Tästähän tämä blogi on hyvä aloittaa: puhdistustuotteista. Kaikkihan sen tietää (tai ainakin pitäisi tietää), että hyvä iho ja kaunis meikki lähtee ihon puhdistamisesta. Jos ihoa ei puhdista kunnolla päivän päätteeksi, se saattaa alkaa näppyyntymään, ärsyyntymään, olla epätasainen ja epäpuhdas (mustapäitä jne.), samean ja jopa elottoman näköinen.
Itse olen jo teini-ikäisestä lähtien puhdistanut ja kosteuttanut ihoani laadukkailla tuotteilla päivittäin. Olen käyttänyt suunnilleen kaikkia mahdollisia meikinpuhdistusmenetelmiä mitä markkinoilla on olemassa: puhdistusmaitoja, -öljyjä, -vaahtoja, -geelejä ja erilaisia kasvovesiä monilta eri sarjoilta. Osa tuotteista toimi paremmin kuin toiset, mutta en kuitenkaan ollut mihinkään aivan täydellisen tyytyväinen, tuntui että aina siihen kasvovesilappuun jäi vielä meikkiä, eli varsinainen puhdistustuote ei ollut tehnyt työtänsä kunnolla. Monesti pesinkin kasvot kahteen kertaan ja silti saattoi kasvovesilappuun jäädä meikkiä. Argh.
Noin puolitoista vuotta sitten tutustuin Sensain kaksoispuhdistus-menetelmään ja sille lopulta menetin sydämeni enkä osaa enää elää ilman.
Sensain kaksoispuhdistus kattaa siis kaksi tuotetta, joilla kasvot pestään aamuin illoin.
STEP 1 on nimenomaan meikinpuhdistus, jolla lähtee paksumpikin vahamainen meikkipohja, tummempikin silmämeikki ja kestohuulipunakin, eli tuotteella saa poistaa myös silmä- ja huulimeikin. Tuote hierotaan hellävaroen kuivalle iholle ja jatketaan hieromista kunnes tuntuu siltä, että kaikki meikit ovat lähteneet irti. Kannattaa olla huolellinen myös hiusrajan ja leuan/kaulan alueella, sinne jää hirveän useasti meikkijäämiä. Kun olet valmis, huuhtele kasvot huolellisesti vedellä.
STEP 2 on se varsinainen ihon puhdistaja, joka puhdistaa kunnolla myös ihohuokoset ja tekee tosi kevyen mikrokuorinnan joka kerta, eli iho pysyy kirkkaana ja raikkaana koko ajan. Kakkosvaihe on vaahtopuhdistus ja se tulee käyttää aina kostealle iholle. Itse teen niin, että otan pienen nokareen tuotetta kostealle kämmenelle ja vaahdotan tuotteen käsien välissä ja sitten vasta hieron tuotteen kasvoille silmiä varoen (saattaa kirvellä silmissä). Pyörittelen tuotetta kasvoilla sopivalta tuntuvan ajan, huuhtelen sitten vedellä ja kuivaan kasvot ja olen valmis siirtymään hoitovoiteeseen. Kasvovesi ei siis ole tarpeellinen kaksoispuhdistuksen jälkeen. Iho on niin uskomattoman puhdas ja kirkkaan, selkeän näköinen ettei sitä usko ellei kokeile :)
Step 1 ja Step 2 tehdään iltaisin yhdessä, aamulla riittää pelkkä Step 2, koska illallahan meikki pestiin jo pois, joten ykkösvaihe ei ole aamulla tarpeellinen.
Kummankin puhdistustuotteen voi pyyhkiä kasvoilta myös Sensain Sponge Chiefillä, eli pehmeällä sieniliinalla (myös kuvassa). Liina kastellaan lämpimällä vedellä, puristetaan ylimääräinen vesi pois ja pyyhitään puhdistustuote kasvoilta kuten pyyhkeellä. Käytetty liina pestään saippualla ja vedellä ja jätetään kuivumaan. Silloin tällöin liinan voi laittaa pyykin mukana pesukoneeseen 30-40 asteeseen.
