.TÄHTITUOTTEET – ESTÉE LAUDER.

Tähtituotteet on juttusarja, jossa käydään läpi eri kosmetiikkasarjoja (lähinnä selektiivisiä) ja nostan jokaiselta sarjalta omia lempparituotteitani esiin ja kerron miksi juuri nämä tuotteet ovat päässeet tähtituotteiden listalle. Pyrin siihen, että vähintään kerran viikossa olisi yksi tähtituote-postaus, kunnes kaikki sarjat on käyty läpi. Tähtituotteet ovat siis ikäänkuin sellaisia tuotteita, joihin ainakin kannattaa tutustua jos sarja kiinnostaa, mutta se ei silti tarkoita, että ne olisi ainoita hyviä tuotteita sarjalta.

ESTÉE LAUDER COMPANIES, INC. on jenkkiläinen suuri kosmetiikkayritys, jonka alla on kymmeniä sarjoja ja joka on L’Orealin rinnalla yksi suurimmista kosmetiikkajäteistä tässä maailmassa. Nyt tässä käyn kuitenkin läpi vain nimenomaan Estée Lauder -nimen alla kulkevaa kosmetiikkasarjaa. Estée Lauder on jollain tavalla hyvin klassinen ja ”aikuinen” sarja. Pakkauksissa on kultaa, muotoilu on melko tavanomaista ja ”käytännöllistä” ja sarjalla on vähän väliä jonkinlaisia pakkauksia tarjouksessa ja usein pussukka-lahjoja hyvin ostaville asiakkaille. Lahjat ovat myöskin tuotteistuksiltaan usein hyvin runsaita verrattuna moniin muiden sarjojen lahjoihin. Estée Lauder oli muuten ensimmäinen sarja, joka lanseerasi GWP:t (Gift With Purchase). Sarjan tunnusvärejä on kulta, vaalea sinivihreä ja tummansininen.

788_Estee_Lauder_Skincare

1. ESTÉE LAUDER ADVANCED NIGHT REPAIR – Lauderin klassinen seerumi, joka vuosien vieriessa koko ajan pikkuisen uudistuu, mutta pysyy silti ikäänkuin samana. Nytkin on juuri tälle syksylle tullut tästä jälleen uusi ja tehokkaampi versio, mutta puteli on edelleen suunnilleen saman näköinen (kuvassa siis vielä se edellinen versio). Seerumi lupaa korjata useita erilaisia ongelmia ihossa: juonteet ovat matalampia, iho on kosteutetumpi ja tasaisempi pinnaltaan, ylipäätään kuulaampi ja nuorekkaampi. Uusi versio lupaa myöskin korjata unenpuutteen aiheuttamia vaurioita ihossa. Tätä seerumia kehutaan ja hehkutetaan ympäri maailmaa. Ja aika erinomainen tämä onkin. Toimii yövoiteen alla ja meikin alla pohjustuksena, lisäkosteuttajana aamuin-illoin ja yleisenä anti-age -tuotteena oikeastaan kenelle tahansa. Ohut geelimäinen koostumus, joka imeytyy ihoon kuin ihoon. Käytetään puhtaalle iholle ennen hoitovoidetta aamuin illoin, mutta ainakin yöksi jos ei halua päiväksi laittaa. Hinnat noin 30 ml 73€ ja 50 ml 106€ (toisinaan saatavilla myös erikoiskoko 75 ml tarjouksessa).

2. ESTÉE LAUDER REVITALIZING SUPREME CREME – Supertäyteläinen global anti-aging -voide niistä ensimmäisistä juonteista jo vähän syvempiinkin juonteisiin. Sopii periaatteessa kaikille ihotyypeille, jopa sekaihoisille (ainakin yövoiteena). Jättää ihanan pehmeän pinnan iholle ja aivan unelma kuivaihoiselle meikin alle, ei rullaa. Myöskin ihana tuoksu. Sopii sekä päivä- että yökäyttöön. Hinnat noin 30 ml 63€ ja 50 ml 93€.

3. ESTÉE LAUDER REVITALIZING SUPREME EYE BALM – Saman linjan silmänympärysvoide, myöskin täyteläinen, mutta hyvin imeytyvä koostumus. Sopii käytettäväksi sekä päivä- että yöaikaan. Erityisesti ensimmäisiin juonteisiin, mutta miksei niihin jälkimmäisiinkin. Ihanan pehmeä levittää. Hinta noin 59€, 15 ml.

