.TAKAISIN TÖIHIN.

Sain viime viikolla puhelun, jossa mua pyydettiin takaisin töihin lomautukselta. Tämä oli toki odotettavissakin, koska useita työkavereita oli jo kutsuttu takaisin runsaiden asiakasmäärien vuoksi. Olin kuitenkin jotenkin odottanut, että tämä olisi tapahtunut vasta kesäkuussa omalla kohdallani, mutta mikäpä tässä, mennään vaan töihin.

Olin kotona 1.4-25.5, eli 8 viikkoa yhteensä. En ole montaa kertaa aikuiselämäni aikana viettänyt näin pitkää aikaa poissa töistä ja oleskellut vain kotosalla. Edelliset vastaavat ovat myöskin liittyneet työttömyyteen, joten se on ollut hyvin erilaista ja paljon masentavampaa ja stressaavampaa. Nyt mulla oli kuitenkin tieto siitä, että lomautus loppuu viimeistään kesäkuun lopulla ja työpaikka odottelee siellä taas sen jälkeen, joten en ollut erityisen stressaantunut asiasta ja otinkin tuon 8 viikkoa ihan loman kannalta.

Ainut, joka tietenkin hieman stressasi oli raha-asiat. YTK:lta ei ole edelleenkään tullut mulle pennin jeniä, koska siellä on ihan hirveät käsittelyjonot. Mutta onneksi mulla oli sen verran hyvä tilanne säästöjen kanssa, että pystyin elelemään niiden turvin ja luottaa siihen, että kyllä ne YTK:n rahat sieltä joskus kuitenkin tulee ennenkuin tilanne on ihan katastrofaalinen. Ja nythän jo tiedän, että kesäkuussa tulee pikkupalkka ja heinäkuussa ihan normipalkka, joten eiköhän tämä tästä taas ala lutviutumaan.

Kotona ollessa sai huomata, että eipä sitä rahaa ihan hirveästi kyllä mene, kun ei ole juuri muita kuluja kuin ruoka ja koirat, vaikka toki niihinkin saa rahaa menemään. Ruoasta en ihan hirveästi pihdannut, koska ruoan laittaminen oli kuitenkin yksi mukavimpia aktiviteetteja kotoilussa ja mä nyt vaan tykkään hyvästä ruoasta, joten en halunnut vetää koko tätä aikaa pelkällä pihtailuruoalla. Koirien ruokiin ja muihin tarvikkeisiin sain myös menemään rahaa varmaan 150e yhteensä 8 viikon aikana, kun vähän ostin juttuja varastoon, mutta toki mun ei nyt tarvitse koiranruokaa ostaa lisää kuin ehkä vasta kesäkuun lopulla seuraavaksi.

Bussikortinkin jätin lataamatta, joten siinä säästin noin satkun verran tältä ajalta. En ole bussilla nyt liikkunutkaan kuin ihan muutaman kerran koko aikana. Pääasiassa olen kulkenut jalan tai autokyydillä jos kauemmas on menty.

Miltä lomautus ja kotona oleilu sitten oikeastaan tuntui? Mun täytyy sanoa, että aika hyvältä. Oli ihanaa herätä aamuisin ilman herätyskelloa ihan omaan tahtiin ja aloittaa päivä kaikessa rauhassa. Tykkäsin siitä, että ei ollut mitään pakottavia aikatauluja tai kiirettä mihinkään. Tykkäsin, että mitään ei ollut tavallaan pakko tehdä ja minkään tylsänkään kotihomman tekeminen ei ollut pois minkään kivan tekemisestä, koska aikaa oli molempiin mielin määrin. Mulla onkin koti pysynyt tänä aikana ihan kohtalaisen hyvässä siivossa!

Joinakin päivinä mulla saattoi olla paljonkin erilaista aktiviteettia suunniteltuna samalle päivälle ja joinakin päivinä mun isoin saavutus oli pestä koneellinen pyykkiä. En stressannut tuollaisista asioista ollenkaan, koska nyt oikeasti, jos koskaan, oli aikaa viettää myös täysin ”hyödyttömiä” päiviä ja seuraavana päivänä olin taas aktiivisempi ja puuhasin asioita. Oli jotenkin ihanan vapaata vaan antaa päivän viedä ja tehdä tai olla tekemättä asioita fiiliksen ja inspiraation mukaan.

