.BULLET JOURNAL KOKEILUUN.

*Postauksessa mainoslinkkejä

Mä olen elänyt lähes kalenteritonta elämää varmaan jo pari vuotta. Mulla on kyllä joku kalenteri siis ollut aina olemassa, mutta ongelma on ollut, että mä en oikeastaan ole juurikaan sitä käyttänyt. Jos olen sinne jotain merkinnyt, joka pitäisi tehdä joskus tulevaisuudessa, en sitten muistakaan kalenteria selata silloin, kun se olisi ajankohtaista ja saatan missata koko jutun sen takia. Pitkään käytin kalenteria vain merkatakseni sinne työvuorot ja tässä viimeisen vuoden aikana sekin on jäänyt, kun näen kännykällä töissä käytetystä google-kalenterista sen miten olen töissä. Sinnehän olisi helppo merkata omiakin menoja, mutta koska se on työkalenteri, sinne on pääsy muillakin ihmisillä, joten olen välttänyt tätä tapaa.

Tämä kalenterittomuus on häirinnyt mua aika-ajoin, mutta kun en ole kalenteria nytkään aktiivisesti käyttänyt niin on tuntunut turhalta sellaiseen panostaa. Haluaisin kuitenkin, että mulla olisi joku paikka mihin merkitä ylös kaikkia erilaisia muistettavia asioita, mutta perinteinen kalenteri ei vaan tunnu olevan mun juttu ja niissä se tilakin on päivän kohdalla usein kovin pieni. Ei nyt sillä, että mulla olisi aina miljoona juttua per päivä, mutta joskus saattaa ollakin. Jotenkin tuntuu, että tavallinen kalenteri päivälokeroineen on jotenkin niin rajoittava ja virallinen, että niihin ei tule laitettua sellaisia tavallisia asioita kuin ”kastele kukat” tai ”korjaa villapaidan hiha”, vaan mun päässäni niihin kuuluu ikäänkuin laittaa vain ”virallisia” asioita, kuten ”Pirjo-Pekan synttärijuhlat” tai ”Töissä 11-19”. Pelkkä muistikirja taas on aina tuntunut hankalalta, kun kiinteät sivut täyttyy sekalaisessa järjestyksessä ja myöhemmin on ihan mahdotonta löytää jotain random-listaa, jonka sinne joskus olen kirjoittanut ja mua on aina ärsyttänyt muistikirjoissa se, että yhtä aihetta on mahdotonta saada järkevästi peräkkäisille sivuille, kun ei yhtään tiedä kuinka paljon tilaa aihe lopulta vaatii ja sitten ne on siellä ihan miten sattuu jos joutuu jatkamaan johonkin kauas muiden aiheiden jälkeen.

Ihan vahingossa törmäsin Facebookissa johonkin blogipostaukseen (en edes muista minkä sivun tai kenen kaverin kautta siihen päädyin), jossa kerrottiin Bullet Journal -systeemistä ja kun sitten otin enemmän siitä selvää, alkoi tuntumaan siltä, että tämähän saattaisikin olla mulle aivan täydellinen juttu, joka ratkaisisi sekä tämän mun kalenteri-ongelman että muistikirja-ongelman kertaheitolla.

bujo_05

Bullet Journalin on kehittänyt Ryder Carroll ja virallisilla Bullet Journal -sivuilla on tosi selkeästi käyty läpi, mitä Bullet Journal ihan perustasolla tarkoittaa ja miten sitä käytetään. Selvimmäksi asian mulle teki kuitenkin tämä video, joka löytyy myös bulletjournal.comista.

Bullet Journal on siis ikäänkuin kalenteri, muistivihko ja to do-lista, joka on järjestetty sisällysluettelon ja sivunumerointien avulla selkeäksi kokonaisuudeksi, josta oikeasti löytääkin sen listan niistä kirjoista, joita haluaisi lukea tai kuukausinäkymän marraskuulta. Siis miten niin yksinkertainen asia kuin sivunumerot ja sisällysluettelo ei ole itselle tullut koskaan edes mieleen muistikirjaa tehdessä? Ihmettelen vaan :D Bullet Journalin tai lyhennettynä BuJon voi toteuttaa juuri niin yksinkertaisesti tai juuri niin ylitsepursuavan taiteellisesti kuin haluaa, lopputulos on täysin itsestä kiinni. Mä en halua käyttää BuJon tekemiseen paljoa aikaa, joten olen päätynyt melko askeettiseen ja helppoon tyyliin, jossa käytän vain kynää ja yliviivaustussia ja tarvittaessa saatan käyttää vielä kapeita post-it-lappuja, mutta niiden tarpeellisuudesta en vielä tiedä, kun olen niin alussa, että löydän tarpeelliset asiat kirjasesta helposti ilman niitäkin. En ajatellut piirrellä enkä liimailla tuohon mitään tarroja tai teippejä, se veisi aivan liikaa aikaa ja myöskin tilaa pienestä muistikirjasta ja en muutenkaan ole mitenkään ylitsepursuavan koristeellinen tyyppi, vaan tykkään selkeästä ja yksinkertaisesta tyylistä.

