Ostin tässä hiljattain Glitteristä semmoiset jättimäisten macaronsien näköiset pehmorullat hiusten kihartamista varten tietenkin sillä ajatuksella, että tukka kihartuu yön aikana supernätiksi ja siistiksi kiharaksi, jonka sitten vaan haron aamulla hienoksi…
Mutta ei. Mä olen hyvin hyvin pahoillani, että mulla ei ole tästä katastrofista valokuvaa, mutta siis kun avasin hentoisen tukkani sieltä macaronsien sisältä, olin suunnilleen kauhuissani. Tukka oli sellaisella minimaalisella suttukiharalla latvoista ja isommalla löysällä laineella juuresta, koska yön aikana rullat ei ollut ihan pysyneet paikoillaan vaan olivat löystyneet reippaasti päänahasta irti. Ja ne ei tosiaankaan ole ”kuin pehmeä lisätyyny” nukkuessa, ne on tiellä ja ne on hankalat!
Haroin kiharat sormin auki ja lopputulos oli koko ajan vaan pahempi ja pahempi. Hiukset alkoi höröttämään hamppuisen näköisinä latvoista, ei puhettakaan, että ne olisi olleet hienot kiiltävät kiharat, ehei. Koko kuontalo näytti lähinnä siltä, ku peikot olis käyny tupeeraamas sitä salaa yöllä ja rullanneet ne tupeerausmöykyt takaisin sinne palleroiden sisälle. Huoh. Haroin hiuksiin vielä muotovaahtoa, että kiharat olisi jotenkin siloisamman näköiset ja se auttoi ehkä vähän, mutta ei taltuttanut katastrofia kokonaan, joten päädyin siihen, että tukka meni ylös nutturalle ja kiharat jäi näinollen piiloon.
Ja kun mä ajattelin, että tästä mä saisin sellaisen helpon tavan saada tukka edes jonkinlaiselle siistille kiharalle ilman lämpölaitteita. No such luck.
Pitäkää pehmorullanne.
Oon miettinyt näitä kans, mutta mulla varmaan kävisi samalla tavalla! Kiitos varoituksesta! :D Itse olen joskus yllättävän hyvin onnistunut patukkapapiljottien avulla. Kun ne asettelee itselle sopiviin kohtiin, on niiden kanssa hyvä nukkua.
Patukat varmaan toimis mun tukassa ylipäätään paremmin, kun siinä hiukset saa ”sileämmin” aseteltua siihen. Tuohon palluraan ne tuntui menevän jo lähtökohtaisesti vähän huonosti :(
Ihana! :D ♡ Musta on muutenki aina tosi koomista ku ne väittää et tollaset on ”mukavat” nukkuessa.. :D
Joo ei oo mukavat :D En todellakaan halua tuota tumpulaa pään ja tyynyn väliin :D
Yritys hyvä kymmenen. Joskin tuo peikkoen salainen tupeerauskeikka oli kyllä suloisinta, mitä hetkeen olen lukenut :D
Jotkut tuotteet ovat vain liian hyviä ollakseen toimivia…
No siltä se oikeesti näytti :D :D :D
äääh mä meinasin jo ostaa nämä. Onneksi jätin väliin. Mä tuun varmaan loppuelämäni ettimään jotain kätevää ratkaisua saada kiharat ”siinä sivussa”, kun laitteilla kihartaminen kestää niin järjettömän kauan, mutta eipä sellaista kätevää tapaa tunnu olevan…Lämpörullatkin oli ihan fail, näytin Kaunareitten Ridgeltä.
Lämpörullilla mulla ei kihara pysy ku siihen saakka, että pääsen junaan/bussiin :D Ja kaikilla muilla laitteilla menee aikaa ihan sikana. Mutta joo, ei tää pehmorullahässäkkä nyt tainnut olla avain onneen tässä asiassa, ainakaan mun kohdallani :(
Mullakin hento suomalainen hiuslaatu, ja kokeilin rollareita. Itse sain ihanat laineet aikaseksi, ja nukuin yöni hyvin! 😃
Älä heitä hanskoja vielä tiskiin, sulla on ollu liian kosteat hiukset niitä laittaessasi, ja olet laittanu liian ohuita osioita niihin. Siksi on tullu niin säkkyrä. Ite oon myös laittanu aamulla ne päähän samalla ku teen aamuaskareet ja meikkaan. Pidän niitä reilu puoli tuntia, ja laineet ovat taas taattu! 😌 Alle laitan suihkauksen hiuslakkaa.
Kokeile vielä uudelleen, ehkä osaisit tällä kertaa 😉
Se voi kyllä olla, että tukka oli liian kostea, vaikka kyllä föönasin mielestäni hyvin, mutta en välttämättä tarpeeksi hyvin sitten kuitenkaan :( Saatan vielä kokeilla toisenkin kerran joskus, mutta nyt meni vähän maku! Liian ohuisiin osioihin en oikein usko, en käyttänyt kuin viisi rullaa koko päähän, yksi keskelle päätä ylös ja kaksi molemmille sivuille.
Mulla toimi ihan hyvin kun aloitin juuresta rullaamaan, mutta täydelliset kiharat olivat kuitenki kaukana..
Joo ei ollut nätit kiharat ne munkaan höttöpilvet :(
Haha tämä oli hauska :D Ei jatkoon taitaa mennä mullakin :)
Joo eih :D Harkitsen vielä kuivaan tukkaan kokeilua joskus, mutta pitää ensin henkisesti toipua tästä ekasta yrityksestä :D
Täällä myös vastaava katastrofi!!! Ihan jäätävä käkkäräpilvi, kauniit laineet oli kyllä kaukana :D Laitoin varmasti aivan liian pieniä osioita yhteen. Näihin on laitettava niin isoja osioita, kun vaan pystyy tunkemaan! Toinen ongelma oli se, että en meinannut saada noita pois hiuksista: latvat menivät solmuun keskikohdan ympäri ja jouduin väkivalloin repimään hiukset irti :( Näissä se keskikohta on selvästikin ihan liian ohut… Ja ei oo todellakaan mukavat nukkua! Että harkitsisin kahdesti ostamista.
Mä testasin yhtä rullaa täysin kuivaan tukkaan silleen vaan, että miten nää oikein toimii ja mulla kävi samoin silloin, että en meinannut saada tukkaa enää irti sieltä :o Ja nyt kun kokeilin koko päähän niin laitoin viidellä rullalla koko pään, yksi pään päälle keskelle ja kaksi molemmille sivuille. Ehkä seuraavaksi testaan sitten vaikkapa kolmella rullalla tai jotain. Jos testaan…
Mua pelotti nää, tuli jostain goodie bagista. Pyörivät aikansa tossa nurkassa päätin, että ei, en ala laittamaan mun hiuksiin ja laitoin vahingon kiertämään eteenpäin. :D
Ehkä ihan hyvä päätös :D Säästyit mahdolliselta peikkotukalta :D