.TÄHTITUOTTEET – ESTÉE LAUDER.

Tähtituotteet on juttusarja, jossa käydään läpi eri kosmetiikkasarjoja (lähinnä selektiivisiä) ja nostan jokaiselta sarjalta omia lempparituotteitani esiin ja kerron miksi juuri nämä tuotteet ovat päässeet tähtituotteiden listalle. Pyrin siihen, että vähintään kerran viikossa olisi yksi tähtituote-postaus, kunnes kaikki sarjat on käyty läpi. Tähtituotteet ovat siis ikäänkuin sellaisia tuotteita, joihin ainakin kannattaa tutustua jos sarja kiinnostaa, mutta se ei silti tarkoita, että ne olisi ainoita hyviä tuotteita sarjalta.

ESTÉE LAUDER COMPANIES, INC. on jenkkiläinen suuri kosmetiikkayritys, jonka alla on kymmeniä sarjoja ja joka on L’Orealin rinnalla yksi suurimmista kosmetiikkajäteistä tässä maailmassa. Nyt tässä käyn kuitenkin läpi vain nimenomaan Estée Lauder -nimen alla kulkevaa kosmetiikkasarjaa. Estée Lauder on jollain tavalla hyvin klassinen ja ”aikuinen” sarja. Pakkauksissa on kultaa, muotoilu on melko tavanomaista ja ”käytännöllistä” ja sarjalla on vähän väliä jonkinlaisia pakkauksia tarjouksessa ja usein pussukka-lahjoja hyvin ostaville asiakkaille. Lahjat ovat myöskin tuotteistuksiltaan usein hyvin runsaita verrattuna moniin muiden sarjojen lahjoihin. Estée Lauder oli muuten ensimmäinen sarja, joka lanseerasi GWP:t (Gift With Purchase). Sarjan tunnusvärejä on kulta, vaalea sinivihreä ja tummansininen.

788_Estee_Lauder_Skincare

1. ESTÉE LAUDER ADVANCED NIGHT REPAIR – Lauderin klassinen seerumi, joka vuosien vieriessa koko ajan pikkuisen uudistuu, mutta pysyy silti ikäänkuin samana. Nytkin on juuri tälle syksylle tullut tästä jälleen uusi ja tehokkaampi versio, mutta puteli on edelleen suunnilleen saman näköinen (kuvassa siis vielä se edellinen versio). Seerumi lupaa korjata useita erilaisia ongelmia ihossa: juonteet ovat matalampia, iho on kosteutetumpi ja tasaisempi pinnaltaan, ylipäätään kuulaampi ja nuorekkaampi. Uusi versio lupaa myöskin korjata unenpuutteen aiheuttamia vaurioita ihossa. Tätä seerumia kehutaan ja hehkutetaan ympäri maailmaa. Ja aika erinomainen tämä onkin. Toimii yövoiteen alla ja meikin alla pohjustuksena, lisäkosteuttajana aamuin-illoin ja yleisenä anti-age -tuotteena oikeastaan kenelle tahansa. Ohut geelimäinen koostumus, joka imeytyy ihoon kuin ihoon. Käytetään puhtaalle iholle ennen hoitovoidetta aamuin illoin, mutta ainakin yöksi jos ei halua päiväksi laittaa. Hinnat noin 30 ml 73€ ja 50 ml 106€ (toisinaan saatavilla myös erikoiskoko 75 ml tarjouksessa).

2. ESTÉE LAUDER REVITALIZING SUPREME CREME – Supertäyteläinen global anti-aging -voide niistä ensimmäisistä juonteista jo vähän syvempiinkin juonteisiin. Sopii periaatteessa kaikille ihotyypeille, jopa sekaihoisille (ainakin yövoiteena). Jättää ihanan pehmeän pinnan iholle ja aivan unelma kuivaihoiselle meikin alle, ei rullaa. Myöskin ihana tuoksu. Sopii sekä päivä- että yökäyttöön. Hinnat noin 30 ml 63€ ja 50 ml 93€.

