*Postauksessa mainoslinkkejä
Mulla käy herkästi niin, että käytän töissä paljon joitakin upeita tuotteita asiakkaiden meikeissä, mutta en muista tehdä niistä postauksia blogiin, jotta suurempikin joukko voisi ihastua kyseisiin tuotteisiin.
Yksi näistä tuotteista on tämä *Dior Diorskin Nude Air Loose Powder sävyssä 012 Rose/Pink. Kyseessä on siis hienojakoinen irtopuuteri, joka on vaalean roosan sävyinen sen perinteisen ihonvärisen sijaan. Toki Diorilta löytyy ne ihonvärisetkin irtopuuterit, mutta tällä kertaa puhutaan nimenomaan tästä roosasta sävystä.
Roosan puuterin idea on se, että se on heleyttävämpi kuin beige vastaava. Tässä kyseisessä puuterissa on myös ihan pientä kimmeltävää partikkelia mukana, mutta ei siis jää iholle mitenkään glitterisenä näkyville. Olen tätä käyttänyt sekä asiakkaille että omaan meikkiini pitkän aikaa eikä se ole koskaan jättänyt kimaltavaa lopputulosta, vaikka kuulas ja heleä onkin.
Puuterirasiassa on mukana pehmeä vippa, jota voi käyttää puuterin töpöttelyyn kasvoille, mutta itse olen tykännyt käyttää vippaa ainoastaan silmien alla (pysyy peiteaineet varmemmin paikoillaan) ja muualle kasvoille levitän puuterin isolla puuterisudilla, jolloin puuterointi on ohuempi ja luonnollisemman näköinen.
Roosa irtopuuteri sopii aivan kaiken ikäisille ja myös lähes kaiken värisille ihoille. Puuteri häivyttyy iholla käytännössä värittömäksi, mutta ihan tummaihoisille en ole tätä koskaan päässyt kokeilemaan, vaalealle iholle ja sen eri tummuusasteille kuitenkin ollut toimiva aina.
Erityisen hyvä tämä puuteri on kuitenkin aikuisemmalla iholla. Jos iho tuntuu värittömältä ja elottomalta, hehkunsa menettäneeltä, on tämä Rose Powder aivan täydellinen. Hento roosa sävy antaa iholle heleyttä ja luonnollista hohtoa ja se myös aavistuksen taittaa ihosta sameutta ja kellertävyyttä muuttamatta kuitenkaan ihonsävyä.
Puuteri ei silti ole mitään vahvan pinkkiä, kuten kuvasta näkyy, vaan vain tuollaista vaaleaa hempeän roosaa, joka tosiaan häivyttyy läpinäkyväksi, kuten suurin osa irtopuutereista muutenkin. Koostumukseltaan tämä on hyvin hienojakoista ja miellyttävää käyttää. Ei pölise liikaa edes isolla sudilla käytettynä.
Diorin tuotteita saa ostettua ainakin Stockmanneilta, Sokoksilta ja *Kicksistä.
*Postauksessa mainoslinkkejä
Ihastuin ❤ Kicksin nettikaupassa näkyy olevan 😊
Ai sieltä saa! Enpäs huomannut sitä tsekata, kun on niin uusi.
Huikeen kaunis pakkaus…ja heleyttä kaipas tämmöinen +40 v iho. Täytyypä harkita tän hankkimista. Ja hei kiva kun postaat useammin…sulla on ihan oma tyyli kirjoittaa ja kerrot ihan eri tuotteista kun muut…joten kiitti:)
Kiitos :D Oli tuossa pimeään aikaan vähän motivaatio hukassa (kaikkeen muuhunkin kuin blogiin), mutta valon myötä alkoi taas kiinnostella tämäkin homma :)