.LADY HILLA.

Tein maanantai-iltana Lady Hilla-juustopiirakkaa ihan muuten vaan.

LADY HILLA (15 annosta)

Pohja:
200 g voita/margariinia
1 dl sokeria
2 kananmunaa
3,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Täyte 1:
200 g lakkahilloa

Täyte 2:
4 kananmunaa
0,5 dl sokeria
510 g (3 prk) Vanilja Creme Bonjouria

-Sekoita kaikki huoneenlämpöiset raaka-aineet kuohkeaksi vaahdoksi (n. 5 min).
-Levitä taikina irtopohjavuoan (halk. n. 24 cm) pohjalle ja 4 cm:n verran ylös reunoille.
-Levitä hillo taikinan päälle.
-Vatkaa kananmunat ja sokeri vaahdoksi.
-Lisää Creme Bonjour (3 prk) ja sekoita täyte tasaiseksi.
-Kaada täyte vuokaan ja paista n. tunti uunin alaritilällä 160 asteessa.

053_lady_hilla1

Kuvassa ollaan kohdassa: ”Levitä hillo taikinan päälle.” Ja kyllä sitä hilloa tosiaan meni se koko purkillinen, vaikka vähän ensin epäilin, että noinkohan on.

054_lady_hilla2

Mä jouduin vaihtamaan Creme Bonjourin toiseen tuotteeseen, koska cremen vaniljaa ei löytynyt meidän kaupasta. Eli käytin 2,5 purkkia Sunnuntai Vanilja-tuorejuustoa. Sunnuntaissa on 200g yhdessä purkissa, eli yhdestä jäi vielä vajaa puolikas… Mitähän siitä tekisi?

Tämän tyyppiset jälkkärit on mun juttu. Vähän vain sekoitellaan aineita keskenään, lykätään vuokaan ja uuniin. Helppous ja nopeus toimii mulla ja sellaisia mä tykkään tehdäkin. Hauduta sitä ja kohota tätä ja tee kuorrutus ja jähmetä jääkaapissa… ei kiitos. Yksinkertaista ja helppoa sen olla pitää. Ja sitä oli ainakin Lady Hilla :)

055_lady_hilla3

Nyt mulla ei ole mitään überhienoa kuvaa valmiista Lady Hillasta, mutta tämä ”vasta uunista”-kuva riittänee tällä kertaa :) Voin muuten kertoa, että Lady Hilla on aivan jumalaisen herkullista! Kannattaa kokeilla!

2 thoughts on “.LADY HILLA.

  1. Oi, nam! Tämä paljon auttoikin jälkiruokavillitykseeni keskellä kevättalven laihdutuskuuria :D Eilen lueskelin hyllystäni löytyvää Italialaiset leivonnaiset-kirjaa ja nyt tämä… Ehkä sallin itselleni viikonloppuna herkkupäivän ja leivon jotain!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.