3. ESTÉE LAUDER REVITALIZING SUPREME EYE BALM – Saman linjan silmänympärysvoide, myöskin täyteläinen, mutta hyvin imeytyvä koostumus. Sopii käytettäväksi sekä päivä- että yöaikaan. Erityisesti ensimmäisiin juonteisiin, mutta miksei niihin jälkimmäisiinkin. Ihanan pehmeä levittää. Hinta noin 59€, 15 ml.

4. ESTÉE LAUDER VERITÉ CALMING FLUID – Verité-linja on herkän ihon tuoksuttomampi ihonhoitolinja, johon kuuluu tämän fluidin lisäksi puhdistusmaito, voide ja silmänympärysvoide. Tämä fluid on kuitenkin erinomainen juurikin siksi, että tätä voi käyttää minkä tahansa voiteen kanssa, alla tai päällä, ja tuote rauhoittaa herkästi punoittavan ja/tai reagoivan ihon. Koostumus on erittäin ohutta emulsiota ja sopii näinollen useimmille ihotyypeille myös meikin alle lisätuotteeksi. Hinta noin 82€, 30 ml.

5. ESTÉE LAUDER IDEALIST COOLING EYE ILLUMINATOR – Kylmällä keraamisella levityspäällä varustettu silmänympärysvoide, jossa on valoa heijastavia hiukkasia. Erinomainen aamun turvonneisiin silmäpusseihin (virkistää) ja valoaheijastava ominaisuus myös häivyttää silmänalusten tummuutta. Jos tummuus ei ole suuri ongelma, tämä tuote yksinään saattaa hyvinkin riittää ”valokynäksi” silmän alle. Pigmenttiä ei ole paljoa, mutta sitä on kuitenkin jonkin verran. Samalla miellyttävän kosteuttava koostumus. Itse suosittelisin vain aamukäyttöön. Hinta noin 65€.

6. ESTÉE LAUDER DAYWEAR UV DEFENCE SPF 50 – Uudehko korkealla suojakertoimella varustettu päivävoide, jota voi käyttää joko yksinään tai toisen voiteen päällä ihotyypistä riippuen. Ihanan ohut ja helposti levittyvä koostumus korkeasta kertoimesta huolimatta. Erinomainen tuote maksaläiskistä kärsiville (kannattaa ottaa käyttöön heti keväällä, kun ensimmäiset kirkkaat aurinkoiset päivät osuvat kohdalle, eli suunnilleen helmikuussa) tai ylipäätään kenelle tahansa, joka haluaa suojata ihoaan auringon haitoilta. Hinta noin 45€.

7. ESTÉE LAUDER DAYWEAR SHEER TINT RELEASE – Varmaan kaikkien tuntema ”lentoemäntä-voide”, eli se ensimmäinen ihon sävyyn mukautuva värivoide, joka samalla myös kosteuttaa ja suojaa (SPF 15). Tuote on ensin tuubista puristettaessa harmaata ja hieman jopa rakeista koostumukseltaan, mutta kun tuotetta hieroo sormien välissä, värihiukkaset rikkoutuvat ja tuote vapauttaa väriä. Mitä enemmän tuotetta hieroo, sitä tummempi lopputulos siitä tulee, eli jos haluaa vähemmän väriä, kannattaa sivellä rauhallisemmin ja ehkä jopa ennemmin taputella tuotetta kasvoille. Peittävyys on ennemmin hyvin luonnollinen ja vain kevyesti ihonväriä tasoittava kuin meikkivoidemainen. Usein vieraan silmissä kasvot näyttävät meikittömiltä tämän kanssa. Hinta noin 62€.

8. ESTÉE LAUDER DAYWEAR BB CREME – Yksi ensimmäisistä selektiivisistä BB-voiteista ja omasta mielestäni edelleen yksi parhaista. Koostumus on ehkä hieman jähmeänpuoleista, mutta jos tuotetta ensin ”lämmittää” sormissa ja levittää sitten ihotyypin mukaisen kosteusvoiteen päälle, tuote leviää oikein mukavasti ja tasaisesti. Toinen vaihtoehto on käyttää meikkivoidesivellintä (joka on mun oma lempparitapa ja lempparisivellin tähän hommaan on tietenkin Shiseidon tai Kicksin tylppäpäinen sivellin), jolla tuotteen saa levitettyä juuri niin ohueksi kuin haluaa. SPF 35 takaa sen, että iho ei ainakaan ihan heti kärähdä edes ulkomailla kovassa auringonpaahteessa ollessa (testattu on). Peittävyydeltään suunnilleen puolipeittävä, mutta on kerrostettavissa. Sekaihoinen laittaa päälle puuteria, kuivaihoinen pärjää ilman. Kiiltävyyteen taipuvainenkin ihotyyppi pysyy suhteellisen mattaisena pitkälle päivään. Erinomainen meikkivoiteen korvike. Hinta noin 45€.

