.VALOISA MEIKKI.

Inspiroiduin jokin aika sitten Saaran strobing -meikistä ja halusin tietenkin kokeilla samaa tyyliä. Mulla ei tokikaan ole kaikkia samoja tuotteita, joten jouduin soveltamaan. Idea on kuitenkin sama.

Olen valmiiksi vaalea iholtani ja olenkin tottunut varjostelemaan kasvojani hieman enemmän ja laajemmin normaalisti, joten tämä oli melko uusi aluevaltaus mulle ja ollaan hieman vieraammalla maaperällä. Viihdyn varjostetuissa kasvoissa ehkä hieman paremmin, kuin tässä valoisassa ja kovin kiiltävässä pohjassa, mutta olihan tämä kieltämättä hyvin raikas!

1274_valomeikki_15

1. Puhdas pohja, jossa kunnon kosteutukset. Edellisenä iltana käytin Clarisonicin Delicate-harjaa, jolla kuorin kasvot ja laitoin yöksi kosteuttavan naamion. Aamulla jälleen kosteusseerumi ja täyteläisehkö kosteusvoide.

2. Meikkivoiteeksi valitsin Biotherm Aquasource BB-Creamin, joka on kuulas ja ohut, mutta näköjään Beautyblenderillä levitettynä myös aavistuksen liian tumma vielä tässä vaiheessa ”kesää”. Shiseidon siveltimellä levitettynä voin käyttää tätä ilman, että näyttää tummalta. Mutta en nyt jaksanut alkaa säätämään enää, kun se nyt oli jo levitetty.

Peitin silmänalusten tummuudet ensin Lancôme Effacernesillä ja lisäksi hieman Armani High Precision 1 -peiteainetta. Töpöttelin nämäkin Beautyblenderillä paikoilleen.

3. Sitten vielä hieman voidemaista valoa lisäksi kuvan osoittamiin paikkoihin. Käytin tähän Clarins Instant Light Radiance Boosting Complexion Base ja sävy 01 Rose. Tätä voi käyttää myös koko kasvojen pohjustamiseen meikin alla tai sekoittaa meikkivoiteen sekaan tai tosiaan meikkivoiteen päälle tuomaan voimakkaampaa hehkua. Tässä on hieman pinkihtävä heleä hehku, sopii mainiosti vaalealle iholle.

1275_valomeikki_16

4. Tässä vaiheessa iho oli niin voidemaisen tuntuinen, että oli pakko vähän puuteroida. Periaatteessa tietysti lopputulos olisi valoisampi, jos puuteria ei käyttäisi ollenkaan, mutta en näköjään vaan osaa olla ilman. Käytin Sensain irtopuuteria, joka on väritön ja heleähkö jo itsessään.

5. Seuraavaksi kevyen varjostuksen vuoro. Normaalisti varjostan myös ohimolta ja hiusrajasta ja käytän huomattavasti enemmän kyseistä tuotetta, mutta tämän meikin pointti on nimenomaan valo ja sen avulla luotu kontrasti eikä varsinainen varjostus, joten kevyellä kädellä sitä varjoa ja vain poskiluun ja leukaluun alle hieman, kuvan osoittamiin paikkoihin. Käytin tähän Lancômen Belle de Teint -puuteria sävyssä 05 Belle de Noisette.

6. Sitten voimistetaan niitä valoja, jotka jäi puuterin takia hieman lievemmiksi kuin oli tarkoitus. MAC Lightscapade -valopuuteria siveltimeen ja suditaan reilulla kädellä kuvassa merkatut valoalueet voimakkaammiksi ja näkyvämmiksi.

1276_valomeikki_01

Tässä vielä samat kollaasikuvat ilman epämääräisiä ohjausviivoja.

1277_valomeikki_08

Silmiin vielä saman teeman mukainen valoisa pikameikki. Pohjustin luomet UDEPP:llä, sudin Lightscapade-valopuuteria liikkuvalle luomelle, kulmaluulle ja sisänurkkaan, mutta jätin luomivaon alueen ”puhtaaksi”. Kulmiin kevyt meikki ja tilkkanen ripsiväriä ja silmät on valmiit.

1278_valomeikki_09

Huulet rajasin kevyesti Maybellinen 132 Sweet Pink -kynällä ja päälle Clarins Joli Rouge Brillant 11 Toffee -kiiltopunaa, jolloin huulet jää hennon roosaisen nudeiksi ja valoisiksi kiiltopunan shimmerin ansiosta.

1279_valomeikki_11

Valoisa kevyt meikki valmiina. Livenä lopputulos oli paljon kiiltävämmän näköinen kuin mitä sain kuviin tallennettua, mutta kyllä sen nyt tästäkin näkee mistä on kysymys. Tämän meikin inspiroimana saatanpa hyvinkin käyttää valopuuteria hieman enemmänkin kuin mitä olen tähän saakka käyttänyt, näyttää aika kivalta :)

1280_valomeikki_12-2

Tässä vielä käytetyt tuotteet.

Mitäs tykkäätte? Uppooko kiiltelevän valoisa meikkipohja?

7 thoughts on “.VALOISA MEIKKI.

  1. Todella kaunis pohjameikki! Tuota täytyy itsekin kokeilla, kunhan saan aikaiseksi ostaa korostuspuuterin. :)

  2. Minkä näköisellä siveltimellä levität puuterimaisen korostustuotteen? Mulla on The Balmin Mary-Lou, mutta sen koostumus tai jokin tuntuu mulle hankalalta…. Se tykkää jämähtää siihen kohtaan mihin sivellin mun kasvoissa ensimmäisenä osuu. :/

    1. Mulla on kanssa käytössä Mary-Lou ja se on niin supertuhtia, että tiiviillä siveltimellä jämähtää ihan paikalleen. Joku skunkkityyppinen (pitkiä vaaleita ja lyhyitä mustia karvoja sekaisin) löysempi sivellin toimii hyvin. :)

    2. Mulla on isohko (etusormen levyinen) häivytyssivellin valopuuterille, joka on löysä ja pehmeä ja litteähkö ja harjakset on melkein pari senttiä pitkät. Mutta Myyn ehdottama pieni skunkki saattaisi myöskin olla toimiva, sellaisella tulee hillitympi jälki ja jos valopuuteri on ”tönkömpää” niin skunkki varmasti toimii parhaiten.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s