.GAALA-MEIKKI.

Osallistuin The Blog Awards Finland -gaalaan tuossa viime viikonloppuna ja tajusin tässä juuri, että en ole blogissa esitellyt gaalameikkiäni ollenkaan, vaikka otin siitä oikein kuvatkin silloin aamulla! Mekostahan en luonnollisestikaan ottanut yhtä ainutta kuvaa ja lopulta lähdettiin juhlista Ilonan kanssa jo yhdeksän nurkilla ihan väsyneinä :D En tosiaankaan ole mikään bilehile! Tykkään kyllä suunnitella lookkia ja laittautua juhliin, mutta sitten se varsinainen juhliminen… kauheen rankkaa, en jaksa :D

1564_gaalameikki_02

Meikki rakentui vahvasti mun mekon ympärille (josta ei tosiaan nyt ole teille kuvaa). Pukeuduin mustaan fiftarityyliseen kellohelmaiseen mekkoon ja mustiin kiiltonahkakorkkareihin (Minna Parikka Starlet), joten myös meikin ja hiusten täytyi sopia tyyliin. Päädyin siis perinteiseen Marilyn-henkiseen meikkiin: kissamaiset vahvat rajaukset silmiin ja punainen huulipuna huuliin.

1565_gaalameikki_03

Pyrin saamaan lievää fiftarihenkeä myös hiuksiini. Oli melkoinen tuumaaminen edellisenä päivänä, että millainen kampaus pysyisi aamusta myöhäiseen iltaan saakka, kun mulla oli kuitenkin täysi työpäivä ennen juhliin menoa. Hiukset eivät saaneet myöskään olla tiellä, koska mulla oli meikkiasiakkaita päivä täysi ja mikään ei ole ärsyttävämpää, kuin joku jeevelin kihara, joka tulee silmille jatkuvasti. Nämä kaikki asiat sulkivat pois sen, että olisin jättänyt hiukset auki.

Päädyin siihen, että tein otsahiuksista tuollaisen fiftarihenkisen rullan (victory roll) ja tupeerasin loput hiukset korkeahkoksi nutturaksi päälaelle ja pinnitin niskahaivenet tiukasti kiinni. Tukka pysyi suhteellisen siistinä koko päivän ja vielä illankin eikä meikistäkään tarvinnut korjata muuta kuin taputella vähän kiiltoa pois kiillonpoistolapuilla ja korjata hieman huulipunaa syömisen jälkeen.

Silmissä mm. Estee Lauderin geelirajaus, Eyluren ripsinauhat (Lenghtening No 080, saatu), pohja on tehty Rimmelin punakorkkisella meikkivoiteella, huulet Sensai The Lipstick 01 Suou.

.PARHAAT PUNAISET HUULIPUNAT.

*Postauksessa mainoslinkkejä

1542_suosikit_punaiset_huulipunat_35

Jokaisella naisella pitäisi mun mielestä olla hyvä punainen huulipuna. Ainakin yksi. Jos sattuu olemaan yhtä vaihtelunhaluinen kuin minä, niitä voi olla useampikin. Äkkiseltään saattaa ehkä tuntua siltä, että miksi kenelläkään pitäisi olla useampia punaisia huulipunia, koska punainen on punainen, eikös niin, mutta ei se ihan niin simppeliä ole ollenkaan. Päätinkin koota yhteen postaukseen mun oman valikoimani parhaimmat punaiset huulipunat näyttääkseni teille miten suuriakin sävyeroja voi punaisten välillä olla ja ihan siksikin, koska punaiset huulipunat on ihania! Kenties joku löytää näistä myös sen oman suosikin, kuka tietää.

1543_suosikit_punaiset_huulipunat_36

Mulla on kolme eri sävyistä punaista huultenrajauskynää, jotka sopivat näihin seitsemään punaiseen huulipunaan. Joku vähemmän tarkka saattaisi pärjätä mainiosti vaikka vain yhdellä (tai kokonaan ilman), mutta mä koen tarvitsevani nämä kaikki. Rajauskynissä on tummempi burgundinpunainen *MAC BRICK, kirkkaampi oranssinpunainen MSCHIC ORANGETANG ja hieman sinipunaisempi JOE BLASCO TRUE RED.

1544_suosikit_punaiset_huulipunat_34

Tässä vielä käsivarsi-swatchit kaikista punista kynineen.

