.ANNIE SLOAN-PORTAAT – OSA 1.

Mä olen maininnut meidän portaikon maalaamisesta ehkä jo pariinkin otteeseen ja alunperin tarkoitus oli tehdä se perinteisellä tavalla, eli hioa jokaikinen pinta puulle asti ja elää siinä järjettömässä pölyssä ja sen jälkeen maalata kenties useampi kerros valkoista ja lopuksi vielä lakka päälle. Olen sitä hiontaosuutta pienellä kauhulla odottanut ja tarkoitus olikin venyttää tämä projekti johonkin talveen saakka, mutta sitten Elisan kanssa tuli puheeksi kalkkimaalit ja siitähän se ahaa-elämys sitten alkoi.

portaiden_maalaus_03

Annie Sloan Chalk Paint on nimittäin sellaista maalia, että sitä voi käyttää oikeastaan pintaan kuin pintaan ilman pohjatöitä ja se tarraa kiinni. Kun käytiin Elisan kanssa Måla & More -kaupassa, kysyin tietenkin heti, että mitenkäs portaikko, jossa on tyyliin neljä senttiä lakkaa puupinnassa, tarttuuko muka siihenkin, niin kyllä se niin sanoi, että tarttuu kyllä. Toki se maalattu pinta pitää sitten vielä lakata, että pinnasta saadaan kunnolla kulutusta kestävä, mutta sen hiontavaiheen voisi jättää väliin. Haaaalleluja! Lähdin siis putiikista yhden Pure-sävyisen valkoisen maalipöntön kanssa ja vain yhden siksi, että halusin katsoa kuinka pitkälle yhdellä pönikällä pääsee, ettei tule ostettua turhan paljoa hillottavaksi johonkin varastoon, jos jäisikin paljon yli.

portaiden_maalaus_01

Aloitin maalausprojektin yläkerran parvelta, koska sinne on kaikista vähiten liikennettä, joten maalatut pinnat olisi vähiten tiellä kuivuessaan. Tästä puunväristä tulee väistämättä joku 80-luvulla rakennettu mökki mieleen, tämmöistä oli aina ihan kaikkialla. En välttämättä halua, että omasta kodista tulee sellainen mielleyhtymä, joten ei muuta kuin maalia pintaan ja modernisoimaan.

portaiden_maalaus_05

Tässä kuvassa parven alue on maalattu pensselillä yhteen kertaan ja kuten näkyy, on aika paljon vielä sudinjälkiä ja maali on vielä melko läpinäkyvää ja epätasaista. Vähän jännäsin, että mitenköhän on, että montako kerrosta tämä maali oikein vaatii ollakseen peittävä, mutta toisen kerroksen kuivumisen jälkeen saatiin todeta, että se todennäköisesti riittää useimmissa paikoissa. Maksimissaan puhutaan siis kolmesta maalikerroksesta, mutta luultavasti vain kahdesta.

portaiden_maalaus_08

Tässä nimittäin sama kohta toisen maalikerroksen jälkeen. Ainoastaan askelmilla ja alakertaan menevillä osilla on vain yksi kerros, muualla parven alueella kaksi ja kyllähän siitä ihan peittävää sitten tuli. Vaihdettiin pensselit Clasulta ostettuihin 5 cm leveisiin maaliteloihin ja niillä koko homma sujui huomattavasti nopeammassa ajassa ja maalausjälkikin oli huomattavasti peittävämpää ja tasaisempaa jo yhdellä maalikerroksella.

portaiden_maalaus_11

Tänne saakka päästiin sillä yhdellä litran maalipöntöllä. Eli litran pönikkä riitti parven alueella osittain kahteen kerrokseen ja yhteen kerrokseen kaikkiin kaiteisiin ylhäältä alas ja kaksien porrasosuuksien askelmien alapintoihinkin. Askelmia ei olla vielä maalattu kävelypuolelta ollenkaan (parven lisäksi siis), jätetään ne sitten ihan viimeiseksi. Revitään myös nuo rumanbeiget matto-osiot noista irti ja laitetaan jotain vaaleanharmaata tilalle sitten, kun maalaushommat valmistuu. Pitäisi ne matot vielä ostaakin jostain.

