.MITÄ KUULUU RIPSILLE?

Kuten ehkä muistatte, kävin kaverillani Katilla laitattamassa ripsienpidennykset tuossa kesäkuun puolella, aika tarkalleen nelisen viikkoa sitten. Mitä siis kuuluu ripsille tällä hetkellä, on päivän aiheen nimi.

341_ripset_jalkeen4

Tässä ripsukaiset vasta laitettuna. Ihastuttavan runsaat ja kauniit ja mustat ja viuhkat.

342_ripset_2vk

Tässä ripset kahden viikon jälkeen. Kuten näkyy on vasemmasta silmästä lähtenyt tuosta yhdestä kohtaa hieman enemmän ripsiä, mutta jokatapauksessa ripset on kahden viikon jälkeen kuitenkin vielä aivan pätevät ja melkoiset viuhkat edelleen.

343_ripset_4vk

Ja koska unohdin kolmannen viikon kohdalla ottaa kuvan niin näytetään nyt sitten vasta neljännen viikon lopputulos. Kuten näkyy, on ero jo huomattava neljän viikon jälkeen. Vasemmassa silmässä on enää muutama karva kiinni ulkonurkassa, mutta oikeassa on vielä jotain pientä yritystä. Toisen tai kolmannen viikon nurkilla, kun ripsiä oli jo alkanut lähtemään hitusen enemmän, mä aloin myöskin sormilla räpläämään ripsiä ja irrottelemaan niitä kahta kauheammin. Siitä syystä neljännen viikon tultua täyteen ripsiä on niin vähän kuin niitä enää on. Jos olisin pitänyt näppini erossa, olisi tilanne ehkä hieman toinen.

On siis melko selvää, että ainakin mun pitäisi käydä huollossa keskimäärin kolmen viikon välein, että tässä olisi jotain järkeä. Mun mielestä kuitenkin huolto kolmen viikon välein on TOSI USEIN ja luulen, että mun ripsienpidennyskokeilut jäi tähän. En vaan jaksa ravata huolloissa koko aikaa, vaikka ripset toki olikin ihanat niin kauan kun ne oli ihanat.

Entäs arki sitten? Miten ripsien kanssa yhteiselo sujui? Se fiilis, kun ensimmäistä kertaa aamulla (mörkötokkuraisena) katsoo peiliin ja näkee nuo upeat viuhkat, se on kyllä aika jees. Ripsipidennysten kanssa on vähän sellainen fiilis, että on melkein kuin meikattu, vaikka mitään ei olisi laittanutkaan. Suurinosa mun lomapäivistä menikin täysin ilman meikkiä tai pelkän Sensai Bronzing Gelin kanssa. Silloin kuitenkin, kun laittoi silmämeikkiä niin silmät näytti kevyenkin meikin kanssa upeilta (hevimpää meikkiä en itseasiassa ole käyttänytkään nyt lomalla).

Oikeastaan ainut juttu mikä mua ripsien kanssa hieman raivostutti oli meikkien peseminen. Oikeastaan yleisesti ottaen kasvojen kasteleminen oli epämukavaa. Tiedättekö sen, kun on esim. sukeltanut ja pinnalle noustessaan pyyhkäisee käsillä veden pois silmistä. No mä teen sitä samaa kasvoja pestessäni, koska tottakai vettä menee silmiinkin siinä lotratessa ja se silmien ”putsaaminen” ei tuntunut kivalta ripsien kanssa ja sitäpaitsi koko ajan pelkäs, että jos niihin nyt koskee niin montako ripseä sieltä lähtee irti. Suihkussa käydessä sama juttu, piti olla varovainen että ei mene vettä silmiin.

Kasvoja pestessä yritin välttää veden kanssa silmien lähellä työskentelyä ja se oli hidasta. Totesinkin tässä vaiheessa, että Sensai Sponge Chief -liina oli hyvä apu kasvopuhdistustuotteen poispesemisessä, kun ei tarvinnut vettä lotrata samalla tavalla. Mä kuitenkin tykkään enemmän vedellä lotraamisesta ja käytän normaalisti Spongea lähinnä naamioiden puhdistamiseen, joten jollain tasolla tämäkään ei ollut ihan ideaali ratkaisu mun kohdallani, nimittäin Sponge-käsittelyn jälkeen mä kuitenkin halusin vielä pikkuisen huuhtaista vedellä.

