.SMILE-LASERLEIKKAUS – ELI NÄKÖ KUNTOON.

Mulla on ollut silmälasit 14-vuotiaasta saakka ja lähes alusta asti olen käyttänyt myös piilolinssejä. Välillä mulla on ollut kausia, että olen käyttänyt pääasiassa vain silmälaseja ja sitten taas on tullut kausia, jolloin piilolinssit on olleet pääosassa ja lasit käytössä lähinnä iltaisin kotona ja vapaapäivinä, kun ei ole ollut ihmeempiä menoja.

Mä olen haaveillut laserleikkauksesta jo vuosia, varmaan ensimmäisen kerran mietin asiaa ihan kunnolla jo yli 10 vuotta sitten, mutta niihin aikoihin se tehtiin pääasiassa vain sillä ”läppä-tekniikalla” (FemtoLasik®) ja se oli mulle ajatuksena jotenkin äärimmäisen vastenmielinen ja pelottava ja se sitten pitkitti hommaan lähtemistä. En muista tehtiinkö silloin jo Smile-tekniikalla, mutta jos tehtiin niin se oli silloin myös huomattavasti kalliimpaa kuin Lasik.

Aamulla, lähdössä silmäleikkaukseen.

Nyt kuitenkin ehkäpä reilu 1,5 vuotta sitten aloin ihan tosissani säästämään Smile-leikkausta varten, jossa silmän pintaan tehdään vain pieni viilto, ei läppää. Ehdin säästämään vähän reilu puolet leikkauksen summasta ja sitten saatiinkin Järvenpään kämppä vihdoin myytyä ja sain siitä kasaan loput tarvittavasta summasta ja olin valmis varaamaan ajan operaatioon.

Kävin Silmäaseman Silmäsairaalassa makkaratalossa (Keskuskatu 6 E, 3 krs.) ensin maksuttomassa hoitoarviossa, että voiko leikkausta ylipäätään mulle tehdä ja kun sieltä tuli vihreää valoa, varasin samantien ajan varsinaiseen esitutkimukseen ja itse laserleikkaukseen.

Maksuttomassa hoitoarviossa hoitaja laittoi mut tuijottamaan kahteen eri laitteeseen, jotka otti silmistä jotkut kuvat. Sen jälkeen menin juttelemaan leikkaavan lääkärin kanssa, joka kertoi eri leikkausvaihtoehdoista ja kertoi leikkausten kulusta ja sen sellaisesta. Tässä vaiheessahan mä olin jo päättänyt, että jos ei ole mitään estettä niin haluan Smile-leikkaukseen ja estettähän ei ollut. Smile on edelleen vähän hintavampi kuin FemtoLasik®, mutta Smilesta silmät parantuu huomattavasti nopeammin eikä tarvitse olla ihan niin super varovainen kuin sen irtonaisen läpän kanssa. Hoitoarvioon ei saa mennä piilolinssit silmissä, btw.

Esitutkimus tehtiin mulle päivää ennen varsinaista leikkausta ja ennen tätä täytyi olla vähintään viikko ilman piilolinssejä, jotta silmät ehti palautua piilolinssien aiheuttamasta rasituksesta ja turvotuksesta. Esitutkimuksessa piti tuijottaa ainakin viiteen eri laitteeseen, jotka otti vähän lisää kuvia mun silmistä ja mitä lie. Alkuun olin hoitajan kanssa neljän eri laitteen parissa ja lopulta menin leikkaavan silmälääkärin puheille, joka katsoi silmät vielä jollain mikroskoopilla läpi ja tehtiin kattava näöntarkastus, jonka jälkeen silmät vielä puudutettiin tipoilla ja laitettiin vielä sellaista mustuaista suurentavaa tippaa, joka häiritsi näkemistä ihan häröllä tavalla. Esitutkimuksessa päätettiin myöskin, että miten silmät leikataan, eli tarkoitan sitä, että mun tapauksessa päädyttiin ikänäköä hidastavaan tekniikkaan, jossa toiseen silmään jätetään hieman miinusta ja toinen leikataan nollaan. Tällä saadaan parhaimmassa tapauksessa pitkitettyä lukulasien hankintaa jopa vuosilla eteenpäin. Toki olisin voinut halutessani päätyä myös siihen, että molemmat silmät olisi leikattu nollaan, mutta koska mä nyt kuitenkin oon jo 36, niin se ikänäkö-ongelma on todennäköisesti edessä viimeistään 10 vuoden päästä, joten jos sitä voi pitkittää edes muutamalla vuodella niin let’s do it.

