Tällä kertaa ajattelin jakaa teidän kanssa yhden maailman herkullisimmista resepteistä. Puhutaan siis tällä kertaa ihan ruoasta eikä pelkästään jälkkäreistä :) Opin tämän reseptin isosiskoltani noin vuosi sitten, kun hän oli kyläilemässä luonani. Siskoni on reilu kolmekymppinen kolmen lapsen äiti ja sillä on tuo ruoanlaitto hyppysissä vähän tavallista pirkkoa paremmin ja olenkin häneltä oppinut reseptin jos toisenkin :) Tämä on niistä ehdottomasti yksi parhaimpia, jota olenkin toteuttanut useampaan otteeseen.
THAI-KANAKEITTO
400-600g kanaa (rintafileitä tai valmiita suikaleita)
1 iso sipuli
2 isoa porkkanaa
1 parsakaali
(1 pieni kukkakaali)
1-2 tomaattia
punaista currytahnaa
kookosmaitoa (1-2 purkkia)
vettä
suolaa
mustapippuria
soijakastiketta
(makeaa chilikastiketta)
nuudeleita
-Paista kanasuikaleet pannulla kypsäksi. Kana voi olla valmiita suikaleita tai rintafileitä, mutta koska keitosta on kysymys niin suosittelen pilkkomaan ne pieneksi. Tällä kertaa käytin hunajamarinoituja kanasuikaleita (koska ne oli tarjouksessa), mutta myös maustamaton kana käy ihan yhtä hyvin, koska keitto maustetaan kuitenkin hyvin.
-Pilko sipuli, porkkana, parsakaali ja kukkakaali (tällä kertaa fuskasin ja ostin parsakaalin ja kukkakaalin pakasteena) ja kuullota niitä suuressa kattilassa hetki (voissa tai öljyssä).
-Lisää kasvisten sekaan punaista currytahnaa maun mukaan, mä laitoin reilu puoli purkkia ja tuli melko tujakkaa, mutta ei yhtään liian tulista. Kannattaa ehkä ensin laittaa vaan vähän (varsinkin jos ei ole tottunut tuliseen ruokaan) ja maistella myöhemmin (kookosmaidon ja muiden mausteiden lisäämisen jälkeen), että onko liikaa ja lisätä sitten tarvittaessa.
-Lisää keittoon purkki (tai kaksi jos haluaa isomman keiton) kookosmaitoa ja vettä. Mä tein tällä kertaa ihan huisin ison keiton, eli käytin kaksi purkkia kookosmaitoa ja reiluhkosti vettä myös. Kookosmaito pehmentää curryn tulisuutta melko paljon.
-Mausta suolalla, pippurilla ja soijakastikkeella (sitä saa olla reilusti) ja chilikastikkeella jos haluat potkivampaa keittoa. Maustamisen jälkeen kannattaa tsekata keiton tulisuus ja tarvitseeko currya laittaa lisää.
-Lisää vielä pilkottu tomaatti tai kaksi, pari levyä nuudeleita ja ne kanat.
-Anna vielä kiehua hiljalleen miedommalla lämmöllä 10-15 minuuttia, välillä sekoitellen.
Kanakeitto on valmista ja annosteltu lautaselle, varokaa se on kuumaa. Keitto on erinomaista tuoreen vaalean leivän kanssa. Tämä on sellainen ruoka, johon en varmasti ikinä kyllästy, on se vaan niin erinomaisen herkullista! Tämä keitto on myöskin poikaystävän suosikkikeitto ja silloin tällöin kuulenkin, että ”pitäisköhän taas tehdä sitä herkkukeittoa?” :D Yleensä teen keiton aina isoimpaan olemassaolevaan kattilaan, jotta siitä riittäisi mahdollisimman monelle päivälle syötävää.
