Noin pari viikkoa sitten kerroin, että sain mielettömän tilaisuuden päästä hampaiden tehopuhdistukseen ja valkaisuun Hymyklinikalle. Tehopuhdistus tehtiin silloin pari viikkoa sitten maanantaina ja kerroinkin siitä jo ihan omassa postauksessaan. Nyt kaksi viikkoa myöhemmin (maanantaina jälleen, eli eilen) olin laser-valkaisussa. Hampaiden puhdistushan täytyy tehdä aina ennen valkaisua, mieluiten korkeintaan kolme viikkoa ennen, jotta valkaisutulos on paras mahdollinen.
Hymyklinikka sijaitsee Helsingin Itäkeskuksessa ja klinikalle pääsee helposti Bulevardilta (isoin kauppakatu Itiksessä) Anttilan ja Stockmannin välistä. Anttilan takaa hissillä 3. kerrokseen, jossa on ovisummeri ja sitten vain ilmoittaudutaan vastaanottoon (josta alla oleva kuva on otettu).
Suuhygienisti oli sama nuori nainen kuin viime kerrallakin, mikä olikin ihan jees, tiesi ainakin jo valmiiksi, että mitä leegoille on ennestään tehty ja hoitotilanne oli myös mulle itselle mukavampi, kun hoitaja oli jo tuttu. Ensin suuhygienisti näytti mun hampaista niiden muottien avulla tehdyt muoviset valkaisulusikat ja ne sovitettiin suuhun. Hyvinhän ne sinne istui, nehän oli mulle muottien avulla tehty :) Sitten aloitettiin valkaisutoimenpiteet.
Ensin suuhun laitettiin sellainen sininen muovihäkkyrä, joka pitää huulet poissa tieltä ja suun avonaisena koko ajan. Silmille aseteltiin tummat suojalasit, joiden suojassa oli mukava lepuuttaa silmiä. Huulten alle aseteltiin ensin tupot suojaamaan ikeniä ja sen jälkeen suuhygienisti alkoi levittämään ikenille vihreää (kuulemma, en nähnyt sitä) suoja-ainetta, joka kovetettiin jollain valolla paikalleen. Suoja-aineen levittäminen ei tuntunut juurikaan miltään ja se valokin vain himpun verran lämmitti sen pienen hetken, kun se siinä kävi. Tämä vaihe kesti ehkä pisimpään, koska on kuulemma erittäin tärkeää, että suoja-ainetta on joka puolella ikenissä. Jos ei ole niin valkaisuainetta pääsee ikeniin ja se ”polttaa” ikenet vaaleiksi (ne tosin palautuu normaaliksi parissa päivässä). Siksi siihen siis käytetään niin paljon aikaa. Mulla se onnistui kuulemma erinomaisesti, ei vuotanut yhtään ikenille sitä valkaisugeeliä.
Suunlevittimen kanssa oli tietty hieman haasteellista nieleskellä sylkeä, mutta kyllä sekin sitten sujui kuitenkin ja siinä oli itseasiassa yllättävän mukava oleskella, vaikka joutuikin olemaan reilun tunnin verran se hökötys suussa. Suun alueen lihaksia ei tarvinnut sen häkkyrän ansiosta jännittää yhtään, joten siinä pystyi oikeastaan ihan hyvin rentoutumaan :)
Kun suoja-aine oli paikallaan, aloitettiin levittämään valkaisugeeliä hampaiden ulkopinnoille. Sekään ei tuntunut miltään. Sitten vaihdettiin stydimmät suojalasit silmille ja alettiin valottamaan laserilla hampaita. Suuhygienisti varoitti, että tässä valotusvaiheessa saattaa hampaita alkaa vihlomaan, mutta ekalla valotuskerralla mua vihlaisi vain kerran hieman isommin yhdestä hampaasta yläleuassa ja se oli siinä. Muuten ei tuntunut oikeastaan mitään muuta kuin pientä lämpöä siitä laserista. Valotus tehtiin neljässä osiossa, eli kaksi eri osiota ylähampaissa ja samalla tavalla alahampaissa. Itse valotukseen ei mennyt montaa minuuttia. Kun valotukset oli tehty, annettiin valkaisugeelien vielä vaikuttaa hampaissa 6-8 minuuttia ja sen ajan mä vaan loikoilin ja funtsailin omiani silmät kiinni.