Silmämeikin poistamisen suoritin topseilla ja vesiliukoisen silmämeikin poistoaineella. Topseja kului joku kolme-neljä per silmä ja silti tuntui, että rajausta ainakin jäi hieman ripsityveen ja yläripsien limakalvolle jäi luomiväriä ja mitä lie tuhrua ja mun kärsivällisyys ei riittänyt enempään nyhräämiseen. Mä oon niin tottunut hutkimaan Sensai Cleansing Oilin (tai jonkin muun vastaavan) vaan ympäri silmiä ja kasvoja ja huuhtelemaan normaalisti niin tuo topseilla häärääminen oli hieman rasittavaa ja h-i-d-a-s-t-a. Toki siihenkin olisi varmaan tottunut ja sopeutunut jos olisin jatkanut ripsien kanssa.

Ripsiä irtoili ihan alkuun ehkä yksi tai kaksi päivässä ihan itsekseen tai meikinpuhdistuksen yhteydessä. Toisen viikon jälkeen niitä alkoi pikkuhiljaa tippumaan enemmänkin, useampia päivässä. Siinä vaiheessa mä tosiaankin aloin sitten itse nyppimään niitä sormilla, vaikka ei tietenkään saisi, mutta koska mä jo siinä vaiheessa tiesin, että luovun ripsistä samantien niin ajattelin, että mitä väliä. Ripsistä osa lähti ihan yksinään irti ja osa oman ripsen kanssa, kun niiden aika oli
lähteä.

344_Ripsien_aikajana

En ole juurikaan tässä loman aikana meikannut (kuten tuossa jo aikaisemminkin sanoin), joten en ole kuin kerran käyttänyt ripsiväriä nyt tässä vaiheessa, kun ripset ovat vähäisemmät ja voin todeta, että eipä ne ripset paljon sen kummemmilta näytä nyt kuin ennenkään tätä kokeilua. Ehkä ripsissä on nyt vähemmän niitä pitkiä omia ripsiä vähän aikaa ja enemmän vain niitä kasvuvaiheessa olevia lyhyempiä, mutta ripsarin kanssa ripset on edelleen ihan ok näköiset tämän ripsipidennyskokeilun jälkeenkin, ehkä himpun verran harvemmat, mutta silti ok.

Tämä oli kyllä ihan mukava kokemus ja ymmärrän hyvin miksi ihmiset jäävät koukkuun näihin pidennyksiin, mutta en nyt ihan näe tätä kuitenkaan mun omana juttuna. Mä vähän sitä epäilinkin ennen kokeiluun ryhtymistä, mutta päätin silti kokeilla. Mä tykkään aivan liikaa kaksoispuhdistuksen helppoudesta myös silmämeikin poistossa, että mä jaksaisin ripsipidennyksiä tämän kauempaa. Sen verran laiska mä oon :D

.VALKOSIPULIVOI.

Silloin, kun asuin vielä kotona, oli äidillä silloin tällöin tapana tehdä itse valkosipulivoita ja voi elämä miten hyvää se olikaan! Valkosipulinystävälle ehdoton! Tässä pari päivää sitten tuli poikaystävän kanssa mieleen, että ”hei tehdäänkö lehtipihvit?” ja sit tietty, että pitäis olla jotain maustevoita ja silloinhan se mulla päässä napsahti, että JOO, se äitin valkosipulivoi! Lähdin tietenkin samantien soittelemaan äitiltä reseptiä, jonka nyt ajattelin jakaa teidän kanssanne, koska tästä tuli ihan tautisen hyvää!

VALKOSIPULIVOI

250 g voita
3 dl vettä
½ dl oliiviöljyä (kylmäpuristettu)
½ dl rypsiöljyä (kylmäpuristettu)
½ dl auringonkukkaöljyä (kylmäpuristettu)
1-3 valkosipulinkynttä (mä käytin 3)
1 keskikokoinen sipuli
(suolaa)
(rouhittua mustapippuria)