Olen jonkin verran myös harrastanut liikuntaa. En ihan yhtä paljon kuin alunperin olin kuvitellut ja suunnitellut, mutta kuitenkin. Olen tehnyt 4-5 km juoksulenkkejä ja 3-13 km kävelylenkkejä aina sään salliessa ja fiiliksen osuessa kohdalle, mutta kuitenkin useamman kerran viikossa jompaa kumpaa. Olen joitakin kertoja tehnyt myös kotona jotain jumppaliikkeitä, kuten lankkua tai jotain kyykkyjä ja sen sellaista, mutta totesin tänä aikana, että musta ei vaan ole kotijumppaajaksi. En vain saa aikaiseksi aloittaa, vaikka olisi kuinka paljon aikaa siihen. Tarvitsen näköjään sen salille lähdön, että saan tehtyä jotain lihaskunto-juttuja. Tulipahan tämäkin nyt sitten todettua.

Olen usein myöskin yhdistänyt pitkiä kävelylenkkejä pitkiin puheluihin. Olen saattanut soittaa esim. siskolle kävelylenkin alussa ja höpötellyt menemään koko pitkän lenkin ajan (parhaimmillaan muistaakseni 13 km) ja yleensä jatkanut vielä kotonakin samaa puhelua :D Meidän puheluennätys taisi olla noin 5 tuntia :D Jos olen ollut kävelyllä vain äänikirjan tai musiikin kanssa, ne on aina ollut lyhyempiä, puhelun kanssa lenkki usein piteni ihan kuin vahingossa ja siksikin usein olen jollekin soittanut juuri silloin.

Olen kyllä nauttinut siitä vapaudesta ja aikatauluttomuudesta, mitä lomautus toi tullessaan. Vapaus valita mitä juuri tänään haluan tehdä ja missä käydä. Haluanko tehdä tänään kunnon ruokaa vai lämmitänkö vain purkkihernekeiton, lähtisikö sitä aamulla juoksemaan vai nukunko sittenkin myöhään, teenkö jonkun pitkään rästissä olleen homman valmiiksi vai kokoanko palapeliä kännykän pelisovelluksessa. Oli jotenkin ihanaa, kun mitään ei ollut pakko tehdä juuri tiettynä hetkenä, vaan voi mennä täysin mielensä mukaan.

Kaikesta vapaasta huolimatta mulla pysyi ihan kohtalaisen järkevä päivärytmi. Heräilin yleensä siellä 9-10 välillä aamulla, eli sain nukkua riittävän pitkät yöunet ja silti oli päivänvaloa vielä jäljellä reippaasti. Yleensä menin nukkumaan 23-01, vaikka välillä se viivähti jopa 02-03 saakka yöllä, mutta siitä huolimatta olin yleensä hereillä viimeistään kymmenen korvilla, koska herään aina joko valoon tai viimeistään koirien ääniin, kun ne alkaa vaatia omia aamutoimiaan.

Sain tosiaan myös uudelleen jonkinlaista rutiinia blogin päivittämiseen, kun vihdoin oli aikaa. Vähän nyt mietityttääkin, että mitenköhän tämä taas jatkuu, kun työt alkaa, mutta enpä nyt jaksa siitäkään stressata. Jatkuu jos jatkuu ja jos ei huvita tai ehdi niin sitten en tee. On ollut kiva, kun on ollut aikaa tähänkin eikä mikään ole tuntunut pakkopullalta blogin suhteen.

Työt tosiaan taas alkaa ja tavallaanhan se on tosi kiva: tietää taas milloin saa rahaa ja pääsee näkemään työkavereita, ylipäätään kiinni taas sosiaalisempaan elämään ja normaalimpaan arkirytmiin. Ja pystyy taas ostamaan muutakin kuin ruokaa, kun rahatilanne normalisoituu kesän aikana. Toisaalta töihinpaluussa on se riski, että saatan saada tartunnan tietämättäni siitä edes itse ja näinollen levittää sitä eteenpäin jos satun olemaan se oireeton tyyppi. Mutta jos näin käy niin sitten käy, minkäs teet. Pyrin kuitenkin olemaan jatkossakin tarkka käsihygieniasta ja yritän pitää väliä asiakkaisiin niin hyvin kuin mahdollista, mutta toki se voi siitä huolimatta tarttua ja se on sellainen asia, joka täytyy tavallaan vaan hyväksyä, jos meinaa töissä olla. Eikä mulla nyt oikein ole muuta vaihtoehtoa, kuin mennä takaisin töihin.

