.TUOKSUVALIKOIMANI JUURI NYT.

*Postauksessa mainoslinkkejä

1243_tuoksuvalikoimani_01

Tein pientä karsintaa kahdessa tuoksulaatikossani tässä jokin aika sitten, koska totesin etten oikeastaan enää käytä kuin ihan muutamaa tuoksua. Nämä pullot on ne, mitä raidauksen jälkeen jäi jäljelle ja tässäkin on luultavasti muutama liikaa, mutta en vain vielä pystynyt luopumaan näistä. Mutta nyt mun tuoksut mahtuu sentään vain yhteen Helmer-laatikkoon!

1244_tuoksuvalikoimani_02

Olen viimeiset kaksi vuotta ollut hyvin tuoksurajoitteinen ja olenkin jumiutunut näihin kahteen tuoksuun hyvin voimakkaasti. Erityisesti tuo Guerlain Aqua Allegoria Nerolia Bianca on ollut viimeisen kahden vuoden aikana se suursuosikki, johon olen tarttunut järjestään lähes joka päivä. Tänä keväänä sen rinnalle toiseksi suosikiksi on noussut saman tuoksulinjan Mandarine Basilic. Näitä käytän suunnilleen vuoropäivin fiiliksen mukaan. Nämä on raikkaita ja nämä piristää välittömästi ja antaa hyvän fiiliksen.

1245_tuoksuvalikoimani_03

Seuraavaksi eniten olen käyttänyt näitä kolmea ja näistä useimmiten käytössä on ollut Chanel No 5 Eau Premiere, joka on puuterisempi ja pehmeämpi versio perus vitosesta. Vanha kunnon *Diorissimo sykähdyttää myöskin, tästä tulee mun iholla todella pehmeä. *D&G:n 3 L’Impératrice on vanha suosikki, joka on hieman jäänyt noiden Guerlainin sitrustuoksujen varjoon, mutta otin tämän nyt uudelleen esille katsastaakseni, että tykkäänkö tästä edelleen, vai laitanko kiertoon.

1246_tuoksuvalikoimani_04

Loput kuusi tuoksua on hieman jatkoajalla. Tykkään näistä, mutta olen viime aikoina mieluummin tarttunut muihin tuoksuihin kuin näihin. *Chloéta kokeilin juuri hiljattain ja mua häiritsi, kun haistoin sen ihan koko ajan itsestäni ja vaikka se onkin periaatteessa puuterinen, tuntui se silti hyvin voimakkaalta. *Daisy ja *Daisy Eau So Fresh on viime aikoina olleet mun makuun liian makeita, samoin Oh, Lola! Prada taas on kummallisen täyteläinen ja tykkäänkin enemmän siitä uudemmasta versiosta, joka on vaaleammassa pakkauksessa. Iso pullo Jacobsin Rain -tuoksua oikeastaan odottelee pääsyä vessatuoksuksi, en enää tykkää käyttää tätä itseeni, vaikka tuoksu itsessään onkin edelleen miellyttävä. Eikös vähän kuulostakin siltä, että nämäkään ei välttämättä näe pitkää tulevaisuutta enää mun omistuksessa?

Oliko samoja suosikkeja?

*Postauksessa mainoslinkkejä

.NÄITÄ KÄYTÄN MEIKISSÄ AINA.

*Postauksessa mainoslinkkejä

Olen jo kertonut mitkä meikkituotteet on ollut viime aikaisia suosikkeja, mutta niihin laskin tuotteet vain sellaisista kategorioista, joita vaihtelen lähes joka meikissä. Mulla on kuitenkin tiettyjä meikkituotteita, joita en oikeastaan vaihda melkein ikinä, ne on käytössä niin kauan kunnes ne loppuu ja silloin tilalle tulee joko uusi samanlainen tai joku toinen tuote, joka vastaa samasta tehtävästä taas niin kauan kunnes loppuu.

