.SITRUUNAINEN MOZZARELLASALAATTI.

Olen vähän huono itse ideoimaan erilaisia salaatteja, teen aina samalla tavalla ja aina on ne samat perusjutut joka ikisessä salaatissa. Eli tarvitsen jonkun muun ideoimaan niitä mulle, tällä kertaa jostain Pirkka-lehdestä tai vastaavasta jemmaan leikattu resepti.

sitruunainen_mozzarellasalaatti_01

Viime aikojen lemppariresepti on tämä sitruunainen mozzarellasalaatti, jonka myötä maistoin kumkvatteja ekaa kertaa ikinä tänä kesänä. Tätä salaattia on nyt tullut tehtyä vähän erilaisin muunnelmin jo ainakin kolme tai neljä kertaa ja kyllä muuten vaan toimii!

sitruunainen_mozzarellasalaatti_02

Unohdin ostaa kaupasta rucolaa, mutta käytin tavallisempaa salaattia ja ruohosipulia sen tilalla ja myöskin luumutomaatit unohtui kauppaan, mutta käytin ihan tavallista tomaattia. Olen myöskin tykästynyt tuohon antipasti-lajitelmaan, jossa on kolmea erilaista ilmakuivattua lihaa pelkän ilmakuivatun kinkun tilalta. Tein salaatin vain itselleni, joten säädin vähän raaka-aineiden määriä niin, että salaatti mahtuu Arabian 24H kulhoon.

sitruunainen_mozzarellasalaatti_03

Aloitetaan pilkkomalla tai repimällä mozzarella vähän pienemmäksi. Mä käytin pieniä mozzarellapalloja (5 kpl) tällä kertaa, jotka pilkoin neljään osaan. Raastoin pestyn sitruunan kuorta mozzarellan päälle suht reippaasti.

sitruunainen_mozzarellasalaatti_06

Seuraavaksi pilkoin tomaatin ja neljä isohkoa kumkvattia. Varasin tähän kuusi kumkvattia, mutta ne olikin niin isoja, että yhteen annokseen riitti neljä ihan hyvin, kun pilkoinkin ne aika paljon pienempiin osiin kuin reseptin mukaan neuvottiin.

sitruunainen_mozzarellasalaatti_07

Pilkoin nektariinin ja hunajamelonin puolikkaan sinne sekaan ja revin päälle vielä salaatin, basilikan lehtiä ja ruohosipulia.

sitruunainen_mozzarellasalaatti_08

Lopuksi vielä leikkelin ilmakuivatut lihat (6 erillistä leikkelettä muistaakseni) salaatin sekaan ja isohko loraus oliiviöljyä salaatin päälle ja eikun koko sotku sekaisin.

sitruunainen_mozzarellasalaatti_09

Valmis salaatti on määrällisesti runsas ja yllättävän täyttävä, mutta silti kevyt ruoka. Tässä yhdistyy jännästi eri maut: makeutta tulee melonista ja nektariinista, kirpeyttä sitruunankuoresta ja kumkvateista ja suolaisuutta ilmakuivatuista lihoista. Sen kyllä totesin tästä versiosta, että se rucola on oikeasti paljon parempaa, koska se antaa oman makulisänsä kokonaisuuteen ihan eri tavalla kuin perus salaatti, mutta muistanpahan paremmin ensi kerralla.

Jos olet kyllästynyt perus tomaatti-kurkku-feta-tonnikala -salaatteihin kuten minäkin ja olet valmis kokeilemaan raikkaita ja uusia makuelämyksiä niin kannattaa kokeilla tätä. Mulla on ollut tämä resepti liimattuna mun reseptikirjaan jo kauan aikaa, mutta nyt vasta tänä kesänä intouduin kokeilemaan ensimmäisen kerran ja sittemmin olen tätä tosiaan tehnyt jo useammankin kerran, koska on vaan niin hyvää!

.TERVETULOA.

