.MOROCCANOIL – OSA 2.

*Tuotteet saatu blogin kautta

Kirjoitin Moroccanoilista ensimmäisen kerran melkein vuosi sitten ja sen jälkeen Moroccanoil-tuotteiden määrä on vain lisääntynyt mun varastoissani. Kerroin jo viimeksi, että taisin jäädä vähän koukkuun ja nyt, kun olen kokeillut ja aktiivisesti käyttänyt useampaakin tuotetta Moroccanoililta, voisi sanoa, että olen todellakin koukussa. Kaikki Moroccanoil-tuotteet olen saanut blogin kautta.

804_moroccanoil_06

Tällä hetkellä multa löytyy jo viisi Moroccanoil-tuotetta: aikaisemmin esitellyt Kosteuttava Muotoiluvoide ja arganöljyä sisältävä öljy, joka onkin koko sarjan sydän ja tärkein tuote, sen lisäksi valikoimaan on lipunut myös Silottava Muotoilusuihke, Loistelias Kiiltosuihke ja Painoton Kosteusnaamio.

Tykkään Moroccanoil-tuotteiden muotokielestä ja stailauksesta. Se on yksinkertainen ja leikkisä samaan aikaan ja tuotteet on piristävän näköisiä hiustuotehyllyssä (sekä kaupassa että omassa peilikaapissa). Tykkään tuotteiden tuoksumaailmasta edelleen, enkä edelleenkään ymmärrä, kun jotkut väittää sitä miehekkääksi. En tajua.

Näistä yllä näkyvistä viidestä tuotteesta neljää käytän erittäin aktiivisesti, oikeastaan jokaisen hiustenpesun yhteydessä. Vain tuo kiiltosuihke on jäänyt hieman vieraaksi, mutta se johtunee ihan vain siitä, että en ole sitä juurikaan käyttänyt ja jos olenkin niin tajusin just, että hieman väärin, heh. Yritän korjata virhettäni myöhemmin ja kertonen tuotteesta myöhemmin lisää jos sellainen fiilis tulee.

805_moroccanoil_02

Syy miksi aloin kirjoittamaan tätä postausta on tässä. Moroccanoil Painoton Kosteusnaamio (hennoille, kuiville hiuksille). Hennot ja kuivat hiukset, se on juurikin täydellinen kuvailu mun kuontalosta. Olenkin vasta tässä melko hiljattain tajunnut, että mun hiukset kaipaa nimenomaan kosteutta ollakseen hieman mukavammat ja miellyttävämmät omistajalleen. Ei mitään tuuheutushommia tähän päähän.

Tämä kosteusnaamio on ollut aivan huippulöytö! Se on melko paksua mömmöä, mutta levittyy pestyihin hiuksiin vaivattomasti ja liukuu nätisti latvoihin saakka ilman repimistä. Annan naamion vaikuttaa niin kauan kuin nyt mulla milloinkin menee niihin operaatioihin mitä yleensä teen hoitoaineen vaikutuksen aikana (höylä-hommat, hohkakivi-jutut, kuorintapyörittelyt jne). Joskus se aika on pidempi, joskus hieman lyhyempi, mutta keskimäärin muutaman minuutin kuitenkin vähintään. Huomaan hiuksia huuhdellessa jo miten ihanan sileät ja pehmeät ne oikein onkaan.

Kosteusnaamion ohjeissa sanotaan, että tätä suositellaan käytettäväksi alkuun joka kerta naamion tapaan (eli hieman pidempi vaikutusaika, esim. 5-7 minuuttia) ja kun hiukset sitten alkavat olla kunnoltaan mukavammat, voi siirtyä käyttämään tätä tavallisen hoitoaineen tapaan hieman lyhyemmällä vaikutusajalla.

