.NIKE FREE.

734_Nike_Free_Pink5

Enpä olisi uskonut, että mä kirjoitan Sensaistiin lenkkareista ja juoksemisesta, mutta niin mä nyt kuitenkin aion tehdä :D Ensinnäkin, mä en todellakaan ole mikään aktiivinen liikunnan harrastaja. Salilla olen käynyt viimeksi vuonna 2006, sitä kesti ihan jopa 2-3 kuukautta ennenkuin lopetin sen takia, että koiranpentu (Kerttu) tuli taloon ja kaikki liikenevä aika töiden ulkopuolella meni koiran jatkuvaan ulkoiluttamiseen eli sisäsiistiksi opettamiseen enkä luonnollisestikaan jatkanut salilla käyntiä sen jälkeen, kun Kerttu oli sisäsiisti, krhm. Ohjatuilla ryhmätunneilla en ole ikinä viihtynyt, mä olen se tyyppi, joka menee aina väärään suuntaan ja joka ei tajua askeleita tai ei ainakaan osaa yhdistää askeleisiin mitään käsiliikkeitä. Sitten ajattelin, että uiminen voisi olla kiva harrastus, kävin kerran. Pari vuotta sitten ostin XBOXiin Kinectin ja liikuntapelin, jossa on useita eri tyyppisiä jumppaohjelmia nyrkkeilystä thai-chihin ja perinteisempää jumppaa siellä välissä. Sitä jaksoin yllättävän pitkään, mutta sitten tuli flunssa ja se jäi sitten kanssa enkä ole saanut itsestäni irti, että olisin aloittanut uudestaan. Siksi onkin erikoisen kummallista, että mä innostuin viime syksynä juoksemisesta!

735_Nike_Free_Pink4

Ajatus juoksemisesta on virinnyt mulla päässä jo vuosi sitten ja sulattelin ajatusta koko viime kevään ja kesän. Etsin netistä tietoa erilaisista juoksulenkkareista ja päätinkin jo mitkä haluaisin ostaa jos ne vaan olisivat mulle sopivat. Ne oli kuitenkin niin kalliit, että se hidasti prosessia huomattavasti ja laski intoa hetkellisesti. En kuitenkaan voinut aloittaa juoksemista ilman kenkiä ja mulla ei todellakaan ollut ainoitakaan lenkkareiksi tituleerattavia jalkineita (Converset tai ballerinat ei kuitenkaan ihan käy), joilla olisi mukava juosta. Homma siis siirtyi koko ajan pidemmälle ja pidemmälle, kun tuli niin monia muita rahareikiä kesällä ja lomarahatkin meni ulkomaanmatkaan aika tehokkaasti.

736_Nike_Free_Pink2

No sitten satuin viime elokuussa selaamaan Stockmannin kantiskuvastoa ja kappas kehveliä! Just ne lenkkarit, jotka mä olin päättänyt ostaa, oli kantiksessa 85€ (normi tais olla yli satasen?)! Palkkakin oli juuri sopivasti rapsahtanut tilille, joten ei muuta kuin Stockalle ja lenkkareita sovittelemaan. Nämä pinkit yksilöt tietty sitten lähti mun mukaan ja pääsivät ensimmäiseen ulkoiluunsa jo parin päivän sisällä. Sitä ennen kävin myöskin H&M:ssä hankkimassa juoksutrikoot, urheiluliivit ja topin. Ajattelin, että voin myöhemmin hankkia näitä vehkeitä enemmänkin jos oikein innostun. Noh, toistaiseksi olen pärjännyt tällä yhdellä setillä oikein hyvin, mutta kesäksi kylläkin olen harkinnut capri-pituisia pöksyjä ja ehkä joku uusi toppikin jos oikein innostun.

