.ANNIE SLOAN-PORTAAT – OSA 1.

Mä olen maininnut meidän portaikon maalaamisesta ehkä jo pariinkin otteeseen ja alunperin tarkoitus oli tehdä se perinteisellä tavalla, eli hioa jokaikinen pinta puulle asti ja elää siinä järjettömässä pölyssä ja sen jälkeen maalata kenties useampi kerros valkoista ja lopuksi vielä lakka päälle. Olen sitä hiontaosuutta pienellä kauhulla odottanut ja tarkoitus olikin venyttää tämä projekti johonkin talveen saakka, mutta sitten Elisan kanssa tuli puheeksi kalkkimaalit ja siitähän se ahaa-elämys sitten alkoi.

portaiden_maalaus_03

Annie Sloan Chalk Paint on nimittäin sellaista maalia, että sitä voi käyttää oikeastaan pintaan kuin pintaan ilman pohjatöitä ja se tarraa kiinni. Kun käytiin Elisan kanssa Måla & More -kaupassa, kysyin tietenkin heti, että mitenkäs portaikko, jossa on tyyliin neljä senttiä lakkaa puupinnassa, tarttuuko muka siihenkin, niin kyllä se niin sanoi, että tarttuu kyllä. Toki se maalattu pinta pitää sitten vielä lakata, että pinnasta saadaan kunnolla kulutusta kestävä, mutta sen hiontavaiheen voisi jättää väliin. Haaaalleluja! Lähdin siis putiikista yhden Pure-sävyisen valkoisen maalipöntön kanssa ja vain yhden siksi, että halusin katsoa kuinka pitkälle yhdellä pönikällä pääsee, ettei tule ostettua turhan paljoa hillottavaksi johonkin varastoon, jos jäisikin paljon yli.

portaiden_maalaus_01

Aloitin maalausprojektin yläkerran parvelta, koska sinne on kaikista vähiten liikennettä, joten maalatut pinnat olisi vähiten tiellä kuivuessaan. Tästä puunväristä tulee väistämättä joku 80-luvulla rakennettu mökki mieleen, tämmöistä oli aina ihan kaikkialla. En välttämättä halua, että omasta kodista tulee sellainen mielleyhtymä, joten ei muuta kuin maalia pintaan ja modernisoimaan.

portaiden_maalaus_05

Tässä kuvassa parven alue on maalattu pensselillä yhteen kertaan ja kuten näkyy, on aika paljon vielä sudinjälkiä ja maali on vielä melko läpinäkyvää ja epätasaista. Vähän jännäsin, että mitenköhän on, että montako kerrosta tämä maali oikein vaatii ollakseen peittävä, mutta toisen kerroksen kuivumisen jälkeen saatiin todeta, että se todennäköisesti riittää useimmissa paikoissa. Maksimissaan puhutaan siis kolmesta maalikerroksesta, mutta luultavasti vain kahdesta.

portaiden_maalaus_08

Tässä nimittäin sama kohta toisen maalikerroksen jälkeen. Ainoastaan askelmilla ja alakertaan menevillä osilla on vain yksi kerros, muualla parven alueella kaksi ja kyllähän siitä ihan peittävää sitten tuli. Vaihdettiin pensselit Clasulta ostettuihin 5 cm leveisiin maaliteloihin ja niillä koko homma sujui huomattavasti nopeammassa ajassa ja maalausjälkikin oli huomattavasti peittävämpää ja tasaisempaa jo yhdellä maalikerroksella.

portaiden_maalaus_11

Tänne saakka päästiin sillä yhdellä litran maalipöntöllä. Eli litran pönikkä riitti parven alueella osittain kahteen kerrokseen ja yhteen kerrokseen kaikkiin kaiteisiin ylhäältä alas ja kaksien porrasosuuksien askelmien alapintoihinkin. Askelmia ei olla vielä maalattu kävelypuolelta ollenkaan (parven lisäksi siis), jätetään ne sitten ihan viimeiseksi. Revitään myös nuo rumanbeiget matto-osiot noista irti ja laitetaan jotain vaaleanharmaata tilalle sitten, kun maalaushommat valmistuu. Pitäisi ne matot vielä ostaakin jostain.

Nyt tosiaan vaan maali pääsi loppumaan kesken, joten se tietää uutta reissua Måla & More -putiikkiin. Mä villisti veikkaan, että se toinen litran pönikkä saattaa parhaimmassa tapauksessa jopa riittää tähän koko projektiin, mutta katsotaan nyt. Päivittelen projektia uudemman kerran sitten, kun on taas jotain uutta kerrottavaa :) Tällä hetkellä ollaan edelleen tässä vaiheessa, vaikka nämä kuvat on otettu jo joitakin viikkoja sitten :D Mihinkäs sitä olisi kiire, valmiissa maailmassa.

