.NAKED HEAT -MEIKKEJÄ.

*Postauksessa mainoslinkki

UD_Naked_Heat_02

Kaikki on jo nähnyt *Urban Decayn Naked Heat -paletin ja varmaan aika monta meikkiä sillä tehtynä myöskin. Mutta koska mä nyt kuitenkin käytin kyseistä palettia julkaisusta eteenpäin suunnilleen kaksi viikkoa putkeen (ja myöskin kuvasin suuren osan kyseisistä meikeistä), niin ajattelin jakaa nämä meikkikuvat tässä yhdessä ja samassa kuvakeskeisessä postauksessa. Just because I can.

Ja koska on kiva näyttää miten kyseistä palettia voisi esimerkiksi käyttää. Kuvien meikit on kaikki ihan vaan semipikaisia työmeikkejä, ei mitään tuntien taidepläjäyksiä, ihan vaan tiedoksi. En myöskään meikeistä kuvia ottaessa laittanut ylös mitä sävyjä paletista käytin mihinkäkin meikkiin, mutta ei sitä nyt järjettömän vaikeaa ole päätellä, kun katsoo meikkiä ja palettia ja tekee omat päätelmänsä.

UD_Naked_Heat_04-2

UD_Naked_Heat_06-2

UD_Naked_Heat_08-2

UD_Naked_Heat_10-2

UD_Naked_Heat_12-2

UD_Naked_Heat_14-2

UD_Naked_Heat_16-2

UD_Naked_Heat_18-2

UD_Naked_Heat_20-2

UD_Naked_Heat_22-2

Että sellasta! Nakuhiitti on ollut näistä uudemmista Nakuista selkeästi eniten mun mieleen. Tämä on jotenkin niin selvästi erilainen kuin kaikki muut Nakut ja toisaalta mulla ei myöskään ole koskaan ollut näin lämmintä ja punertavaa palettia ja ihastuin tähän aivan ikihyviksi! Kuvista ei nyt ehkä ihan täysin välity, mutta ainakin livenä silmät näytti aina ihan super kirkkailta ja super sinisiltä, joten jotain taikaa tässä on, ainakin sinisille silmille :)

Paletin sävyistä täytyy erityismainita ainakin sävyt Sauced ja Low Blow, ne on aivan erinomaisia häivytysvärejä melkeinpä mille tahansa muille paletin väreille (ja aika monille muillekin väreille mistä tahansa paleteista, tummuusasteesta riippuen). Ashes on ihan huikean hieno tumma sävy luumuisen sumuisiin silmämeikkeihin. Oranssit ja punaiset He Devil, Cayenne ja En Fuego on aivan upeita sävyjä tuomaan silmien sinisyyttä esiin ja toimivat myös häivyttelyväreinä tummempien pohjavärien rinnalla. Shimmeriset Lumbre, Dirty Talk ja Scorched toimii tosi nätisti liikkuvalla luomella pohjasävynä.

Paletista vähiten ehkä tuli käytettyä sävyjä Chaser ja Ember. Chaser on vähän liian vaalea varsinaiseksi häivytysväriksi ja vähän liian tumma taas korostusväriksi, mutta vaaleaksi pohjasävyksi liikkuvalle luomelle ihan jees. Ember taas on shimmerinen tumma sävy, jonka se valoaheijastava ominaisuus saa näyttämään liikkuvalla luomella yllättävän vaalealta, kun valo osuu luomelle ja toki kiva jos sitä halajaa, mutta itse tykkään, että jos on tumma niin sitten se on kunnolla tumma eikä vaan leikisti.

Mitäs te olette tykänneet Heatistä? Onko se teidän(kin) mielestä HOT?

*postauksessa mainoslinkki

10 thoughts on “.NAKED HEAT -MEIKKEJÄ.

  1. Paletista ei mielipidettä (tosin tekemäsi meikit näyttävät hyviltä!), mutta mitä hiuksillesi kuuluu? Ne näyttävät tosi hyviltä! Muistelen sinun puhuneen kasvattaneesi omaa väriäsi takaisin, onko kuvissa oleva väri omaasi vai värjättyä?

    1. Kiitos, ihan hyvää kuuluu tukalle :D Onkin ollut aikeissa tehdä joku hiuspostaus, mutta en ole saanut aikaiseksi vielä. Hiusten tyvi on täysin omaa sävyä, mutta kävin vuosi sitten vähän vaalentamassa pituuksia ja latvoja ja vaalennusta sitten nostettiin kesällä vähän ylemmäs. Muuten ei sen kummempaa :)

  2. Oi, miten ihania meikkejä kaikki! Ja mä kiinnitin huomiota myös sun vaihtuviin kampauksiin, erittäin kivoja nekin..! :))

  3. Onpas kauniita meikkejä, ihana nähdä täällä pitkästä aikaa taitavaa kädenjälkeäsi :) Vaikka ei noissa muissakaan postauksissa valittamista ole!

    1. On ollut vähän kosmetiikkaähkyä viime kuukausina niin on vähän jäänyt nuo kosmetiikka-aiheiset postaukset viime ajoilta, mutta en ole niistä luopunut. Niitä nyt tulee vaan vähän harvakseltaan tällä hetkellä :D

  4. Paletti on mun kohalla kyllä edelleen hot! :D Vähintään kerran viikossa sillä tulee meikkailtua, tällä viikolla jopa kahdesti. Tämä sekä Ultimate Basics ovat mun kaksi eniten käytettyä palettia tällä hetkellä (UB oli jo ennen Heattia).

    hanna
    http://www.hannamariav.com

    1. Kyllä mäkin tuon alkuhuuman jälkeen edelleen tartun tähän kohtalaisen usein! Ekat pari viikkoa en mitään muuta käyttänytkään :D Nyt olen toki jo ottanut muitakin värejä taas käyttöön.

  5. Hei, kiitos hyvästä blogista :) Olen arkaillut Naked Heatin ostamista, koska pelkään sen olevan liian lämminsävyinen minulle. Mitä mieltä olet, sopiiko heat tosiaan kaikille vai pitääkö olla tietynlainen värimaailma? Itse olen lämminsävyinen pisamanaama, mutta pidän vaatetuksessa viileistä sävyistä (värianalyyissä kesä?).

    1. No en nyt tiedä ihan _kaikille_, mutta ainakin tosi monille. Jos sun omat värit on ennemmin lämpimät niin varmasti sopii, vaatteista riippumatta. Itse viihdyin tässä parhaiten, kun olin vähän ruskettunut, mutta olen käyttänyt kyllä edelleen, vaikka ihonväri onkin jo vaalentunut. Käy ihmeessä vaikka Urban Decayn pisteessä kysymässä, että voitaisiinko paletista nopeasti kokeilla sulle joitakin värejä silmiin, että tietäisit tykkäätkö siitä vai et :)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.