737_Nike_Free_Pink1

Nike Free -lenkkarit on muuten ihan mielettömän kevyet, ne ei tunnu jalassa juuri miltään. Niissä on juuri sopivasti tukea jalkapohjan kaarelle ja ne tuntuu joustavilta juostessa. Sitäpaitsi ne on ihanan pirteät muuten mustassa lenkkivaate-kostyymissä :D

Aloitin siis juoksemisen silloin viime vuoden elokuussa ja jatkoin sitä ihan hyvän aikaakin, kunnes tuli liian kylmä juoksemiseen trikoissa ja hupparissa ja tuli liukastakin ja ei ollut varaa mennä ostamaan talvikelille sopivia lenkkareita tai muitakaan talvivarusteita ja mietin siinä vaiheessa, että kannattaako mun niin harrastuksen alkuvaiheessa investoida useita satasia ”lisä”välineisiin, koska aikaisempi urheiluhistoria viittasi siihen, että homma kaatuu ennenkuin on kunnolla alkanutkaan. Tästä(kin) syystä koko homma siis jäi talveksi unholaan, kunnes helmi-maaliskuussa alkoi pikkuhiljaa tehdä mieli taas juoksemaan, mutta edelleenkään ei ollut tarpeeksi lämpimiä varusteita enkä edelleenkään ”uskaltanut” ostaa. Mutta nyt viime viikonloppuna yhtäkkiä vaan päätin, että pirulainen, nyt mä alotan taas! Nyt tai ei koskaan!

738_Nike_Free_Pink3

Oon nyt käynyt kolme kerta juoksemassa ja todella toivon, että intoa tähän hommaan riittää nyt ainakin niin kauan kuin kelit juoksemista suosii (eli myöhäiseen syksyyn saakka toivottavasti) ja jos intoa riittää siitäkin eteenpäin, sitten tosiaan hankin ne talvivehkeet ja juoksen läpi talvenkin. Mutta ehkä se on vielä vähän liian kunnianhimoista :D Tällä hetkellä tilanne on se, että en todellakaan jaksa juosta koko lenkkimatkaa, olenhan vasta aloittanut. Juoksen muutaman minuutin, kunnes meinaan kuolla ja sitten kävelen vähän aikaa ja sitten taas juoksen ja taas kävelen. Mun pyhä tavoite olisi pystyä juoksemaan koko tuo neljän kilometrin lenkki yhtäjaksoisesti ja sen jälkeen tietenkin pidentää lenkkiä. Toistaiseksi toi kilometrimäärä tuntuu kuitenkin riittävän. Katsotaan miten ämmän käy, mutta kyllä mua aika paljon hävettää jos taas jätän tämän homman kesken, kun olisi ihania valoisia ja linnunlauluisia aamuja koko kesä käytettävänä.

Muita hurahtaneita?

29 thoughts on “.NIKE FREE.

  1. Heipähei! Tämä oli hauska postaus.Itsekin tässä vähän aikaa sitten ostin uudet juoksukengät vanhojen nauramaan alkaneiden tilalle. Ja investoin tukeviin urheilurintaliiveihin. Nyt ei todellakaan hölsky. Hinta tosin hirvitti, mutta en ole katunut. Itselläni juoksuharrastukseen kipinä kävi jo viime kesänä, ja poikaystävä on mukavasti kannustanut jatkamaan. Käymme yhdessä juoksemassa kun näemme toisemme. Samoin veljeni, jonka kanssa kävimme talvella reippailla kävelyillä, mutta hiki silloinkin tuli. :) Onko sulla ketään tsemppaajia? Olen huomannut että esim. poikaystäväni on hauska yllättää sillä kuinka paljon pidemmälle jaksan juosta kuin viime kerralla ja siitä saa innostusta vain lisää.

    1. Mä toimin parhaiten itse omana tsempparina. Juoksu sopii mulle osaksi just sen takia, kun sitä voi harrastaa täysin yksin. Viime syksynä juoksin joitakin kertoja yhden lähellä asuvan kaverin kanssa, mutta se oli aina niin työn takana löytää meille molemmille sopiva ajankohta niin se sitten jäi. Molemmat kuitenkin vuorotyössä niin ei ihan niin helppoo :/ Niin ja Mies ei juokse, se käy salilla, sen mielestä juokseminen on ihan pöljää :D (Siis hänelle itselleen, kannustaa kyllä mua, mutta ei ole itse kiinnostunut.)

  2. Täällä yksi! Kävelylenkeillä oon käynyt niin kauan kuin jaksan muistaa, mutta nyt viimeaikoina juoksu on alkanut poltella. Asiaa varmasti auttaa uudet ihanat lenkkarit (nike lunarglide) millä juoksu luistaa huomattavasti paremmin kuin niillä converseilla.. Myönnettäköön että lukeudun samaan juoksu-kävely-juoksu joukkoon, ei vielä kunto taikka tekniikka riitä koko lenkkiä suorittaa juosten. Kiva saada vähän vertaistukea kun välillä tuntuu että kaikki muut pinkoo sen kympin ihan kevyesti ja omalla kohdalla kuolema koittaa ensimmäisen loivan ylämäen ilmestyessä horisonttiin. Tsemppiä liikuntaharrastukseen!