1. YSL Rouge Pur Couture The Mats 201 + MSCHIC Orangetang
2. *Estee Lauder Envy 340 Envious + Joe Blasco True Red
3. Sensai The Lipstick 01 Suou + *MAC Brick
4. Joe Blasco True Red + True Red -kynä
5. *MAC Matte Russian Red + *MAC Brick
6. *MAC Matte Lady Danger + MSCHIC Orangetang
7. Armani Rouge Ecstasy 400 + Joe Blasco True Red

Valikoin juuri nämä huulipunat tähän parhaimpien listaan siksi, että nämä kaikki on sellaisia ettei tarvitse huolehtia huulipunan suttaantumisesta päivän aikana laisinkaan. Toki ruokailun jälkeen pitää mattaisintakin huulipunaa hieman korjata, mutta näistä mikään ei lähde mulla seikkailemaan mihinkään juonteisiin tai suupieliin tms. Toki osa näistäkin on rasvaisempia kuin toiset, mutta hyvin pysyviä silti. Aina kun punaan huulet, pohjustan ne ensin reunoiltaan (pienellä määrällä) meikkivoiteella/peiteaineella ja puuterilla, jonka jälkeen rajaan huulten reunat ja väritän hieman sisäänpäin ja viimeisenä tulee vasta huulipuna, jonka levitän kyllä rahvaanomaisesti ihan suoraan puikosta, koska siveltimillä leikkiminen tässä kohtaa on mielestäni aivan liian hankalaa ja aikaavievää.

Katsotaanpas vielä kaikki huulipunat huulilla, jotta niiden hienous näkyy kunnolla.

1545_suosikit_punaiset_huulipunat_04-2

Ensimmäisenä YSL Rouge Pur Couture The Mats 201 -huulipuna, joka on ensin rajattu MSCHIC Orangetang -rajauskynällä. YSL 201 on hieman oranssiin taittava lämmin punainen, joka mattaantuu, kunhan saa hetken aikaa asettua (otin kuvat heti levittämisen jälkeen, siksi näyttää vielä niin kostealta).

1546_suosikit_punaiset_huulipunat_08-2

Estee Lauder ENVY 340 Envious -huulipuna Joe Blascon True Red -rajauskynän kanssa. ENVY 340 on melko puhdas punainen, jossa on aavistus sinertävää sävyä mukana. ENVY on huulipunana näistä kaikista seitsemästä rasvaisin, mutta tuolla mun pohjustusmenetelmällä kuitenkin pysynyt mainiosti.

1547_suosikit_punaiset_huulipunat_13-2

Sensai The Lipstick 01 Suou -huulipuna rajattuna MAC Brick -kynällä. 01 Suou on yksi mun pitkäaikaisimmista suosikeista punaisten huulipunien saralla. Tämän punan avulla hampaat näyttää valkoisemmilta, mikä on oikein hieno asia. Sävy on punainen, jota on murrettu aavistuksen verran ruskealla ja näistä seitsemästä tämä on myöskin tummimmasta päästä. The Lipstick on laatuna puolikuiva ja kun se asettuu huulille, se ei tartu hampaisiin eikä muutenkaan suttaannu.

1548_suosikit_punaiset_huulipunat_18-2

Joe Blasco True Red sekä rajauskynänä että huulipunana. True Red on näistä seitsemästä se, jota tosiaankin voi tituleerata puhtaan punaiseksi. Tämä taittaa pienen aavistuksen sinisen puolelle ennemmin kuin lämpöiseen, mutta tämä ei kuitenkaan ole varsinaisesti sinipunainen. Huomaatte tämän puhtauden paremmin postauksen lopusta, jonne kokosin kaikki huulikuvat yhteen. Itse hämmästyin Blascon huulipunalaadusta, tämä nimittäin pysyy huomattavasti paremmin kuin olisin voinut kuvitella punan kosteuden perusteella. Puna tuntuu huulilla hyvin pehmeältä ja melkein huulirasvamaiselta, mutta kuitenkin pysyy luotettavasti paikoillaan.

1549_suosikit_punaiset_huulipunat_23-2

MAC Matte Russian Red, joka on rajattu MAC Brick -kynällä. Russian Red on jälleen hieman syvempi punainen, mutta ei yhtä murrettu kuin Sensain 01. Tässä on vähän sellainen viinimäisen burgundinen sävy verrattuna muihin punaisiin. Matte-laatu on mun ehdoton suosikki MACin huulipunista, ne on toki kuivahkoja kyllä, mutta ne pysyy ja pysyy ja pysyy. Matte-punat pohjustan aina ensin Sensain Lip Base -pohjustajalla (joka on todella kosteuttava), jolloin huulipuna liukuu huulille paljon mukavammin ja tuntuu pehmeämmältä, mutta pysyvyys ei silti kärsi.

