Tiedättekö mitä mä vihaan? Vaatekauppojen sovituskoppeja. Niissä on useimmiten semiahdasta, verhot/ovi ei pysy kiinni ja se valo. Se valo on jotain aivan kammottavaa. Joka ikinen pienikin muhkura ja epämääräisyys vartalossa korostuu moninkertaisena niissä valoissa.
Syy miksi olen tässä viime aikoina kuluttanut vaatekauppojen sovituskoppeja on siinä, että yritin etsiä joitakin kivoja bikinejä ja/tai uikkareita etelän lomaa varten. Bikinien yläosia mulla oli ihan kivasti jo ennestäänkin, mutta alaosia on aina ollut tyyliin vain yhdet ja nyt halusin jotain aivan toisenlaista, kuin mitä mulla on aikaisemmin ollut.
Kävin Lindexissä ja H&M:ssä sovittelemassa muutamia alaosia ja samalla paria yläosaakin ja tulipahan vaan realiteetit vastaan niissä sovituskoppien valoissa, että jätin kaikki bikinit kauppoihin. Tuli sellainen olo, että näytän joltain selluliittiselta merileijonalta ja näinollen mitkään bikinit ei näyttäneet missään määrin hyvältä sovituskopissa. Eikä kaupoissa muutenkaan tuntunut olevan juuri minkäänlaisia valikoimia bikineissä/uikkareissa tähän vuodenaikaan.
Saman päivän iltana kävin tekemässä tilauksen H&M:n verkkokauppaan, koska sieltä kyllä sitten löytyi valikoimaa uima-pukuosastolta vaikka kuinka paljon! Ja seuraavana päivänä kävin hankkimassa salikortin, koska prkl.
Maksettiin hiljattain lennot ja hotelli Teneriffalle Puerto de la Cruziin ja siitä innostuneena ylipäätään lähdin tsekkailemaan tätä mun simmari-valikoimaa. Kuten sanoin, yläosia mulla oli ennestäänkin ihan kivasti, mutta lomakohde-henkistä uimapukua ei todellakaan ollut, joten siitä syystä tämä kokouikkari (1) lähti mukaan. Lähti pari muutakin, mutta kotona niitä sovitettuani sain todeta, että muut ei vaan sopineet mulle syystä tai toisesta, mutta tämä sivuritilä-uikkari toimi oikein mainiosti! Tuohon joku saronki vyötärölle niin kyllä!
Värikkäämmät kolmiobikinit (2) mulla oli jo ennestään (nekin H&M:stä aikoinaan hankittu) ja niillä saa kivasti väriä mustaan alaosaan jos sille päälle sattuu. Kolmio-biksut mustavalkoraitaisella kuminauhalla (3) on uudet, ne näytti kivoilta ja ihme kyllä, istui mun päälle ihan täydellisesti! Tälleen lähes tissittömänä erinomainen saavutus, sanoisin. Marlies Dekkersiä imitoivat mustat biksut mulla oli myöskin jo ennestään (nekin kai H&M:stä) ja ne on yksinkertaiset, mutta silti mielenkiintoiset omalla tvistillään.
Bikinien alaosia mulla on nyt sitten kahdet: matalammat alushousumallit (5), joissa on koloviilto sivuilla ja nämä oli mulla ennestään (H&M myöskin). Näillä saa vähä pienemmät rusketusraidat jos sellaisia nyt ehtii ylipäätään kehittyä viikossa tämmöiselle A-neloselle. Toiset taas on tämmöiset huomattavasti korkeavyötäröisemmät (6), joissa on tuollainen naruviritelmä molemmilla puolilla lantiota. Tilasin kokeiluun sellaisia kokonaan umpinaisia korkeavyötäröisiä alaosia myös, mutta niistä tuli vahvasti mummoalushousu-fiilis, jota taas näistä naruviritelmistä ei tullut yhtään.
Hirveen kiva nyt lähtee tämän (kovasti värikkään) simmari-kokoelman kanssa lämmöstä nauttimaan! Mutta kyllä mä vaan sanon, että miksi sinne sovituskoppeihin ei saisi jotain pehmeämpiä valoja, ettei ihmisillä mene aivan ilta pilalle. Kotona, kun näitä sitten sovittelin, ei ollut OLLENKAAN samanlainen olen-hirveä-läski-selluliitti-valas -olo. Mut katsotaan nyt millainen fiilis siellä Teneriffalla sitten taas on. Saletisti pukeudun johonkin mustaan kokovartalokaapuun koko loman ajaksi ja tulen takaisin aivan yhtä valkoisena kuin lähtiessä :D