.KIRPPUTORI-HANKINTOJA.

Olen viime aikoina lueskellut (vähän liikaa) sisustusblogeja, joista on kummunnut ennen näkemätön kirpputori-innostus ja sisustuskärpänen on selvästi puraissut. Oltiin Miehen ja koirien kanssa mun kotiseudulla käymässä tuossa männä viikonloppuna ja sunnuntaina käytiin sitten äitin kanssa paikallisia kirpputoreja kiertämässä. Ostoksia kertyikin hieman enemmän kuin odotin, mutta onneksi kaikki suhteellisen pientä, että saatiin kuljetettua matkalaukuissa heti kotiin. Yksi isompi pyöreä lasipullo jäi vielä äitin hoiviin ja kulkeutunee meille jossain vaiheessa.

Tavarat vielä vähän etsivät paikkojaan ja suurinosa tulee siirtymään johonkin toiseen sijaintiin ennemmin tai myöhemmin, mutta toistaiseksi nyt näin.

496_makkari_06

Makuuhuoneeseen lipaston päälle pääsi vanha kulmikas mittalasi (0,20€) ja kaksi metallista kynttilänjalkaa (yht. 5€). Pyöreä lasipullo on vanhempi löytö. Viirivehka oli muuten tehnyt uuden kukan (ei näy kuvassa), taitaa olla ensimmäinen sitten kasvin ostamisen jälkeen :)

497_olkkari_23

Olohuoneen kukkapöydälle muutti ihana, pyöreä, tummanvihreä lasipullo (0,30€), ruskea kahvallinen lasipullo (4€) ja hopeoitu kynttelikkö (10€), jonka ostamista harkitsin varmasti pisimpään. Kun lopulta Mieskin oli sitä mieltä, että kyllä se meiltä paikkansa löytää, lähti se mukaan. Kynttelikkö tulee kyllä johonkin näkyvämmälle paikalle jossain vaiheessa, kunhan keksimme, että minne (joutuu ehkä ostamaan jonkun pienen pöydän).

498_wc_04

Kylpyhuoneen hyllyllä komeilee kaksi ihanaa vanhaa lasipulloa (yht. 5€), joihin kaadoin pyykinpesunestettä. Pääseepähän rumista muovipurtiloista eroon ja näin sain myös lisää tilaa allaskaappiin, koska näitä pulloja pitää mielellään esillä. Kukat haluaisin jo vaihtaa joihinkin toisenlaisiin, ehkä jotain roikkuvampaa ja lehtevämpää viherkasvia (muovista siis, meillä ei ole luonnonvaloa kylppärissä). Olisi myöskin tosi kiva jos hiustuoteputelit olisivat nätimpiä, koska nuo ressukat ei mahdu peilikaappiin eikä edes vieressä nököttävään korkeaan kaappiin, joten ne on pakko pitää esillä.

499_kirpputoril-25C3-25B6yt-25C3-25B6j-25C3-25A46

Kirpputoreilta löytyi myöskin näitä ihania vanhoja verkon kohoja (yht. 15€). Ensimmäisenä löydettiin tuo verkoton pullo ja se oli jotenkin niin symppis, että se oli pakko saada. Seuraavalta kirpputorilta löydettiin nuo kaksi verkoissa olevaa ja oltiin aivan yltiöonnellisia :D Verkolliset olisi tarkoitus laittaa seinälle roikkumaan (kun vain vielä osattaisiin päättää, että mille seinälle) ja verkoton etsii myöskin vielä paikkaansa.

500_eteinen_05

Nämä eteisen pienet, valkoiset linnunpöntöt eivät ole kirppikseltä vaan Tukholmasta Designtorgetista, mutta kun nyt kerta sisustuspostausta tehdään… Lintu toimii siis avaimenperänä ja kun ollaan kotona, on lintukin omassa pikku mökissään ja avaimet pysyy tallessa :) Nämä oli vaan niin symppikset, että oli pakko saada. Äijälintu on töissä, siksi toinen mökki on tyhjä :)

Oletteko te innostuneet kirpputoreista?

14 thoughts on “.KIRPPUTORI-HANKINTOJA.