Bullet_Journal_Marianniina

Aloitin oman Bullet Journalini marraskuun puolivälin tienoilla, joten koko homma on vielä hyvin uutta mullekin. Ostin Tigerista halvan kovakantisen ihan pienen muistikirjan (täältä vastaava mustana*), neljän yliviivaustussin setin ja niitä kapeita post-it-lappuja ja kokeilen tämän pikkuisen kirjan avulla ensin, että voisiko tämä systeemi toimia mulla pitkässä juoksussa, vai käykö tälle kalenterimuodolle sama kuin tavalliselle kalenterille ennen tätä, eli unohdanko tämänkin tekemisen. Jos kuitenkin päädyn tämän pikkukirjan jälkeen jatkamaan, niin sitten panostan vuodenvaihteen jälkeen A5-kokoiseen laadukkaaseen muistikirjaan (tätä ajattelin*), jota ajattelin käyttää sitten koko seuraavan vuoden BuJo -tyylillä.

Mua tässä puhuttelee yksinkertaisuus ja toisto, joka mahdollistaa sen, että asiat pysyy paremmin mielessä ja tähän kirjaan tulee palattua vähintään kaksi kertaa päivittäin, kun aamulla tsekkaan päivän aikana tehtävät asiat ja viimeistään illalla ruksailen ne tehdyiksi tai siirrän ne seuraavan päivän päiväkohtaiseen, jonka teen valmiiksi illalla.

Mulla on toistaiseksi omassa BuJossani indexin (eli sisällysluettelon lisäksi) seuraavat jutut:

”TULEVAISUUS” -aukeama (= 6 kk eteenpäin), johon merkkaan kyseisen kuukauden ajalle osuvat isommat tapahtumat yms. muistettavat asiat. (Isompaan kirjaan ajattelin tehdä kunnollisen vuosinäkymän suoraan.)
”KUUKAUSINÄKYMÄ” -aukeama kuluvalle kuukaudelle päivämäärineen, johon merkkaan tiedossa olevat työvuorot ja joitakin tapahtumia, jotka on jo sovittu.
”TO DO 11/2016” -aukeama, johon listaan tämän kuun aikana tehtäviä asioita, joilla ei kuitenkaan välttämättä ole mitään tarkkaa päivämäärää milloin ne pitäisi tehdä.
”KIITOLLISUUS 11/2016” -aukeama, jolle merkkaan asioita, joista olen ollut kiitollinen ja onnellinen tämän kuukauden aikana. Pyrin siihen, että vähintään yksi asia päivittäin olisi listattava.
”VIIKKONÄKYMÄ” -aukeama, jossa on kuluva viikko jaoteltuna niin, että koko viikko näkyy kerrallaan. Lisään tähän kuukausinäkymässä olevat tapahtumat ja työvuorot ja saatan lisätä pienempiä tehtäviä asioita sinne sekaan, kuten blogin kirjoittamista keskiviikko-iltaan.
”PÄIVÄKOHTAISET” -sivut, jotka olen otsikoinut yksinkertaisesti (PE 11/11/16) ja listaan palluroilla (bulleteilla) päivän polttavat jutut siihen alle. Asiat voi olla maailman arkisimpia tai sitten isompia juttuja, kuten ”lakkaa kynnet” tai ”työpaikan pikkujoulut”. Kun päivä on ohi, seuraavan päivän vastaava tulee edellisen alle uudella päivämäärällä ja uusilla tehtäväpalluroilla ja joskus yhden päivän alue saattaa venyä pitkäksikin, joskus taas se saattaa pysyä hyvinkin pienellä alueella.

Tuonne päiväsivujen väliin saattaa vielä tulla aukeamia, joihin listaan muistilista-tyylisesti asioita, kuten TV-sarjoja, jotka haluaisin nähdä tai blogien osoitteita, joihin haluaisin palata myöhemmin tarkemmin tai ihan mitä tahansa nyt keksinkään. Kun kaikki eri otsikoiden alla olevat aiheet listaa kirjasen alussa olevaan sisällysluetteloon, löytyy ne helposti myöhemminkin, jos aiheeseen haluaa palata, lisätä samaan listaan jotain uutta tai ruksata joku homma suoritetuksi.

hyvat_kynat

Joitakin päiviä ensimmäisten BuJo-sivujen jälkeen mä huomasin, että ne värikkäät yliviivaustussit ja tavallinen sininen kuulakärkikynä ei kutitellut mun esteettistä silmää ollenkaan ja jouduin kynäostoksille uudelleen. Jotenkin kuvittelin, että tämän harjoitus-BuJon kanssa ei olisi niin justiinsa, mutta huomasin, että kyllä se vaan on aika justiinsa millaisia kyniä käytän. Mä olen aikamoinen välineurheilija ihan kaikessa mihin ryhdyn ja niin näköjään sitten tässäkin. En ollut edes tajunnut millainen merkitys kynillä voi oikeasti olla ennenkuin tein ensimmäiset virheostokset ja totesin ekan mustan kynän suttaavaksi ja eka yliviivaustussikaan ei ollut tarpeeksi harmaa mun makuun vaan liian violettinen ja toinen harmaa yliviivaustussi taas oli suttaava, eli teki mustan kynän päällä käytettynä selkeitä mustia raitoja :(