    1. Mä oon ainakin vähän välineurheilija ja noi lenkkarit aiheuttaa edelleen iloista hymyiliä, kun näen ne ja vedän ne jalkaan :D

  3. Mulla on salijäsenyys mutta tälleen kesäisin (siis viime ja tänä kesänä :D) innostuin myös juoksemisesta. Asiaa edesauttoi kaverini, joka jaksaa sen erityisemmin kuntoilemattakin juosta 10km ja lupasi kanssani käydä lenkillä. Yllättäen mulla ei tänä kesänä aloittaessa ollut ihan niin paska kunto kuin aiemmin, ja jaksoin juosta melkein kympin tuntivauhdilla 3km. Se on mulle oikeasti ihan tosi iso juttu, vaikka kuulostaa naurettavalta! Lenkki on yhteensä noin 5km, ja kävelen sen pari kilometriä aina takaisinpäin. Kyllä mä vielä joskus sen kympin jaksan, kuhan vaan aktiivisesti käyn juoksemassa.Tuo kävely-juoksu-kävely on käsittääkseni juurikin oikea tapa aloittaa juoksuharrastus :) Näin tekniikka kehittyy oikein, eikä tule askellusvirheitä niin herkästi kuin jos painaisi puolikuntoisena ja uupuneena vaan menemään. Pikku hiljaa ne juoksupätkät kasvavat kuin itsestään :) Mä jotenkin koen tarvitsevani vähintään sen kilometrin kävelyn lenkin loppuun, se on hyvä palautus ja lihakset saavat rentoutua liikkeessä hetken.Mulla on muuten myös Niket, mutta Flex-mallia :) Ja oikein hyvät!

    1. Hah, kymppiä mä en varmaan saa juostua vielä viikkoihin :D Mutta mulla onkin ihan täysi rapakunto, koska en ihan oikeasti ole vuosiin tehnyt mitään muuta kuin satunnaisia kävelylenkkejä.En ymmärrä miten muuten juoksemista edes voisi aloittaa, koska mä en ainakaan PYSTY juoksemaan kauempaa, en vaikka yrittäisinkin :D Pakko tasailla hengitystä välillä. Mutta hapenottokyky ja hengittäminen on kylläkin jo vähän helpompaa ja luulen, että olen hoksannut sen oikean hengitystekniikan jos näin voi sanoa.

  4. Ostin just Niken free 3.0 v4 kengät. Maailman ihanimman väriset! Ja netistä kun tilas niin ei ollut kyllä hinnalla pilattu(60e)!Rakastan noita kenkiä. Rakastuin heti kun niitä jalkaan kaupassa sovitin. Rakastuin heti kun niiden pirteän ulkonäön näin. Kyllä ”ikävästä” liikuntamuodosta saa ihanan noilla varusteilla. Tai ainakin motivaatio on korkeemmalla kun on kunnon vehkeet!! :DDD

    1. Mä oon kans välineurheilija :D Tekis mieli hankkia enemmän eri värisiä vaatteitakin, mutta en ehkä ihan vielä. Jos vielä kesäkuussakin juoksen niin sitten menen kaupoille :D

  5. Olen myös jo pidempään halunnut kokeilla juoksemista, mutta on vähän hankalaa kun ensin pitäisi investoida kenkiin niin paljon. Jos sitä ei sitten jatkakaan? Minäkään en muuten tykännyt ryhmätunneista ennen kuin löysin muokkaus-tunnit. Niissä ei ole vaikeita askelkuvioita.