4. ESTÉE LAUDER VERITÉ CALMING FLUID – Verité-linja on herkän ihon tuoksuttomampi ihonhoitolinja, johon kuuluu tämän fluidin lisäksi puhdistusmaito, voide ja silmänympärysvoide. Tämä fluid on kuitenkin erinomainen juurikin siksi, että tätä voi käyttää minkä tahansa voiteen kanssa, alla tai päällä, ja tuote rauhoittaa herkästi punoittavan ja/tai reagoivan ihon. Koostumus on erittäin ohutta emulsiota ja sopii näinollen useimmille ihotyypeille myös meikin alle lisätuotteeksi. Hinta noin 82€, 30 ml.

5. ESTÉE LAUDER IDEALIST COOLING EYE ILLUMINATOR – Kylmällä keraamisella levityspäällä varustettu silmänympärysvoide, jossa on valoa heijastavia hiukkasia. Erinomainen aamun turvonneisiin silmäpusseihin (virkistää) ja valoaheijastava ominaisuus myös häivyttää silmänalusten tummuutta. Jos tummuus ei ole suuri ongelma, tämä tuote yksinään saattaa hyvinkin riittää ”valokynäksi” silmän alle. Pigmenttiä ei ole paljoa, mutta sitä on kuitenkin jonkin verran. Samalla miellyttävän kosteuttava koostumus. Itse suosittelisin vain aamukäyttöön. Hinta noin 65€.

6. ESTÉE LAUDER DAYWEAR UV DEFENCE SPF 50 – Uudehko korkealla suojakertoimella varustettu päivävoide, jota voi käyttää joko yksinään tai toisen voiteen päällä ihotyypistä riippuen. Ihanan ohut ja helposti levittyvä koostumus korkeasta kertoimesta huolimatta. Erinomainen tuote maksaläiskistä kärsiville (kannattaa ottaa käyttöön heti keväällä, kun ensimmäiset kirkkaat aurinkoiset päivät osuvat kohdalle, eli suunnilleen helmikuussa) tai ylipäätään kenelle tahansa, joka haluaa suojata ihoaan auringon haitoilta. Hinta noin 45€.

7. ESTÉE LAUDER DAYWEAR SHEER TINT RELEASE – Varmaan kaikkien tuntema ”lentoemäntä-voide”, eli se ensimmäinen ihon sävyyn mukautuva värivoide, joka samalla myös kosteuttaa ja suojaa (SPF 15). Tuote on ensin tuubista puristettaessa harmaata ja hieman jopa rakeista koostumukseltaan, mutta kun tuotetta hieroo sormien välissä, värihiukkaset rikkoutuvat ja tuote vapauttaa väriä. Mitä enemmän tuotetta hieroo, sitä tummempi lopputulos siitä tulee, eli jos haluaa vähemmän väriä, kannattaa sivellä rauhallisemmin ja ehkä jopa ennemmin taputella tuotetta kasvoille. Peittävyys on ennemmin hyvin luonnollinen ja vain kevyesti ihonväriä tasoittava kuin meikkivoidemainen. Usein vieraan silmissä kasvot näyttävät meikittömiltä tämän kanssa. Hinta noin 62€.

8. ESTÉE LAUDER DAYWEAR BB CREME – Yksi ensimmäisistä selektiivisistä BB-voiteista ja omasta mielestäni edelleen yksi parhaista. Koostumus on ehkä hieman jähmeänpuoleista, mutta jos tuotetta ensin ”lämmittää” sormissa ja levittää sitten ihotyypin mukaisen kosteusvoiteen päälle, tuote leviää oikein mukavasti ja tasaisesti. Toinen vaihtoehto on käyttää meikkivoidesivellintä (joka on mun oma lempparitapa ja lempparisivellin tähän hommaan on tietenkin Shiseidon tai Kicksin tylppäpäinen sivellin), jolla tuotteen saa levitettyä juuri niin ohueksi kuin haluaa. SPF 35 takaa sen, että iho ei ainakaan ihan heti kärähdä edes ulkomailla kovassa auringonpaahteessa ollessa (testattu on). Peittävyydeltään suunnilleen puolipeittävä, mutta on kerrostettavissa. Sekaihoinen laittaa päälle puuteria, kuivaihoinen pärjää ilman. Kiiltävyyteen taipuvainenkin ihotyyppi pysyy suhteellisen mattaisena pitkälle päivään. Erinomainen meikkivoiteen korvike. Hinta noin 45€.