Nyt tosiaan vaan maali pääsi loppumaan kesken, joten se tietää uutta reissua Måla & More -putiikkiin. Mä villisti veikkaan, että se toinen litran pönikkä saattaa parhaimmassa tapauksessa jopa riittää tähän koko projektiin, mutta katsotaan nyt. Päivittelen projektia uudemman kerran sitten, kun on taas jotain uutta kerrottavaa :) Tällä hetkellä ollaan edelleen tässä vaiheessa, vaikka nämä kuvat on otettu jo joitakin viikkoja sitten :D Mihinkäs sitä olisi kiire, valmiissa maailmassa.

8 thoughts on “.ANNIE SLOAN-PORTAAT – OSA 1.

  1. On kyllä riittoisan oloista maalia. :o Ja siis huh, se hionta olis ollut jotain järkyttävää. Sitä pölyä olisi löytynyt vielä vuoden päästäkin mitä ihmeellisimmistä paikoista. :D Mä edelleen siivoilen täällä yli vuoden takaisen kylppärempan pölyjä, sillä sitä sementtipölyä meni suojauksista huolimatta vaikka mihin.

    1. No hämmästyttiin vähän itsekin miten pitkälle se riitti!
      Se pölyn määrä meitäkin hirvitti, ei olisi hirveästi napostellut puljata sen seassa, joten tämä maali oli ihan lottovoitto!

  2. Oho, mä en tiennyt et tällaisia on olemassakaan :o Olisin totisesti maalannut kauheat puolipaneelit edellisessä kämpässä, mutta homma tuntui jo ajatuksen tasolla uuvuttavalta hiomisurakan takia. Paneelit oli tietenkin vielä semmosta missä on ”uria” eli ei tasaiset.
    Portaikko näyttää tosi paljon valoisammalta valkoisena!

    1. Hiominen on kyllä ihan peffasta, varsinkin kun kyse on isoista pinnoista, joita ei voi siirtää ulos :D
      Portaikko muuttaa kyllä fiilistään runsaasti tämän värinvaihdoksen myötä! Nyt jo tuntuu kivemmalta, vaikka on vasta tuo läpikuultavahko eka kerros maalia pinnassa :)

  3. OOH!!! Tämä vinkki tuli kuin tilauksesta. Haaveilen erivärisistä pinnatuoleista keittiöön ja koska sopivia ei tietenkään ole mistään löytynyt, olin jo masentuneena alistumassa siihen että pitää ostaa vaan jotkut ja alkaa hioa ja maalata. Se hiomisen äänikin on niin puistattava, pölystä ja vaivasta puhumattakaan, että vtutti jo ajatuskin.

    1. Näitä maaleja on monia ihania värejä, ei muuta kuin ostoksille! Myymälässä oli kivasti monenlaista huonekalua ja muuta esinettä, joita oli maalailtu eri väreillä, että näkee hyvin miltä maalit näyttää isommilla pinnoilla :)

  4. Mä en ees tienny että tällästä on olemassa… Oon aina hionu ja hionu ja se on ollu se inhottavin vaihe :D Ja mitä sitä tosiaan kiirettä pitää, ei ne siitä karkaa. Itellä vähän sama tän asunnon sisustamisen kanssa, hiljaa hyvä tulee ja tavarat löytää lopullisille paikoilleen pikku hiljaa!

    hanna
    http://www.hannamariav.com

    1. Sisustaminenhan onkin vähän sellaisessa jatkuvassa liikeessä :) Ja niin mun mielestä kuuluu ollakin, että pikkuhiljaa tehdään osa kerrallaan ja huonekalutkin voi vaihdella paikkojaan moneen kertaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s