Kotona leikkauksen jälkeen toipumassa.

Leikkauspäivä oli tosiaan heti esitutkimuksesta seuraavana päivänä ja mulla oli aika heti aamulla 9:00. Olin ilmoittautumassa Silmäsairaalassa vähän ennen ysiä aamulla ja 9:45 mä olin jo lepohuoneessa ja operaatio oli takana päin. 10:30 pääsin lähtemään kotiin. Nopeaa toimintaa!

Ennen leikkausta istuin hoitajan kanssa huoneessa, sain Diapamia, eli rauhoittavaa, sitten hoitaja kertoi vielä yksityiskohtaisesti leikkauksen kulun ja mitä mun pitää siinä tehdä (ei paljon mitään) ja puhuttiin jälkihoidosta ja sain kahta erilaista kosteustippaa silmiä varten mukaan (nestemäisempää ja paksumpaa). Sitten menin hetkeksi käytävälle istumaan, että rauhoittavat ehtii vaikuttamaan ja käväisin nopeasti leikkaavan lääkärin juttusilla, jossa vielä varmistettiin, että tämä ikänäköä hidastava leikkaus tosiaan on se juttu (on se) ja sitten taas hetkeksi käytävälle istumaan, kun lääkäri ja hoitaja meni valmistelemaan sen salin.

Kohta mut jo kutsuttiinkin siihen huoneeseen, jossa oli se järjettömän kokoinen laserleikkaus-vekotin. Ei muuta kuin pitkälleen petiin, hoitaja huuhteli ja puhdisti silmät ja ripset ja sitten se peti siirrettiinkin jo sinne laser-vehkeen alle. Toisen silmän päälle laitettiin pimennyslappu ja lääkäri laittoi toiseen silmään puuduttavaa tippaa (joka kirveli himppasen) ja jotain toista tippaa (kosteus?) ja sitten vaan silmäluomenlevitin paikoilleen ja hommiin.

Tässä vaiheessa lääkäri taisi kysyä, että tuntuuko siltä, että rauhoittavat on vaikuttanut. Noh, mähän en huomannut olossani mitään eroa, että en nyt tiiä tekikö Diapam mulle mitään, mutta en mä kyllä erityisemmin jännittänyt alun alkaenkaan koko hommaa. Mulla oli vahva luotto siihen, että tässä on ammattilaiset asialla ja ne osaa hommansa, ei mun tarvii mitää jännittää.

Kun luomenlevitin oli paikoillaan ja kaikki valmista, lähti se hervottoman laserlaitteen yksi palikka lähenemään silmää kohti ja se todella tulikin lähelle. Siellä näkyi vihreä valo, lääkäri ohjasi katsomaan millin tuohon tai tuohon suuntaan ja kun kohta oli hyvä, piti katse pitää samassa kohdassa seuraavat 20-25 sekuntia, kun laser teki hommansa. Kun laserointi alkoi, meni näkö lähes välittömästi sumeaksi ja se vihreä valokin katosi, näin vain sellaista epämääräistä sumeaa valoa, mutta pidin katseen siinä missä se vihreä valo oli aikaisemmin. Lääkäri kertoi rauhallisella äänellä, että ”vielä 10 sekuntia”, ”vielä 5 sekuntia” ja lopulta homma oli laserin osalta valmis.

Laserointi ei siis tuntunut miltään. Ei yhtään miltään. Tämän jälkeen se laitos nousi silmän päältä ylös ja näkö oli tässä vaiheessa edelleen ihan sumea. Seuraavaksi lääkäri alkoi irroittelemaan sitä lentikkeliä silmästä, jonka laser oli juuri leikannut. Tässä vaiheessa mun piti katseella seurata kirkasta valoa, joka vaihteli paikasta toiseen ja tämä auttoi puskemaan sitä lentikkeliä irti silmästä, kun lääkäri puski sitä toisesta suunnasta silmämunan pinnalla. Tämäkään ei siis varsinaisesti tuntunut miltään. Tunsin vain sellaista paineen tunnetta, kun silmämunan pinnalla työskenneltiin, mutta mitään kivun kaltaistakaan ei siis tuntunut.