Kun vaikutusaika oli kulunut, imaistiin valkaisugeelit pois hampaiden pinnoilta sellaisella pikkuimurilla ja tilalle laitettiin uudet geelit ja toistettiin myös laser-valotukset samalla tavalla kuin ensimmäiselläkin kerralla. Tällä kertaa vihloi hieman paria alaetuhammasta, mutta siihen se sitten jäikin. Sitten vaan taas odoteltiin se 6-8 minuuttia ja imuroitiin taas hampaat puhtaiksi valkaisugeelistä. Kun se oli tehty, otettiin kaikki iensuojat, ne vihreät kovetetut ja vanut myös, pois ja huuhdottiin hampaat ja suu hyvin sellaisella ruiskulla ja imurilla imettiin neste pois suusta ettei valkaisuaineen jämiä mene nieluun. Sitten napsaistiin suunlevitin pois ja vihdoinkin sai puhua ja niellä ihan tavallisesti :D
Oli kyllä helpotus saada se vekotin pois suusta, vaikka ei se nyt varsinaisesti epämukavakaan ollut. Huulet tuntui vähän aikaa ihan oudoilta, kun ne oli ollut levitettyinä niin pitkään, mutta kohta nekin palautui normaalin tuntuisiksi. Lopuksi hampaiden pinnoille laitettiin vielä jotain kirkasta tahmeaa geeliä suojaamaan hampaita ja sen annettiin vaikuttaa hetki ja pyyhkäistiin sitten vanutupolla enimmät pois, loput siitä mönjästä sai jäädä hampaisiin.
Tässä vaiheessa suuhygienisti kävi vielä läpi miten niitä valkaisulusikoita käytetään ja mitä kaikkea täytyy (tai ainakin kannattaisi) välttää nyt heti valkaisun jälkeen. Eli ensimmäiseen kahteen tuntiin ei tietenkään saanut syödä mitään, vettä olisi saanut juoda tunnin jälkeen. Ensimmäiset pari vuorokautta erityisesti täytyy varoa syömästä tai juomasta mitään mikä voisi värjätä hampaita, koska hampaiden pinta on valkaisun jäljiltä normaalia huokoisempi ja saattaa imaista värit itseensä helpommin. Jos vain pystyy niin välttää värjääviä ruokia ja juomia jopa parikin viikkoa, koska vaalennuksen lopputulos on tavallaan lopullinen vasta sen parin viikon jälkeen.
Mulle ainakin heti ensimmäisenä tuli mieleen, että mitkä sitten oikeasti on värjääviä ruokia ja juomia, en oikeasti ole kovinkaan perehtynyt asiaan. Onneksi sain listan ainakin niistä yleisimmistä: kahvi, tee, tupakka, punaviini, cola-juomat, energiajuomat, sinappi, ketsuppi ja muut voimakkaan väriset mausteet, soija-kastike, marjat, tumma suklaa ja salmiakki ja muitakin voimakkaan värisiä ruokatuotteita ja mausteita. Joitakin yllättäviäkin tuossa listassa oli, kuten ketsuppi ja sinappi. Säilyttääkseen hampaat valkoisina pidempään täytyisi tosiaankin vältellä juuri näitä värjääviä tuotteita (lueteltuna yllä), harjata hampaat aamuin illoin, käyttää hammastikkua ja hammaslankaa säännöllisesti ja käydä säännöllisesti suuhygienistin vastaanotolla tarkastuksessa ja poistattamassa hammaskiveä, mulle suositeltiin että kävisin noin vuoden välein.