Eniten tässä töihin paluussa harmittaa se, että just nyt alkoi tulla lämpimiä ja kesäisen aurinkoisia päiviä ja nyt mä joudun sitten viettämään päivät siellä halogeenien valossa :( Mutta täytyy kuitenkin lohduttautua sillä, että onhan mulla kuitenkin edelleen 4 viikkoa kesälomaakin tulossa jossain kohtaa. Täytyy vaan toivoa, että silloinkin riittää aurinkoisia päiviä jos edelleenkään ei mihinkään ulkomaille uskalla matkustella.

Yleisesti ottaen koin, että tämä 8 viikon kotoilujakso oli oikein mukavaa aikaa. Toki jos olisin ollut sinkkuna tämän ajan, olisin varmasti ollut hieman eri mieltä. En siis erityisemmin kokenut edes mitään suurempaa yksinäisyyttä koko aikana, kun kuitenkin oli yksi sosiaalinen kontakti koko ajan ja muille läheisille pystyi soittelemaan. Kaikenkaikkiaan mä viihdyin oikein hyvin! Olisin voinut ihan hyvin jatkaa lomautusta kesäkuun loppuun saakka, kuten alunperin ilmoitettiin, mutta toisaalta on ihan kiva mennä töihinkin :)

(Postauksen kuvista suurin osa mun instagramista @mari.anniina tältä ajalta.)

6 thoughts on “.TAKAISIN TÖIHIN.

  1. Olin itse muinoin työttömänä 2,5 vuotta – 90-luvun pahimman lamana aikana. Silloin kiitin onneani, että kuuluin ammattiliittoon (kuulun samaan edelleenkin), josta rahat tulivat nopeasti ja aina ajallaan. Jotenkin olen aina ihmetellyt, miksi ihmiset liittyy juuri YTK:hon (en missään nimessä arvele sinua tässä!) – siinä menettää monta etua. Nykyinen kollegani perustelee sitä sillä, että jäsenmaksu on pienempi. Mutta jäsenmaksut saa vähentää verotuksessa!
    Uskon, että käsittelyajatkin ovat nopeammat muissa liitoissa .

    1. No kuulemma muutama PAM:lainen oli saanut ekat rahansa viime viikolla vasta (jäänyt samaan aikaan lomautukselle kuin minäkin), että kyllä ne käsittelyajat on sielläkin pitkät tässä poikkeuksellisessa tilanteessa :)

  2. Oli kiva kun aktivoiduit blogissa ja sai taas lukea postauksia. Hyvää paluuta työelämään!

  3. Mä uskon, että tuossa lomautuksessa on ollut puolensa ja puolensa, samoin tietysti töissä olemisessakin :) Mun mielestä sun lomautusaika kuullosti oikein mainiolta ja kiitos sun IG Storyn, latasin minäkin palapelisovelluksen ja oon siihen ihan koukussa :D Itsehän olen siis ollut töissä ihan normaalisti ja nähnyt parin kaverin puolestaan tuskailevan lomautuksien kanssa (lähinnä taloudellinen aspekti, mutta myös tekemättömyys), niin jotenkin on tehny mieli kirkua, että nauti nyt kun voit hyvä ihminen, kyllä ne talousasiat järjestyy :D Mutta kyllä toi 8vko on pitkä aika olla ilman rahaa ja kuinka moni edes on oikeasti varautunut taloudellisesti siihen, jos työt yllättäen loppuvat kuin seinään. Ymmärrän kyllä senkin ahdistavan.

    Mutta hei, tsemppiä töihin, siellä minäkin toimistolla nautin näistä huippukeleistä :D Kiva kun blogisi aktivoitui, oon seurannu sua moooooonta vuotta ja mukana roikun aina vaan, oli sulla sitten hiljasempi tai aktiivisempi kausi :)

    1. Palapelit on aivan mahtavia! Livenä niistä en niin välitä, mut toi äppi on huikee!

      No mulla oli tosiaan hyvä puoli se, että mulla oli säästöjä! Ja ihan jokaista ruokakauppareissua en myöskään maksanut itse, joten sekin vähän helpotti. Mutta ei kyllä tosiaan ollut (tai ole vieläkään) MIHINKÄÄN ylimääräiseen investointiin rahaa, kun en kuitenkaan halua sukeltaa hirveän syvälle säästöihinkään.

      Sisällä on kiva kattella, ku ulkona aurinko paistaa 😂 Kiva, että jaksat roikkua mukana, vaikka välillä tulee pitkiäkin hiljaisia kausia, kiitos siitä! 😊

Jätä kommentti Vandaalia Peruuta vastaus

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.