Joskus saattaa eteen tulla tilanne, että joutuu tekemään täyden meikin vain muutamalla tuotteella ja silloin joutuu olemaan luova ja käyttämään yhtä tuotetta useampaan käyttötarkoitukseen. Mietin, että mitä asioita meikissä itse pidän tärkeänä ja mitä tuotteita kokonaisuuden aikaansaamiseksi tarvitsen ja väänsin ajatuksen sitten niin, että mitä tuotteita voisin käyttää useampaan juttuun toimivasti, eli kuinka vähillä tuotteilla pärjäisin. Päädyin siihen, että neljä tuotetta ja pari hassua apuvälinettä riittää.
Ripsiväri (Guerlain Maxi Lash). Sitä ei oikein pysty korvaamaan millään muulla ja sitä on myöskin hankala käyttää mihinkään muuhun tarkoitukseen kuin ripsien värittämiseen, mutta ilman ripsiväriä silmät ei näytä läheskään niin meikatuilta kuin sen kanssa. Tosin nyt jälkeenpäin tajusin, että rajaussiveltimellä ja ripsivärillä olisi varmasti saanut aikaiseksi vähän tymäkämmän rajauksenkin silmiin halutessaan, mutta koska ajattelin sitä vasta nyt, sitä ei ole kohta alla näkyvässä meikissä.
Viistopäinen sivellin (Ecotools). Sekä kulmakarvojen että silmien meikkaamista varten.
Kulmaharja (vanhan miniripsivärin pesty harjaosa). Mulla ainakin meinaa kulmat olla hieman kurittomat ja sojotella mihin sattuu jos niitä ei kampaa aisoihin. Toisaalta harja myöskin auttaa kulmavärin ”tasoittelussa” ja keventämisessä ja käytän sitä myös siksi.
Peitevoide (Lancôme Effacernes Longue Tenue). Peiteaineessa on tarpeeksi pigmenttiä myös tummemmille silmänalusille, mutta se on silti helppo häivyttää ohueksikin kerrokseksi laajemmalle alueelle eikä ainakaan mun ihoa tarvitse peittää kauttaaltaan, riittää että hieman tasoittaa kasvojen keskialuetta, silmänalusia ja silmäluomet (ihan ohuesti).
Huulipuna (YSL Rouge Volupte 14). Huulipuna on näistä hauskin ja ehkä myös monipuolisin meikkituote. Se käy tietenkin punaksi huulille, mutta myös voidemaisena poskipunana ja pieni sipaisu silmäluomillekin antaa meikkiin paljon enemmän moniulotteisuutta. Valitsin hieman oranssisen korallinsävyn, koska se sopii sinisten silmien kanssa hyvin yhteen eikä tee silmistä väsyneen punoittavia. Huulipunan on hyvä olla tarpeeksi voidemainen, että se häivyttyy kauniisti poskille, liian kuiva huulipunakoostumus ei välttämättä levity yhtä hyvin rasvainen puna. Punan on hyvä olla myös melko pigmenttinen, ettei se vain katoa iholle, kun sitä yrittää sipaista poskille.
Ruskea luomiväri (Dr Hauschka Eyeshadow Trio kevätlook 2013). Olisin tietenkin voinut valita jonkun yksittäisen luomivärinapin tämän trion sijaan, mutta eipä tullut siinä kohtaa mieleen, kun tässä oli niin hyvä harmaalla taitettu ruskean sävy. Kahta vaaleampaa sävyä paletista ei siis olla meikissä käytetty. Ruskeaa luomiväriä on käytetty kulmakarvojen täyttämiseen ja tietenkin myös hieman silmämeikkiin tuomaan intensiivisyyttä katseeseen. (Paletin mukana tullutta aplikaattoria ei myöskään käytetty, unohdin ottaa sen pois paletista kuvauksen ajaksi.)
Näin, eli neljä tuotetta ja kaksi apuvälinettä meikin tekoon ja tässä on tulos:
Vasemmalla ilman meikkiä, oikealla neljän tuotteen pikameikki. Tällä kertaa tein melko neutraalin meikin, mutta samoilla aineksilla olisi kyllä onnistunut hieman dramaattisempikin kokonaisuus helposti esim. lisäämällä enemmän ruskeaa luomiväriä ja tekemällä sen ripsivärirajauksen, lisäämällä ripsaria vähän reilummin ja laittamalla huulipunaa hieman intensiivisemmin.
Peiteaineen sivelin ohuesti ihan sormin ja häivyttelin hyvin, ettei jäänyt rajoja mihinkään. Silmäluomille sipaisu huulipunaa sormin, sama homma poskille ja myös huulille levitin punan sormin ettei huulet pomppaisi liikaa kokonaisuudesta. Viistopäisellä siveltimellä ruskeaa luomiväriä kulmille, jotka sitten kampasin harjalla läpi kunnolla ja luomiväriä myös ripsirajaan samalla viistosiveltimellä ja vielä muutama veto ripsiväriä ripsiin niin meikki on valmis. Nopea ja helppo tehdä eikä tarvitse montaa tuotetta tai välinettä, kun parhaat välineet, eli sormet, kulkee aina mukana.
Jos mun pitäisi lähteä johonkin, johon saisin ottaa vain muutaman meikkituotteen mukaan, mutta pitäisi silti näyttää huolitellulta ja meikatulta, selviäisin varmasti näillä neljällä tuotteella aivan mainiosti vähän aikaa ja meikkiä pystyisi silti varioimaan joko tummemmaksi tai vaaleammaksi.
Puuteria jäin hieman kaipaamaan, koska mulla on herkästi kiiltelevä iho, mutta toki suurimman kiillon saa taputeltua hätätapauksessa vaikka lautasliinalla/vessapaperilla/tms vähäisemmäksi, eli sekään ei ole välttämättä pakollinen.
Mitäs mieltä olette tästä minimalismikokeilusta?
Jotenkin käsittämätöntä, että ihan parilla tuotteella saa noin freesin ilmeen! Nyt kukaan ei voi enää sanoa, ettei olisi aikaa meikata. ;)
Joo, ei tuohon mennyt aikaa kuin muutama hassu minuutti :)
Hei!Kävin juuri lahjoittamassa oman osuuteni uuden lastensairaalan rakentamiseen. Samalla päätin, että lisäapuna käyn mainostamassa asiaa muutamassa suosikkiblogissani, joiden kautta kampanja voisi päästä suurempaankin levitykseen. Erityisiä lisäperusteluja tämä kohde tuskin edes tarvinnee, mutta linkistä löytyy lisätietoa:http://uusilastensairaala2017.fi/
Juuri eilen lahjoitin hankkeelle rahulia :)