.EN EHTINYT POSTATA TÄSTÄKÄÄN.

Välillä tulee sellainen olo, että oonpas mä huono bloggaaja. Mun syntilistalle bloggaajana kuuluu ehdottomasti se, että en ehdi siinä vauhdissa kokeilemaan kaikkia tuotteita mitä mulle niitä tulee sekä töiden että blogin kautta, että saisin postauksia uutuuksista ulos silloin, kun niitä vielä myydään. Olen useammankin kerran todennut kuvakansiota selaillessani, että jaaha, tuokin tuote on muuten jo lopetettu ja tuota sarjaa ei myydä Suomessa enää laisinkaan. Ajattelin nyt tässä esitellä muutamia tällaisia surullisia tapauksia.

Chanel_HydraBeauty_GelYeux_05

Chanel Hydra Beauty Gel Yeux -silmänympärysgeeli kuuluu kategoriaan lopetettu, koska tämän tilalle on tuotu sellainen tuote kuin Hydra Beauty Micro Gel Yeux. Sain tämän töistä jostain uutuuskoulutuksesta muistaakseni ja tuote on siis edelleen mulla käyttämättömänä kaapissa, koska eihän silmänympärysvoiteet lopu ikinä käytössä ja en halua myöskään pitää kymmentä purkkia auki yhtäaikaa.

Estee_Lauder_Topaz_Chameleon2

Jostain Estee Lauderin meikkikokoelmasta haalittu voimakashehkuinen bronzer-tuote Topaz Chameleon (Illuminating Powder Gelee) on jäänyt esittelemättä, koska tämä oli kausituote ja vain hyvin lyhyen aikaa myynnissä enkä tainnut edes ehtiä käyttämään tätä ennenkuin tuotteet oli jo myyty loppuun kaupoista.

Shiseido_417_03

Töistä saatu Shiseidon ihana Perfect Rouge -huulipuna sävyssä PK 417 on ollut mulla useinkin käytössä, mutta en ole koskaan saanut aikaiseksi kirjoittaa tästä herkullisuudesta blogiin saakka, vaikka kuvatkin on ollut kansioissa valmiina ja muokattuina.

Shiseido_417_07

Kesällä Perfect Rouge -huulipunat myytiin kaupoista loppuun, koska laatu on lopetettu ja juuri tässä hiljattain tilalle on tullut Shiseido Rouge Rouge -huulipunalaatu, joka tuli korvaamaan tämän vanhan Perfect Rouge -punan.

HR_Surrealist_04

Helena Rubinsteinin Surrealist -ripsiväri on myöskin jäänyt bloggaamatta ja myöskin kokeilematta, vaikka sain tämän töistä jo silloin, kun tämä tuli myyntiin. Tämän enempää mä en ole tuotetta koskaan avannut, koska mulla on koko ajan ollut vähintään neljästä kymmeneen avattua ripsiväriä kesken enkä ole halunnut lisätä siihen yhtäkään ja aina syystä tai toisesta olen sitten korkannut jonkun toisen ennemmin kuin tämän jos olen jonkun saanut roskikseen saakka. Ja nythän tietenkin tilanne Rubinsteinin kanssa on se, että koko sarja tulee tämän syksyn aikana jäämään pois Suomesta, koska L’Oreal on päättänyt lopettaa sarjan maahantuonnin.

MAC_OhDarling_01

Jossain MACin monista lookeista oli tämä herrrrkullinen kultainen valopuuteri nimeltään Oh, Darling, joka oli vaan pakko saada, mutta josta en tullut ikinä muistaneeksi ottaa valokuvia iholla ja sitä myöten en tullut ikinä bloganneeksi tästäkään ihanuudesta kunnolla ja koska kyse on taas kausituotteesta, ehti koko lookki mennä jo ohi nopeammin kuin ehti kissaa sanoa.

Blanc_rajaus_06

Ostin Lancômen Liner Plume -nestemäisen tussirajauksen sävyssä 00 Blanc eli valkoisena ja tämä oli siis kesällä alessa, joka tietenkin tarkoittaa poistomyyntiä eli lopetettua tuotetta. On tätä tähän tyyliin tullut muutaman kerran käytettyä, mutta eipä ehtinyt blogiin asti ennenkuin kaikki oli joka paikasta myyty jo loppuun.

Tämmöistä tämä on tämä purkkimeressä sukeltelu, välillä jotkut toiset tuotteet nousee nopeammin pinnalle ja pääsee blogiin saakka, jotkut ei kenties koskaan, vaikka pääsisivät käyttöönkin saakka. Sanokaa, rakkaat bloggaajakollegat, että en ole yksin tämän ongelman kanssa :D

.PITKÄN PAIDAN ERI TYYLIT.

