*Postauksessa mainoslinkki
Mä tykkään yhdistellä erilaisia materiaaleja keskenään ja yksi mun lemppareista on puu ja metalli yhdessä. Tämmöisiä yhdistelmiä on meille tullut vähän vahingossa parikin ja saisi tulla enemmänkin mun puolesta, niin paljon näistä tykkään.
Meidän keittiö on niin pieni, että sinne mahtuu vain ihan pieni kahden hengen ”aamupalapöytä”, joten meillä on pikkuisen isompi ruokapöytä olohuoneen puolella. Toki sekään ei järin suuri ole, koska ei haluttu tukkia tilaa liikaa.
Pöytälevy on mun puuseppä-veljen tekemä, jonka mä sitten käsittelin ensin sellaisella puuta harmaannuttavalla aineella, sitten pöytä parvekkeelle aurinkoon vaihtamaan väriä ja lopulta öljy pintaan. Metalliset pukkijalat löytyi IKEAsta ja tuolit tilasin *ON24 sisustustavaratalosta. Pukkijalat on mun makuun vähän liian sinisen harmaat sävyltään, mutta en ole siitä vielä niin paljoa häiriintynyt, että olisin tehnyt asialle jotain. Kenties joskus?
Toinen puun ja metallin liitto löytyy myös olohuoneesta, nimittäin sohvapöytä. Puutaso on meidän vanhasta sohvapöydästä, jonka mun puuseppä-isä teki mulle joskus mun opiskeluaikoina mun toiveiden pohjalta. Vanhan pöydän paksut puiset pölkkyjalat kuitenkin alkoivat ärsyttämään jossain vaiheessa ja lopulta päädyin tilaamaan tämmöisen rautaisen ja pirun painavan kehikon käsityöläiseltä puisten jalkojen tilalle ja nyt pöytä on paljon tyylikkäämpi ja sopii meidän nykyiseen tyyliin paljon paremmin.
Tässä sohvapöydässä on nyt sekin hienous, että jos tuo puunväri alkaa kyllästyttämään niin pöydästä on suhteellisen helppo tuunata eri värinen ja tyylinen. Toistaiseksi ollaan kuitenkin haluttu pitää se alkuperäisessä asussaan, koska samassa tilassa oleva kirjahylly ja tv-taso on kuitenkin samaa sarjaa.
Rautarungon teki käsityönä Viikin Paja Helsingissä viime keväänä ja tuo kehikko kyllä kestää kolhuja ja elämää vielä meidän ajan ohitsekin. Viikin Pajan kanssa oli helppo asioida. Laitoin sähköpostilla vain selostuksen, että minkä kokoinen ja näköinen kehikon pitäisi olla ja referenssikuva, jonka löysin netistä ja parin viikon sisällä Mösjöö kävi rautarungon hakemassa. Tykkään koko pöydästä ihan pöljänä ja erityisesti, koska sain pitää osan siitä isän tekemästä pöydästä.
*Postauksessa mainoslinkki
Argh, tuo olohuoneenpöytä on just sellainen minkä haluaisin, mutta tietysti se on tuollainen uniikki :,( mutt todella kaunis :)
Tuollaisen metallikehikon voi helposti seppä tehdä mittojen mukaan ja tilaa sitten siihen sopivan palan puuta jostain… mistä sotä nyt yleensä saa, en tiiä :D ja sit vaikka itse pintakäsittelee sen puupinnan haluamallaan tavalla. Täysin mahdollista toteuttaa, mutta vaatii kyllä vähän viitseliäisyyttä, että etsii käsiinsä tekijät :)
Tosi kaunista! :)
Ja hei mä en nyt pääse yli tästä kateudesta kun sulla on sekä veljenä että isänä puuseppä?! huhhuh, mä olisin varmaan jatkuvasti vinkumassa jotakin kalusteita jommalta kummalta :D
No turhaa oot kateellinen :D Isä on jo eläkkeellä eikä sillä oo enää laitteita käytössä (tosin hyödynsin sitä aika tehokkaasti opiskeluvuosina ja ne kalusteet on mulla edelleen) ja veli on töissään niin kiireinen, että jos siltä jotain pyytää niin saattaa mennä vuosikin ennenkuin sen pyydetyn jutun saa :D Kuten ton ruokapöydän kanssa kävi xD
Metalli, puu ja pehmeät sisustuskankaat on <3
Tykkään niin tei sisustustyylistä :)