöskin aivan ihanalta.

Kasvovesi on yksi niistä tuotteista, joita mulla ei juuri ikinä ole kaapissa jemmassa. Kaikkea muuta on enemmän kuin ehdin käyttää, mutta kasvovettä ei ole oikeastaan ikinä enempää kuin se jota juuri käytän ja monesti mulla ei ole edes sitä. Misellivettä kyllä löytyy, mutta ei ihan perinteistä kasvovettä.

Aamuisin puhdistusrutiinit on paljon yksinkertaisemmat: vaahtopuhdistus ja kasvovesi, jonka jälkeen hoitotuotteet.

Miten te puhdistatte kasvonne?

*Osa tuotteista saatu blogin kautta
*Postauksessa mainoslinkkejä

.EN EHTINYT POSTATA TÄSTÄKÄÄN.

Välillä tulee sellainen olo, että oonpas mä huono bloggaaja. Mun syntilistalle bloggaajana kuuluu ehdottomasti se, että en ehdi siinä vauhdissa kokeilemaan kaikkia tuotteita mitä mulle niitä tulee sekä töiden että blogin kautta, että saisin postauksia uutuuksista ulos silloin, kun niitä vielä myydään. Olen useammankin kerran todennut kuvakansiota selaillessani, että jaaha, tuokin tuote on muuten jo lopetettu ja tuota sarjaa ei myydä Suomessa enää laisinkaan. Ajattelin nyt tässä esitellä muutamia tällaisia surullisia tapauksia.

Chanel_HydraBeauty_GelYeux_05

Chanel Hydra Beauty Gel Yeux -silmänympärysgeeli kuuluu kategoriaan lopetettu, koska tämän tilalle on tuotu sellainen tuote kuin Hydra Beauty Micro Gel Yeux. Sain tämän töistä jostain uutuuskoulutuksesta muistaakseni ja tuote on siis edelleen mulla käyttämättömänä kaapissa, koska eihän silmänympärysvoiteet lopu ikinä käytössä ja en halua myöskään pitää kymmentä purkkia auki yhtäaikaa.

Estee_Lauder_Topaz_Chameleon2

Jostain Estee Lauderin meikkikokoelmasta haalittu voimakashehkuinen bronzer-tuote Topaz Chameleon (Illuminating Powder Gelee) on jäänyt esittelemättä, koska tämä oli kausituote ja vain hyvin lyhyen aikaa myynnissä enkä tainnut edes ehtiä käyttämään tätä ennenkuin tuotteet oli jo myyty loppuun kaupoista.

Shiseido_417_03

Töistä saatu Shiseidon ihana Perfect Rouge -huulipuna sävyssä PK 417 on ollut mulla useinkin käytössä, mutta en ole koskaan saanut aikaiseksi kirjoittaa tästä herkullisuudesta blogiin saakka, vaikka kuvatkin on ollut kansioissa valmiina ja muokattuina.

Shiseido_417_07

Kesällä Perfect Rouge -huulipunat myytiin kaupoista loppuun, koska laatu on lopetettu ja juuri tässä hiljattain tilalle on tullut Shiseido Rouge Rouge -huulipunalaatu, joka tuli korvaamaan tämän vanhan Perfect Rouge -punan.

HR_Surrealist_04

Helena Rubinsteinin Surrealist -ripsiväri on myöskin jäänyt bloggaamatta ja myöskin kokeilematta, vaikka sain tämän töistä jo silloin, kun tämä tuli myyntiin. Tämän enempää mä en ole tuotetta koskaan avannut, koska mulla on koko ajan ollut vähintään neljästä kymmeneen avattua ripsiväriä kesken enkä ole halunnut lisätä siihen yhtäkään ja aina syystä tai toisesta olen sitten korkannut jonkun toisen ennemmin kuin tämän jos olen jonkun saanut roskikseen saakka. Ja nythän tietenkin tilanne Rubinsteinin kanssa on se, että koko sarja tulee tämän syksyn aikana jäämään pois Suomesta, koska L’Oreal on päättänyt lopettaa sarjan maahantuonnin.

MAC_OhDarling_01

Jossain MACin monista lookeista oli tämä herrrrkullinen kultainen valopuuteri nimeltään Oh, Darling, joka oli vaan pakko saada, mutta josta en tullut ikinä muistaneeksi ottaa valokuvia iholla ja sitä myöten en tullut ikinä bloganneeksi tästäkään ihanuudesta kunnolla ja koska kyse on taas kausituotteesta, ehti koko lookki mennä jo ohi nopeammin kuin ehti kissaa sanoa.

Blanc_rajaus_06

Ostin Lancômen Liner Plume -nestemäisen tussirajauksen sävyssä 00 Blanc eli valkoisena ja tämä oli siis kesällä alessa, joka tietenkin tarkoittaa poistomyyntiä eli lopetettua tuotetta. On tätä tähän tyyliin tullut muutaman kerran käytettyä, mutta eipä ehtinyt blogiin asti ennenkuin kaikki oli joka paikasta myyty jo loppuun.

Tämmöistä tämä on tämä purkkimeressä sukeltelu, välillä jotkut toiset tuotteet nousee nopeammin pinnalle ja pääsee blogiin saakka, jotkut ei kenties koskaan, vaikka pääsisivät käyttöönkin saakka. Sanokaa, rakkaat bloggaajakollegat, että en ole yksin tämän ongelman kanssa :D