.WRONG NUMBER – LEMPIHUULIPUNA.

Mä olen aika tylsä huulipunatyyppi. Käytän lähes poikkeuksetta erilaisia nudehkoja roosahkoja huulipunia, kiiltopunia tai huulikiiltoja. Mutta siihen on syynsä.

Huulten omaa sävyä korostava huulipuna/kiilto on maailman helpoin huulimeikki. Ei haittaa, vaikka puna hieman kuluu, koska ero huulen oman sävyn kanssa ei ole järin suuri. Näinollen ei tarvitse jatkuvasti kytätä peilistä, että mites huulipuna. Ei kukaan sellaista jaksa.

Yksi näistä mun lemppareista on Urban Decay VICE-huulipuna laadussa Sheer ja sävyssä Wrong Number. Puna on täydellinen.

Wrong Number on juuri sopivan punainen, että se näkyy huulilta ja on raikas ja mehevä, mutta silti se on tarpeeksi neutraali, ettei tee itsestään liikaa numeroa. Se on sopivan läpikuultava, mutta kuitenkin tarpeeksi pigmenttinen, ettei häviä huulilta välittömästi. Pysyvyyskin on hämmentävän hyvä ollakseen sheer-laatuinen. Tämä myöskin tuntuu huulilla hyvin miellyttävältä, kostealta ja pehmeältä, mutta silti tavallaan jämäkältä.

Wrong Number myöskin sopii lähes poikkeuksetta melkein mihin tahansa silmämeikkiin. Olen käyttänyt jo yhden putkilon tyhjäksi ja toinen on jo meneillään. Harvinaista, että hankin saman punan uudelleen, mutta tämä oli vaan ihan pakko, niin loistava. Vahva suositus!

10 thoughts on “.WRONG NUMBER – LEMPIHUULIPUNA.

  1. Kiitos sävyvinkistä! Olen etsinyt pitkään juuri sellaista sopivaa nudehuulipunaa, joka saa näkyä, mutta ei ole liian nude.

  2. Saman merkin sheer Liar-sävy on myös tosi kiva :) Aavistuksen lämpimämpi, muttei liian lämmin sävy.

  3. Tää näyttää ihan täydelliseltä mun sävyltä, pakko varmaan jossain kohtaa hommata! Linda Hallbergin Fantastickit on nyt olleet mulla jatkuvassa käytössä, ihastuin totaalisesti. Kannattaa kokeilla jos tykkää näistä Sheer-laatuisista UD:n punista.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.