Olen pitkään jo pyrkinyt siihen, että meidän kodissa ei olisi mitään ns. ylimääräistä tai yhteensopimatonta. Alkuun tein karsintaa ja muutosta kodissa ihan omin avuin useampia vuosia, mutta sitten viime vuonna löysin Konmarin, joka selkiytti monia ajatuksia ja opetti luopumista aivan eri tavalla. Heräsin monenkin asian kohdalla, että tosiaan, ei mun ole pakko säilyttää kodissani mitään pelkästä velvollisuudentunteesta tai siksi, että olen saanut jotain lahjaksi, joka ei vastaakaan mun käsitystä tarpeellisesta tai kauniista esineestä.

Mä haluan, että kodissa kaikki sointuu yhteen, silloin voi sänkykin olla pedattuna niin, että lakanat on näkyvillä ja silti petaus on siistin ja harmonisen näköinen. Haluan, että lakanat on sängyssä aina samaa paria ja että pyyhkeet kylpyhuoneessa on samanlaisia keskenään. Yhtenäisyys luo harmoniaa ja tietynlaista pehmeyttä ja mulle se on ainakin myös silmäkarkkia. Monivärisyys voi toimia jonkun toisen kotona ja olen ymmärtänyt, että kaikkia ihmisiä ei todellakaan kiinnosta, vaikka sängyssä on useampaa erilaista kuosia yhtäaikaa ja vielä sänky petaamatta, mutta mä taas ahdistuisin sellaisesta kirjavuudesta.

Tykkään siitä, että tavarat on hyvässä järjestyksessä ja niillä paikoilla mihin ne kuuluu. Silloin ne myöskin löytyy heti, kun niitä tarvitaan eikä tarvitse käyttää energiaa etsimiseen ja kenties turhautua, kun ei tiedä mistä edes etsiä. En pysty käsittämään, kun jotkut esim. tyhjentää tiskikoneesta kaikki aterimet vaan heittämällä ne epämääräiseen kasaan sinne lusikkalaatikkoon eikä siis järjestä niitä omiin lokeroihinsa. Aivan kertakaikkiaan käsittämätöntä käytöstä mulle ja onneksi tätä ei tapahdukaan mun kodissa.

Olen joskus miettinyt, että miten mulla olikin lapsena aina niin hemmetin sotkuinen huone, vaikka en oikeastaan pidä itseäni erityisen sotkuisena ihmisenä: lattiat oli oikeasti täynnä leluja ja muuta sälää, hyvä kun huoneen läpi pääsi edes kävelemään, kun tavaraa oli joka puolella. Vasta näin aikuisena olen tajunnut, että mulla oli vaan kertakaikkiaan liikaa tavaraa eikä kaikille siis ollut omaa paikkaansa, jonka takia lelut aina jäi leikin jälkeen mihin sattuu. Toki osa ongelmaa on varmasti ollut tietynlainen välinpitämättömyys siisteydestä, mutta väitän silti, että mun huone olisi lapsenakin ollut siistimpi jos mulla olisi ollut vähemmän tavaraa, koska säilytystilojen puutteesta sen ei olisi pitänyt olla kiinni jos muistan kaapistojen määrän oikein.

Vaikka olen nuorempana ollut näennäisesti aika sottainenkin, niin silti silloinkin olin tietyissä asioissa hyvin tarkka ja järjestelmällinen. Esim. pöytälaatikoston ylin laatikko on lapsesta saakka ollut se, jossa säilytetään kynät, sakset ja pyyhekumit jne. ja tämä on edelleen juurikin näin. Ja vaikka muut lelut tursuilikin pitkin lattioita niin silti mulla oli tietty kulma huoneessa, jossa oli aina Barbien oma maailma, jossa oli sisustettu koti aina leikkivalmiina.

Olen hyvin looginen ja tietyllä tavalla suoraviivainen. Mietin aina, että missä mikäkin esine on järkevin säilyttää, missä sitä oikeasti käytetään ja kuinka usein käytetään. Usein käytössä olevat tavarat on tottakai helpommin saatavilla, kun taas harvemmin tarvittavat voikin olla korkeammalla/taaempana/kauempana, koska silloin kun niitä tarvitaan, ollaan muutenkin ryhtymässä johonkin erityisempään puuhaan eikä tavaroiden noutaminen ”hankalammasta” paikasta tunnu hankalalta. Mutta jos jossain korkealla ylähyllyllä, jonne pitää nousta tuolin kanssa, olisikin vaikkapa päivittäin tarvittavat juomalasit niin tulisin hulluksi.

Kun luin Konmaria ja varsinkin, kun kuuntelin uuta Spark Joy -kirjaa (osa 1 ja osa 2), jossa Marie Kondo syventää järjestelyyn liittyviä teorioita ja menetelmiä, nyökyttelin monessa kohtaa mukana, että tietenkin se on näin, eikä mikään muu olisi järkevää tai loogista ollenkaan. Kuten mielestäni hyvin itsestäänselvä juttu keittiöön liittyen: keittiö pysyy siistinä paremmin jos se on helppo siivota ja se on helppo siivota jos tasoilla on mahdollisimman vähän tavaraa. Ne tarve-esineet, jotka on pakko pitää esillä, olen pyrkinyt hankkimaan sellaisina, jotka tuottavat mielihyvää tyylillään ja ulkonäöllään ja näinollen ovat tilaan sopivia sisustuselementtejä ja kuitenkin samalla toimivia käyttöesineitä.

