Mulla on yleensä ollut tapana tehdä postaus, jossa kerron omista joululahjatoiveistani, jotka voi yhtä lailla olla myös synttärilahjatoiveita, koska mun synttärit sattuu olemaan viikko joulun jälkeen. Ei välttämättä siksi, että läheiset nämä tästä bongaisivat, vaan ennemminkin haaveilumielessä ja muistilista-henkisesti. Toki en pistä pahakseni, jos läheiset tästä vinkkejä saavatkin, mutta en sitä tokikaan oleta. Viime vuotisen postauksen sisällöstä olen saanut kolme yhdeksästä, mutta olen ne kaikki kylläkin itse ostanut tässä vuoden sisällä :D
Suurinosa tänä vuonna mun toiveista liittyy käyttöesineisiin, kuten astioihin. Meillähän on jo ennestään keräiltynä tätä Marimekkoa, koska sekä muotokieli että kuviot viehättää mun silmää. Tykkään siitä, että monia näistä astioista on helppo käyttää sekä tarjoiluastioina että ihan tavallisina ruoka-astioina ja mustavalkoinen väriteema sopii keskenään, vaikka kuviot toki vaihtelevatkin samassa pöydässä.
1. Marimekko Oiva Siirtolapuutarha -lautaset (2 kpl) on ollut hankitalistalla jo pidempään. Nämä on niitä isompia matalia lautasia ja meillä on näitä jo kokovalkoisena ihan mukavasti, mutta erityisesti tarjoilukäyttöön haluaisin pari tämmöistä kuviollista lisäksi. Tuohon on kiva kattaa vaikkapa karjalanpiirakoita tai croissantteja fiinimpään aamupalapöytään tai käyttää ihan vaan ruokalautasena arjessa.
2. Marimekko Oiva Räsymatto -jättimuki 4 dl (2 kpl) mustavalkoisella kuviolla on aivan täydellinen tee- tai glögimuki, johon mahtuu kerralla vähän enemmänkin lämmintä juotavaa. Huomaan, että ne pienemmät mukit on nopeasti tyhjiä, vaikka muuten niistä tykkäänkin ja Mösjöö käyttää niitä kahvinjuontiin hyvin mielellään, mutta mä kaipaisin vähän isompaa mukia toisinaan.
3. Marimekko Oiva Sääpäiväkirja -kulho 5 dl (2 kpl) olisi erinomainen jatkumo jo olemassaolevien samankokoisten kulhojen lisäksi. Käytän tätä kulhokokoa eniten (aamupalajogurttiin lähinnä, mutta myös muuhun tarjoiluun) ja siksi ne on koko ajan tiskikoneessa, joten lisä ei olisi pahitteeksi. Harmittaa, kun tähän kokoon tulee harvemmin mitään kivoja uusia kuoseja, mutta tätä kuosia mulla ei vielä ole, vaikka tämä ei enää uusi olekaan.
4. Marimekko Oiva Siirtolapuutarha -kannu 1,25 l olisi oikein mainio vesikannu ruokapöytään silloin, kun on ihmisiä kylässä syömässä. Saahan sitä vettä toki hanastakin, mutta jos pöydässä on näin hieno kannu, ei tarvitsisi nousta sen takia. Erinomainen myöskin vapaapäivien pidempiin bloggaushetkiin, kun saatan istua lähes koko päivän tietokoneella ja vesimuki on oikeasti ihan koko ajan tyhjä eli kannulla pystyisin ainakin vähentämään täydennysreissuja (joskin vessareissut saattaisi lisääntyä jatkuvasti hyvästä vesitilanteesta johtuen).
Rahallisesti vähän isompi joululahjatoive löytyi Hobby Hallista, joka on luultavasti kohta jo mulle matkallakin (koska Mösjöö lupasi tämän mulle joulu/synttärilahjaksi hommata), jee!
5. Raleigh Classic ”28 naisten 1-vaihteinen polkupyörä mustana (sieluni väri). En ole vuosikausiin juurikaan kaivannut polkupyörää, koska Helsingissä bussiliikenne oli aina niin lähellä, että pyörää ei oikeasti tarvinnut. Nyt, kun kuitenkin muutettiin vähän pidemmälle, me ollaan oikeastaan täysin jalkojemme varassa kaiken (lähi)liikkumisen suhteen, joten pyörä olisi aivan mainio helpoke moneenkin pikkureissuun. Työmatkailuun en sitä toki tarvitse, juna-asemalle kävelee ihan tarpeeksi lyhyen aikaa, mutta moneen muuhun kyllä, jonne kävellen menee aivan tuhottomasti aikaa.