Kun tämä korkeintaan muutaman minuutin kestävä vaihe oli ohi, laitettiin silmään vielä jotain tippoja ja lopulta se levitin otettiin pois. Sitten operoidun silmän päälle laitettiin merirosvo-henkinen pimennyslappu ja aloitettiin sama operaatio toiselle silmälle. Kun molemmat silmät oli käsitelty, siirrettiin peti laitteen alta sivuun ja mä sain heti nousta ylös.

Jopa se pari minuuttia sitten operoitu silmä näki heti ihan ok. Näkö oli tottakai vähän sumea, mutta ihan omin jaloin kävelin lepohuoneeseen ilman mitään ongelmaa. Istuskelin hämärässä huoneessa sellaisessa laiskanlinnassa lämmin kaakaomuki kädessä ja lepuuttelin siinä puolisen tuntia kaikessa rauhassa ja söin hävettävän monta suklaata sen kaakaon kanssa.

Puolen tunnin jälkeen lääkäri tuli hakemaan ja silmät tarkastettiin vielä mikroskooppilaitteella ja kaikki oli täydellisen ok, joten mä sain kohta sen jälkeen lähteä kotiin. Mulle varattiin viikon päähän jälkitarkastusaika ja sitten mä tosiaan pistin takin niskaan ja lähdin bussilla kotiin aurinkolasit päässä. En todellakaan olisi tarvinnut mitään saattajaa, mä näin nyt jo paremmin kuin ennen ilman laseja. (Mun näkö oli siis -3 ennen.)

Ensimmäinen työmeikki leikkauksen jälkeen.

Kotona laittelin kosteuttavia silmätippoja parhaimmillaan minuutin välein, eli aina, kun vähänkin tuntui siltä, että kuivuu. Hoitaja teroitti, että niitä ei voi laittaa liikaa, eli laita vaan aina, kun yhtään siltä tuntuu ja mähän sitten laitoin. Kulutin sen 3 ml pullon saman päivän iltaan mennessä tyhjäksi (onneksi mulla oli kosteustippoja omasta takaa enemmänkin). Vietin sen päivän hämärässä makuuhuoneessa sängyssä köllötellen ja Netflix taustalla pyörien ja nukuin muutaman tunnin päikkäritkin siinä jossain vaiheessa.

Iltapäivällä aloitin lääketippojen kanssa, joista toinen oli antibiootti ja toinen kortisoni. Ensimmäisenä päivänä laitoin niitä kaksi kertaa, iltapäivällä kerran ja illalla ennen nukkumaanmenoa toisen kerran. Seuraavasta päivästä eteenpäin niitä laitettiin neljä kertaa päivässä ja siellä välissä kosteustippaa niin paljon kuin tarvetta tuntui olevan (eli koko ajan).

Operaatiopäivänä näkö oli varsinkin ensimmäisen 6-8 tunnin ajan hieman sumea ja ihan lähelle en nähnyt kirkkaasti lainkaan, mutta näkö oli kuitenkin sellainen, että kotona pystyi olemaan ihan normaalisti. Jo operaatiopäivän iltana (päikkäreiden jälkeen) huomasin, että näin jo ihan kirkkaasti kauas. Kirkkaiden valojen ympärillä näkyi sellainen haloefekti, varsinkin pimeällä, mutta ei sekään tuntunut mitenkään häiritsevältä. Mitä pidemmälle ilta meni, sitä paremmin mä näin (myös lähelle) ja olikin aika villi fiilis tajuta, että mä todellakin näen kauas ihan tarkasti ilman mitään apuvälineitä.

