Englannista tilattu Urban Decay Eyeshadow Primer Potion on nyt ollut testauksen alla joitakin viikkoja ja nyt taitaa olla jo aika kertoa tuotteesta. Tiedän kyllä, että suurinosa kosmetiikkablogeja lukeneista on jo tietoinen tuotteesta ja mahdollisesti käyttäjäkin, mutta haluan silti omistaa tälle tuotteelle oman postauksen, koska tuote ansaitsee sen!
Urban Decay Eyeshadow Primer Potion (jatkossa UDEPP) on pakattu muovikoteloon, jonka sisällä tuubi lepää samettisessa kolossaan kauniina, kuin Lumikki lasiarkussaan.
UDEPP on ennen ollut aplikaattorilla varustetussa pakkauksessa ja vaikka silloin luinkin pelkkiä kehuja tuotteesta, en halunnut pakkauksen takia tuotetta ostaa. Mutta nyt, kun Urban Decay on vihdoinkin vaihtanut tuotteen pakkauksen tuubimuotoon, tilaus lähti samantien.
Too Faced Shadow Insurance Primer on alusta saakka ollutkin tuubissa ja lukemani mukaan kyseinen tuote on aivan yhtä erinomainen kuin Urban Decayn Potion, mutta jostain syystä mä nimenomaan halusin tämän UDEPP:n ja onhan UDEPP hieman halvempikin.
Pakkauksen takana tuotteesta kerrotaan näin:
”Our #1 product because it works: apply our wightless Eyeshadow Primer Potion before your shadow for ridiculously long wear, more vibrant color, and absolutely NO creasing! The new squeeze tube features a precise needle-nose tip and 10% MORE Potion.”
UDEPP:tä voi siis ostaa mm. LookFantasticin verkkokaupasta £14,50 hintaan, eli 16,45€. Tuubissa on 11ml tavaraa ja olen vakuuttunut, että tuubi riittää käytössä k-a-u-a-n, sitä tarvitsee kuitenkin niin vähän kerrallaan.
Tuubissa on tosiaankin tuollainen kapea kärki suuaukossa, joka onkin erinomaisen hyvä. Tuotetta saa helposti turistettua sopivan pienen määrän kerrallaan ja tuubi pysyy myöskin suhteellisen siistinä.
Itse käytän suunnilleen tämän verran tuotetta kerrallaan, eli aika vähän. Tuon määrän tietenkin jaan kahteen silmään puoliksi ja hyvin riittää.
Potionin koostumus on hieman erikoinen, nimittäin ihan kuin siinä olisi hieman rakeita, kun sitä lähtee levittämään. Kaikki rakeisuus kuitenkin tasoittuu, kun tuotteen levittää tasaisesti. Pohjustuksen väri on tuollainen vaalean beige, mutta tasaisesti levitettynä se muuttuu melko värittömäksi, ehkä se aavistuksen verran tasoittaa luomen sävyä, mutta ei mitenkään merkittävän paljoa mielestäni.
UDEPP levitetään puhtaalle luomelle, ripsirajasta kulmakarvoihin saakka, annetaan olla puoli minuuttia ja sitten voi alkaa levittämään luomivärejä. Itse käytän levittämiseen ihan vain sormia, ne on niin näppärät tässäkin hommassa. Mä levitän tuotetta ohuelti myös alaluomen puolelle ripsirajaan, koska käytän luomiväriä myös siellä rajauksenomaisesti.
Alkuun kokeilin miten tämä käyttäytyy jos pohjalle laittaa ensin meikkivoidetta tai meikkipuuteria ja totesin, että ei toimi. UDEPP sotkee värillisen pohjan epätasaiseksi ja lopputulos on suttuinen, eli ei hyvä. Kannattaa myöskin jättää alaripsien puoli meikkaamatta (eli ei mitään valokyniä tai puutereita ennen pohjustusta – tietenkään) ennen UDEPP:n levittämistä, jos aikoo tätä alaluomelle levittää. Käytön myötä olen löytänyt itselleni sopivan systeemin:
UDEPP ihan ensimmäisenä meikkituotteena silmäluomille, ylä- ja alapuolelle. Sitten vasta meikkipohja kasvoille (ei silmäluomille, ainakaan yläpuolelle) ja sen jälkeen sutaisen Sensain Concealerin (valokynä/peiteaine) alaluomille ripsirajaan ja tummia alueita peittämään. Sen päälle sutaisen hieman irtopuuteria ja sitten vasta lähden rakentamaan varsinaista silmämeikkiä. Pysyy muuten alaluomikin moitteettomassa kuosissa, ei pakkaudu valokynäkään mihinkään ilmejuonteisiin ja pysyy luomivärirajauksetkin täydellisinä.
UDEPP levittyy tosiaankin näkymättömäksi ja jättää hyvän tarttumapinnan luomiväreille. Hieman moitin sitä, että joitakin tummempia luomivärejä on ehkä vaikeampi häivyttää pohjustuksen kanssa, mutta kun keksin levittää isommalla luomivärisudilla ensin häivytyskohtaan jotain neutraalia vaaleaa luomiväriä niin sekin ongelma poistui ja tummemmat värit on taas ihan yhtä hyvä häivyttää kuin ennenkin. Pohjustuksen kanssa tuntuu, että luomiväreistäkin saa enemmän pigmenttiä irti, myös niistä ihan vaaleista.
