.PITKÄN PAIDAN ERI TYYLIT.

Mä tykkään, että vaatekaapissa olevia vaatteita täytyy pystyä käyttämään monimuotoisesti yhdessä niin, että melko vähälläkin vaatemäärällä on mahdollista luoda huomattavasti suurempi määrä asukokonaisuuksia yhdistelemällä niitä eri tavalla. En hirveästi näe järkeä siinä, että vaatekaapissa on vaikkapa yksi yläosa, jota voi käyttää vain sen yhden tietyn alaosan kanssa, näen sen hirvittävänä tuhlauksena ja vähän tylsänä lähestymistapana vaatteita kohtaan ylipäätään.

Mä olen jo vuosia tykännyt pitkistä, vähän löysistä yläosista. Ne voi olla ohuita tai paksuja neuleita, trikoota tai jotain fiinimpääkin materiaalia, mutta yhteistä niillä kaikilla on se, että ne on malliltaan hieman pidempiä ja laskeutuu löysästi.

neulepusero_13

Yksi uusimmista hankinnoista on tämä H&M:n vinoon leikattu pitkä pusero/neule/paita (millä nimellä näitä oikeasti kutsutaan?) ohutta neulemaista materiaalia, jossa on pitkät hihat. Meinasin ensin ostaa tämän mustana, mutta onneksi ostinkin tämän ruskeanharmaan. Yllä kuvassa perustyyli, eli pelkkä paita mustien farkkujen ja ballerinojen kanssa ja toisessa kuvassa tietenkin nahkatakin kanssa. Tällä tavalla paita on useimmiten käytössä, koska aina ei jaksa kikkailla mitään ihmeellistä vaatteiden kanssa. Syksymmällä kaveriksi tulee vielä kaulahuivikin, mutta nyt sitä ei vielä ole montaa kertaa tarvinnut.

Mulla on kuitenkin suhteellisen vähän vaatteita verrattuna moneen muuhun, joten joskus kyllästymistä estämään täytyy kehitellä samasta vaatteesta vähän erilaisia tyylejä ja se nyt olisi vähän niinkuin tämän postauksen pointti. Tykkään itse katsella kuvia siitä, miten samaa vaatetta on käytetty eri tavalla, joten veikkaan jonkun muunkin tykkäävän :)

neulepusero_14

Pitkää paitaa voi normaalin roikottamisen lisäksi tietenkin myös muotoilla vyöllä. Yllä kaksi erilaista esimerkkiä: leveällä vyöllä kokoon kurottuna ja ohuemmalla palmikkovyöllä pussittamalla lyhennettynä. Vyön käyttäminen muuttaa paidan fiilistä ja profiilia heti erilaiseksi.

neulepusero_15

Paksumpi neuletakki ja rennot saappaat antaa heti rouheamman ja syksyisemmän fiiliksen. Tähän vuodenaikaan tämä kyseinen neuletakki on välillä toimittanut takin virkaa ja varsinkin kaulahuivin kanssa tyyli on kokonaisempi. Ilmojen viilentyessä tuohon voi vielä heittää nahkatakin päälle.

neulepusero_16

Tässä paidan päälle on vedetty ohuempi musta pitkä neuletakki, joka antaa paidan edelleen laskeutua vapaasti. Muutos asun fiiliksessä on hämmentävän suuri, kun vaihtaa mustat farkut vaaleansinisiin. Siirikin siellä kenkää haistelemassa.

neulepusero_17

Saman paidan voi ihan yhtälailla yhdistää kireän hameenkin kanssa esimerkiksi solmien helman isolle solmulle joko sivuun tai keskelle (tai vaikka taakse jos haluaa) tai antaa hulmuilla ihan vapaana. Vinoon leikattu helma jättää hametta näkyviin toiselta reunalta, joten ei ihan heti näytä siltä, että olisi pelkkä paita päällä. Solmutettu paita, kireä hame ja nahkarotsi on varsinkin ballerinojen kanssa vielä rento asukokonaisuus ja voisi sopia johonkin rentoon illanistujaiseen näyttämättä liian fiiniltä, mutta on kuitenkin vähän ”juhlavampi” kuin farkkutyylillä.

neulepusero_03

Yritin ottaa söpöä kuvaa Siiri sylissä, mutta Siirillä oli vaan asiaa ohikulkijoille :D Ei aikaa katsella mihinkään kameraan, pyh.

Tässä nyt on muutama erilainen tapa yhdistellä samaa paitaa muihin vaatteisiin ja varmasti joku mielikuvituksekkaampi henkilö keksisi enemmänkin muuntelutapoja, mutta tässä nyt nämä mun omat yleisimmät käyttötavat pitkälle paidalle.

Kuinka muunneltavia tai monikäyttöisiä teidän vaatteet on?

15 thoughts on “.PITKÄN PAIDAN ERI TYYLIT.