Seuraavana aamuna mä menin ihan normaalisti töihin, koska näkö oli hyvä ja silmät tuntui ihan tavallisilta, mitä nyt normaalia kuivemmilta vaan. Meikkasin kasvot, kulmat ja huulet ihan normaalisti, mutta silmiin en laittanut muuta meikkiä kuin ihan pikkuisen peiteainetta silmien alle. Hoitaja sanoi, että periaatteessa olisin voinut jotain meikkiä jo silmiinkin laittaa heti seuraavana päivänä, kunhan sitä ei tarvitse hangata pois. Totesin kuitenkin, että en ota mitään riskejä ja jätin silmämeikin tekemättä, taivutin vain ripset ja muuten menin ihan nakkisilmillä useamman päivän töissä. Kompensoin silmien meikittömyyttä sitten vain tummilla ja näyttävillä huulilla ja lookki sai työkavereilta paljon kommentteja :D

Pidin kosteustippoja taskussa koko ajan sekä töissä että kotona ja laitoin niitä silmiin aina, kun yhtään siltä tuntui. Meikkiasiakkaita en ollut varannut itselleni ensimmäisille kahdelle työpäivälle operaation jälkeen ollenkaan ja se olikin ihan hyvä, koska niitä silmätippoja tosiaan tuli laitettua vielä toisenakin työpäivänä vähintään vartin välein.

Tavat on kyllä tiukassa, meinaan edelleen joka aamu kouria silmälaseja yöpöydältä ennen kuin tajuan, että ai nii joo, en tarvii niitä enää :D Sama, kun tuun töistä kotiin, käy mielessä, että vois ottaa piilolinssit pois, kunnes sekunnin päästä tajuan, että hahaa, eipäs tarviikaan :D Sama ajatus tulee yleensä uudelleen, kun menen ennen nukkumaanmenoa pesemään meikkejä pois.

Elämä helpottui juuri monella pienellä tavalla. Enää ei tarvitse yön yli -reissuille varautua piilolinssikotelolla, -nesteellä ja silmälaseilla (ja reissun pituudesta riippuen kenties vielä vara-piilareilla). Enää ei tarvitse miettiä päivällä ulos lähtiessä, että onkohan siellä auringonpaistetta, että pitääkö laittaa piilarit, että voin käyttää aurinkolaseja. Enää ei tarvitse jatkuvasti pestä silmälaseja, kun niissä on aina jotain töhnää linsseissä. Enää ei tarvitse huolehtia siitä silmälasien aiheuttamasta meikkimössöstä nenänvarressa. Enää ei tarvitse miettiä pitkien päivien aikana sitä, että kestääköhän mun silmät piilolinssejä näin pitkään, vai pitääköhän mun vaihtaa silmälaseihin kesken iltaa jos tuleekin se hiekantunne silmiin, johon edes kosteustipat ei aina auta. Enää ei tarvitse huolehtia, että ärtyykö mun silmät nyt ihan käyttökelvottomiksi jatkuvasta piilolinssien käytöstä. Enää ei tarvitse urheilemaan lähtiessä valmistautua etukäteen sillä, että laitanpa piilolinssit vielä silmiin ettei silmälasit hikoillessa ala valumaan nenänvartta pitkin.

Tällä hetkellä ainut mitä mun tarvitsee silmien takia huolehtia on se, että kosteustipat ja aurinkolasit on tarvittaessa mukana ja kosteustippojenkin tarve varmasti vain vähenee mitä enemmän aikaa leikkauksesta kuluu.

Loppukaneettina voisi sanoa, että aivan sama, vaikka tuohon meni se n. 3000e, se oli kaiken sen rahan arvoinen. Nyt mä näen yhtä hyvin, ellen jopa paremmin, kuin piilolinsseillä tai silmälaseilla ennen. Se pieni miinus mitä toiseen silmään jätettiin ei myöskään häiritse yhtään, en oikeastaan huomaa sitä lainkaan. Operaatiota on ihan turha jännittää, se ei satu yhtään, se oli korkeintaan lievästi epämiellyttävää. Ne tyypit siellä osaa asiansa ja musta tuntui koko ajan, että olen hyvissä käsissä.

Jos siis olet harkinnut näönkorjausleikkaukseen menemistä, mene ensin sinne ilmaiseen hoitoarvioon ja kysy kaikki kysymykset mitä ikinä olet miettinyt ja jännittänyt. Siinä myöskin käy ilmi, että voiko sun silmille ylipäätään tehdä leikkausta ja mikä leikkaustapa sulle olisi paras.

Toivottavasti tästä postauksesta oli apua jollekin, joka on miettinyt leikkaukseen menemistä :) Mulle tämä oli ehkäpä yksi parhaimmista päätöksistä ikinä! Suosittelen!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.