.HÄÄMEIKKI-KEIKALLA.

1527_haameikit_05

Kävin elokuussa tekemässä kaverille häämeikin ja samalla meikkasin myös kaasotkin. Otin pitkästä aikaa oikein tämän pakin mukaan ja lisäksi mulla oli kangaskassi, jossa oli erikseen morsiamen tuotteet ja muuta tarpeellista sälää, joka ei mahtunut pakkiin (ylitäytetty much?). Kysyin hääseurueelta, että saako heidän meikkikuviaan käyttää blogissa ja myöntävä vastaus tuli :)

Olen kesällä tehnyt muutamankin meikkikeikan päivätyöni lisäksi ja olen kokeillut erilaisia tapoja miten saada kaikki tarvittavat tavarat helpoiten paikanpäälle ja erilaisten kangaskassi- ja meikkipussukka-viritelmien jälkeen päätin kesän viimeiselle keikalle tyhjentää vanhan meikkipakin kynsilakoista ja kerätä pakkiin kaikki mahdolliset tarvittavat meikit. En keikalle mennessäni tiennyt millaiset meikit kaasot haluaisivat tai kuinka ruskettuneita he olisivat, joten otin varmuuden vuoksi aika laajalti tavaraa mukaan, jotta on ainakin vaihtoehtoja. Lopputulos tietysti oli, että en tarvinnut kuin pientä murto-osaa pakin tavaroista :D Mutta pakki oli silti kätevämpi kuin miljoona meikkipussia täynnä sekalaista tavaraa, koska pakissa tuotteet oli paremmin esillä ja helpommin löydettävissä.

1528_haameikit_03

Toisella kaasolla oli ripsien pidennykset, joka tietysti helpotti mun duunia. Silmiin tuli enemmän tummuutta ulkonurkkiin, rajaus hieman vahvempana ja hohtavaa vaaleaa sisänurkkaan.

1529_haameikit_04

Toisen kaason meikissä volyymi oli huulissa (MAC Lady Danger), joten silmistä tuli hieman pehmeämmät, mutta rajauksella ja ripsitupsuilla saatiin silmiinkin juhlavuutta.

1530_haameikki_01
Kuvat: Iiro Rautiainen. (Itse rajasin alkuperäisistä ja yhdistin kuvat, jotta meikki näkyisi paremmin.)

Morsiamelle oltiin tehty koemeikki jo alkukesästä ja sen verran jouduin muokkaamaan häämeikkiä, että meikkipohjan vaihdoin paremman väriseksi, muuten mentiin suunnilleen sillä, mitä tehtiin koemeikissä. Silmissä on hieman pinkihtävää kultaa, harmaata ja mustaa ja ripsiin saatiin lisää volyymiä ripsitupsuilla. Huulipuna oli morsiamen oma, jotta hän pystyi lisäämään sitä päivän mittaan (Clinique 13 Love Pop + Estee Lauder Automatic 05 Cafe Rose -rajaus).

1531_haameikit_06

Morsiamen meikkiin käytin näitä tuotteita. Luomivärit otettiin kolmesta eri paletista, ei kovin käytännöllistä, tiedän :D Meikkipohjan sekoittelin kahdesta eri sävyisestä Rimmelistä ja Chanelin Blancista, aknearpia peittelin lisäksi HR:n Magic Concealerilla. Poskille tuli Lancômen aurinkopuuteri, NARSin Orgasm ja Chanelin valopuuteri. Meikki pysyi kuulemma todella hyvin koko päivän, vasta illalla myöhemmin oli tarvinnut turvautua kiillonpoistolappuihin :)

1532_haameikki_03
Kuva: Iiro Rautiainen

Vaikka mä meikkaankin asiakkaita myös töissä harva se päivä, on tämmöisiä extra-keikkoja silti kiva tehdä ja tunnelma on aina rennompi, kun ollaan jonkun kotona ja skumppalasitkin saattavat kilistä juhlaväen kesken (olen minäkin hörppyni toisinaan saanut) ja kaikilla on yleensä odottava ja jännittynyt juhlafiilis.

1533_haameikki_02
Kuva: Iiro Rautiainen

Mukana oli tietenkin myös virallinen valokuvaaja, jonka kuvia sain luvan tässä muutamia käyttää. Kuvaajana oli tosiaan leppoisa nuori mies Iiro Rautiainen, jonka kotisivut löytyy täältä, blogi täältä ja facebook-sivu täältä. Kannattaa käydä katsomassa, oli nimittäin aika wow-efektin omaavia kuvia! Siinä meikkaamisen lomassa kävi ilmi, että Iiro myöskin tuntee Johannan ja Jounin, jotka oli meidän häitä kuvaamassa viime kesänä :D Hauska yhteensattuma sinänsä, mutta tässä taitaa päteä tämä pieni totuus, että saman alan tyypit kaikki tuntee toisensa :D

1534_haameikki_04 Kuva: Iiro Rautiainen

Vielä viimeinen silaus meikkiin ja sitten on morsian valmis päivän koitoksiin ja meikkaaja voi lähteä pakkinsa kanssa takaisin kotiin rapsuttelemaan pikkukoiria :)

1535_haameikki_05
Kuva: Iiro Rautiainen

Kattokaa nyt, kun ne on niin herttaisen onnellisen näköisiä <3

Kesän meikkikeikoista inspiroituneena mä vihdoin tein itselleni suht toimivan keikkapakin, joka ei siis ole tuo sisältö, joka näkyy ensimmäisessä kuvassa, mutta siitä lisää ihan toisessa postauksessa :) Rakkaudentäyteistä torstaita!

6 thoughts on “.HÄÄMEIKKI-KEIKALLA.

  1. Kaunis meikki ja morsian! Hääkuvat ovat aivan ihania. Sen onnen ja rakkauden voi aistia pelkän kuvan välityksellä :)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s