Kuten kerroin tuolla IKEA-postauksessa, ostin itselleni uuden meikki/nörttipöydän, jonka laatikoihin saan mahtumaan kaikki käyttömeikkini.
Tällä kertaa en keskity pöydän ulkoiseen habitukseen vaan laatikoiden sisältöön. Sitten, kun tämä mun meikki/nörttiseinä on valmiimpi, otan sitten kunnon valokuvia kokonaisuudesta :)
Tässä näkyy toinen pöydän laatikoista, jonka sisälle on tungettu sellainen SUMMERA-lokerikko ja yhden puolikas. Ostin siis kolme lokerikkoa ja kun IKEAssa mittailtiin niin todettiin, että jos sen yhden vaan leikkaa keskeltä poikki niin saadaan laatikko täyteen lokerikkoa. Tuossa yhtenä iltana sitten, kun pöytä oli saatu koottua ja paikalleen, otin sakset käteen ja pistin leikaten poikki tuon yhden lokerikon ja hienostihan ne sinne laatikoihin mahtui!
Vasen laatikko täytettynä. Melko täyteen se kyllä tulikin, mutta ei se mitään, sieltä edelleen kuitenkin löytää kaiken tarpeellisen ja vieläpä helposti.
Vasemman laatikon vasemmassa reunassa on tämmöistä. Ihan ylimpänä, tuolla pöydän reunan alla on harvemmin käytössä olevat Sensai meikkivoide ja Sensai Smoothing Water Make-Up Base-pohjustaja.
Pikkulokerossa sen alla on mineraalimeikkeihin käyttämäni kabuki (bareMinerals) ja Beauty Is Life Camouflage-peiteaine (tosi jänkkiä tavaraa).
Vasemmalla alhaalla on Essentia Naturalen mineraalimeikkipohja (jota käytän tällä hetkellä eniten), saman sarjan concealer, bareMineralsin mineraalimeikkipohja (jäähyllä), Lancôme Effacernes peiteaine, vanha Blascon meikkivoide, jota voi käyttää peiteaineena tarvittaessa (ihan niinku mulla ei niitäkin jo olisi) ja kaksi valokynää, Sensai ja Revlon.
Oikealla alhaalla on siveltimet, joista käytän ehkä kolmea sännöllisesti (täytyisi ehkä käydä siveltimet kunnolla läpi ja miettiä, että mitkä menisi isoon lipastoon jemmaan), ripsentaivuttimet ja vanha meikkipuuteri, joka on itseasiassa ihan palasina, mutta se nyt meni tuohon, että muistaisin joskus vaihtaa sinne refillin.
Vasemman laatikon oikealla reunalla näyttää tältä. Vasemmassa reunassa on tällä hetkellä eniten käytössä olevat ripsivärit, silmänrajauskynät, nestemäiset eyelinerit ja kulmakynät.
Keskellä ylhäällä on lisää ripsivärejä, silmänrajauskyniä ja nestemäisiä eyelinereita. Nämä ovat kaikki niitä vähän erikoisempia värejä, joita en ihan joka päivä käytä, vaan fiiliksen mukaan. Täällä on myös geelirajauksiin (alla) siveltimet.
Keskellä on tuollainen pieni lokero, jossa on pohjalla vanhoja Lancômen jauhemaisia luomivärejä, joita en edes muista milloin olen viimeksi käyttänyt ja niiden päällä useammin käytössä olevia Elizabeth Ardenin geelirajauksia.
Leveässä lokerossa alhaalla on Sensain Eyelid Base (eli luomivärin pohjustaja), Clarinsin Instant Smooth meikinpohjustaja ja erilaisia luomiväripaletteja, kuten Sensaita, Kaneboa, Clarinsia ja Elizabeth Ardenia ja yksi Essentia Naturalen mineraaliluomiväri.
Oikealla keskellä on lisää luomivärejä, mm. Clarinsia, Mary Kayta, Sensaita, Elizabeth Ardenia ja vähän Lancômea.
Oikealla ylhäällä on edelleenkin luomivärejä, mm. Lancômea, Elizabeth Ardenia, Grimasia, L’Orealia ja Clarinsia.
Oikean laatikon sisältö näyttää kokonaisuudessaan sitten tältä, mutta katsotaan vielä vähän tarkemmin.
//embedr.flickr.com/assets/client-code.js
Ylhäällä vasemmalla on pohjalla isoja irtopuutereita (Sensai & Kanebo), tuo iso musta mötikkä päällä on Clarinsin luomiväripaletti (se on suuri) ja sen alta löytyy vielä Sensain valopuuteri, Clarinsin kiinteä puuteri, Elizabeth Ardenin Eye-Fix Primer eli luomenpohjustaja, Kanebon Wrinkless -pohjustaja ja Clarinsin värillinen Instant Light Complexion Perfector.
Keskellä vasemmalla on Sensain poskipunarasiat (yksi puuttuu, mutta se on se ruskea CH04, joka käy aurinkopuuterista ja korkkaan sen vasta sitten, kun muut aurinkopuuterit on käytetty loppuun).
Alhaalla vasemmalla onkin sitten niitä aurinkopuutereita, eniten käytössä tuo vanha Elizabeth Ardenin Shimmer Bronzing Powder, sen päällä on kaksi vanhaa Lancômen poskipunatesteriä, yksi Sensain uutuusaurinkopuuterin mininäyte. Pohjalla makaa huultenrajauskyniä ja tuo ihana Sensain Hydrachange Mist -suihke.
Oikealla ylempänä Clarinsin Fix’ Make-Up suihke meikin kiinnitykseen (tai freesaukseen), yksi iso Clarinsin musta luomiväripaletti ja muutama Elizabeth Ardenin huulipuna/värillinen huulivoide.
Vasemmalla ylhäällä nuo samat, kuin tuossa edellisessä kuvassa, eli ei enempää siitä.
Pitkänmallinen lokero ihan alimpana pitää sisällään kaikenmoisia erilaisia huulikiiltoja ja kiiltopunia. Tuosta kasasta löytyy Sensaita, Clarinsia, Lancômea, Avonia, Kaneboa, Maybellinea, Rimmelia, IsaDoraa ja Elizabeth Ardenia.
Ihan keskellä pienessä lokerossa on minikokoisia huulikiiltoja, pääasiassa Clarinsia, mutta on siellä myös yksi charm-size Clinique.
Keskellä oikealla tuo tummanpuhuva lokero pitää sisällään Sensain huulipunia, laatuina Deep Moist Shine ja Lasting Treatment.
Ylhäällä keskellä on lisää Sensain ja Kanebon huulipunia. Sensailta The Lipstickiä ja Kanebolta edellistä The Lipstick-versiota ja Kanebon Treatment Lip Colouria.
Oikealla ylhäällä sijaitsevassa suuremmassa lokerossa on sitten vähän kaikenlaista sekalaista, jota tarvitsee melkein joka päivä: käsivoide, teroitin, kynsiviiloja, mineraaliposkipuna (ei mahtunut muualle), huulirasvoja, kynsinauhapihtejä, kynsienleikkausklipsit ja jotain LCN:n kynsikoristeluglitteriä (jonka ehkä siirrän vielä korkeaan lipastoon muiden kynsijuttujen kanssa samaan).
Siinä oli mun uusi meikkipöytä, tai siis lähinnä sen sisältö :) Sitten mullahan on tietenkin nyt myös se korkea MALM-lipasto, joka on varattu myöskin meikeille, mutta myös kynsilakoille ja siellä on myös toimistosälää. Mutta siitä lisää myöhemmin :)