303_valkosipulivoi

1. Raasta sipuli hienoksi ja kuori valkosipulinkynnet valmiiksi.
2. Kippaa isoon sekoituskulhoon huoneenlämpöinen voi, vesi ja kaikki öljyt. Sekoita sähkövatkaimella ensin v-a-r-o-v-a-s-t-i, koska vesi-öljy-litku lentelee muuten pitkin keittiön seiniä. Sekoita kunnes on tasaista.
3. Lisää raastettu sipuli ja murskaa valkosipulinkynnet joukkoon, sekoita jälleen kunnolla. (Voit myös lisätä muita mausteita, itse laitoin ihan pikkiriikkisen suolaa ja rouhittua mustapippuria tässä vaiheessa.)
4. Annostele pieniin pakasterasioihin tai pestyihin tuorejuustopurkkeihin tai mitä rasioita nyt sattuu olemaankaan, kunhan niissä on kansi.
5. Jätä yksi purkki jääkaappiin nautittavaksi (anna sen kuitenkin jähmettyä ja maustua jääkaapissa ensin muutama tunti ennen testaamista) ja laita loput purkit pakkaseen.

304_valkosipulivoi2

Kannattaa tosiaankin käyttää aika pieniä rasioita levitteen säilömiseen, koska tämä ei paljon viikkoa kauempaa säily jääkaapissa hyvänä (liittyy vissiin jotenkin öljyihin, entiiä), että tulis ainakin syötyä yks purkki kerrallaan loppuun eikä jäisi yli. Mulla tämä satsi meni kolmeen matalaan pakasterasiaan ja yksi creme bonjour -rasia (normaali koko) tuli suunnilleen puolilleen. Jos tykkää ja rasioita riittää niin reseptin voi tietenkin myös tuplata ja tehdä samantien vähän isompi annos, viedä vaikka lahjaksi jollekin valkosipulinystävälle ;)

Valkosipulin kanssa kannattaa tosin olla järkevä, vaikka sitä kuinka paljon rakastaisikin, koska se on aika tujakkaa tällä tavalla käytettynä ja tällä reseptillä tulee sellaista sopivan tujua levitettä. Jos valkosipulia laittaa liikaa, levitteestä tulee jo liian kitkerää eikä sitä ole enää mukava syödä.

Valkosipulivoi sopii siis tietenkin esimerkiksi pihvien päälle maustevoiksi, kuten mekin käytettiin, mutta myös ihan tavallisena levitteenä leivälle (mun suosikkitapa) ja testasinpa myös uusien perunoiden kanssa tavallisen voin sijasta, toimii! Käyttötapoja voi tietenkin keksiä lisää ihan oman maun mukaan.

305_valkosipulivoi3

Eihän tämä nyt varsinaisesti mitenkään kummoiselta näytä, koska mausteainekset on melkein värittömiä, mutta mustapippuri antaa sinne sentään jotain pilkkuja :)

Jos valkosipuli ja/tai sipuli ei innosta niin voit kokeilla myös ruohosipulilla (yksi ruukku pilkottuna pieneksi) tai jollain muilla yrteillä maustamista. Erilaisia pippureita voisi tietenkin myös kokeilla ja paprikamaustetta ja ja ja… mielikuvitus lienee rajana :)

Resepti on siis peräisin äitiltä, joka on sen bongannut jostain paikasta X vuonna nakki ja muushi. Ei muuta kuin kokeilemaan!

.THE LIPSTICK 01 SUOU.

300_Sensai_The_Lipstick_01_SUOU_1

Sensai The Lipstick 01 Suou on rehellinen, melko tumma punainen, joka on aavistuksen ruskealla murrettu. Puna on ihan mieletön sekä päivettyneemmän että vaaleammankin ihonsävyn omaavalla. Puna on upea statement-huulipuna, joka ihan varmasti kerää kehuja kantajalleen.

301_Sensai_The_Lipstick_01_SUOU_5

Se mikä tässä huulipunasävyssä on myöskin äärimmäisen mahtavaa, on se, että jotenkin tämä saa hampaat näyttämään hurjan valkoisilta! Mikäs sen parempaa! The Lipstickin kanssa ei tarvitse myöskään pelätä hymyilemistä, koska asetuttuaan huulille hetkisen verran, se ei tartu hampaisiin. Se todellakaan ei tartu, ei edes tämmöiset voimakkaan punaiset sävyt.

302_Sensai_The_Lipstick_01_SUOU_7

Punaisella huulipunalla terästät nuhjuisemmankin lookin kertaheitolla. Hyvään, pysyvään ja sinun väreisihi sopivaan punaiseen huulipunaan kannattaa satsata ja pitää se mieluiten aina mukana yllättäviä tilanteita varten ;)