.PITKÄT KYNNET.

Mä en ole kohta kahteen vuoteen enää käyttänyt kynsilakkoja aktiivisesti (ainoastaan varpaankynsissä). Huomasin jo ensimmäisten kuukausien jälkeen, että mun omat kynnet tuntuivat paljon vahvemmilta eivätkä katkeilleet tai liuskoittuneet enää yhtä herkästi. Kynsien lakkaamattomuus alkoi ihan vain laiskuudesta, yksi kaunis kerta en vaan jaksanutkaan enää lakkojen poistamisen jälkeen laittaa uutta lakkaa juuri silloin enkä sitten jaksanut seuraavallakaan viikolla enkä sitä seuraavalla ja sitten se kynsilakattomuus alkoi jonkun ajan jälkeen tuntumaan normaalilta enkä enää edes kaivannut kynsilakkaa. Toki silloin alkuun kaikki kynnet vain katkeili, mutta en jaksanut välittää. Viilasin kaikki kynnet lyhyiksi aina, jos joku kynsi katkesi ihan lyhyeksi. Joskus seuraavana kesänä sitten vain yhtäkkiä tajusin, että mullahan on itseasiassa pitkät kynnet ilman kynsilakkaa. Oho.

pitkat_kynnet_02

Viime kesänä huomasin, että mun oikean käden kynnet oli yhtäkkiä aivan megapitkät! En tiedä sen tarkemmin miksi, koska en ollut tehnyt mitään eri tavalla kuin ennenkään, siis kynsien suhteen. Kynnet vain kasvoi ja kasvoi. Viilailin niitä välillä paremmin muotoon, mutta muuten en tehnyt niille mitään.

pitkat_kynnet_03

Samaan aikaan vasemmassa kädessä kynnet oli huomattavasti lyhyemmät, mutta silti kohtalaisen mittaiset. Mua ei häirinnyt, että eri käsissä oli eri pituiset kynnet, annoin niiden vaan olla. Sen olen huomannut tässä parin vuoden aikana, että jos viilaan kynnet tällä tavalla ovaalimpaan muotoon, ei kynnet repeä niin herkästi juuresta. Neliön mallisena mun kynnet katkeaa aina ennenkuin pituutta ehtii hirveästi kertyä, mutta tämä ovaali/manteli/stiletto -malli päästää kynnet aina pidemmiksi.

Mutta mistä tietää, että syksy on lopullisesti tullut?

pitkat_kynnet_04

Siitä, että vähintään yksi kynsi per käsi katkeaa peruuttamattomasti, joka pakottaa lyhentämään loputkin kynnet :( Nyt jään taas odottelemaan, että tuo yksi nysäkynsi kasvaa suunnilleen samaan mittaan muiden kanssa. Sillä aikaa yritän pitää muiden kynsien mitan suunnilleen tässä, ettei pituusero kasva enempää.

pitkat_kynnet_05

Myös vasemmasta kädestä yksi kynsi päätti katketa lohduttoman lyhyeksi, mutta minkäs teet. Ja kyllä ne siitä taas kasvaa :)

Syksy on täällä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.