789_Estee_Lauder

1. ESTÉE LAUDER DOUBLE WEAR LIGHT – Pitkäkestoinen ja ohut meikkivoide niille, jotka tahtoo luonnollisempaa meikkipohjaa, mutta jonka pitäisi silti kestää iholla pitkään. Jättää hieman satiinisen himmeän pinnan, matta mutta ei sitten kuitenkaan aivan. Seka-rasvoittuvalla iholla kannattaa iho puuteroida meikkivoiteen jälkeen, mutta normaali-kuiva ihoinen pärjää ilman puuteria. Kevyestä puolipeittävään. Paras lopputulos yhdellä kerroksella, ei välttämättä kerrostu parhaalla mahdollisella tavalla (riippuu mitä voidetta laittaa alle, joidenkin kanssa toimii paremmin kuin toisten). Erinomainen juhlameikkeihin ja ylipäätään tilanteisiin, joissa saattaa hikoilla tai epävakaisiin sääolosuhteisiin. Ei koskaan valu, testattu juoksulenkillä :D Hinta noin 47€.

2. ESTÉE LAUDER DOUBLE WEAR MAKEUP – Se alkuperäinen Double Wear -meikkivoide. Edellistä huomattavasti peittävämpi ja hieman paksumpi koostumus. Kestävyydeltään ehkä jopa vielä parempi kuin Light-versio. Erinomainen juhlameikkeihin, kun peittävyyttä tarvitsee enemmän ja meikin pitää pysyä koko päivä ja vielä myöhään iltaankin. Hinta noin 47€.

3. ESTÉE LAUDER PURE COLOR GELEE POWDER EYESHADOW – Upea melkein geelimäinen yksittäinen luomiväri, jossa on metallinen hehku. Sävyjä on vain neljä, mutta ne on kaikki upeita: kulta, violetti, turkoosi ja pinkki. Levittyvyys on erinomainen, paras lopputulos sormella levittäessä, häivyttäminen myöskin onnistuu helposti. Hinta noin 31€.

4. ESTÉE LAUDER PURE COLOR EYESHADOW – Tavalliset yksittäiset luomivärit. Erityinen suosikki on sävy 60 Sugar Bisquit, joka on täydellinen vaalea shampanjan sävyinen helmiäissävy, joka toimii erinomaisesti pohjustussävynä ja kulmaluulla. Juuri sopivan vaalea, mutta ei silti liian valkoinen ja sopii useimmille vaaleahkoille ihonsävyille. Hinta noin 31€.

5. ESTÉE LAUDER DOUBLE WEAR LIP PENCIL – Pitkään kestävä huultenrajauskynä, jonka toisessa päässä huulipunasivellin. Erityisen hyvä sävy on 03 Tawny, joka on sellainen hieman helmiäispintainen vanharoosa, eli hyvin lähelle huulten omaa sävyä ja sopii useimpiin nudehkoihin puniin tai puniin, jotka vain korostavat kevyesti huulten omaa väriä. Hinta noin 24€.

6. ESTÉE LAUDER DOUBLE WEAR MASCARA – Lauderin versio 38-ripsiväristä, mutta eroaa sillä, että ripsari sekä liukenee että lähtee palasina. Helppo poistaa, ei suttaa, ennemmin erotteleva ja luonnollinen lopputulos, mutta pystyy kerrostamaan enemmän massaa halutessaan. Tavallisissa sääolosuhteissa täysin luotettava, mutta jos sattuu olemaan laskettelemassa lumituiskuisessa kelissä niin sitä se ei sentään kestä, testattu on :D Muuten ei ole ollut ongelmia kestävyyden kannalta. Hinta noin 33€.

7. ESTÉE LAUDER DOUBLE WEAR LIQUID EYELINER – Nestemäinen rajausväri, joka pysyy ja pysyy ja pysyy. Tämän kun sutaisee kämmenselkään, se ei siitä kuivuttuaan liikahda, vaikka sitä hankaisi sormella. Sama tietenkin tarkoittaa myös sitä, että se pysyy myös luomella. Ei suttaannu, vaikka silmänurkka kostuisi tai sattuisi satamaan vettä/lunta/räntää. Lähtee silti helposti öljypohjaisella meikinpoistoaineella. Levityskärki on ikäänkuin tussimainen ja tuote on ”dipattava”, kannattaa sutaista ylimääräiset aineet kärjestä ennen kuin lähtee rajaamaan. Väreinä musta ja tummanruskea. Hinta noin 31€.

