.HUULET SUUREMMIKSI MEIKILLÄ.

Satun itse kuulumaan niihin naisiin, joita ei ole siunattu erityisen tarkkarajaisilla saatika suurilla huulilla. Mun huulet on hyvin keskiverrot, ei suuret eikä erityisen pienetkään ja huulten värirajakin on hieman epäselvä, joka tavallaan pienentää huulia entisestään, koska ne ei ikäänkuin näytä alkavan mistään.

860_huulet_suuremmiksi_meikilla_01

(Yllä: mun huulet pelkällä huulirasvalla.) Tästä syystä olenkin koko aikuisikäni (tai oikeastaan aloittelin jo yläasteella) rajannut huulet aina, kun olen lähtenyt jonnekin. Enkä nyt tarkoita tällä sitä, että huulissa olisi aina jotenkin erityisen näkyvä ja selkeä rajaus, ehei, vaan lähinnä sellainen nudekynä, jolla skarppaan huulten rajat selkeämmiksi ja sitten voi laittaa vaikka pelkkää huulirasvaa tai värittömämpääkin huulikiiltoa päälle ja on ihan valmis. Siihen ei mene kauaa aikaa ja se tapa sopii hyvin arkeen.

Mutta huulten skarppaamisen tai jopa suurentamisen voi myöskin tehdä hieman monimutkaisemmallakin tavalla, joka vaatii hieman enemmän aikaa ja viitseliäisyyttä. Tämä tapa sopii esimerkiksi nudehenkisiin kuvauksiin, jos tahtoo huuliin lisää volyymiä ilman kirkkaita huulipunia. En ehkä lähtisi näin monimutkaiseen huulten korostamiseen jokapäiväisessä meikissä, mutta erityistilanteisiin, niin miksei.

861_huulet_suuremmiksi_meikilla_02

1. Aloitetaan pohjustamisella. Tässä tapauksessa valitsin Lancômen Effacernes -peiteaineen (sävy 02), koska tein pelkät huulet, en kasvomeikkiä. Tähän voi siis yhtälailla käyttää meikkivoidetta tai jättää tämän vaiheen kokonaan väliinkin, riippuu huulten mallista, tummuudesta ja siitä kuinka paljon tahtoo huulia suurentaa.

2. Taputellaan peiteaine huulten rajoille. Omassa tapauksessani keskityin enemmän ylähuuleen, koska sitä tulen muokkaamaan enemmän kuin alahuulta. Tarkoitus on häivyttää huulten väriraja vieläkin näkymättömämmäksi kuin se on luonnostaan, ettei se häiritse jatkotoimenpiteitä.

3. Häivytellään peiteaine sormin taputtelemalla ohueksi ja tasaiseksi kerrokseksi.

4. Tässä vaiheessa näyttää tältä, eli ei juuri miltään.

862_huulet_suuremmiksi_meikilla_03

5. Valitaan huultenrajauskynä, joka on melko lähelle huulten luonnollista sävyä. Mulla tässä tapauksessa L’Orealin 655 Rose Beige.

6. Rajataan amorinkaaren pulleimmasta kohdasta ylähuulen linja hieman korkeammalle ja vastaavasti alahuulella rajataan huulten keskeltä alahuulen värirajan alapuolelta kevyesti, ei tarvitse alahuulella mennä ulkoreunoihin saakka ollenkaan.

7. Jatketaan ylähuulen rajaus amorinkaarelta pyöreästi huulten ulkonurkkia kohti. Tässä kohtaa on mahdollista muokata huulten muotoa joko pyöreämmiksi tai terävämmiksi tai mitä nyt tahtookaan. Itse päädyin tähän mun vakioon, eli hieman pyöristettyyn täyteläisempään malliin.

8. Kun rajaus on tehty, väritellään samalla kynällä rajauksesta huuliin sisään päin, eli häivytetään varsinainen rajausviiva näkyvistä.

9. Valitaan astetta tai kahta tummempi huultenrajauskynä seuraavaksi, jolla luodaan kolmiulotteisuutta ja kontrastia tähän hommaan. Mulla tähän hommaan pääsi Clarins 01 Bay Rose. Joillekin varmaan riittäisi tuo vaaleampikin, mutta koska mulla jää tuo huulten pulleusraja muuten näkyviin, vaatii se tummemman kynän ylähuulen rajalle, että sen saa häivyttymään piiloon.