Loppujen lopuksi minkä tahansa huoneen tai asunnon saa pidettyä helposti siistinä jos tavaramäärä on suhteutettu huoneen tai asunnon kokoon nähden. Jos esim. yksiöön ei mukavasti mahdu sohvaa niin onko sellaista pakko sinne laittaa? Ilmavampi nojatuoli saattaisi olla parempi vaihtoehto tai pedata sängystä ”sohva” päiväksi muhkeilla tyynyillä. Jos kaappitilaa on hyvin rajallinen määrä niin kannattaa miettiä, että onko niissä järkevää säilöä mitään sellaista, jota kuvittelee tarvitsevansa ”vielä joskus” vai olisiko fiksumpaa pyhittää säilytystila tavaroille, joita oikeasti aktiivisesti käyttää ja tarvitsee ja joista todella tykkää.

Kun jokaisella tavaralla on oma paikkansa ja ne myös palautetaan samalle paikalleen käytön jälkeen, helpottuu siivoaminen huomattavasti, kun ensin ei tarvitse tehdä tunteja kestävää raivausta ennenkuin voi edes oikeasti siivota. Olen tässä aikuisiällä vasta tajunnut miksi mä olen aina ennen vihannut siivoamista ja se on ollut juurikin tuo pirun raivaaminen eli tavaroiden laittaminen oikeille paikoilleen, joka on ollut se suurin ärsytyksen syy siivoamisen aloittamisessa. Raivaamiseen ja sen jälkeen suoritettavaan varsinaiseen siivoamiseen mulla meni ennen koko pirun päivä aikaa. Nykyään tuota raivaamista ei meidän kodissa tarvitse juurikaan tehdä ennen siivoamista, koska tavarat on jo paikoillaan valmiiksi. Korkeintaan pöyhin sohvan koristetyynyjä, viikkaan torkkupeitot siistiksi ja kenties palautan muutaman koirien lelun niiden omaan pesään, mutta harvoin tarvitsee tehdä mitään tuon ihmeellisempää ennen vaikkapa imuriin tarttumista.

Imuriin onkin helppo tarttua, kun lattioilla ei pyöri mitään turhaa edessä, pölyt on helppo pyyhkiä, kun ensin ei tarvitse raivata tasoja tyhjiksi esineistä, jotka ei kuulu siihen. Ennen saatoin siivota pientäkin asuntoa jopa 6-8 tuntia, eli koko päivän, kun nykyään teen laajan suursiivouksenkin 2-3 tuntiin ja asunto on kuitenkin kymmeniä neliöitä suurempi kuin edelliset missä olen ennen asunut. Eli, kun tavarat on oikeilla paikoillaan, siivoaminen helpottuu aivan kuus-nolla ja se mistä tässä systeemissä erityisesti tykkään, on se, että kuka tahansa voi tulla vierailulle hyvinkin lyhyellä varoitusajalla ja mun ei tarvitse hävetä sitä miltä mun koti näyttää eikä mun tartte tehdä mitään raivo-siivousta ja piilottaa romuja heittämällä niitä vaatehuoneeseen ennen kuin vieraat tulee.

Huomaan myös, että karsimisen jälkeen olen pitänyt paljon parempaa huolta niistä tavaroista, jotka mulla nyt on. Ennen olin hyvin herkästi välinpitämätön tavaroitani kohtaan ja kohtelin niitä vähän miten sattuu, mutta nykyään tilanne on kääntynyt lähes päälaelleen. Viikkaan vaatteet huolellisemmin ja palautan ne aina paikoilleen käytön jälkeen (hyvästi vaatekasa tuolilla/sängynpäädyssä), tiskaan käsin kaikki muovikipot, koska ne kestää pidempään hyvänä käsitiskillä kuin koneessa pestynä, pesen pyykkiä jo ennen kuin ne tursuaa yli pyykkikoreistaan, jotta vaatteet, joita haluan käyttää on käyttökunnossa nopeammin. Ylipäätään tuntuu, että olen entistäkin suunnitelmallisempi ja järjestelmällisempi kodinhoidon suhteen kuin koskaan ennen. Toki tällä hetkellä saattaa vaikuttaa myös uuden kodin aiheuttama kuherruskausi, mutta ehkä mä olen kuitenkin kokenut jonkinlaisen herätyksen Konmarin myötä ja kenties siihen entiseen sottapyttymäisyyteen ei olekaan enää paluuta. Minä itsehän sen päätän millaisessa kodissa mä tahdon oikeasti elää ja olla.

Siistissä kodissa sielu lepää ja on levollinen ja hyvä olla, kun taas epäsiisteyden keskellä huomaan, että olen herkemmin huonolla tuulella ja tulee näpäyteltyä Mösjööllekin aivan turhista asioista ikävään sävyyn. Mutta heti, kun koti on taas siistinä ollaan molemmat paljon paremmalla tuulella, eli homma on aika selkee. Mä en ainakaan kaipaa yhtään ylimääräistä negatiivisuutta ympärilleni, joten on aika selvää, että tällä tiellä jatketaan.