6. Polkupyörän etukori (mustana jälleen) on tottakai oltava. Koriin voi laittaa ostoskassin, chihun tai piknik-tarpeita jos selkäreppu ei yksinään ole riittävä. Takajopparillekin voi tarvittaessa toki köyttää jotakin. Kunnon lukko pyörää varten toki pitäisi vielä hommata niin paketti olisi kasassa.
Palataan vielä hetkeksi Finnish Design Shopiin.
7. Milk -valaisin saarnipuun värisillä jaloilla on pieni, mutta niin loputtoman suloinen valaisin, josta olen haaveillut jo pidempään, mutta jota en vaan ole saanut vielä itse ostettua. Tälle söpöliinille kyllä löytyisi varmasti paikka.
8. Forest Greetings -seinäkalenteri (Teemu Järvi Illustrations) on NÄTTI ja olisi myös tarpeellinen. Olisi hyvä olla joku paikka kotona, johon merkitä työvuorot ja muut menot, jotta ne olisi helposti molemmilla tiedossa, eikä Mösjöön tarvitsisi aina kysellä, että mitenkäs mä nyt olenkaan taas töissä tällä viikolla tai että milloinkas se Mösjöön mökkiviikonloppu taas olikaan.
Kosmetiikan puolelta mulla ei nyt ole mitään muita toiveita, kuin nämä jumalaisen ihanalta tuoksuvat Origins Ginger-linjan tuotteet. Mulla on yksi Ginger-tuote, jota käytän aina suihkun jälkeen ja olen niin rakastunut siihen tuoksuun, että voisin ihan rehellisesti vaikka uida siinä tuoksussa, joten tottakai mä haluan muitakin saman sarjan tuotteita lisää. Origins-tuotteita myy ainoastaan Stockmann, kaikkia tuotteita ei ole verkkokaupassa, mutta myymälästä löytynee (ainakin keskustasta, jossa on uusi hieno Origins-piste MACia vastapäätä).
9. Origins Ginger Burst Savory Body Wash, eli suihkugeeli, jotta inkivääri-elämys lähtee liikkeelle heti puhdistuksesta.
10. Origins Ginger Cloud Smoothing Body Balm, eli vartalovoide kuivallekin iholle.
11. Origins Ginger Body Scrub Smoothing Body Buffer, eli jumalaisen ihana suolakuorinta vartalolle. Tätä olen erityisesti himoinnut siitä saakka, kun tajusin tämän olemassaolon, ah niin ihana!
12. Origins Ginger Gloss Smoothing Body Oil, eli vartaloöljy. Tämä on se tuote, joka mulla jo on (saatu blogin kautta) ja tykkään tykkään tykkään! Jättää ihon tosi kosteutetuksi, mutta vaikka tämä on öljy, ei tunnu öljyiseltä iholla kauaa, vaan imeytyy mukavasti. Aivan ihana! Mun puteli on jo puolillaan (ehkä jopa alle) ja nyt jo hermoilen, että tätä (tai jotain muuta Gingeriä) pitää saada kohta lisää!
13. Origins Ginger Hand Lotion, eli käsivoide pumppupullossa, jota ajattelin yöpöydälle, jotta saisin vielä viimeiset ihanat inkiväärituoksut ennen nukkumaanmenoa.
Sellaisia joulu/synttärilahjatoiveita. Oliko yhtään sellaisia, jotka kutkuttelisivat myös teitä?
Originsin tuotteet kyllä kutkuttaa ja kiinnostaa.
Mulla on tuo Raleigh juurikin mustana, mutta 3-vaihteisena ja edessä on koppa. Oikea mummopyörä siis. Oli mun unelmien pyörä ja on kyllä ollut hyvä. Tai no okei, toinen on Helkaman Aino, mutta se on niin jäätävän hintainen, ettei lompakko pystynyt siihen, kun olin pyörää vailla. :D Joten hyvä toive. :)