Mä en yleisesti ottaen ole erityisen hurahtanut MACin kosmetiikkaan, koska en välttämättä pidä sitä sen kummempana kuin muitakaan selektiivisiä merkkejä, mutta joskus sieltä löytyy jotain sellaista, mitä ei löydy miltään muulta merkiltä. Ja siitä syystä kävi näin:
Ostin hyvin lyhyen ajan sisällä viisi MAC-tuotetta. Hups.
Kiireellisimpänä oli tämä Mineralize Skinfinish -valopuuteri sävyssä Perfect Topping, koska tämä oli kausituote. Helsingin Stockalta tämä oli jo ehtinyt loppumaan ennenkuin tajusin tämän haluavani, mutta sain sen vielä Stockan verkkokaupasta, jossa sitä ei näköjään enää ole myöskään, eli loppu on.
Ilona, senkin pirulainen, omalla postauksellaan aiheutti hillitsemättömiä ostohimotuksia tämän suhteen ja totesin sitten, että en ole todella pitkään aikaa juurikaan ostanut mitään kosmetiikkaa, joten why not. Huomasin myöskin, että mun vakkariherkkuvalopuuteriin on jo tullut isohko kolo, joten siinäkin mielessä tämä on ihan tarpeellisehko… Oli nyt vaan pakko saada.
Ostin myös kaksi huulipunaa ja kaksi huultenrajauskynää. Huulipuna nro 1 on Satin-laatuinen Cyber ja siihen sopiva rajauskynä Nightmoth. Tykkään näistä molemmista kuin hullu puurosta, nää on ihan kreisin makeet huulilla! Ihan perustiistaina en jotenkin vaan osaa laittaa tämmöisiä huulia, mutta jospa vaikka jonain viikonloppuna, vaikka vaan töihin menisinkin.
Matte-huulipunalaadusta ostin sävyn Heroine, joka on varmaan melkein jokaisella kosmetiikkabloggaajalla ympäri maailman. Nyt se on mullakin. Se on hämmentävän violetti. En tiedä olenko vielä aivan sinut tämän kanssa. Mulle ehdotettiin Heroinen kanssa huultenrajauskynää sävyssä Magenta, mutta kynä on ehkä hieman liian pinkki Heroineen verrattuna ja saatankin ehkä etsiä tälle vielä paremmin sopivan kynän myöhemmin.
Jatketaan näiden kanssa vielä toisessa postauksessa.
Olen samaa mieltä, Magenta on inan pinkki Heroinelle. Hieno väri tulee kyllä kynästä yksinäänkin, kokeile ihmeessä. :) Heroinelle on joissain menneissä kokoelmissa ollut oma rajauskynä, elätellään toiveita että se jossain vaiheessa paukahtaisi pysyvään valikoimaan. :)
Toivottavasti tulee pian uudestaan :) Nimittäin noin violettia ei vissiin oikeen ole kellään.
Muhahahaa.
Mut on se ihana. Ja tarpeellinen ihan selvästi!!! Multa puuttuu Cyber ja Nightmoth. HMMMMMM.
Mä oon ihan jälkijunassa Perfect Topping -haaveiluni kanssa ja nyt on myöhäistä. Tätä tää on, kaikki kiva pitäis ostaa HETI :D
Tää olis kyllä pitänyt ostaa heti :D
Aivan ihanat noi punat! Mä luulen että mun kokoelmista puutuu myös joku tollanen vahva powerviininpunainen, Heroinesta puhumattakaan. Alko himottaa!
Onneks noi ”punat” kuuluu vakiovalikoimaan :)
Mulla ei oo tota Heroinea. Toisaalta sen sävyn kuvaaminen oikeana ois varmaan yhtä tuskaa. Pitää se varmaan joskus ostaa koska… öö no mä niinku tarviin joskus ehkä.
Kyllä mä mielestäni aika hyvin onnistuin, kun yks sunnuntai noita kuvailin huulilla :) Postausta aiheesta tulossa myöhemmin tällä viikolla.
Mäkin syytän Ilonaa. :D
Mä syytän monestakin kosmetiikkaan liittyvästä asiasta Ilonaa :D Sen vilpitön ilo ja hulluus on tarttuvaa :D
<3
MAC HAUL – kaksi aina niin toimivaa sanaa :) Cyber & Nightmoth on ostoslistalla, kyllä mä ne viä joku päivä hommaan.. :P