Itse olen mieltynyt enemmän vesipesuun kuin tähän liinaan, mutta liina on todella kätevä esimerkiksi mökillä, missä ei välttämättä ole juoksevaa vettä, todella kuivaihoiselle, joka yrittää välttää ylimääräistä vesihuuhtelua kasvoillaan tai luomuihmisille, jotka välttävät veden ylimääräistä lorottamista ekologisista syistä. Liinaa voi käyttää myös Sensai 38 asteen maskaran poistamiseen.
Sensain kaksoispuhdistus-tuotteista löytyy jokaiselle lempituotteet (olen itse kokeillut jokaista ja löytänyt sitä kautta omat suosikkini):
STEP 1 – neljä eri koostumusta, valitaan mieltymyksen mukaan. Annostus: keskikokoisen viinirypäleen kokoinen määrä, Öljyä ja Milkiä yksi pumpun painallus (kevyempään meikkiin riittää monesti puolikaskin).
Cleansing Oil – oma suosikkini, poistaa tuhdimmankin meikin nopeasti ja on kaikista riittoisin.
Cleansing Cream – voidemainen puhdistustuote muuttuu ihon lämmössä öljymäiseksi, aivan ihana paksu koostumus.
Cleansing Gel – geelimäinen koostumus, joka sisältää iholle sulavia palluroita, muuttuu ihon lämmössä öljymäiseksi.
Cleansing Milk – perinteinen emulsiomainen koostumus, puhdistusmaidon ystäville, kuluu käytössä nopeiten.
STEP 2 – neljä eri koostumusta, valitaan ihotyypin mukaan. Annostus: Creamy ja Mud: sormenpään kokoinen määrä, Milky: puolikas pumpun painallus, Foam: yksi pumpun painallus.
Creamy Soap – oma suosikkini, kaikille ihotyypeille, erittäin riittoisa (oma kestänyt jo melkein vuoden) ja vaahtoutuu parhaiten.
Mud Soap (and Mask) – rasvaiselle iholle, voi käyttää myös puhdistavana naamiona, kun levitetään kuivalle iholle ja annetaan vaikuttaa n. 10 min, sitten huuhdellaan pois. Erittäin riittoisa, koostumuksesta tulee mieleen mutanaamiot. Vaahdottuu silti hyvin.
Milky Soap – kuivalle iholle, maitomainen koostumus, ei kuivata.
Instant Foam – kaikille ihotyypeille, pumpusta tulee valmista täyteläistä vaahtoa, kiireisen ihmisen kakkosvaihe, ei tarvitse itse vaahdottaa.
Sensain tuotteita myy ainakin: Stockmann, Stockmann Beauty, Sokos, Sokos Emotion. Kannattaa käydä kysymässä näytteitä konsulentilta jos tahtoo kokeilla.
upea sisältö, mutta miksi musta tausta?
Anonyymi: No ensinnäkin, a) mä en halunnut mitään perinteistä vaaleanpunaista prinsessablogia, kuten aika monilla kosmetiikkabloggareilla tuntuu olevan, b) tykkään mustan, valkoisen ja harmaan yhdistelmästä, koska se on helppo ja klassinen ja aina tyylikäs ja c) miksi ei? :)
Kirjoittelit tuolla:”Sensain kaksoispuhdistus kattaa siis kaksi tuotetta, joilla kasvot pestään aamuin illoin.”Mutta eikö se nyt sitten ollutkin niin, että kaksoispuhdistus tehdään vain iltaisin?
Anonyymi: Joo, ja vähän myöhemmin tuolla kirjoitin, että: ”Step 1 ja Step 2 tehdään iltaisin yhdessä, aamulla riittää pelkkä Step 2, koska illallahan meikki pestiin jo pois, joten ykkösvaihe ei ole aamulla tarpeellinen.”Eli kyllä. Iltaisin käytetään kummatkin ja aamulla riittää pelkkä step 2.
mistä näitä tuotteita saa ?
ANONYYMI: Kaikista Sensaita myyvistä liikkeistä, eli ainakin Stockmann ja Sokos, Stockmann Beauty ja Sokos Emotion. Myös useimmilta laivoilta ja lentokentältä. Tässä vielä tarkempi lista myyntipaikoista.