Ennen valkaisua oltiin värimallien avulla arvioitu hampaiden tummuusaste, joka oli itseasiassa aika vaalea jo alunperinkin ja toimenpiteen jälkeen tehtiin sama homma uudelleen ja tultiin siihen tulokseen, että hampaat vaalenivat toimenpiteellä suunnilleen asteen verran, ehkä jopa hieman enemmänkin. Valkaisutulos on aina alkuun hitusen epätasainen, eli joissakin kohdissa saattaa olla vaaleampia laikkuja kuin toisaalla, mutta se kuulemma tasoittuu ihan parissa päivässä. Eikä sitä edes huomaa kovin paljoa ellei ihan tosissaan ala tiiraamaan.
Mukaan sain tosiaankin kotelon, jossa oli säilössä mun hampaista tehdyt muotit ja tuo ruiskujuttu sisältää sitä itse valkaisuainetta. Suuhygienisti suositteli, että päivittäisin valkaisutulosta näillä aikaisintaan vasta puolen vuoden kuluttua, koska lopputulos oli jo tällä yhdellä kerralla niin vaalea. Ruiskusta annostellaan tippa ainetta per hammas ja vain niille etuhampaille tietenkin, ei ole paljon järkeä vaalentaa poskihampaita, kun ne ei juurikaan näy. Muotti asetellaan hampaiden päälle ja annetaan vaikuttaa tunti. Toimenpide toistetaan muutaman päivän ajan kunnes valkaisuaine on ruiskusta loppu.
Mä ainakin olen erittäin tyytyväinen valkaisun lopputulokseen! Hampaat on valkoisemmat kuin ennen, mutta eivät kuitenkaan sellaiset Hollywood-valkoiset. Hampaiden vihlontaakaan ei ollut valkaisupäivänä mitenkään erityisen paljoa. Ne samat alahampaat, jotka kerran juilivat siinä valkaisun aikana, vihloivat silloin tällöin päivän aikana, mutta ei niin paljoa tai niin voimakkaasti, että siitä olisi varsinaisesti ollut mitään sen kummempaa haittaa. Mä nimittäin pelkäsin etukäteen, että hampaat vihloisivat ihan hillittömän paljon ja koko valkaisutoimenpiteen ajan, on nimittäin sen verran monta kertaa ihmiset siitä sanoneet. Helpotus oli huomata, että vihlonta ei tosiaankaan ollut omalla kohdalla juuri minkäänlaista. Sehän on tietenkin aina yksilökohtaista, joillakin vihloo paljon ja ikävästi ja joillakin vain vähän ja joillakin onnekkailla ei yhtään.
Toimenpide oli yllättävän miellyttävä kokemus kokonaisuudessaan ja voin kyllä suositella kenelle tahansa, joka on valkaisua miettinyt. Hymyklinikalla tuntuu olevan todella miellyttävää ja asiantuntevaa henkilökuntaa, fiilis koko paikassa on sellainen rento ja miellyttävä ja kertaakaan ei tullut sellaista oloa, ettei siellä tiedettäisi mitä ollaan tekemässä. Sellainen luottavainen fiilis :) Mulla on vielä yksi käyntikerta jäljellä Hymyklinikalla, silloin tehdään pikkuisen hampaiden muotoilua, mutta kerron sitten myöhemmin lisää kuvien ja kunnon tarinan kera, kun sekin käyntikerta on ohitse :)
HUOM! Hymyklinikalla on edelleen voimassa marraskuun kampanja:
Kun varaat suuhygienistiajan marraskuulle arkipäivään klo 9-14 välille, saat hoidoista -30% alennuksen! Esim. Tehopuhdistus 66€ (norm. 95€), Laservalkaisu 213€ (norm. 305€) ja Kevytpuhdistus 31€ (norm. 45€). Alennus koskee uusia ajanvarauksia. Varaa oma aikasi numerosta 020 722 9510 tai sähköpostilla ajanvaraus@hymyklinikka.fi.
