.KÄSILAUKUT.

Olen tehnyt pikkuhiljaa sellaista raivausta, että lopulta mulla olisi vain sellaisia tavaroita, joita kaikkia ihan oikeasti käytän. Yksi raivauksen kohde on ollut käsilaukut. Olen monia käsilaukkuja jo laittanut eteenpäin ja viimeinenkin, jota olen säilytellyt ihan turhaan, on jo myynnissä. Mä olen hyvin käytännöllinen ihminen ja olen huomannut, että käsilaukkujen kohdalla mä käytän pääsääntöisesti yhtä ja samaa koko ajan, kun puhutaan siitä töihin-kotiin -arjesta. Tämä siis tarkoittaa sitä, että mun on aivan turha omistaa suht samankokoisia käsilaukkuja useampia kappaleita, koska mä kuitenkin käytän niistä vain sitä lempparia ja loput unohtuu vaatehuoneen perälle.

Totuus kuitenkin on, että yksi laukku ei silti aivan riitä. Joskus tulee tarvetta selvästi isommalle käsilaukulle ja joskus taas pienemmille, joten eri kokoisia laukkuja, jotka on tarkoitettu hieman erilaisiin tilanteisiin, täytyy kuitenkin olla. Vuosien projektin myötä olen päätynyt seitsemään käsilaukkuun. Seitsemän laukkua on ehkä jollekin toiselle tosi paljon ja taas toiselle mitättömän vähän. Siihen nähden, että mulla on parhaimmillaan ollut ehkäpä 20-30 käsilaukkua, tämä seitsemän on aika hyvä :D Ja tämäkään määrä tuskin on mikään lopullinen, vaan projekti jatkuu edelleen.

1143_Laukut_02

Tämä Korsin musta säkkimallinen laukku on ollut mun go-to -laukku jo puolisen vuotta. Tämä on se laukku, johon mahtuu juuri sopivasti kaikki tarpeellinen mitä voin tarvita siinä päivittäisessä elämässä, kun olen poissa kotoa. Tämä myöskin mahtuu kokonsa puolesta työpaikan laukkukaappiin. Tämä on tarpeeksi iso, että tähän pystyy sullomaan myös ruokaostoksia tarvittaessa jos on tullut vain yksi kauppakassi mukaan. Tässä on juuri sopivasti taskuja, joihin on tarpeeksi helppo päästä käsiksi ja tämä laukku pysyy hyvin olalla. Vähän nuo kettingit kilisee, mutta siihen olen jo tottunut. Musta väri on must, koska se sopii kaikkeen kesät ja talvet.

1144_Laukut_01

Joskus kuitenkin tarvitsen isompaa laukkua ja silloin mun vastaus on tämä LUMI:n isohko kulmikas laukku. En enää muista onko tämä XL- vai XXL -kokoa, mutta jotain sinne päin kuitenkin. Tämä on ollut päivittäisessäkin käytössä, mutta nykyisin siirtynyt ”viikonloppulaukun” asemaan. LUMI on täydellinen junamatkoille, kun mennään mun kotopuoleen: tähän mahtuu kirja, kaikki reissun kosmetiikkapussukat, kamera ja vähän eväitäkin niiden jokapäiväisten tavaroiden lisäksi. Samalla periaatteella tämä on täydellinen myös esim. lentomatkoille käsimatkatavaraksi tai piknikille ja oikeastaan milloin vaan, kun täytyy mennä yöksi johonkin (parhaimmillaan saatan pärjätä vain tällä). Tämä laukku imee sisäänsä hämmentävän suuren määrän tavaraa. Että tämä olisi vieläkin täydellisempi tehtävässään, tämän pitäisi olla musta, mutta koska tämä nyt on konjakinruskea niin saa luvan kelvata. Käytän tätä nykyään sen verran harvoin kuitenkin, että väri ei pääse ärsyttämään.

1145_Laukut_03

Kolmas laukku on taas hieman sitä mun päivittäistä laukkua pienempi, Minna Parikan pupunkorvainen tapaus. Tämä on juuri tarpeeksi iso, että mukaan mahtuu monia päivittäin tarvittavia juttuja, mutta kuitenkin sen verran siro, että hartiat ei mene ihan jumiin, vaikka tämän kanssa olisi pidempäänkin liikekannalla. Tätä voi kuljettaa normaalisti olkapäällä tai pään yli vedettynä. Miinuspuolena laukun lukko, joka aukeaa liian herkästi, jos laukussa on enemmän tavaraa, eli käytännöllisyyden kannalta tämä ei ole ihan paras mahdollinen.

1146_Laukut_04

Aina vaan pienenee. Tämä musta Espritin laukku on ollut paljon käytössä varsinkin ulkomailla, kun lähdetään hotellilta kiertelemään johonkin kävellen. Ihan yhtälailla tämä on käytössä kotikonnuillakin silloin, kun mukaan ei tarvita paljoa tavaraa ja tiedän, että kävelen paljon. Tämän saa vedettyä pään yli ja silloin tämä ei häiritse käsien liikkeitä eikä kipeytä hartioita. Laukkuun mahtuu puhelin, kamera, pieni lompakko, avaimet, peili ja huulipuna ja muuta pientä sälää. Tämä laukku on kuitenkin sen verran arkinen, että tällä en esim. lähtisi yökerhoon, vaikka koko muuten olisi ihan ok siihen.

