Ehkä olisi jo aika kertoa teille vähän tästä ihmetuotteesta, jonka tilasin jo melkein vuosi sitten Entity Beautysta. Kyse on siis Nfu-Oh kynsisarjan maailman parhaimmasta kynsinauhavedestä, joka suorastaan sulattaa kynsinauhat irti kynnen pinnasta ja nopeasti.
Nfu-Oh Cuticle Remover on pakattu samanlaiseen puteliin kuin Nfu-Ohin kynsilakatkin. Eli pullo-osa on hame ja musta korkki on korsetti (takapuolella on nyörityksetkin). Putelissa on ihan tavallinen sivellin tuotteen levitykseen.
(Kuva otettu vasta, kun olen käyttänyt tuotetta jo ehkä puolisen vuotta, alunperin pullo oli siis ihan täysi, tsekkaa vaikka tuo mun vanha blogimerkintä (linkki heti postauksen alussa), siinä näkyy ainakin.)
Itse tuote on ihan nestemäistä, hitusen läpikuultavan valkoista. Tulee itseasiassa vähän rasvaton maito mieleen :)
Entäs miten se toimii? Aivan kuin unelma! Putsaat kynnet tietenkin ensin kynsilakoista, sitten sipaiset Nfu-Oh Cuticle Removeria kynsinauhoille ja kynsien juuriosaan, otat appelsiinipuutikun ja alat rapsuttelemaan kynnen pintaa ja valkoista kynsinauharähmää lähtee irti ihan välittömästi! Tuotteen ei siis juurikaan tarvitse vaikuttaa vaan se tehoaa välittömästi. Toisinaan jos mulla on kynsien ”putsauksesta” jo pidempi tovi, teen tämän joka kynnelle kahteen kertaan, että saan varmasti kaikki mömmöt irti ja kynnen pinnan puhtaaksi. Hankalimmatkin kohdat saa siistiksi tällä nopeasti. Itse olen todennut, että kannattaa käsitellä yksi kynsi kerrallaan, aine imeytyy nimittäin tosi nopeasti ja sitten joutuu vain uudelleen laittamaan sitä kaikkiin.
Tuote on erittäin riittoisa myöskin, olen käyttänyt tuota jo vuoden päivät suht säännöllisesti (kerran viikossa tai kerran kahdessa viikossa) eikä se ole kulunut enempää kuin tuon Nfu-Oh -tekstin alapuolelle.
Jos pitäisi valita kynsituotteiden TOP 5 niin tämä tuote olisi ehdottomasti siellä kärkipäässä. Suosittelen kaikille, jotka lakkaa kynsiään ja/tai pitää edes jonkunlaista huolta näpeistään. Tämä on niin nopea ja helppo, että ihan naurattaa :)
Nfu-Oh tuotteita voi tosiaankin tilata Entity Beautysta eli Kynsisalonki Näytä Kyntesi verkkokaupasta, hintaa tuotteella on 6,90€ ja putelissa on tavaraa 17 ml. Näytä Kyntesi kynsisalonki sijaitsee Tampereella Puutarhakatu 23:ssa, luulisin että sieltä saa myöskin ostettua ihan paikan päältä ellei halua tehdä tilausta netissä (ja jos sattuu asumaan Tampesterin lähettyvillä).
Osaatko muuten kertoa mihin tuo kynsinauhoja irrottava teho perustuu? En ole uskaltanut käyttää rakennekynsien kanssa mitään tuollaista, koska pelkään, että akryylit lähtevät karkaamaan samalla. Toisaalta, kun huollosta on kolme viikkoa aikaa, alkaa kasvuraja olla jo niin kaukana kynsinauhasta, että voisi uskaltaa kokeilla… Ihan hyvin mä olen pärjännyt kyllä appelsiinipuutikulla ja käsirasvallakin, mutta onhan se vähän hermoja raastavaa.
Täytyis melkein jotain tollasta hommata, mä oon ollu tähän saakka vähän piittaamaton kynsinauhoista.Treellä asuville toi homma toimii niin, et eka täytyy tilata netistä ja valita ”Nouto”. Liikkeestä ostettuihin lakkoihin tulee joku 5€ lisähintaa per kpl. Aika vaikeasti pitää toimia, mutta toimii se noinkin.
Juuri eilen illalla selailin vanhoja postauksia ja harmittelin ettei tästä ollut vielä arviota. Oli aika pelottava tunne nyt päivällä, telepatia näköjään toimii :D
SONIAEn tiedä tuotteen INCI-listaa (en muista oliko sitä edes mukana, kun ostin tuon), joten en itseasiassa tiedä. Mutta eipä se ole mua paljon häirinnyt, tärkeintä että se toimii :) Rakennekynsien kanssa yhteensopivuudesta en osaa sanoa, mutta kannattaa ehkä ottaa selvää ja laittaa kysymystä tuonne Nail Entityyn. Eiköhän ne tiedä ja jos ei niin ne voi sen selvittää :)LAYRÄAi kappas, tuota nouto-hässäkkää en tiennytkään. Ei ole ollut tarpeen ottaa selvää, kun en ikinä ole Tampereen lähellä :)ANONYYMIHeh, melkoista telepatiaa tosiaan :D
Olen käynyt liikkeessä ostoksilla muutaman kerran ja palvelu on ollut enemmän kuin huonoa :/ Tamperelaisena harmittaa kovasti, koska olisi miellyttävää suosia paikallista liikettä. Sama se itselleni… äänestän rahapussillani ja annan rahat liikkeelle, josta saa hyvää palvelua ja hyviä tuotteita – olkoon sitten vaikka ulkomailla :)ÄnKoo
ÄNKOOOho, toi oli kyllä mulle yllätys. Tosin en (tietenkään) ole liikkeessä itse käynyt, mutta tilattaessa kaikki sujui ainakin erinomaisesti ja tuotteet tuli nopeasti ja hyvin pakattuina perille.