Kuulostaa lupaavalta, täytyypi kokeilla. Pari kysymystä, täytyykö käyttää saman sarjan voiteitakin vai jotain toista tuotetta ja mikä merkki/tuote on hyvä mitä käytät? Tiedätkö mahdollisesti mikä noista puhdistusaineista step 1 & step 2 on paras herkälle iholle ? On niin punoittava ja kuiva iho, että jos vähänkin kosken ihooni se punoittaa aivan valtavasti, couperosaakin on poskipäissä ja nenässä. Kiitos jos kerkeät vastaa, isot plussat hyvistä ohjeista blogissasi! :)
ANONYYMITietenkin olisi hyvä jos käyttää myös saman sarjan hoitovoiteetkin, mutta ei se pakollista ole :) Puhdistuksista ykkösvaiheeseen suosittelisin ehkä tuota öljyä, koska sillä irtoaa kaikki lika nopeiten, ei tarvitse niin paljoa pyöritellä. Toiseen vaiheeseen ehdottaisin Milky Soapia, se on kuivalle iholle tarkoitettu ja mielestäni hellävaraisin näistä kaikista. Kannattaa pyytää näytteet ensin jos mahdollista ja kokeilla ensin kotona muutaman kerran :)Voiteista suosittelisin Sensai Silk -linjan hoitonestettä (moist) ja emulsiota (moist tai super moist). Nämä on todistettu (asiakaskertomusten perusteella) sopivan juuri herkälle ja kuivalle iholle erinomaisesti, joka reagoi normaalisti hyvin herkästi vähän kaikkeen. Kannattaa näistäkin pyytää näytettä jos vain mahdollista.
kiitos! :)
Aivan mahtava blogi! Kysyisin neuvoa sinulta joka näytät tietävän kosmetiikasta ja ihonpuhdistuksesta PALJON! Eli voinko käyttää sensain kaksoispuhdistusta, olen vasta 19 vuotias ja kärsin kovin herkästä ja ongelmallisesta ihosta, olisiko tämä hyvä tuote? =)
ANONYYMIKiitos :) Puhdistustuotteissa harvemmin on mitään ikärajoja, ei näissä Sensainkaan tuotteissa, eli voit ihan huoletta niitä käyttää. Kokeilemalla tietää parhaiten, että sopivatko tuotteet sinulle vai ei. Jos lähelläsi on liike, josta Sensain tuotteita saa ostettua niin käväise ensin pyytämässä näytteitä muutamista eri puhdistustuotteista ja kokeile ensin kotona muutaman kerran. Silloin ainakin tietää, että mitkä koostumukset sopivat sinulle parhaiten :) Ei tarvitse ostaa sikaa säkissä.
Hei! Minulla on käytössäni Cleansing Milk ja Milky Soap. Cleansing Milk on ihana, mutta kuluu käytössä tosi nopsaan, vaikka annostelen vähemmän kuin ohjeessa. Ja sitten taas tuo Milky Soap – herranjumala jos sitä annostelisi sen ohjeellisen 2-3 pumpun painallusta, kylpyhuoneessa saisi pitää vaahtobileet! Kysyisinkin, jääkö tuotteen teho jotenkin heikommaksi vähemmällä määrällä? Tuo Milky Soap tekee jo puolikkaalla pumpun painalluksella niin uskomattoman määrän täyteläistä vaahtoa, että kyllä se ainakin koko kasvoille riittää. Kestäisiköhän sitten Cleansing Cream käytössä pidempään kuin Cleansing Milk, vaikka se on pienempi puteli (125ml vs. 150ml)? Kiitos jos viitsit vastailla! :)
ANONYYMIYkkösvaihetta kuluu reilusti enemmän kuin kakkosvaihetta, koska meikinpoistoon tarvitaan hieman enemmän tuotetta. Itse olen kokenut, että siinä ajassa kun käytän yhden putelin kakkosvaihetta, kuluu samassa ajassa 2-3 ykkösvaiheen putsaria. Eli se on kyllä ihan normaalia :)Milky Soap ja muutkin kakkosvaiheen puhdistukset on sitten tosi tosi riittoisia ja sitä ei missään tapauksessa tarvita 2-3 pumpun painallusta. Puolikaskin painallus Milky Soapia on melkein jo liikaa. Itse käytän Creamy Soapia, joka on tuubissa ja paksumpaa koostumukseltaan ja otan sitä sellaisen herneen kokoisen nökäreen kosteisiin käsiin ja vaahdotan ja se on täysin riittävä määrä :)Puhdistusteho on täysin riittävä sillä pienemmälläkin määrällä :) Mun käsittääkseni tuota suositusmäärää on pienennetty, mutta en tiedä onko se tieto ehtinyt vielä purkkeihin asti :)Ykkösvaiheista Cleansing Oil on ehdottomasti riittoisin. Sitä tarvitsee vain yhden pumpun painalluksen koko kasvoille ja sillä määrällä poistaa niin silmämeikin kuin koko muunkin kasvomeikin helposti :) Cleansing Creamia annostelisin sellaisen viinirypäleen verran, samoin Cleansing Geliä. Cleansing Milkiä olen itse käyttänyt sellaisen kaksi pumpun painallusta, joskus reilun meikin päivinä jopa kolme. Öljyä riittää, meikin vahvuudesta riippumatta, yksi tai 1½ pumpun painallusta aina.