    1. Tuota mäkin jännitin, että mitä jos ei jatkakaan. Mutta sitten ajattelin, että en mä koskaan aloitakaan jos en niitä kenkiä osta ja on se ihan hyvä olla edes yhdet lenkkaritkin kenkien joukossa. Ja voihan niillä lähteä kävelyllekin :)

  6. Itse aloitin lenkkeilyn viime kesänä juuri tuolla tavalla. Aluksi en tosiaan jaksanut juosta kuin muutamia minuutteja kerrallaan koska olin totaalisessa rapakunnossa. Kunto kohosi kuitenkin todella nopeasti ja jo parin viikon jälkeen 4,5 km meni hölkkäämällä ilman sydänkohtausta :) Oli se ihmeellistä.. Tämän kesän ensimmäisen lenkin vedin eilen ja mukavaa oli!-Kirsikka

  7. moikka!selailin tätä sun blogias, ja huomasin, että sulla on sen verran kokemusta näistä meikeistä, että aattelin kysäistä jos tietäisit jotain hyvää meikkivoidetta!Oon siis 16-vuotias, ihoni öljyyntyy ja kiiltelee HYVIN paljon. Haluaisin koko päivän kestävän meikkivoideen (Eli siis pitkäkestoisen) akne ihona, finnejä ja epäpuhtauksia aiheuttamattoman (eli varmaan joku mineraalipohjainen) meikkivoiteen. Mielellään luonnollinen, mutta peittävä. Olen kokeillut Dream matte moussea, joka aiheutti pieniä näppyjä, mutta koostumukselta ihan ok, koska kiiltoa ei ollut havaittavissa (ainut missä iho ei ole kiillellyt kun vasta joskus illan mittaan), ja peittävä lopputulos. Kuitenkaan en nyt haluais yhtään näppyjä lisää, joten sen ja tummuuden takia ois päästävä siitä eroon. Oon myös käyttäny Fit me:tä, jossa oli kivan vaaleita sävyjä, mutta kiilsi liikaa ja aiheutti näppyjä. Garnier bb-voide, oli vaaleimpana sävynä liian tumma, ja aiheutti myöskin näppyjä. Lumenen natural code matt makeup mineraalipohjainen aiheutti liikaa kiiltoa (vaikka lupaavat kiillon pysyvän poissa) mutta ei aiheuttanut näppyjä! Peittävyys oli kuitenkin aika siinä rajoilla..Myös muita tullut kokeiltua, tässä nyt vaan perus esimerkkejä. Mulla myös cuperoosa, ja hyvin punoittavaa ihoa posken kohdilta, eli ei punertavia sävyjä. Olisin enemmänkin kiitollinen, jos voisit vaivautua vastaamaan mulle, ja jos kerrankin löytäisin itselleni ainakin hieman lähemmäksi vastaavan meikkivoiteen! (hinta mielellään alle 35€!)

    1. Äkkiä tuli mieleen se uusi Maybellinen mattaversio siitä BB-voiteesta. Se ei kylläkään ole mikään ylipeittävä. Muuten mulle on nuo huokeamman hintaluokan meikkipohjat vähän hepreaa, en tiedä niistä mitään. Ne mistä tiedän menee kaikki yli tuon budjetin :/

  8. Täällä yksi entinen ahkera juoksija! Pari vuotta tuli juoksulenkeillä käytyä, kaveri sai minut oikeastaan siihen mukaan kun puhui jostain juoksu-ohjelmasta jonka löysi netistä. Muistaakseni oli joku semmoinen 12 viikon ohjelma joka ”päättyi” siihen että jaksaa juosta 10 km. Se oli siis aloittelijan huonokuntoisen ohjelma! Kivaahan se oli kun oli kaveri jonka kanssa lähdettiin vaikka missä sateessa juoksemaan, mutta kaveri muutti ja ei siis ollut enää ketään kuka juoksemaan mun kanssa olisi lähtenyt. Niin mäkin sitten aina keksin itselleni tekosyitä miksi en lähde tänään juoksemaan ja menen sitten huomenna… Ja näin se jäi harmittavan äkkiä koko homma! Joku tsemppari-kaveri on siis tosi hyvä! :)

    1. Mulla oli yks kaveri viime syksynä mukana tässä juoksuhommassa, mutta molemmat ollaan vuorotyöläisiä niin oli tosi hankala saada aikataulut mätsäämään. Ja mä tykkään käydä mieluummin aamulla ihan omaan tahtiini, en enää työpäivän jälkeen, kun olen jo muutenkin ollut 8h jalkojen päällä.