  1. Vau, mahtavasti vaihtelua yhdellä paidalla ja kivoja vinkkejä omaankin pukeutumiseen, kiitos:)

  2. Mä tykkään kyllä lueskella näitä postauksia, joissa yhdestä vaatteesta on moneksi :) AIka monikäyttöinen neulepaita ja sainpa itsellenikin pari vinkkiä, kiitos :)

    1. Mä oon aina tykännyt juuri tämän tyyppisistä vaatepostauksista muotiblogeissa, siksi ajattelin jonkun muunkin ehkä tykkäään :)

  3. Wau todella muuntelukykyinen paita. Haluaisin omaan kaappiin juuri jotain tän tyylisiä tuotteita, koska ajattelen, että tulisin varmasti ihan muutamalla perusvaatekappaleella hyvin toimeen.

    1. Hämmentävän vähällä vaatemäärällä kyllä pärjää! Mä totesin tuossa, kun talvella karsin vaatteita isolla kädellä, että multa jopa alkoi puuttumaan tietyntyyppisiä vaatekappaleita, joten oli pakko lähteä ostoksille :D

  4. Täytyykin varmaan käydä nappaamassa itselle se musta versio tästä, hyviä ideoita! Mä haluaisin ihan minimaalisen vaatekaapin joka taipuu moneen eli tällaisia postauksia lisää!

    1. Mä olen tässä vuoden sisällä pikkuhiljaa rakentanut itselleni Sitä Vaatekaappia, jolla pärjäisi tilanteessa kuin tilanteessa ja oma tyyli on nykyään hyvin selkeä, joten vaatteiden yhdisteleminen on helppoa, kun kaikki sopii keskenään yhteen :)

  5. Tosi kiva postaus! Tykkään sun tyylistä myös paljon, enemmän vain tällaisia postauksia ;) Musta olisi ihanaa, jos olisi vähän vaatteita, mutta ne olisivat sitäkin ihanampia ja muuntautumiskykyisempiä. Valitettavasti olen maailman mielikuvituksettomin vaatteiden suhteen :D Pitääkin alkaa tehdä vaatehankinnat pitäen mielessä paitsi laatua ja yleistä kivuutta, myös muunneltavuutta ja opetella muuntelemaan asukokonaisuuksia. Tällaiset postaukset inspiroi, ja mun mielestä tää on ylipäänsä tärkeä sanoma, että on tosi jees omistaa vähemmän ja parempaa & monikäyttöisempää :)

    1. Mäkin haluaisin mielelläni ostaa jotain muuta kuin H&M:ää, mutta tuntuu siltä, että sieltä kuitenkin aina parhaiten löydän just sellaista mitä olen hakemassa :/ Ja harvoin on tilillä niin paljoa ylimääräistä, että pystyisi investoimaan kalliimpaan vaatteeseen, tai varsinkaan useampaan sellaiseen kerrallaan.

  6. Mä voin tunnustaa että mun vaatehuone on täynnä just tollasia sopii-vain-yhden-vaatteen-pariksi -rytkyjä. No ei tietenkään kaikki, mutta aivan liian moni. Mulla on käytössä ehkä 20% mun vaatteista joten vois kyllä heitellä surutta olan yli ison osan vaatteista. Ja siis mähän hilloan siellä vaatteita 10 kg haarukalla, eli niitä jotka ei nyt mene mutta menis jos vähän laihtuisin, sekä niitä joita voi käyttää kun oon painonvaihteluissa siellä yläpäässä :DD

    Ja hei MISTÄ noi rouheat saappaat on?? oon ettinyt vastaavia jo varmaan kolmena vuonna, mutta ei vain löydy.

    1. Mä olen jo vuosia sitten luopunut tuosta, että joku vaate on hyvä kokonaisuus vain sen yhden tietyn toisen vaatteen kanssa, koska tosiaan siinä ei ole kauheasti järkeä :D On mullakin sellaisia joskus ollut, mutta eipä ole enää! Suurimmalla osalla ihmisistä (tai ainakin naisista) vaatekaapin käyttöprosentti lienee just toi 20% tms ja loppuja vaatteita käytetään kerran kahdessa vuodessa tai ei ollenkaan. Project 333:n myötä mä tajusin vihdoinkin sen, että mulla voi olla vaatekaappi täynnä vain niitä vaatteita, joita oikeasti käytän aktiivisesti eikä siellä tarvitse jemmata esim. kahdeksaa lähes identtistä mustaa t-paitaa/toppia, jos vähempikin riittää. Noita ”tavoitevaatteitakaan” mulla ei enää ole, koska jos mä laihdun reippaasti niin haen sitten uusia vaatteita, koska millä todennäköisyydellä laihduttuani edes tykkäisin enää juuri niistä vanhoista vaatteista ja olisiko ne enää ylipäätään ajanmukaisia, sitäkin kannattaa miettiä.

      Kengät on tilattu muistaakseni Brandokselta tai Zalandosta joitakin vuosia sitten, mutta ne ei itseasiassa ole ihan parhaimmat mun jalalle. Mikähän sun kengän koko on? :D Noi on muistaakseni 40. Jos sattuis natsaamaan niin saat pikkurahalla :)

Jätä kommentti Mari Anniina Peruuta vastaus

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.