Olen myöskin pitkästä aikaa ryhdistäytynyt hiusten föönaamisen suhteen (koska olen pitänyt hiuksia enemmän auki) ja huomaan myös siinä eroa tämän käytön myötä. Olen pesun jälkeen lätkinyt hiuksiin Moroccanoilin muotoiluvoiteen, öljyn ja muotoilusuihkeen ja sen jälkeen vain föönannut ja todennut, että lopputulos on huomattavan siisti ja sileä jo ennen GHD:n käyttöä! Hiukset myöskin tuntuu jotenkin elastisemmilta ja vahvemmilta tämän kosteusnaamion käytön aloittamisen myötä. Mun hyvin hentoon ja herkästi katkeilevaan kuontaloon tämä Painoton Kosteusnaamio on ollut aivan huippu ja siitä saakka, kun tätä aloin käyttämään en vain ole enää käyttänyt mitään muita hoitoaineita kuin tätä, hups :D Vaikka niitä siinä suihkukaapissa kyllä olisi muitakin. Mutta kun ne ei ole niin hyviä kuin tämä. Vähän jo surettaa, kun purkki alkaa kohta olemaan lähempänä loppusuoraa. Olen nimittäin tykännyt tästä todella paljon! Purkissa on toki mukavat 250 ml tätä ihanaa tavaraa, mutta koska mä ainakin olen aina ollut ihan hirveä hoitoainehölvääjä, en saa tätä kovin montaa kuukautta riittämään.

Moroccanoil on hiustuotesarjana ensimmäinen pitkään aikaan, joka on ihan tosissaan kiinnostava ja jonka tuotteet tuntuvat sopivan mun hiuksille. Hydration -linjan shampoo ja hoitoaine on edelleen testaamatta ja tämän kosteusnaamio-kokemuksen perusteella luulisin niidenkin olevan erinomaista Moroccanoil-laatua. Taidankin lähteä ostoksille!

*Tuotteet saatu blogin kautta

5 thoughts on “.MOROCCANOIL – OSA 2.

  1. Vannon myös tuon painottoman kosteusnaamion nimiin, ainoa tuollainen tuhdimpi naamio, joka ei lyttää tukkaa heti päätä myöden.

  2. Ostin pari viikkoa sitten moroccan oilia lentokentältä ja huomasin myös sen että tuotteiden jälkeen hiukset ovat jotenkin suoremmat valmiiksi. Minulla on pörröisyyteen taipuvaiset luonnonkiharat hiukset ja sen puoleen toimivat minulla hyvin. Minulla on myös tuota kiiltosuihketta ja vaikka olen käyttänyt ohjeen mukaan, hiukset alkavat helposti näyttää vähän rasvaisilta. Sen vuoksi kuulisin mielelläni lisää kokeiluistasi ko. tuotteen osalta!

    1. Kiiltosuihke jättää mullakin herkästi hieman rasvaisen näköisen lopputuloksen. Sen takia en ole sen kanssa kampaustani riskeerannut liian montaa kertaa. Mutta yritän vielä kokeilla sitä, jos saisin siitä jotain irti :)

  3. ”Hennot ja kuivat hiukset, se on juurikin täydellinen kuvailu mun kuontalosta”ihmettelen aina, kun pitkät ja paksut hiukset omaava kokee / sanoo omien hiuksiensa olevan hennot / ohuet……todelliset ohuet hiukset ovat aivan jotain muuta, en ole yhdenkään oikeasti ohut hiuksisella pitkiä hiuksia, ei ne kasva, eikä niistä tehdä kampauksia, ei ole eroa arjella ja pyhällä, ne ovat aina samanlaiset.haaveilenkin tuotteista jotka oikeasti toimisivat ohuissa hiuksissa, pitoa, kiharan kestoa……ei sellaisia olekaan.mutta kiitollisena ottaisin vastaan ohuiden hiusten laittovinkkejä ja tuotevinkkejä.

    1. Huom, mulla on usein blogissa olleissa hiuskuvissa pidennyshiusta päässäMullekin moni oikeasti normaali- tai jopa tuuheatukkainen valittaa hiustensa ohuutta, vaikka niissä ei ole mitään vikaa ja se ottaa vähän päähän, koska ottaisin milloin tahansa niiden tukan omani tilalle.Mulla hiusten vähyys- ja ohuusongelmat on tulleet pikkuhiljaa vuosien vieriessä eteenpäin. Ei mulla koskaan mikään mahdottoman tuuhea tukka ole ollutkaan, mutta oli se parikymppisenä kuitenkin jotain aivan muuta kuin nykyään.Nyt olen syönyt varmaan kohta jo pari vuotta erilaisia hiustenkasvuun vaikuttavia ravintolisiä ja ehkä niistä on jotain pientä hyötyä ollut, koska nykyään pystyn jo tietyillä tavoilla pitämään hiuksia auki ilman, että niistä näkee heti niiden olevan ohuet lirut. En myöskään värjää hiuksia enää (lähinnä, koska en jaksa) ja sekin rasitus on pois hiuksista.

Jätä kommentti MARI Peruuta vastaus

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.