Kertaakaan tämän pohjustuksen kanssa mulla ei ole silmämeikki suttaantunut tai valunut viivaksi luomivakoon, ei edes kuumimpina kesäpäivinä eikä edes kun kerran nukuin meikit kasvoilla (nukahdin vahingossa sohvalle, jossa nukuin aamuun saakka).
Mulla on siitä jopa valokuvatodisteet. Vasemmalla olevat kuvat on otettu aamulla vastatehdystä silmämeikistä (Sleek Oh So Special -paletti) ja oikealla olevat kuvat ovat samasta meikistä seuraavana aamuna, eli n. 24 tuntia meikin teon jälkeen ilman mitään korjailuja (okei, silmärähmät putsasin sisänurkasta). Luomivärit ovat ehkä himpun verran menettäneet voimakkuuttaan yöunien aikana, mutta luomivaossa ei ole minkäänlaista suttua tai kasaantunutta luomiväriä. Edes nestemäinen silmänrajaus (Sensai Liquid Eyeliner) ei ole mennyt miksikään (kertonee myös jotain tämän rajauksen erinomaisuudesta). Kulmakarvat ovat kokeneet suurimman vahingon yön aikana (Joe Blasco Ultamatte Taupe).
Urban Decay Eyeshadow Primer Potion on jokaisen pennin arvoinen ja takuuvarma mihin tahansa tilaisuuteen. Luomivärit ovat täydelliset vielä pikkutunneillakin eikä ole tarpeen lisätä mitään.
Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki!
Haha hassun näköinen toi UDEPP, kun youtubessa ja jenkkiblogeissa on vaan UDPP ja se on siinä. xD Mulla on toi, siinä vanhassa paketissa. Kerran pari kokeilin, mutta en ole sen jälkeen. En tiedä miksi. Vanhaa hyväksi koettua Lumenen primeriä oli jäljellä, ja toi jäi laatikkoon. Mikä mussa on vikana?!?! :D
Onneksi tämä ja monta muuta hyväksi havaittua tuotetta saapuu ystävän mukana jenkkilästä <3Mirka
JES! Vihdoinkin joku toinenkin bloggaaja, joka lyhentää sen UDEPP. Mun mielestä UDPP on harhaanjohtava, koska Urban Decayllä on pohjustajia myös huulille sun muille.
Haluaisin joskus kokeilla tätä! Mulla on tällä hetkellä Too Faced Shadow Insurance ja se on LOISTAVA! Ostin Virosta Too Faced Eye Shadow Insurance Policy-luomiväripaletin ja siinä sai tämän pohjustajan kaupanpäälle ja hintaa oli alle 30€! Arvaa vaan hypinkö ilosta kun näin sen siellä kaupan hyllyllä :D :D
Olisin silloin vuosi sitten kaivannut tälläistä postausta jostakin blogista kun törmäilun tähän Urban Decay Primer Potioniin. ;) Eli siis olen sen vannoutunut käyttäjä ja esitellyt sen erinomaisuutta toisillekin ammattilaisille. Tämä ko. tuotehan on Suomessa levinnyt blogien välityksellä, jos olen oikein ymmärtänyt?
SERAFIAMun mielestä taas on loogista, että se E on siellä välissä, koska siellä kuitenkin lukee Eyeshadow :) Vaikka samahan se nyt on, kaikki varmasti tietää mistä on kyse, lyhensi sitten miten vain :)MIRKAHienoa, ei varmaan malttaisi odottaa :DSONIANo onhan se nyt loogista lyhentää tolleen :D Se kuitenkin on Eyeshadow Primer Potion.ANONYYMIMä olen kuullut, että Too Faced olisi aivan yhtä hyvä kuin tämä Potionkin, eli jos Shadow Insurancea on vielä jäljellä niin käytä ihmeessä pois ennen Potionin ostamista :)MINNABlogit on tosiaan ollut varmasti melko suuressa osassa (ympäri maailman) UDEPP:n markkinoinnissa :) Meillä on ainakin töissä jokainen ollut ihan ihmeissään, kun olen kertonut tuotteesta ja 9/10 ei ole koskaan kuullut koko Urban Decaysta :) Että sellaista kosmetiikamyyjää täällä Suomessa. Mutta toisaalta, jos tuota ei myydä Suomessa missään niin eipä sitä tarvitse osata suositellakaan :)
Hei, onko toi Sleekin paletti minkälainen laadultaan? Näin aikaisemman postauksesi Sleekin tuotteista ja toi paletti jäin kummittelemaan… :) Cheers!
Gorgeous!!!! …..Loved your eyemakeup..and very nice review…
MILLAOlen postailemassa Sleekin paletista myöhemmin (kunhan ehdin kirjoittelemaan, on ollut kaikenlaista), mutta nopeasti kerrottuna: Tykkään laadusta, erityisesti hohtavat koostumukset aivan erinomaisia, mattaisetkin pigmenttisiä. Tarkempaa infoa myöhemmin :)CALICOASTERThanks :D