10. Eli rajataan ylähuulen ulkoreuna kauttaaltaan, mutta ei saa painaa liikaa, ettei tule kovin tummaa jälkeä, ei ole tarkoitus jättää rajoja liikaa näkyviin kuitenkaan. Unohdin kuvata seuraavan vaiheen, mutta tämän jälkeen otin vaaleamman kynän uudestaan ja häivytin tummemman kynän jäljen vaaleammalla kynällä, lopputulos näkyy kuvassa 11.

863_huulet_suuremmiksi_meikilla_04

11. Kun rajauskynät on hyvin häivytelty sulautumaan toisiinsa, on valotuotteen vuoro. Tähän voi käyttää pigmenttistä valokynää tai vaaleaa peiteainetta tai mitä nyt sattuu olemaan. Mä käytin Armani High Precision -peiteainetta sävyssä 1, jota ei valitettavasti enää myydä :( Muita sävyjä kyllä löytyy, mutta ei tätä. Peiteaineella rajataan huulten ulkoreunat kauttaaltaan niin, että ei kuitenkaan sotketa rajauksia.

12. Huulipunasiveltimellä tai pienellä peiteainesiveltimellä on hyvä häivytellä peiteainerajat, ettei ne jää liian selkeiksi. Huomaatteko miten huulet pomppaa eri tavalla esiin tämän vaiheen jälkeen?

13. Samalla peiteaineella/valokynällä hieman valoa huulten keskikohtaan, joka pulleuttaa huulia entisestään.

14. Häivytetään varovasti sormin taputellen.

864_huulet_suuremmiksi_meikilla_05

15. Seuraavaksi hieman kosteutta peliin mukaan. Nyt valitsin käytännössä värittömän huulikiillon, eli Dior Lip Maximizerin. Periaatteessahan tämä hieman pulleuttaa huulia, koska se jättää kihelmöivän tunteen huulille, mutta en kyllä itse ole koskaan nähnyt mitään eroa tämän käytön myötä. Valitsin tämän lähinnä siksi, että tämä jättää hyvän kiillon ja on melko väritön. Jos valitsisi värillisemmän huulikiillon tähän hommaan niin tietty koko lopputulos muuttuu hieman.

16. Vaikka tuotteessa on aplikaattori levitykseen, käytin silti sivellintä, koska sillä ei tule niin herkästi sipaistua alla olevia juttuja pois kuin kovemmalla aplikaattorilla. Ohut kerros kauttaaltaan huulille.

17-18. Lopputulos tässä vaiheessa. Peiteaine huulilla (edellinen vaihe) tekee lopputuloksesta vaaleamman kuin ilman peiteainetta ja kirkaskiiltoinen huulikiilto voimistaa vaikutusta. Jos tykkää niin tämänhän voisi jättää ihan hyvin tähän, mutta jos haluaa tästä hieman luonnollisemman näköisen niin vielä yksi juttu…

865_huulet_suuremmiksi_meikilla_06

19. Nimittäin perinteinen pussataan paperia -vaihe. Tällä poistetaan liika kiiltävyys huulilta ilman, että ne tuntuu kuitenkaan liian kuivilta ja silti huulille jää hento kiilto ja sävyerot tasoittuvat luonnollisemmiksi.

20-21-22. Valmis! Sekä ylä- että alahuuli näyttää muhevammalta, mutta edelleen melko luonnolliselta. Toki on nähtävissä, että meikkiä on käytetty, mutta se ei ehkä ole aivan ilmiselvää (varsinkaan hieman kauempaa).

866_huulet_suuremmiksi_meikilla_07

Ennen ja jälkeen. Melko konkreettinen ero, eikö?

Monta vaihetta voi joko jättää kokonaan pois tai toteuttaa lievempänä/vahvempana ja lopputulos olisi silti luultavasti oikein hyvä. Kannattaa myös muistaa, että huulten suurentaminen ja ylipäätään mallinmuokkaus on aina tapauskohtaista eikä nämä neuvot välttämättä sovi kaikille sellaisinaan.

Kannattaa myös katsoa tämä hupaisa Jenna Marbles -video, joka sivuuttaa aihetta :D

.PIKKUJOULU-LOOK.

*Postauksessa mainoslinkkejä

Eilen tosiaan vietettiin Ilonan järjestämiä Purkkimafian pikkujouluja ( #ilonanpikkarit ). Itsehän menin paikalle seuraavanlaisessa lookissa. Oli kerrankin lauantai kokonaan vapaa ja ehdin askartelemaan kunnon juhlalookin.