1212_kaytossa_aina_01

Mun tämänhetkiset ”aina käytössä” -tuotteet on tässä. Oikeastaan riippumatta meikistä, käytän aina näitä tuotteita tai ainakin suurinta osaa näistä. Muut meikkituotteet saattaa vaihdella paljonkin, mutta näitä käytän tosiaan aina.

1213_kaytossa_aina_02

Silmämeikin osalta mulla on aina käytössä *luomivärinpohjustaja, kulmakynä, joku vaalea ja joku tumma luomiväri ja tietenkin ripsiväri. Vaaleaa luomiväriä vaihtelen eniten juuri näiden kahden välillä. Jos luomiväripaletissa on valmiiksi hyvä tumma luomiväri, käytän yksittäistä Lotusta (Chanel) kulmaluulla ja sisänurkassa. Jos taas käytän yksittäistä nappia tai palettia, jossa ei ole tummaa eikä vaaleaa sävyä, käytän vaaleimpaan ja tummimpaan sävyyn tuota Chanelin duo-palettia. Ripsiväri tietenkin vaihtuu säännöllisesti, kun edellinen kuivuu, tällä hetkellä pääkäytössä on *Sensai 38 Volumising. Kulmakynä myöskin vaihtunee kohta, koska tuo Clarins tekee kuolemaa.

1214_kaytossa_aina_03

Peiteaineet silmänalusilla on oikeastaan aina samat: *Lancôme Effacernes 02 ja Armani High Precision 1 (lopetettu). Effacernesin laitan ensin kauttaaltaan koko silmän alle ja sitten sipaisen tummimpaan kohtaan lisäksi HP1:stä, joka taittaa juuri sinisyyttä paremmin. En tiedä mitä sitten teen, kun tämä joskus loppuu :( Tämä on ollut aivan täydellinen ja nyt tätä väriä ei tietenkään enää ole saatavilla.

1215_kaytossa_aina_04

Kasvopuutereista aina käyttössä on kolme tuotetta. Irtopuuteri (*Sensai Loose Powder), aurinkopuuteri (Guerlain Terra Ora) ja valopuuteri (Chanel). Irtopuuterin vaihdoin juuri ennen näiden kuvien ottamista, kun edellisenä päivänä juuri tyhjensin edellisen. Poskipunaa vaihtelen aina meikin mukaan, mutta aurinkopuuteri ja valopuuteri pysyy oikeastaan aina samoina kunnes loppuvat ja tämmöisten tuotteiden kanssa sitä saa kyllä odotella, vaikka ovatkin käytössä koko ajan.

Onko teillä jotain tuotteita, joita ette vaihtele koskaan, vaikka vaihdeltavaa olisikin?

*Postauksessa mainoslinkkejä

.VIIME AIKOJEN MEIKKISUOSIKIT.

*Postauksessa mainoslinkkejä

Huomaan, että meikkivarastoista toisinaan nousee esiin tiettyjä tuotteita, joihin tartun huomattavasti useammin kuin muihin. Mulla on tietyt tuotteet, joita käytän suunnilleen kaikissa meikeissä mitä teen, mutta nyt ei ole kyse niistä. Nämä tähän postaukseen valikoidut tuotteet on kaikki sellaisista kategorioista, joita vaihtelen eniten meikkiä tehdessä. Joskus vaihtelen enemmänkin, mutta nämä listatut tuotteet on tosiaan sellaisia, joihin olen viimeisten kuukausien aikana tarttunut useammin kuin muihin vastaaviin tuotteisiin.

1194_viime_aikojen_suosikit_01

Tässä läjä viime aikojen suosikkituotteita eri kategorioista. 18 tuotetta mun laajahkosta meikkivarastosta. Olen kyllä käyttänyt paljon muitakin tuotteita, mutta nämä on niitä joihin olen tarttunut useammin.