8. ESTÉE LAUDER DOUBLE WEAR GEL EYELINER – Lasipurkissa geelimäinen rajausväri, erittäin hyvin pysyvä. Mukana pieni sivellin, mutta sillä kannattaa heittää vesilintua, sillä ei tee mitään. Toimii paremmin erillisellä eyeliner-siveltimellä (esim. Raili Hulkkosen Eyeliner-sivellin on erinomainen). Niin kauan, kun rajaus on vielä pehmeä, siitä pystyy työstämään pehmeämmän ja sumuisemman, mutta sitten kun se jämähtää, se ei enää ihan niin helposti liikahdakaan. Lähtee meikinpoistoaineella. Väreinä musta, ruskea ja tummansininen. Hinta noin 25€.

Mitä muuta listaisitte Estée Lauder-suosikeiksi?

.REVITALIZING SUPREME.

Mä teen töissä asiakasmeikkejä myynnin ohella ja joskus on ollut hankaluuksia löytää sopiva voide+meikkivoide kombinaatio jos iho on erityisen kuiva, koska silloin mikä tahansa meikkivoide tuntuu vain tekevän ihosta entistäkin kuivemman näköisen ja kaikki kuivat hilseilleet ihoalueet oikein pomppaa esiin, kun laittaa meikkivoidetta. Eli vaikka onkin laittanut kosteusvoidetta alle, se ei siltikään riitä. Kuivaihoiset varmasti allekirjoittavat tämän ongelman.

718_Estee_Lauder_RevitalizingSupreme3

Monia voiteita on asiakkaille kokeiltu, mutta nyt tuntuu, että se täydellinen on ehkäpä löytynyt: Estee Lauder Revitalizing Supreme Global Anti-Aging Creme. Voide on paksua, mutta levittyy helposti iholle ja jättää vähän sellaisen voidemaisen tahmean pinnan. Levitän kosteusvoiteen iholle ennen meikkiä ja annan vaikuttaa ja imeytyä sen aikaa, kun teen silmämeikkiä ja sitten vasta siirryn meikkivoiteen puoleen. Siihen mennessä voide on imeytynyt tarpeeksi, mutta on jättänyt iholle kuitenkin täydellisen pinnan meikkivoidetta ajatellen.

Ihan mikä tahansa kokeiltu meikkivoide on levittynyt tämän voiteen päälle kuin unelma ja jopa Lauderin Double Wear ja Double Wear Light -meikkivoiteita pystyy kerrostamaan kauniisti, vaikka niitä ei normaalisti pysty. Normaalisti DW ja DWL jämähtää iholle kummallisesti, eikä toista kerrosta pysty lisäämään iholle, ilman että iho alkaa näyttämään kummallisen tunkkaiselta tai huokoiselta. Yksi kerros on normaalisti ainut vaihtoehto, mutta tämän Revitalizing Supreme -voiteen kanssa myös DW ja DWL kerrostuu kauniisti. En osaa selittää mistä se tarkalleen ottaen johtuu (silikonit?), mutta näin se nyt vain on. Revitalizing Supreme -voiteen päälle levittyy upeasti myös muut ohuet ja paksut meikkivoiteet merkistä riippumatta, on kokeiltu YSL:n Teint Touche Eclat, Lancômen Miracle ja Teint Idole Ultra, Sensain Fluid Finish ja Guerlainin Lingerie ja monia monia muita ja kaikki niistä on tähän mennessä levittyneet tämän voiteen päälle kuin unelma.