789_Estee_Lauder

1. ESTÉE LAUDER DOUBLE WEAR LIGHT – Pitkäkestoinen ja ohut meikkivoide niille, jotka tahtoo luonnollisempaa meikkipohjaa, mutta jonka pitäisi silti kestää iholla pitkään. Jättää hieman satiinisen himmeän pinnan, matta mutta ei sitten kuitenkaan aivan. Seka-rasvoittuvalla iholla kannattaa iho puuteroida meikkivoiteen jälkeen, mutta normaali-kuiva ihoinen pärjää ilman puuteria. Kevyestä puolipeittävään. Paras lopputulos yhdellä kerroksella, ei välttämättä kerrostu parhaalla mahdollisella tavalla (riippuu mitä voidetta laittaa alle, joidenkin kanssa toimii paremmin kuin toisten). Erinomainen juhlameikkeihin ja ylipäätään tilanteisiin, joissa saattaa hikoilla tai epävakaisiin sääolosuhteisiin. Ei koskaan valu, testattu juoksulenkillä :D Hinta noin 47€.

2. ESTÉE LAUDER DOUBLE WEAR MAKEUP – Se alkuperäinen Double Wear -meikkivoide. Edellistä huomattavasti peittävämpi ja hieman paksumpi koostumus. Kestävyydeltään ehkä jopa vielä parempi kuin Light-versio. Erinomainen juhlameikkeihin, kun peittävyyttä tarvitsee enemmän ja meikin pitää pysyä koko päivä ja vielä myöhään iltaankin. Hinta noin 47€.

3. ESTÉE LAUDER PURE COLOR GELEE POWDER EYESHADOW – Upea melkein geelimäinen yksittäinen luomiväri, jossa on metallinen hehku. Sävyjä on vain neljä, mutta ne on kaikki upeita: kulta, violetti, turkoosi ja pinkki. Levittyvyys on erinomainen, paras lopputulos sormella levittäessä, häivyttäminen myöskin onnistuu helposti. Hinta noin 31€.

4. ESTÉE LAUDER PURE COLOR EYESHADOW – Tavalliset yksittäiset luomivärit. Erityinen suosikki on sävy 60 Sugar Bisquit, joka on täydellinen vaalea shampanjan sävyinen helmiäissävy, joka toimii erinomaisesti pohjustussävynä ja kulmaluulla. Juuri sopivan vaalea, mutta ei silti liian valkoinen ja sopii useimmille vaaleahkoille ihonsävyille. Hinta noin 31€.

5. ESTÉE LAUDER DOUBLE WEAR LIP PENCIL – Pitkään kestävä huultenrajauskynä, jonka toisessa päässä huulipunasivellin. Erityisen hyvä sävy on 03 Tawny, joka on sellainen hieman helmiäispintainen vanharoosa, eli hyvin lähelle huulten omaa sävyä ja sopii useimpiin nudehkoihin puniin tai puniin, jotka vain korostavat kevyesti huulten omaa väriä. Hinta noin 24€.

6. ESTÉE LAUDER DOUBLE WEAR MASCARA – Lauderin versio 38-ripsiväristä, mutta eroaa sillä, että ripsari sekä liukenee että lähtee palasina. Helppo poistaa, ei suttaa, ennemmin erotteleva ja luonnollinen lopputulos, mutta pystyy kerrostamaan enemmän massaa halutessaan. Tavallisissa sääolosuhteissa täysin luotettava, mutta jos sattuu olemaan laskettelemassa lumituiskuisessa kelissä niin sitä se ei sentään kestä, testattu on :D Muuten ei ole ollut ongelmia kestävyyden kannalta. Hinta noin 33€.

