.MARIANNIINA.COM.

Mulla on jo jonkin aikaa ollut sellainen olo, että tunnen huonoa omatuntoa postaillessani sisustus ym. juttuja kosmetiikkaportaalin alla ja vaikka kirjoitan edelleen myös kosmetiikasta, on muut aiheet kuitenkin selkeästi lisääntyneet viimeisen kuuden kuukauden aikana. En ole kuitenkaan aikaisemmin jaksanut alkaa säätämään uuden blogipohjan kanssa, joten olen niellyt huonot omatunnot ja bloggaillut siitä mistä olen halunnut kosmeblogiportaalissa olosta huolimatta.

Nyt kuitenkin Purkkimafiaa ollaan sulkemassa elokuun lopussa ja meidän täytyy kaikkien siirtyä johonkin muualle bloggaamaan jos blogia edelleen tahtoo jatkaa ja haluanhan minä. Vaikka Purkkimafia olisikin jatkunut tämmöisenään niin olisin varmaan siltikin saattanut jossain vaiheessa tehdä tämän muuttopäätöksen, kun olisin kärsinyt omantunnontuskista tarpeeksi pitkään, mutta nyt mun ei vaan tarvinnut tehdä itse sitä lähtöpäätöstä vaan se tehtiin mun puolesta.

MariAnniina_banneri

Yllä näkyy tuleva uusi banneri ja kuten näkyy, päädyin siihen, että hukkaan sensaisti-sanan blogin nimestä ja osoitteesta kokonaan ja jatkan omalla nimelläni, joka on näkynyt bannerissa nytkin. Se antaa mulle henkisesti ikäänkuin luvan, että voin kirjoittaa blogiini mistä tahansa aiheesta ilman että ikäänkuin poikkean reitiltä.

Tarkoitus olisi vähentää kosmetiikkablogi-leimaa ja lisätä mukaan enemmän muutakin elämää ja muitakin mielenkiinnon kohteita niin, että blogi kuvastaa mua ja mun elämää paljon laajemmin kuin mitä se on ennen tehnyt. Toki kosmetiikka jatkaa mukana, onhan se iso osa mun arkea ja mielenkiinnonkohteita, mutta ei kuitenkaan ainut sellainen.

Uusi blogi löytyy maanantaista 29.08.2016 eteenpäin osoitteesta MARIANNIINA.COM, laittakaapa muistiin! Tuohon päivämäärään saakka bloggailen ihan normaalisti vielä Purkkimafian puolella. Toivottavasti nähdään uudessa osoitteessa silloin parin viikon päästä :)

10 thoughts on “.MARIANNIINA.COM.

  1. Ohjaathan kuitenkin tästä tuonne .com puolelle bloglovinit sun muut ettei käy mitään vahinkoja? Kiitos. :)

    1. Kyllä tottakai :) Olen jo tehnyt Blogloviniin uudelle blogille ”tilin”, jonne siirrän tältä puolelta lukijat sitten viimeisenä viikonloppuna, joten nou hätä, sitä kautta pystyy edelleen seuraamaan ihan normaalisti jatkossakin :)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s