.CHANEL LOOSE POWDER.

720_Chanel_LoosePowder1

Tammikuun nurkilla tuumailin, että minkä irtopuuterin sitä ostaisi, kun kerrankin olin sellaisessa tilanteessa, että oikeasti sain ostaa tarpeeseen jonkun meikkituotteen, kun lempparini Sensai Loose Powder loppui. Se on niin harvinaista, että nautin siitä täydestä sydämestäni :D Seikkailin työpaikalla eri sarjojen hyllyillä ja vertailin hintoja ja grammamääriä ja millaisessa pakkauksessa kenenkin puuteri myydään ja lopulta päädyin tähän Chanelin irtopuuteriin, vaikka myös YSL:n ”ruuvattava” houkutteli melkein yhtä paljon. Lopulta tein päätöksen ulkonäöllisistä syistä, kun tuotteiden koostumukset tuntuivat suunnilleen yhtä hyviltä, tykkään Chanelin eleettömästä mustavalkoisuudesta enemmän kuin YSL:n rouvakullasta.

721_Chanel_LoosePowder2

Pakkaus on itseasiassa hyvin samanoloinen kuin edeltäjänsä Sensai: musta kierrettävä kansi, hieman läpikuultava alaosa. Chanelin irtopuuterirasia tosin on suurempi kaikkiin suuntiin kuin Sensai, mutta meikkilaatikossa se mahtui kuitenkin samaan koloon, missä Sensain irtopuuteri ennen majaili, eli no worries.

722_Chanel_LoosePowder3

Ostin sävyn 20 Clair – Translucent 1, koska olen varsinkin talvisin niin kalpea, että melkein voisi verrata lakanaan. Purkin pohjassa puuterille luvataan 18 kuukauden säilyvyyttä, mutta mun villi veikkaus on, että säilyy varmasti pidempäänkin jos ei tule siinä ajassa tyhjäksi käytettyä. Mulla ainakaan ei ole koskaan irtopuuteri mennyt huonoksi, vaikka olisi ollut jemmassa pidempäänkin avattuna.

723_Chanel_LoosePowder4

Pieni nillitys tuosta mukana tulleesta vipasta: se on liian jämäkkä. Jos nyt ei ihan kova niin jämäkkä kuitenkin eikä se ole mielestäni erityisen ylellisen tuntuinen, mikä oli pienoinen pettymys: kyse on kuitenkin Chanelista. Mutta ratkaisin ”ongelman” siirtämällä vanhasta Sensain irtopuuterista silkinpehmeän vipan tähän Chanelin rasiaan (pesin sen kylläkin välissä) ja olen ollut sen jälkeen paljon onnellisempi tämän asian suhteen.

Verrattuna Sensain irtopuuteriin, Chanelissa on tuossa shifterissä aika paljon pienemmät reiät, eli puuteria tulee kerralla paljon vähemmän vippaan, eli joudun kippaamaan purkkia paljon useammin kuin Sensain kanssa saadakseni täydellisen puuteroinnin.

Jos nyt pitäisi verrata Chanelia ja Sensaita keskenään, ihan niinkuin puuterina, niin mitään suurensuuria eroja ei näiden välillä ole, mutta joku minimaalinen pehmeyden ja kuulauden puute Chanelissa saa mut edelleen kallistumaan Sensain irtopuuterin puoleen. En koe, että olisin tehnyt huonon ostoksen, päinvastoin, tykkään Chanelin puuterista todella paljon, mutta jos täydellisyyttä etsitään niin sen tittelin saa edelleen pitää Sensai Loose Powder. Toisaalta mitä kauemmin olen tätä Chanelia käyttänyt, sitä huonommin muistan enää miltä se Sensain puuteri nyt oikeastaan näyttikään iholla :D

Chanelin irtopuuteri on ohut, erittäin hienojakoinen ja silkkinen, jättää kauniin mattaisen puuteroinnin, mutta ei kuitenkaan puuteroi ihoa ”tukkoon”, vaan iho näyttää silti suht kuulaalta. Mulla on herkästi kiiltelevä iho, varsinkin töissä niissä valoissa, ja puuteri pitää ihon tarpeeksi mattana suurimman osan päivästä. Enemmän olen kiiltävyydessä huomannut eroja silloin, kun testailen erilaisia meikivoiteita, joillakin kiillän herkemmin kuin toisilla, vaikka puuteri on aina sama. En kuitenkaan koskaan lisää puuteria iholle päivän aikana vaan käytän puuteripapereita poistamaan enintä kiiltoa, koska en voi sietää sitä tukkoon puuteroitua pakkelinaama-efektiä työpäivän lopussa.