851_pikkujoululook_01

Silmämeikissä on käytetty:

Urban Decay Eyeshadow Primer Potion
Clarins 09 Odyssey -paletista kulta (kausipaletti, lopetettu)
Chanel 47 Nuit-Claire -duosta musta ja vaalea (lopetettu)
Clarins Mono 21 Beige Shimmer häivytyksessä (lopetettu)

852_pikkujoululook_02

Estee Lauder Double Wear Gel Eyeliner 01 Black
*Sensai 38 Mascara Volumising
Eyelure ripsitupsuja short ja medium
*Duo-liima
Kulmissa Clarins Eyebrow Pencil 03 (muistaakseni, numero kulunut, mutta tätä sävyä ei saa Suomesta)

853_pikkujoululook_03

Huuliin valitsin näkyvän punaisen sävyn, koska pikkujoulujen teema oli ”jotain punaista”. Osa oli toteuttanut teemaa myös pukeutumalla punaiseen, mutta melkeinpä kaikilla oli vähintään kynnet ja/tai huulet myös punattu kauniisti. Valitsin käyttämääni neuleeseen sopivan punaisen huulipunan, joka on vanha Diorin Diorific 003 Magic Wine. Rajauskynänä toimi Clarins Lipliner Pencil 02 Ruby.

854_pikkujoululook_04

Meikkipohjaan käytin:
Guerlain Tenue de Perfection 01 meikkivoide
*Lancôme Effacernes 02 peiteaine (silmien alle)
Armani High Precision 1 peiteaine (lopetettu sävy) (silmien alle, vain tummimpaan kohtaan ja ylähuulen rajalle)
Exuviance Cover Blend Antiaging Finishing Powder irtopuuteri
Guerlain Terra Ora aurinkopuuteri (kausituote, lopetettu)
Sleek Blush 925 Scandalous
Sleek Glo Face & Body Highlighter Peach Shimmer #494 (vain vaaleinta sävyä)

Hiuksetkin kiharsin! Kiharsin ensin klipsipidennykset erikseen GHD:llä, sitten kiharsin oman tukan samalla laitteella, käytin KMS Free Shape -suihketta alle pitämään kiharoita paremmin paikallaan. Sitten vain klipsit paikoilleen ja lakkaa päälle (KMS Hair Stay).

Asuun kuului myös korkeavyötäröinen musta kynähame, viininpunaiset sukkahousut, joiden päälle laitoin mustat pitsisukkahousut ja musta vyö kultasoljella. Melko juhlavaa, mutta kerrankos sitä. Harvemmin tulee nykyisin laittauduttua tämän kaliiberin verran, niin miksei sitten kerrankin vähän panostaisi, kun on se mahdollisuus :)

*Postauksessa mainoslinkkejä

.NELJÄN TUOTTEEN PIKAMEIKKI.

Joskus saattaa eteen tulla tilanne, että joutuu tekemään täyden meikin vain muutamalla tuotteella ja silloin joutuu olemaan luova ja käyttämään yhtä tuotetta useampaan käyttötarkoitukseen. Mietin, että mitä asioita meikissä itse pidän tärkeänä ja mitä tuotteita kokonaisuuden aikaansaamiseksi tarvitsen ja väänsin ajatuksen sitten niin, että mitä tuotteita voisin käyttää useampaan juttuun toimivasti, eli kuinka vähillä tuotteilla pärjäisin. Päädyin siihen, että neljä tuotetta ja pari hassua apuvälinettä riittää.

710_neljan_tuotteen_meikki_3

Ripsiväri (Guerlain Maxi Lash). Sitä ei oikein pysty korvaamaan millään muulla ja sitä on myöskin hankala käyttää mihinkään muuhun tarkoitukseen kuin ripsien värittämiseen, mutta ilman ripsiväriä silmät ei näytä läheskään niin meikatuilta kuin sen kanssa. Tosin nyt jälkeenpäin tajusin, että rajaussiveltimellä ja ripsivärillä olisi varmasti saanut aikaiseksi vähän tymäkämmän rajauksenkin silmiin halutessaan, mutta koska ajattelin sitä vasta nyt, sitä ei ole kohta alla näkyvässä meikissä.

Viistopäinen sivellin (Ecotools). Sekä kulmakarvojen että silmien meikkaamista varten.