Kertaakaan ei ole kuivaihoisellakaan jäänyt meikkivoide kuivan näköiseksi, kun olen levittänyt tätä kosteusvoidetta ensin. (Tarpeen mukaan toki myös jotain seerumia tai meikinpohjustustuotetta, mutta en läheskään aina ole käyttänyt mitään muuta kuin tätä voidetta meikin alla.) Se oli suorastaan taikaa, kun kokeilin tätä ensimmäisen kerran kuivaihoiselle asiakkaalle :D

719_Estee_Lauder_RevitalizingSupreme2

Revitalizing Supreme on kaikille ihotyypeille silti tarkoitettu, vaikka se onkin melko paksua koostumukseltaan. Mäkin pystyn ihan hyvin käyttämään tätä yövoiteena, voide imeytyy hyvin, ei jätä tahmaista pintaa, mutta kosteuttaa kuitenkin tehokkaasti. Päivävoiteena en itseasiassa ole omaan nassuun kokeillut, mutta kun tämän purkin korkkaan (olen siis aikaisemmin käyttänyt minikoon, mutta silloin en ollut vielä tajunnut tämän erinomaisia meikinalusvoide-ominaisuuksia), kokeilen sitäkin. Myös eräs ystäväni käyttää tätä voidetta aamuin illoin, vaikka hänellä on melko näppyläinen iho ja sanoo tämän voiteen selvästi auttavan myös siihen ongelmaan. Estee Lauder Revitalizing Supreme on siis voide, joka mukautuu kunkin ihon tarpeiden mukaan tekemään sitä mitä tarvitaan, oli se sitten kosteutus, juonteet, kimmoisuuden puute tai liiallinen talituotanto ja näppylät. Voide on myöskin ensimmäisiä juonteita ja ihon veltostumista ennaltaehkäisevä hoitovoide, joka sopii kuitenkin kaikille noin 25+ ikäisille sekä päivä- että yövoiteeksi.

Melkoinen ihmevoide siis!

.ESTEE LAUDER PEACH NUANCE.

660_EL_Blush_PeachNuance_1

Ikävää vääntää veistä haavassa, mutta tämä on niin ihana tuote, että mun täytyy tehdä tästä postaus, vaikka tätä ei valitettavasti enää saakaan :( Kyse on siis tietenkin Estee Lauderin poskipunasta sävyssä Peach Nuance, jota jo Karkkipäivän Sannikin hehkutti. Olin itsekin käyttänyt tätä samaista poskipunaa monille asiakkaille meikkauksissa töissä ja ihastellut sen täydellistä sävyä moneen otteeseen ja sitten, kun kuulin, että ne menee pirulauta lopettamaan sen, niin ostin sen vihdoin itselleni. Olisin toki myöhemmin voinut saada saman poskipunan testeripalikkana töistä, mutta mä halusin nimenomaan kunnollisessa rasiassa olevan Peach Nuancen, joten ei muuta kuin rahapussin nyörit auki.

661_EL_Blush_PeachNuance_3

Estee Lauder on mun mielestä aina ollut vähän sellainen tätimäinen sarja enkä ole aikaisemmin ollut mitenkään erityisen kiinnostunut sarjasta kokonaisuutena. Mieli on kuitenkin muuttunut tässä työkokemuksen karttuessa, kun olen päässyt enemmän ja enemmän kokeilemaan sarjan tuotteita ja olen saanut todeta, että nehän on oikeasti aika hyviä! Mutta silti esim. tämä poskipunarasia on vain mun mielestä tosi tätimäinen ja vähän ”ysäri”. Uudet poskipunarasiat on tietysti enemmän tätä päivää, mutta niiden sävyvalikoimasta tietenkin puuttuu tämä Peach Nuance :(

662_EL_Blush_PeachNuance_4

Peach Nuance on kuitenkin ysärirasian kestämisen arvoinen herkku, katsokaa nyt sitä! Toisessa päässä on raikas keltainen, joka sulavan liukuvasti muuttuu korallisen pinkiksi (kuvassa näyttää oranssimmalta kuin on oikeasti). Mukana myös sivellin, mutta se on aika mini, eikä sillä hirveästi tee mitään.

663_EL_Blush_PeachNuance_7

Tässä yksi kuva Peach Nuancesta poskilla. Jotenkin kuva ei anna poskipunasta ollenkaan niin ihanaa fiilistä kuin mitä se oikeasti on. Pigmenttiä tässä kyllä riittää, varsinkin jos ottaa siveltimeen enemmän sieltä pinkinkorallin puolelta sitä väriä. Mitä enemmän pysyttelee keltaisen puolella sitä kevyemmin tulee punaa. Jostain syystä tämä poskipunasävy sopii todella monen värisille ihoille. Tämä pomppasi heti ostohetkestä alkaen top vitoseen mun poskipuna-valikoimassa <3