Mutta sitten sain pari kynävinkkiä ja suuntasin Sinelliin ja löysin nämä yllä kuvassa näkyvät kynät, joiden kanssa jatkan tämän minikokoisen Bullet Journalin tekemistä ja vuodenvaihteen jälkeen myös sitä isompaa. Pigma Micron -kynät piirtää nättiä ja ohutta jälkeä ja ostin sekä 02 että 03 -koot nyt alkuun ja totesin muutaman kokeilun jälkeen, että kolmonen on enemmän mun makuun. Halusin myöskin minimalistiseen tyyliin sopivan vaaleanharmaan yliviivaustussin ja sekin löytyi Sinellistä: ZIG Calligraphy -kaksoispäinen tussi sävyssä Platinum 091. Kapeampi pää kynässä on 2 mm, leveämpi 5 mm, joista jälkimmäinen toimii mainiosti yliviivaustarkoitukseen mustan Micron-kynän päälle ja mikä parasta: tämä ei suttaa alla olevaa mustaa kynää lähestulkoon laisinkaan! Olen myöskin hyvin tyytyväinen, että tein nämä virhekokeilut tähän harjoitus-BuJoon enkä sotkenut heti sen koko vuoden käytössä olevan kanssa.

kynatesti

Yllä käytetty mustaa Pigma Micron 03 -kynää ja yliviivattu ZIG Calligraphy 091 Platinum -tussilla päälle. Näitä on hauska harjoitella :D Tuohon mun nykyiseen pieneen BuJo-kirjaan ei voi tehdä mitään kovin suureellista, joten siinä kirjoittelen ihan vaan tikkukirjaimilla, mutta vuoden alusta, kun aloitan sen isomman A5-kokoisen muistikirjan, voin vähän leikitellä erilaisilla fonteilla ja sen sellaisella jos haluan.

Kannattaa oikeasti katsoa se video jos tämä tuntuu alkuun sekavalta ja jos kiinnostuit, kannattaa selailla Pinterestiä ja Googlea jos haluat lisävinkkejä erilaisten sivujen ja trackereiden yms. tekemiseen omaan BuJo-muistikirjaasi. Ja kuten sanoin, tätä voi tehdä juuri niin yksinkertaisesti tai taiteellisesti kuin jokainen haluaa, ei ole oikeaa eikä väärää tapaa, on sinun tapasi. Alkuun ei tarvita mitään muuta kuin joku muistikirja (tai -vihko) ja mieleinen kynä.

*Postauksessa mainoslinkkejä

4 thoughts on “.BULLET JOURNAL KOKEILUUN.

  1. Minä aloitin BuJon suunnilleen vuosi sitten ja olen vannoutunut fani. Olen ennenkin tehnyt itse kalentereita, mutta ne ovat olleet hyvin perinteisen mallisia. BuJon vapaus on tosi mahtavaa kun voi etsiä juuri sen itselle parhaimman tyylin. Aloitin hyvinkin suureellisesti mutta nyt olen karsinut pois ylimääräiset ja jättänyt vaan ne mistä tykkään. Seurailen kyllä Facebookin Bullet Journal Junkies -ryhmää ja Pinterestiä jos tulisi vastaan jotain vielä parempaa. Ja onhan kauniiden kalentereiden katseleminen nyt vaan jotenkin todella tyydyttävää :D Yksi mistä erityisesti pidän on jättää kuukausinäkymän viereen tyhjä sivu, jonka voi sitten kuun lopussa (tai aikana) täyttää asioilla, joita haluaa kuukaudesta muistaa. Mutta mä en kyllä pidä kiitollisuus-sivua, että ehkä se on vähän samantapainen asia. Rolling week -systeemi on myös mulle jotenkin selkeämpi kun pelkkä kk-näkymä on vähän vaikeasti hahmotettava ja omat viikkosivut taas turhan suurellisia.

    Hauskaa että BuJo-idea alkaa rantautumaan Suomeenkin. :)

  2. Sulla on älyttömän ihana käsiala, en kestä tuota viimeistä kuvaa ! Muakin on vähän kiinnostanut tää mutta jäänyt vielä toistaiseksi ajatuksen tasolle :-)

  3. Käytän kanssa Pigma Micronin tussia kaikkeen kirjottamiseen! Ihan paras. Paitsi, että yksi hajosi lentokoneessa. Ei onneksi posahtanut laukkuun, mutta vuosi korkin sisään.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.