Hyvin kyllä huomaa eron, vaikka eivät hampaasi missään nimessä mitenkään alunperinkään näytä epänormaalin värisiltä.Täytyy myöntää, että olen itse pariin otteeseen harkinnut valkaisua, etenkin nyt kun tässä ja jossain toisessa blogissa on ollut juttua aiheesta. Sen verran kuitenkin hannaan vastaan, etten varmaan kuitenkaan itse uskalla mennä. Ja vähän tietysti mietityttää noin muuten hampaiden kannalta, jos siitä onkin loppupeleissä enemmän haittaa suun terveyden kannalta tai jotain. Ilmeisesti se hammasluun rakenne siinä kuitenkin vähän muuttuu valkaistessa, eikä se huokoisuuskaan kuulosta kauhean no, houkuttelevalta. Voi tietysti olla, että meikäläisen käsitykset on jostain kivikaudelta :D
Voi miten kiva tulos tuli! Paljonkohan tuo pelkkä hampaiden tehopuhdistus ”valkaisee” eli lähteekö sillä kaikki sellaset paikalliset värjäytmät ja kovettumat? Eikö sulle tehty ensin sellainen? Voisi nimittäin käyttää tuon tarjouksen hyödyksi :)
RVA MELLIAika vaaleathan noi oli kyllä jo valmiiksi :) Ei tänään töissäkään kukaan erikseen huomauttanut mitään, eli suhteellisen luonnollinen tulos :)Mun käsittääkseni yksittäinen valkaisukerta ei ole vahingollista, mutta jos niitä alkaa olemaan useampia vuodessa niin saattaa olla haitallista (en tiedä millä tavalla, mutta kyllähän sen nyt järkikin sanoo, ettei se kauheen hyvä juttu voi olla :D). Hammasluu on hieman huokoisempi vähän aikaa valkaisun jälkeen, mutta palautuu normaaliksi siinä parissa viikossa max. Eikä hampaat kielellä tunnu yhtään sen kummemmilta kuin ennenkään, eli ei sillä tavalla kyllä huomaa mitään :)SHINYKyllä tehopuhdistuksella vissiin ainakin joitakin värjymiä saadaan pois tai ainakin vähän vaalennettua :) Mulla ei värjäymiä ollut niin en osaa siitä sanoa, en nimittäin silloin itse huomannut mitään eroa värin kannalta. Tosin mulla oli aika vaaleat hampaat jo luonnostaankin :) Kannattaa kyllä ihan noin muutenkin käydä puhdistuksessa, itse ainakin totesin, että vaikka ei itse huomaisi ”mitään vikaa” hampaissa niin siellä saattaa olla silti vaikka mitä!
Vihlominen on hyvinkin todennäköistä, mikäli valkaistava harrastaa ns. hampaiden narskutusta öisin.Silloin kiille kuluu ja vihlomista tapahtuu jo kylmien/kuumien ruokien/juomien kanssa.Juuri tästä syystä oma hammaslääkärini ei edes tekisi minulle valkaisua (en tarvitsekaan), koska se olisi todennäköisesti hyvin tuskallista ja valkaisunkin jälkeen reaktiot olisivat vieläkin jyrkempiä.ST
Vihlominen on tosiaankin hyvin yksilöllistä. Jos siihen on taipumusta muutenkin, tulee valkaisu varmasti olemaan kivuliasta ja erittäin epämukavaa ja kannattaakin miettiä, että meneekö ollenkaan. Mullekin ehdotettiin vihlovien hampaiden hammastahnan käyttöä ennen valkaisuun menemistä, mutta enpäs tainnut muistaa moista ostaa tarpeeksi ajoissa :) Mutta ei se nyt sitten haitannutkaan, kun ei se niin hirveästi mulla vihlonut :)