1195_viime_aikojen_suosikit_02

Huulimeikkisuosikkeja valkkasin viisi erilaista. Vasemmalta oikealle:

– Clarins Joli Rouge Brillant 03 Guava
– Clarins Joli Rouge Brillant 16 Pink Coral (kausisävy)
– MAC Toledo Victoriana (matte)
– *MAC Lady Danger (matte)
– Clarins Lip Balm Perfector 01 Rose
– Clinique Full Potential Lips 11 Sugarplump (lopetettu)

Tykkään arkimeikissä hieman kevyemmistä huulimeikeistä, koska ne on vaan paljon helpompia käytännössä kuin näkyvämmät, mutta silti olen viime aikoina useampaankin kertaan tarttunut MACin kahteen kirkkaaseen punaan, sinipunaiseen Victorianaan ja oranssinpunaiseen Lady Dangeriin. Niiden mattainen laatu takaa pysymisen, vaikka joutuisi olemaan samassa meikissä pitkiäkin aikoja putkeen. Clarinsin ja Cliniquen helpot kiiltopunat taas ovat niitä arkisuosikkeja, jotka toimii aina.

1196_viime_aikojen_suosikit_03

Poskipunista selvästi eniten olen viime aikoina käyttänyt näitä kolmea:

– *The Balm Hot Mama!
– NARS Orgasm
– Estee Lauder Peach Nuance

Nämä on aina takuuvarmoja ja sopii melkeinpä meikkiin kuin meikkiin. Näiden kanssa ei tarvitse miettiä mitään, tiedän juuri minkä määrän sipaisen siveltimeen ja lopputulos on toimiva ja hyvä.

1197_viime_aikojen_suosikit_04

Meikkivoidesuosikit on olleet Guerlainia molemmat. Peittävämpään lopputulokseen käytän mieluiten Tenue de Perfection -meikkivoidetta, kun taas kevyempään mieluiten Parure de Lumiere -meikkivoidetta. Nämä on molemmat luotettavia ja hyviä valintoja, toimii joka kerta ja voin olla varma, että mulla on siisti ja nätti meikkipohja koko päivän.

1198_viime_aikojen_suosikit_05

Luomiväreistä ehkäpä eniten olen käyttänyt näitä kahta solonappia: *MAC Wedge (matte) ja Kicks African Mineral. Toki käytän näiden lisäksi aina jotain vaaleaa luomiväriä ja tarvittaessa jotain tummempaa myös, mutta ne kuuluu siihen päivittäiseen rutiiniin jokatapauksessa enkä niitä vaihtele yhtä paljoa kuin näitä ”extroja”. Mutta joo, kuten näkyy, aika vaatimattoman värisiä ovat :D Mutta nämä on selvästi olleet ne, joihin useimmiten tartun, koska näillä lopputulos on aina hyvä ja siisti.

1199_viime_aikojen_suosikit_06

Silmämeikkikynistä olen eniten käyttänyt näitä kolmea. Tummansininen Korresin rajauskynä (en tiedä onko tätä enää myynnissä missään), Inglotin Kohl Pencil ja *YSL:n vedenkestävä mustina. Jos teen rajaukset silmiin, selvästi useimmin tartun johonkin näistä. Kyllähän noita rajauskyniäkin mulla on ja monen värisiä, mutta näitä eniten käytän.

1200_viime_aikojen_suosikit_07

Mulla on usein +/- 10 ripsiväriä auki samaan aikaan, mutta yleensä kuitenkin jämähdän yhteen tai kahteen, joita käytän mieluiten. Viime aikoina ne on olleet nämä kaksi: *Lancôme Grandiôse ja *Sensai 38 Volumising (joka tosin on mun kestosuosikki jo vuosien ajalta). Säätilasta riippuen olen tehnyt valintani, jos on aurinkoista eikä juuri tuule, valinta on herkemmin Grandiôse, jos taas sataa tai tosiaan tuulee (joka saattaa aiheuttaa holtitonta silmien vuotamista), valitsen mieluummin pysyvämmän Sensain. Kohta nämä molemmat on kylläkin tiensä päässä, joten täytyy keksiä mitä seuraavaksi alan käyttämään aktiivikäytössä.

Onko teillä lukijoilla joitakin tuotteita, joihin voitte aina luottaa ja joita käytätte mieluummin kuin muita?

*Postauksessa mainoslinkkejä