  1. Uijui, nuo linnunpöntöt on erityisen ihanat ja olisi tarvetta tässäkin huushollissa.. Harvase viikko saa kaivella kaikki asunnon kolkat avaimien ”mystisen” katoamisen takia. Kirpparilöydötkin on varsin kauniita, etenkin nuo verkon kohot ovat minunkin mieleeni :)Kirpputoreilla ei ole tullut käytyä varmaan vuoteen, eikä toisaalta ole paljon asiaakaan, kun asutaan viidettä vuotta _yksiössä_.. On vaan niin hyvällä paikalla ja ennen muuttoamme rempattu (+edukas), ettei isommista asunnoista ole löytynyt vielä varteenotettavaa ehdokasta vuokran+kunnon suhteen. Tai vähintäänkin sijainti on ollut surkea.

    1. Linnunpöntöt on kyllä ollut tosi kätevät :) Ovesta ulos lähtiessä vielä näkee, että onhan lintu varmasti mukana eikä pöntössä :)Mulla on kerrankin sellainen asunto, että nyt on tilaa hankkia uusia ihania juttuja :)

  2. Kirppikset ovat just parhaita! :) Söpöt muuten nuo linnunpöntöt!Kun kerran olet innostunut lasipulloista ja -purkeista, suosittelen sua etsimään Riihimäen vanhoja keittiötölkkejä kirppiksiltä. Mun blogissa on pari sisustusideaa niistä, käy tsekkaamassa :) Ne on vähän hintavia kirppiksillä, mutta jos teiltä sattuu esim. kotoa löytymään niitä, ota ihmeessä käyttöön. Itse olen ainakin ihan hulluna niihin :)

    1. Joo, kävin katsomassa ne tölkkijutut :) Kynttilähommeleina nuo tuollaiset onkin ihan mielettömän kivoja :)Äiti on näppärästi heittänyt kaikki ”ylimääräiset” kivat jutut pois, kun muutti tuohon nykyiseen asuntoonsa :(

  3. Ja siis tarkoitin VANHEMPIEN kotoa :) Mäkin olen rehannut niitä mun isoäidin luota selkä vääränä :)

  4. ”Äijälintu on töissä, siksi toinen mökki on tyhjä :)”, jotenkin tosi hauskasti ja ihanasti sanottu!Kiitos mahtavasta blogista, erityisesti tykkään tyylikkyydestä ja viimeistellystä ilmeestä.

  5. Olipas kivoja löytöjä!! Lasipullot on ihania ja pyöreät muodot symppiksiä, ilmankos noi puhutteli. ;-) Hirmu hauskat nuo avainlinnut, näyttää tosi kivalta.

  6. Ihania juttuja, mäkin voisin hommata jotkut muovikukat kylppäriin/vessaan. :D (Hmm, äiti varmasti tykkää, jos alan ominpäin sisustamaan :D)

  7. Kirpputoreilla ostamisessa on ehkä parasta se löytämisen ilo. Tavaroita, joita sieltä löytää, ei useimmiten kävele vastaan ihan jokaisessa kodissa. Siitä saa jonkinlaista kummallista mielihyvää, jonka lisäksi ratkaisut on yleensä huomattavasti persoonallisempia kun vaikkapa Ikeasta ostettu tusinatavara.Minä pidän vanhoista huonekaluista, esineistä ja myös vintagevaatteista sen takia, että niissä on jotenkin enemmän sielua ja henkeä. Ne kertovat jonkinlaisen tuntemattoman tarinan. Ja niissä on niin paljon enemmän särmää.Sitten pitää vaan osata erotella jyvät akanoista.

    1. Sitä Ikean tusinatavaraa on mukava maustaa nimenomaan jollain astetta persoonallisemmalla ja tehdä tusinasta tällä tavalla omanlaisiaan :) Meille voisi sopia joku ihana (saisi olla värikäskin) vanha lipasto eteiseen, mutta täydellistä yksilöä ei ole vielä osunut vastaan ja ovat olleen sellaisissa hinnoissakin, että lompakko on kiljunut kivusta pelkästä ajatuksesta :D Muuten tykkään kyllä pelkistetymmästä modernista tyylistä omassa kodissani, mutta joitakin yksityiskohtia tykkään, että saa olla oikeasti vanhoja. Kesämökki jos olisi niin sen sisustaisin vanhalla tavaralla :)

  8. Meillä on sellanen tuplamökki avaimille, sekin tosi kiva, linnut saman katon alla :)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.