Kiitos vastauksesta! Creamy Soap kuulostaa jotenkin kamalan houkuttelevalta, sopiikohan se kuivuuteen taipuvaiselle iholle? Taidan tuon Cleansing Milkin loputtua käyttää ykkövaiheena jonkin aikaa Dermalogican Precleanse-puhdistusöljyä, kun sellainen tuolla kaapissa nököttää. Ettei nyt ihan sitä kolmea Sensain ykkösvaiheen putelia kuluisi yhtä kakkosvaiheen putelia vastaan… ;)
ANONYYMICreamy Soap on tarkoitettu periaatteessa kaikille ihotyypeille, eli normaalista sekaiholle, jossa voi olla sekä hieman rasvaisuutta että myös kuivuutta. Jos iho on kuitenkin selkeämmin enemmän kuivuuteen taipuvainen, suosittelen mieluummin Milky Soapia toiseen vaiheeseen :)
Todella hyvä postaus! :)Mulla on kakkosvaiheena kans toi Creamy Soap mutta kun huuhtelen sen pois kasvoilta niin tulee todella nihkeä iho, että putsarin rippeet on jopa vaikea saada pois kun ei meinaa käsi liikkua iholla :D kasvojen kuivaamisen jälkeen kuitenkin iho on sileä. Onko sulla samoja kokemuksia?
Joo, Creamy Soapista tulee sellainen nitisevän puhdas olo iholle, kun sitä huuhtelee :) En ole itse kokenut sen huuhtelemista ongelmaksi, koska eihän ihoa tarvitse voimakkaasti hieroa, sen kuin vain huljuttelee vedellä hellävaraisesti :) Ja enemmän sitä vettä niihin tassuihin jos ei meinaa liikkua käsi iholla.
Osaatko sanoa että onko normaalia jos naama kukkii kahden viikon käytön jälkeen tuotteiden alottamisesta? Toivon että se olisi merkki siitä että tukkeutuneet ihohuokoseni puhdistautuvat tai sitten valitettavasti tuotteet eivät sovi iholleni..
Näppyjen ilmaantuminen saattaa johtua juuri siitä, että nyt ihoa vihdoinkin puhdistetaan kunnolla ja kaikki se kuona lähtee ihosta vauhdilla ulos.Toisaalta jos muutamassa viikossa näpyt ei ala katoamaan vaan niitä ilmestyy aina vaan, saattaa kyse olla siitä, että tuotteet ei sovi sun ihotyypille TAI ehkä jopa siitä, että et huuhtele tuotteita iholta kunnolla pois.Tehokkaan puhdistuksen jälkeen on myöskin tärkeää, että ihoa kosteutetaan tehokkaasti. Jos ihon pinta jää liian kireäksi ja kuivaksi, saattaa kuivuuden takia tulla näppyjä, kun se normaali talineritys ei ihon kireyden takia pääsekään ihosta läpi vaan kasaantuu lopulta tulehdukseksi.
Kiitos tästä postauksesta! Ostin tuon Creamy Soapin ja se on aivan ihana. Tuoksuukin jotenkin raikkaan puhtaalle.