1550_suosikit_punaiset_huulipunat_28-2

MAC Matte Lady Danger, joka on rajattu MSCHIC Orangetang -kynällä. Lady Danger on tämän joukon oranssein huulipuna, joka kuitenkin mielestäni vielä juuri ja juuri menee punaisten kategoriaan. Tämä on kirkkaampi verrattuna YSL:n 201:seen ja MACin mattalaatu on mattaisempi YSL:n verrattuna. Olen näitä kahta vertaillut aikaisemminkin.

1551_suosikit_punaiset_huulipunat_33-2

Giorgio Armani Rouge Ecstasy 400 ja rajauksena Joe Blasco True Red. The Four Hundred on näistä seitsemästä selvästi sinisin punainen, mutta kuitenkin edelleen punainen eikä pinkki, vaikka joidenkin punaisten rinnalla tämä toki saattaa aika pinkiltä näyttääkin. Ecstasy on huulipunalaatuna pehmeän tuntuinen ja hoitava, mutta silti pysyy mainiosti paikoillaan pitkänkin päivän ja pelkkä lounaan jälkeinen korjaus riittää yleensä.

1552_suosikit_punaiset_huulipunat_37

Kollaasina vielä kaikki sävyt, josta näkee paremmin miten huulipunien sävyt vertautuu toisiinsa. Kuten näkyy, on näissä todellakin eroa toisiinsa verrattuna, vaikka kaikki onkin tituleerattavissa punaisiksi. Kyllä näistä seitsemästä aina löytää sopivan punaisen sävyn tilanteeseen kuin tilanteeseen. Kaikki on omalla tavallaan ihania :)

Mitkä on teidän lempparit punaiset? Löytyykö samoja suosikkeja kuin multa?

*Postauksessa mainoslinkkejä

.SENSAI THE SILK – SILK ON SKIN.

*Postauksessa mainoslinkkejä

Sensai, joka on mun ihonhoitosuosikki numero yksi, on lanseerannut ensimmäisen tuoksunsa ja kyllä, mä tykkään siitä, mä todella tykkään siitä!

1479_Sensai_The_Silk_edt_01

Sensai The Silk – Silk on skin -tuoksu on raikkaan itämainen tuoksuhuntu iholla, joka mukautuu jokaisen omaan yksilölliseen ominaistuoksuun luoden näin tuoksusta aina hieman erilaisen versionsa.

Sensai The Silk -tuoksusta on hieman kevyempi *eau de toilette ja vahvempi *eau de parfum. Molemmissa tuoksuissa on oikeastaan samat raaka-aineet, mutta toisessa kevyempänä ja toisessa tietysti vahvempana.

1480_Sensai_The_Silk_edt_02

Tuoksu on kukkais-hedelmäis-itämainen, jossa on myös ihanaa lämpöä:

Ensimmäisessä tuoksuhunnussa on bergamottia, rosepippuria, päärynää ja kielon lehtiä.
Toisessa tuoksuhunnussa taas on pionia, ambraa, orkideaa ja kieloa.
Viimeisessä tuoksuhunnussa on tonkapapua ja myskiä.

Tuoksupullot tunnistaa toisistaan siitä, että edt-pullon neste on vaalean hailakan kultaista, oikeastaan lähes väritöntä ja edp-pullossa neste on tummemman kultaista. Pullon pohjassa toki on tarra, josta tämä myöskin on selvitettävissä :)

1481_Sensai_The_Silk_edt_03

Tuoksupullo on kuin lasinen silkkiperhosen kotelo. Pullo näyttää aluksi isolta, mutta se istuukin käteen täydellisesti. Sain tämän edt-tuoksun töiden kautta uutuuskoulutuksesta ja se pääsikin käyttöön melkeinpä heti! Tykkäsin myös parfyymi-versiosta, mutta tämä kevyempi versio on kyllä selkeästi enemmän mun tyylinen.

Tämä on siitä jännä tuoksu, että ensinuuhkaisulla en tunnista tästä mitään raaka-aineita selkeästi, vaan tuoksu on pehmeä ja utuinen alusta saakka. Tämä ei tunnu häiritsevältä vaan jättää sellaisen pehmeän lämmön iholle. Mä arvelin jo alkukesästä kun kuulin tämmöisen tulevan, että mä tykkäisin Sensain luomasta tuoksusta, mutta tämä ylitti silti mun odotukset!

*Postauksessa mainoslinkkejä