7. ESTÉE LAUDER DOUBLE WEAR LIQUID EYELINER – Nestemäinen rajausväri, joka pysyy ja pysyy ja pysyy. Tämän kun sutaisee kämmenselkään, se ei siitä kuivuttuaan liikahda, vaikka sitä hankaisi sormella. Sama tietenkin tarkoittaa myös sitä, että se pysyy myös luomella. Ei suttaannu, vaikka silmänurkka kostuisi tai sattuisi satamaan vettä/lunta/räntää. Lähtee silti helposti öljypohjaisella meikinpoistoaineella. Levityskärki on ikäänkuin tussimainen ja tuote on ”dipattava”, kannattaa sutaista ylimääräiset aineet kärjestä ennen kuin lähtee rajaamaan. Väreinä musta ja tummanruskea. Hinta noin 31€.

8. ESTÉE LAUDER DOUBLE WEAR GEL EYELINER – Lasipurkissa geelimäinen rajausväri, erittäin hyvin pysyvä. Mukana pieni sivellin, mutta sillä kannattaa heittää vesilintua, sillä ei tee mitään. Toimii paremmin erillisellä eyeliner-siveltimellä (esim. Raili Hulkkosen Eyeliner-sivellin on erinomainen). Niin kauan, kun rajaus on vielä pehmeä, siitä pystyy työstämään pehmeämmän ja sumuisemman, mutta sitten kun se jämähtää, se ei enää ihan niin helposti liikahdakaan. Lähtee meikinpoistoaineella. Väreinä musta, ruskea ja tummansininen. Hinta noin 25€.

Mitä muuta listaisitte Estée Lauder-suosikeiksi?

8 thoughts on “.TÄHTITUOTTEET – ESTÉE LAUDER.

  1. Hyvin olit saanut kerättyä tästä sarjasta ne must-tuotteet. Itselläni kokemusta tietenkin Night Repairista, Double Wear -meikkivoiteesta, joka ei sopinut mun pintakuivalle iholle ollenkaan. Tyhmästä päästä sakotetaan. :D Double Wear Liquid Eye Lineristä pidin kovasti. Re-Nutrivea olen myös testannut, mutta ei ollut kyllä hintansa väärti. Lauderilla oli joskus myynnissä sellainen kulmasetti yhdessä kynässä, siitä löytyi kulmakynä, pinsetit ja harja. Harmi, että sitä ei tietääkseni enää myydä, ihan huipputuote.

    1. Kulmakynät jäi pois kokonaan, en tiedä onko ne joskus tulossa takaisin myyntiin vai ei ja jos onkin niin luultavasti ihan uudella koostumuksella ja/tai konseptilla.

  2. Mä rakastan tuota DayWear SPF 50:tä, käytin sitä melkein koko viime kesän, enkä palanut naamasta ollenkaan! Ja se oli todella riittoisaa, ja sopi meikin alle hyvin :) Ihan unelmatuote tällaiselle A4-väriselle iholle, joka palaa helposti. ;D

  3. Osaisitko sanoa, miten hyvin tuo geelilineri pysyy sisäluomella? Olen jo pitkään haeskellut MACin mustalle kohl-kynälle korvaajaa, se kun tuppaa ärsyttämään silmiäni ja kuluu siten ulkonurkasta helposti pois.

    1. Tietääkseni pysyy ihan hyvin, mutta en kyllä nyt ihan varmaksi sano, koska mun ei ite tuu juuri koskaan käytettyä sisäkajalia, varsinkaan tummaa, eli kokemusta ei ole.

  4. Ostin kesällä alennusmyynnistä AeroMatte -puuterin, josta oon tykännyt todella paljon! Ihanan hienojakoista ja ”blurraa” ihohuokoset tehokkaasti. Myös Double Wear -peiteainetta tuli ostettua toinen puteli.

    1. Joo, se puuteri on kyllä muuten tosi hyvä kans! Vähän unohdinkin koko puuterin :D Double Wear Concealer olisi kyllä kans vähän kuulunut laittaa listalle, mutta taisipas unohtua :/ Olen sillä saanut aika pahojakin värimuutoksia peiteltyä asiakkaiden ihoilta, kun olen meikkejä tehnyt.

Vastaa käyttäjälle Jonna H. Peruuta vastaus

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.