.PELASTAJA KUIVALLE PÄÄNAHALLE.

*Postauksessa mainoslinkkejä

Olen kärsinyt kuivasta päänahasta jo vuosia. Ongelma pahenee aina talvisin, mutta se ei kokonaan ole poistunut kesälläkään. Päänahkaa kutittaa, se hilseilee ja on monella tapaa ärsyttävä ja punoittava. Mutta ei ole enää! Rakkaan työ-ystävän avulla olen saanut ongelmaan ratkaisun!

Mulle suositeltiin tätä *Kerastasen Dermo-Calm -shampoota ja ajattelin, että ei kai se auta kuin kokeilla ja mulla oli sopivasti kaikki muut perusshampoot juuri loppu, joten shampoon hankinta oli tarpeen joka tapauksessa. Ostin tuotteen joskus syksyllä/alkutalvesta (en muista enää tarkasti) ja olen käyttänyt sitä siitä saakka lähes jokaisessa pesussa (satunnaisesti hopeashampoota välissä).

Huomasin eron päänahassa jo ihan muutaman pesun jälkeen! Päänahka ei enää kutissut, ei tehnyt mieli raapia sitä verille enää ollenkaan! Kaikki punoittavat laikut on kadonneet aivan kokonaan ja hiuspohja tuntuu taas ihan normaalilta! Miksi ihmeessä en ole ottanut tätä asiakseni aikaisemmin, kysyn vaan. Sellainen pieni muutos on myös tullut huomattua, että hiukset rasvoittuu hieman nopeammin nyt kuin ennen, mutta se on pieni hinta siitä, että nuppi ei enää kutise ja lumisadetta ei enää löydy hartioilta.

Shampoota otetaan pieni määrä kerrallaan ja suositellaan vaahdottamaan päänahkaan kaksi kertaa peräkkäin (huuhtelu tietty välissä). Kiitos *Kerastase Dermo-Calm, kiitos työkaveri, päänahkani voi hyvin ensimmäistä kertaa vuosiin!

Postauksessa mainoslinkkejä, merkattu tähdellä *

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.