1147_Laukut_05

Uusin hankinta on tällä viikolla ostettu (mutta paljon kauemmin himoittu) Korsin pikkuveska. Pitkään mietin, että onko mulla tälle tarvetta vai ei, mutta lopulta päädyin siihen, että on. Usein on ollut tilanteita, joissa Espritin laukku (tuo edellinen) on ollut liian iso ja ennenkaikkea liian syvä, jolloin pohjalta on ollut hankala löytää etsimäänsä, joten tämä Korsin laukku on vastaus siihen. Tämä on matala ja pieni ja mukaan mahtuu juuri ne tärkeimmät jutut: puhelin, peili, huulipuna, maksukortit ja ehkä jopa kamera jos ottaa siitä remmin pois. Laukussa on sisäänrakennettuna korttilokerotkin, joten erillistä lompakkoakaan ei tarvitse. Tämä on myöskin täydellinen laukku yökerhoon (jos nyt ikinä sellaisissa enää käyn) ja lentokentälle ”lompakoksi”, ulkomailla museokiertelyihin ja kaupungilla kävelyyn jne. Tämä ei paina juuri mitään, joten tämä on hyvin vaivaton pitää mukana. Perussiisti tyyli sopii kaikkeen eikä tämä liikaa kilju olemassaoloaan. Remmi saattaa olla mulle ihan pikkuisen liian pitkä, mutta käyn sitten suutarilla lyhennyttämässä sitä jos koen sen tarpeelliseksi käytön myötä.

1148_Laukut_08

Tämä kimmeltävämpi pikkulaukku on ollut melko puhtaasti vain juhlakäytössä. Laukku on ostettu joskus Sokokselta ja sen jekku on siinä, että sitä voi käyttää joko tuon metallihihnan kanssa (sen saa myös irti) tai pitää kädessä ja pujottaa sormet tuosta pääkalloin koristellusta nyrkkiraudasta läpi :D Hihna on ok niin kauan, kun on hiukset kiinni, mutta jos ne on auki, hiukset kiertyy metallihihnaan kiinni ja katkeaa ennemmin tai myöhemmin, joten se täytyy tämän kanssa ottaa aina huomioon ja siitä syystä olenkin pyrkinyt käyttämään tätä enimmäkseen nyrkkirautamaiseen tapaan tai puristettuna käsivarren ja kyljen väliin, jolloin tietysti yksi käsi on aina jumissa tämän kanssa. Tämä ei edellä mainituista syistä ole kovin käytännöllinen, vaikka kovin hauska onkin :D Se oli myöskin yksi syy, miksi halusin tuon käytännöllisemmän Korsin myös, vaikka mulla tämä melko samankokoinen jo olikin valmiiksi.

1149_Laukut_09

Vielä yksi juhlalaukku, jota olen käyttänyt tähän mennessä tasan kerran: omissa häissäni. Tässä ei ole mitään remmejä vaan tämä on vain kädessä tai kainalossa pidettävää mallia. Mukaan mahtuu juuri ja juuri puhelin, huulipuna, maksukortit ja ehkä pieni peili. Laukku ei anna yhtään periksi, eikä mene kiinni, jos sisällä on liikaa tavaraa, joten tämän kanssa ollaan erityisen tarkkana mitä otetaan mukaan. Tämä ei varsinaisesti ole mulle kovin tarpeellinen, mutta tunnesyistä en tästä halua luopua (ainakaan vielä) ja onneksi tämä on sen verran pieni, että menee säilytyksessä ongelmitta.

1150_Laukut_06

Nämä viisi käyttölaukkua majailevat kahdessa seinäkoukussa mun työpöydän vieressä, jossa ne ovat helposti saatavilla eikä pääse unohtumaan. Juhlavammat pikkulaukut ovat saman huoneen lipastossa jemmassa, niitä en niin usein kuitenkaan tarvitse, että niiden tarvitsisi olla esillä.

Ihanteellinen tilanne olisi se, että mulla olisi iso laukku, semi-iso käyttölaukku, medium-kokoinen ja yksi pieni, joka käy arkeen ja juhlaan, eli lopputulos olisi neljä laukkua. Kaikkien omistamieni laukkujen kanssa en suinkaan ole mitenkään naimisissa ja luulenkin, että saattaa tulla vielä karsintaa tai saatan korvata jonkun vieläkin paremmalla.

Millaisia käsilaukkutyyppejä te olette? Pitääkö niitä olla kymmeniä erilaisia, vai pärjäättekö muutamalla hyvällä?

10 thoughts on “.KÄSILAUKUT.

  1. Mä haluan ton ekan Korsin. Se on ollut hankintalistalla 1,5 vuotta, mutta ensi kuussa on vihdoin sen aika kotiutua :) :) :)

  2. Mulla on arjessa yksi ruskea nahkalaukku käytössä. Ostin sen muutama vuosi sitten puoleen hintaan Stockmannilta ja se on mun mielestä vieläkin ihan täydellinen. En kyllä jaksaisi koko ajan alkaa siirtämään tavaroita edes takas laukusta toiseen. Juhlissa käytän sitten tietysti pientä laukkua, johon mahtuu vaan ihan välttämättömimmät tavarat ja niitä voi mun mielestä olla useampikin.

    Tuo pieni MK on kyllä tosi hieno, just tuollainen tarpeeksi yksinkertainen, mutta silti ei liian arkinen.

    1. Mä oon niin yksvärinen nykyään vaatteiden suhteen, että harvoin mulla on mitään kovin värikästä päällä :D Ja silloin jos on niin musta laukku sopii niidenkin kanssa. Mun vaatekaapissa on lähinnä mustaa, harmaata, beigeä/valkoista, farkunsinistä, tummansinistä vähän ja muutama väriläikkä keltaista, vihreää, punaista ja pinkkiä.

  3. Mulla on viisi hyvää ja pärjään niillä mainiosti! Kaksi pientä, kaksi keskikokoista ja yksi iso.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.