Mä tykkään, että vaatekaapissa olevia vaatteita täytyy pystyä käyttämään monimuotoisesti yhdessä niin, että melko vähälläkin vaatemäärällä on mahdollista luoda huomattavasti suurempi määrä asukokonaisuuksia yhdistelemällä niitä eri tavalla. En hirveästi näe järkeä siinä, että vaatekaapissa on vaikkapa yksi yläosa, jota voi käyttää vain sen yhden tietyn alaosan kanssa, näen sen hirvittävänä tuhlauksena ja vähän tylsänä lähestymistapana vaatteita kohtaan ylipäätään.

Mä olen jo vuosia tykännyt pitkistä, vähän löysistä yläosista. Ne voi olla ohuita tai paksuja neuleita, trikoota tai jotain fiinimpääkin materiaalia, mutta yhteistä niillä kaikilla on se, että ne on malliltaan hieman pidempiä ja laskeutuu löysästi.

neulepusero_13

Yksi uusimmista hankinnoista on tämä H&M:n vinoon leikattu pitkä pusero/neule/paita (millä nimellä näitä oikeasti kutsutaan?) ohutta neulemaista materiaalia, jossa on pitkät hihat. Meinasin ensin ostaa tämän mustana, mutta onneksi ostinkin tämän ruskeanharmaan. Yllä kuvassa perustyyli, eli pelkkä paita mustien farkkujen ja ballerinojen kanssa ja toisessa kuvassa tietenkin nahkatakin kanssa. Tällä tavalla paita on useimmiten käytössä, koska aina ei jaksa kikkailla mitään ihmeellistä vaatteiden kanssa. Syksymmällä kaveriksi tulee vielä kaulahuivikin, mutta nyt sitä ei vielä ole montaa kertaa tarvinnut.

Mulla on kuitenkin suhteellisen vähän vaatteita verrattuna moneen muuhun, joten joskus kyllästymistä estämään täytyy kehitellä samasta vaatteesta vähän erilaisia tyylejä ja se nyt olisi vähän niinkuin tämän postauksen pointti. Tykkään itse katsella kuvia siitä, miten samaa vaatetta on käytetty eri tavalla, joten veikkaan jonkun muunkin tykkäävän :)

neulepusero_14

Pitkää paitaa voi normaalin roikottamisen lisäksi tietenkin myös muotoilla vyöllä. Yllä kaksi erilaista esimerkkiä: leveällä vyöllä kokoon kurottuna ja ohuemmalla palmikkovyöllä pussittamalla lyhennettynä. Vyön käyttäminen muuttaa paidan fiilistä ja profiilia heti erilaiseksi.

neulepusero_15

Paksumpi neuletakki ja rennot saappaat antaa heti rouheamman ja syksyisemmän fiiliksen. Tähän vuodenaikaan tämä kyseinen neuletakki on välillä toimittanut takin virkaa ja varsinkin kaulahuivin kanssa tyyli on kokonaisempi. Ilmojen viilentyessä tuohon voi vielä heittää nahkatakin päälle.

neulepusero_16

Tässä paidan päälle on vedetty ohuempi musta pitkä neuletakki, joka antaa paidan edelleen laskeutua vapaasti. Muutos asun fiiliksessä on hämmentävän suuri, kun vaihtaa mustat farkut vaaleansinisiin. Siirikin siellä kenkää haistelemassa.

neulepusero_17

Saman paidan voi ihan yhtälailla yhdistää kireän hameenkin kanssa esimerkiksi solmien helman isolle solmulle joko sivuun tai keskelle (tai vaikka taakse jos haluaa) tai antaa hulmuilla ihan vapaana. Vinoon leikattu helma jättää hametta näkyviin toiselta reunalta, joten ei ihan heti näytä siltä, että olisi pelkkä paita päällä. Solmutettu paita, kireä hame ja nahkarotsi on varsinkin ballerinojen kanssa vielä rento asukokonaisuus ja voisi sopia johonkin rentoon illanistujaiseen näyttämättä liian fiiniltä, mutta on kuitenkin vähän ”juhlavampi” kuin farkkutyylillä.

neulepusero_03

Yritin ottaa söpöä kuvaa Siiri sylissä, mutta Siirillä oli vaan asiaa ohikulkijoille :D Ei aikaa katsella mihinkään kameraan, pyh.

Tässä nyt on muutama erilainen tapa yhdistellä samaa paitaa muihin vaatteisiin ja varmasti joku mielikuvituksekkaampi henkilö keksisi enemmänkin muuntelutapoja, mutta tässä nyt nämä mun omat yleisimmät käyttötavat pitkälle paidalle.

Kuinka muunneltavia tai monikäyttöisiä teidän vaatteet on?