Keittoa on myöskin helppo jatkaa parin annoksen syömisen jälkeen. Ei muuta kuin keitto takaisin levylle, lisätään vettä, ehkä porkkana ja tomaatti tai kaksi ja annetaan keiton lämmetä uudelleen hetken aikaa. Tarkistetaan mausteet ja lisätään soijakastiketta ja currya yms. tarvittaessa. Ja voila, keittokattila on taas täynnä!
Kokeilin tätä keittoa eilen ja on kyllä tosi hyvää. Kiitokset reseptistä, aion tehdä toisenkin kerran.Aineksissa fuskasin vielä enemmän kun käytin vielä pakaste tomaattisalsaa jossa on tomaattia,paprikaa, porkkanaa, omenaa ja inkiviiriä.
Jihuu! Miten hyvää! Kaksi kertaa tehnyt tätä vieraille ja ai miten kovasti kehuttiin ja syötiin itsemme ähkyyn kaikki! KIITOS!
Olkaapa hyvät :) Tämä keitto on ilostuttanut meidänkin ruokailuhetkiä useampaan kertaan ja joka kerta se on vaan niin taivaallista ettei sitä oikein uskokaan :) Reseptiä voi tietenkin soveltaa mielensä mukaan, kuten Eiko olikin tehnyt :)
Tosi hyvää! …ja mukavasti sovellettavaa. Korvasin nuudelit perunoilla ja lisäsin pari kynttä sekä valkosipulia sekä palasen inkivääriä. Nam!
ANONYYMI: Tätä on tosiaan helppo soveltaa mieltymysten mukaan, se on yks syy miks tämä on niin mainio :) Jos tosiaan ei halua nuudeleita niin ne voi jättää kokonaan pois tai korvata jollain muulla, vaikka sitten tosiaan perunoilla :)Tästä voi tehdä myös kasvisversion ja silti se on täydellisen hyvää ja keiton perusolemus kuitenkin säilyy. Toisilta olen kuullut, että ovat lisänneet katkarapuja kanan tilalle ja sekin toimii kuulemma tosi hyvin :)
Googletin kanakeiton ja se tarjosi linkkiä sun kanakeittoon, joten päätin tehdä tätä keittoa hivenen muunnellen :) En pidä kovin tulisesta ruoasta, joten en laittanut tuota currytahnaa ja jätin pois myös parsan ja tomaatin, koska en pidä niistä. Ensimakustelulla keitto vaikuttaa oikein buenolta :) Onpa nyt tehty ensi viikoksi ruoka töihin!
HIRMULISKOTämä on hyvä keitto siinä mielessä, että tätä on tosi helppo muokata maun mukaan :) Kannattaa kokeilla kuitenkin myös tuon currytahnan kanssa, laitat vain pari pikkulusikallista. Kookosmaito nimittäin neutraloi sen tulisuuden pois tosi tehokkaasti, mutta se antaa kuitenkin sopivasti sitä makua :)
Olin jo aiemmin tuota reseptiäs miettinyt, mutta kun ei ollut kookosmaitoa tai currytahnaa, niin en ole voinut sitä tehdä. Nyt kun on tullut punnitse ja säästä myymälä niin sieltähän nuo ainekset sitten löytyikin! Punaisen currytahnan sijasta käytin vihreää tahanaa. Keitosta tuli silti tulista, mutta sitä sai kookosmaidolla ja vedellä vähän laimennettua:) Tällä reseptillä pitää tehdä uudemmankin kerran!
ANONYYMIKookosmaitoa ja currytahnaa löytyy yleensä kyllä ihan normimarketista :) Ei ehkä ihan jokaisesta pikku Alepasta/Siwasta, mutta vähänkin isommista kaupoista kyllä :) Tämä on siitä kiva keitto kyl, että reseptiä on helppo muunnella monenlaiseen makuun sopivaksi.
Oon tehny aina silloin tällöin tällä reseptillä jo parin vuoden ajan tätä keittoa, ja voi että kun rakastan tätä!! <3 Loistavaa keittoa josta riittää parille päivälle eikä haittaa vaikka kaikkia aineita ei aina olisikaan :)