.LYYLI.

Nyt tosiaan kävi silleen, että meille tuli eilen aamulla uusi koira, lyhytkarvainen chihuahua-tyttö (tietenkin) ja ikää hänellä on n. 10 kk. Typykän myi pois kasvattaja, joka oli ostanut pikkuisen ulkomailta jalostus ja näyttelyt mielessä, mutta koska typykkä jäi niin surkean pieneksi (1,6 kg) ja sille kehittyi purentavika niin kumpikaan näistä suunnitelluista harrasteista ei oikein sovi eikä kasvattajana ole järkeä pitää kaikkia ihania koiria vain siksi että ovat ihania. Siksi tämä neiti myytiin pois uuteen kotiin lemmikkitasoisena chihuna ja me satuttiin nyt olemaan se onnekas pariskunta joka tämän ihanuuden sai omakseen. Kasvattaja haki koiralle nimenomaan sellaista kotia, jossa on jo kokemusta chihuista ja jossa olisi valmiiksi vähintään yksi chihu tulokkaalle kaveriksi.

258_lylli2

Kuka muka voisi vastustaa tällaista nassukkaa? Me päätettiin vaihtaa koiran nimi meidän suuhun sopivammaksi ja ikäänkuin ”uusi alku”-ajatuksella. Tyttelistä tuli siis Lyyli. Tosin nimi on jo vääntynyt moniksi lempinimiksi ennen kuin koira edes itse tunnistaa uutta nimeään: Lylli, Lyllikki, Lyllykkä…

259_lylli1

Lyylin sivuprofiilia. Lyyli on siis väritykseltään tricolor, eli black&tan valkoisella lisäkkeellä. Selkä on musta, tassuissa ja kasvoissa ruskeaa ja leuan alta alkaa valkoinen kaulus, tassuissakin on vähän valkoista.

260_sisters

Tässä on koko kolmikko. Siiri, Lyyli ja Kerttu. Lyyli on kuvassa hieman etualalla ja näyttää siksi isommalta kuin onkaan. Ero Kertun ja Siirin vieressä on kuitenkin todellisuudessa huomattavasti suurempi, Lyyli on aivan sairaan pieni :D

Kun on tottunut Kepan ja Sipan painoluokkaan niin Lyyli tuntuu totaalisen painottomalta otukselta :D Se on hurmaava pikku neitokainen, tykkää köllötellä sylissä lämpimässä ja on sulautunut nyt jo uuteen laumaansa suhteellisen hyvin. Siiri välillä vähän ärhentelee pienelle, mutta uskon senkin menevän ohi pian, kun Siiri tajuaa, että tämä otus tuli jäädäkseen. Kerttu on ottanut Lyylin ihan hyvin vastaan ja vaikka pientä mustasukkaisuutta on mamin ja papin huomiosta niin mitään suurta draamaa ei ole tullut Kertun suunnalta siltikään. Kerttu ja Lyyli jo tänä aamuna vähän meinasivat leikkiäkin keskenään, eli kyllähän tämä tästä alkaa suttaantua :) Lypykkä syö nyt jo hyvin ja alkaa vaikuttaa enemmän omalta itseltään ja kotiutuu varmasti nopeasti uuteen perheeseensä.

261_lylli4

Tervetuloa uuteen kotiin, Lyyli <3

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.