Sitten, kun tämä joskus loppuu, saatan hyvinkin palata Sensain puuterin pariin, ellen jostain syystä halua tehdä tutkimusretkiä joidenkin toisten puutereiden parissa (mikä on tietenkin täysin mahdollista), mutta nyt ainakin tiedän, että nämä kaksi irtopuuteria ovat molemmat erinomaisia omassa kategoriassaan.

6 thoughts on “.CHANEL LOOSE POWDER.

  1. Itselläni on tämä, on ollut jo kolme vuotta, kun ei tää vaan lopu! :D Tykkään kyllä kovasti, mutta ei silti vedä vertoja aikaisemmin omistamalleni Guerlainin puuterille. En tykännyt myöskään tuosta vipasta, senpä takia vaihdoin Guerlainen vippani tuon tilalle. Se on ihanan pehmeä, lisäksi ihan uskomattoman kestävä, on ollut minulla varmaan 7 vuotta!

  2. Olisitkohan ehtinyt kirjoittaa suosituksiasi meikkipuuteriksi tällaiselle ”hieman” hankalalle iholle? Kyseessä on kolmekymppinen, päivän mittaan t-alueelta rasvoittuva, kuitenkin myös kosteusköyhä (= välillä jopa hilseilevä) iho. Lisäksi ihooni tulee todella helposti milloin mistäkin syystä näppyjä ja mustapäitä. Olen purkin käyttänyt Cliniquen Almost Powder meikkipuuteria sävyssä 02, 01 oli aivan liian vaalea. Tämä oli periaatteessa ihan hyvän tuntuinen tuote, mutta jos sinun kokemuksellasi löytyisi vieläkin parempi, ei ehkä niin kuivan tuntuinen meikkipuuteri. Käytössä on myös Shiseidon meikkivoide, mutta se tuntuu valuvan ihohuokosiin ja mattapohjustusta en voi käyttää, kun se taas ärsyttää ihon näpyille. Huoh… Ollapa hyväihoinen. Iso kiitos jo etukäteen jos keksisit jotain tuotesuosituksia. Ostospaikkana löytyy Stockaa ja Sokosta. Hintahaarukan puolesta olen valmis panostamaan ihan Chaneliinkin tms jos ei edullisemmin saa tasaista ihoa. :)

    1. Jos haluat peittävämpää meikkipuuteria niin suosittelen ehdottomasti Sensai Total Finish meikkipuuteria. TF202 tai TF203 varmaan menis. Jos haluat rasvaisemmalle iholle paremmin sopivan, on se Natural Matte silloin parempi, TM03 on muistaakseni vaalein ja TM04 medium. Puuterimaisista meikkipohjista nämä Sensain on mielestäni parhaimpia, koska ne myös kosteuttaa, vaikka jättävätkin puuterimaisen pinnan ja ne peittää olematta liian pakkelimaisia lopputulokseltaan.Cliniquelle on just tullut uusi tuote, joka saattaisi vastata sun tarpeita: Even Better Compact Foundation. Sävy 2 Alabaster on vaalein (meni mulle hyvin). Levittyy kuin unelma, tosi pehmeä pinta ja oon nyt kahtena päivänä sitä kokeillut ja vielä illallakin meikki näyttää hyvältä, eikä kiillä liikaa.

  3. Mä tykkään tästä Chanelista kovasti! Ennen sitä mulla oli Cliniquen puuteri ja näillä on kyllä eroa kuin yöllä ja päivällä! Chanelilla saa kuulaan, raikkaan ja himmeän pinnan, Cliniquella peittävämmän ja pakkelimaisemman. Seuraavaks pitänee testata toi Sensai :)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s