.OSTOKSIA TALLINNASTA.

Kun lähtee toisen kosmetiikkahörhön kanssa Tallinnaan shoppailureissulle, saattaa käydä näin:

Ei ollut lainkaan tarkoitus, mutta nyt kävi näin. Olin kaverin kanssa tosiaan yhden yön reissulla Tallinnassa ja mun missio oli ostaa The Balmin Bahama Mama -aurinkopuuteri, koska nykyisessä on jo iso reikä ja se on mun lemppari eikä sitä saa Suomesta. No, ostin sen ja aika monta muuta tuotetta, hups.

Löysin muutamia kiharatuotteita, joita halusin kokeilla. En tiedä onko nämä Curly Girl Metodiin edes soveltuvia, koska en muistanut kaikkia INCI-juttuja aiheeseen liittyen, mutta en mä ole ennenkään jaksanut olla aiheen suhteen kovin tarkka, joten kokeillaan.

Bongasin myös Davines Love -kiharatuotteet pikkukokoisina ja ajattelin, että ottaisin nämä mukaan tulevalle ulkomaanreissulle. Kaksi muutakin hiusnaamiota löytyi, jotka vaikutti hyviltä. Ne jää tosin ihan kotikäyttöön.

Nämä hiusnaamiot hankin myöskin reissuja ajatellen, menevät huomattavasti pienempään tilaan kuin mitkään hiusnaamiopurkit.

Sillä tavalla oudosti oli käynyt, että mulla oli jemmassa enää yksi (1) suihkugeeli, joten sehän mahdollisti sen, että voin ostaa niitä nyt muutaman varastoon, ettei tartte hetkeen miettiä asiaa. Tämä päätös tosin kadutti siinä vaiheessa, kun piti raahata näitä isoja purkkeja niska vääränä kotiin sieltä.

Löysin myös risiiniöljyä pilkkahinnalla ja muutamia käsivoiteita ja kynsinauhamömmöä, joka multa onkin kohta loppu, joten tämä tuli oikeaan tarpeeseen.

Löysin myös meikkihommia, eli Bioderman misellivesi pikkumokiin, Holika Holikan BB-voide, se Bahama Mama, jota lähdin sieltä hakemaan ja samalla löytyi yksi poskipunakin, huulipuna (Viva La Diva), huultenrajauskynä (Misslyn), nestemäinen kulmakynä (Viva La Diva) ja yhdet ripset (Andrea). Hupsis.

Laivalta bongasin myös tämän Viva La Divan Inked Eyeshadows -luomiväripaletin. Ajattelin tätä palettia lähinnä meikkikeikoille, en itse useinkaan jaksa kovin värikkäitä silmämeikkejä tehdä, mutta välillä asiakkaat haluaa.

Ostin Tallinnasta myös jonkin verran vaatteita (farkut, paita, mekko, maihareihin korkeat sukat), cityrepun ja yhdet kengät.

Lähteekö kenelläkään muulla tällä tavalla lapasesta, kun lähtee kaverin kanssa reissuun?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.