Kulmaharja (vanhan miniripsivärin pesty harjaosa). Mulla ainakin meinaa kulmat olla hieman kurittomat ja sojotella mihin sattuu jos niitä ei kampaa aisoihin. Toisaalta harja myöskin auttaa kulmavärin ”tasoittelussa” ja keventämisessä ja käytän sitä myös siksi.

Peitevoide (Lancôme Effacernes Longue Tenue). Peiteaineessa on tarpeeksi pigmenttiä myös tummemmille silmänalusille, mutta se on silti helppo häivyttää ohueksikin kerrokseksi laajemmalle alueelle eikä ainakaan mun ihoa tarvitse peittää kauttaaltaan, riittää että hieman tasoittaa kasvojen keskialuetta, silmänalusia ja silmäluomet (ihan ohuesti).

Huulipuna (YSL Rouge Volupte 14). Huulipuna on näistä hauskin ja ehkä myös monipuolisin meikkituote. Se käy tietenkin punaksi huulille, mutta myös voidemaisena poskipunana ja pieni sipaisu silmäluomillekin antaa meikkiin paljon enemmän moniulotteisuutta. Valitsin hieman oranssisen korallinsävyn, koska se sopii sinisten silmien kanssa hyvin yhteen eikä tee silmistä väsyneen punoittavia. Huulipunan on hyvä olla tarpeeksi voidemainen, että se häivyttyy kauniisti poskille, liian kuiva huulipunakoostumus ei välttämättä levity yhtä hyvin rasvainen puna. Punan on hyvä olla myös melko pigmenttinen, ettei se vain katoa iholle, kun sitä yrittää sipaista poskille.

Ruskea luomiväri (Dr Hauschka Eyeshadow Trio kevätlook 2013). Olisin tietenkin voinut valita jonkun yksittäisen luomivärinapin tämän trion sijaan, mutta eipä tullut siinä kohtaa mieleen, kun tässä oli niin hyvä harmaalla taitettu ruskean sävy. Kahta vaaleampaa sävyä paletista ei siis olla meikissä käytetty. Ruskeaa luomiväriä on käytetty kulmakarvojen täyttämiseen ja tietenkin myös hieman silmämeikkiin tuomaan intensiivisyyttä katseeseen. (Paletin mukana tullutta aplikaattoria ei myöskään käytetty, unohdin ottaa sen pois paletista kuvauksen ajaksi.)

Näin, eli neljä tuotetta ja kaksi apuvälinettä meikin tekoon ja tässä on tulos:

711_neljan_tuotteen_meikki_1

Vasemmalla ilman meikkiä, oikealla neljän tuotteen pikameikki. Tällä kertaa tein melko neutraalin meikin, mutta samoilla aineksilla olisi kyllä onnistunut hieman dramaattisempikin kokonaisuus helposti esim. lisäämällä enemmän ruskeaa luomiväriä ja tekemällä sen ripsivärirajauksen, lisäämällä ripsaria vähän reilummin ja laittamalla huulipunaa hieman intensiivisemmin.

Peiteaineen sivelin ohuesti ihan sormin ja häivyttelin hyvin, ettei jäänyt rajoja mihinkään. Silmäluomille sipaisu huulipunaa sormin, sama homma poskille ja myös huulille levitin punan sormin ettei huulet pomppaisi liikaa kokonaisuudesta. Viistopäisellä siveltimellä ruskeaa luomiväriä kulmille, jotka sitten kampasin harjalla läpi kunnolla ja luomiväriä myös ripsirajaan samalla viistosiveltimellä ja vielä muutama veto ripsiväriä ripsiin niin meikki on valmis. Nopea ja helppo tehdä eikä tarvitse montaa tuotetta tai välinettä, kun parhaat välineet, eli sormet, kulkee aina mukana.

712_neljan_tuotteen_meikki_2

Jos mun pitäisi lähteä johonkin, johon saisin ottaa vain muutaman meikkituotteen mukaan, mutta pitäisi silti näyttää huolitellulta ja meikatulta, selviäisin varmasti näillä neljällä tuotteella aivan mainiosti vähän aikaa ja meikkiä pystyisi silti varioimaan joko tummemmaksi tai vaaleammaksi.

Puuteria jäin hieman kaipaamaan, koska mulla on herkästi kiiltelevä iho, mutta toki suurimman kiillon saa taputeltua hätätapauksessa vaikka lautasliinalla/vessapaperilla/tms vähäisemmäksi, eli sekään ei ole välttämättä pakollinen.

Mitäs mieltä olette tästä minimalismikokeilusta?