  9. Ei muuta ku tsemppiä! Mä oon aina inhonnu juoksemista, mut tänä keväänä on tullu sellanen hinku ruveta opettelemaan sitä. Tosin tiiän jo et polvet ja nilkat ei kestäis sitä, joten jätän sen kuitenkin väliin. :)

    1. Ainahan voi lähteä rivakalle kävelylenkille ja ottaa muutama juoksuaskel välissä. Sen verran vaan ettei polvet ja nilkat mene välittömästi :)

  10. Täällä olis kans juoksusta(hmm hölkästä) innostunut. Mä en mikään hirveä välineurheilija ole, paitsi laskettelusuksien kanssa mutta nojaa. Mulla on juoksussa kenkinä äitim vanhat mutta lähes käyttämättömät mustat Asicset. (Kun mun vanhat New Balancet meni hukkaan ja oli vaihdettu jo kerran mutta olivat silti rikki.) Muu juoksuasu koostuu vähä milloin mistäkin. Mulla kans tommonen about 4km lenkki josta yli puolet kyllä jo hölkkään, mikä on mun mielestä hieno saavutus koska vasta viime viikolla innostuin. Tässä juoksu-jutussa mun pitäis vielä kunnon kuulokkeisiin investoida. Yksin kun lenkillä käyn ja olennainen osa on musiikin kuuntelu, tuppaa ne kuulokkeet kokoajan tippua korvista… Itse en ole talvella ajatellut ruveta juoksemaan, kun meidän talosta noita salikortteja kyllä löytyy. Pitäis sinne vaan opetella yksin menemään, kun lähin salikin on vaan muutaman hassun korttelin päässä.

    1. Mä taas tykkään kuunnella linnunlaulua hölkkäillessä :) En ole tähän mennessä vielä kaipaillut musiikkia. Huomaan, että pysyn ehkä paremmin vauhdissakin, kun ei ole musiikkia sotkemassa rytmiä :D

  11. Sun urheiluhistoria kuulostaa niiin tutulta mun korviin! :) Mä ostin kanssa kunnon kengät ja huhtikuun alusta aloin käymään lenkeillä. Meen vieläkin intervallityyppisesti sekaisin kävelyä ja juoksua, kun katu- ja siitepölyt on vähän hidastanut astmakeuhkoisen alkua. Tavoitteena mulla on kesäkuun loppuun mennessä pystyä juoksemaan (hölkkäämään) 5,5km lenkki läpi ilman taukoja tai kävelyä. Välillä oon vaan kävellyt, jos juoksemispätkät on tuntunut tosi tahmeilta. Kun kävelen yksin, niin posotan 8km/h vauhtia, joten kai siitäkin on jotain hyötyä..Oon siis aikaisemmin hengästynyt jo ihan juostessani 50m bussipysäkille. Nyt oli mainiota huomata pientä kehitystä, kun jouduin yksi päivä juoksemaan asemalta töihin ja en hengästynyt siinä matkalla, huh! :D

    1. Mäki hämmästyin yks päivä töissä, kun jouduin kiireessä kipittämään portaita ylös vähän nopeammin kuin normaalisti enkä hengästynyt ollenkaan :D Kyllä tuosta jotain hyötyä on siis ollut.

  12. Sun urheiluhistoria kuulostaa hyvin tutulta. Tällä hetkellä kiroilen mun niinikään hienoja pinkkejä juoksukenkiä, jotka kehtaavat maata tossa eteisen lattialla, ja muistuttaa omasta laiskuudestani joka päivä. Menisivät lenkille ihan keskenään! ;)

    1. Hah :D Mulla oli sama fiilis viime syksynä, kun aloitin ja lopetin juoksemisen vähän turhan nopeasti. Masensi kattella niitä pinkkejä kenkiä siinä eteisessä :D Sit siirsin ne suosiolla kaappiin, kun tuli lunta, koska sillon mä nyt en ainakan enää lähtisi juoksemaan :D

  13. Nuo on hyvät tossut! Kivampi liikkua kunnollisilla. Ostin samat/ lähes samat nimittäin :D Juoksua en harrasta paljoakaan mutta ovat hyvät myös mm. BodyAttackiin.

    1. Oon mä käynyt noilla ihan reippailla kävelylenkeilläkin ja monesti keskustassa näkee, että ihmisillä on ihan kävelykenkinä tuollaiset vastaavat :)

    1. Lukee kyllä postauksessakin, mutta Stockmannilta vuosi sitten. Tässä kuussa siellä on kanta-asiakastarjouksessa vastaavat lenkkarit, eri värisenä, huomasin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s