Ovet on auki, tervetuloa uuteen blogiosoitteeseen! Blogi on ollut julkinen jo eilisestä, joten nopeimmat ovat saattaneet nähdä uuden ulkoasun jo etukäteen, mutta tässä nyt ensimmäinen virallinen postaus uuteen blogiin :) Ajattelin tässä alkuun nopeasti käydä vähän läpi mitä uudesta blogipohjasta löytyy, vaikka ei tämä järin monimutkainen olekaan.

eka_ma_01

Ylhäältä bannerikuvan alta löytyy muutama erillinen sivu, joissa kerrotaan lyhyesti blogin perusideasta ja kirjoittajasta, eli minusta, holy grail-tuotteista, mun lemppariblogeista ja erikseen vielä Purkkimafia-bloggaajien uudet osoitteet ja blogiyhteistyö-osio mahdollisille mainostajille/maahantuojille/pr-firmoille.

Nyt alkuun laitoin postausnostoja slideshowna tuohon linkkien alle, joihin voin nostella haluamiani postauksia erikseen esille. Tässä pohjassa on myös mahdollista nostaa kolme uusinta postausta vierekkäin tuon slideshown alle, josta ne täytyy yksitellen klikata auki, mutta fiilistelen tätä nyt tässä vielä, että pidänkö siitä vai en, joten älkää ihmetelkö jos tässä alussa se välillä on siinä ja välillä ei ole :D

eka_ma_02

Oikealla sivupalkissa on kaikki oleellinen, kuten lyhyt kuvaus blogin aihepiireistä, erilaiset muut seurantamenetelmät, kuten face, insta, pinterest ja bloglovin’. Uusimmat -otsikon alla on 20 uusinta postausta otsikoittain, koska arkisto on ihan penaalista ja koska arkisto on ihan penaalista, laitoin myös kalenterinäkymän ja hakukentän siihen välittömään läheisyyteen. Arkisto-vimpainta ei siis pysty muuttamaan järkevämmäksi, on joku wp.comin kiinteä ominaisuus (tai jos pystyy joidenkin hötömölö -koodien avulla, niin en ole niin taitava). Kategorioiden ja avainsanojen kautta löytää blogista postaukset uudesta vanhempaan tietyn aihepiirin sisältä. Etusivulla on aina näkyvissä kolme uusinta postausta ja sivun alalaidassa on palkki ”vanhemmat artikkelit”, joka avaa seuraavat kolme postausta esille siihen suoraan perään.

Olen tässä nyt viikonlopun aikana yrittänyt vaihdella kaikkiin eri instansseihin uusia tietoja, mutta kertokaa ihmeessä, jos olen jotain missannut!

tuunaushommia

Tuntuu tavallaan jännältä aloittaa bloggaaminen täällä uudessa osoitteessa, mutta siis silleen hyvällä tavalla jännältä. Tykkään uuden blogin yleisilmeestä tosi paljon ja vaikka tässä nyt on pari vähän ärsyttävää seikkaa (joita en siis pysty muuttamaan), niin enköhän mä tässä viihdy, toivottavasti te lukijatkin! Ja eiköhän tässä päästä pikkuhiljaa taas normaaliin postausrytmiin myöskin ja antaa arjen jälleen alkaa :)

.VIIMEINEN PURKKISPOSTAUS.

Tässä se nyt on. Viimeinen postaus Purkkimafia-portaaliin mun blogini osalta. Tätä iloa kesti n. 1,5 vuotta ja tämä aika on tuntunut hioneen tämän purkkis-poppoon aika tiiviisti yhteen, huikeita tyyppejä!

Purkkimafian blogeja voi seurata jatkossakin parista eri välineestä: Facebook ja Instagram. Jatkamme näiden instanssien pyörittämistä omin voimin ja mun blogin osalta oma Facebook-sivu jatkaa toimintaansa normaalisti edelleen ja Instagramiin päivittyy jatkossakin varmaan lähes pelkästään chihukuvia, koska ne on mun elämän söpöin asia. Olen eilen jo vaihtanut uuden blogin tiedot sekä faceen että instaan, älkää siis ihmetelkö :) Olisi tarkoitus vielä siirtää Bloglovinin kautta seuraajat uuteen osoitteeseen tässä viikonlopun aikana, joten sitäkin kautta pystyy myös jatkossa seuraamaan, eikä teidän tarvitse tehdä mitään muutoksia :)

vika_postaus

Siirrän tämän viikonlopun aikana vielä elokuun aikaiset postaukset uuden blogin puolelle ja säädän varmaan vielä jotain muutakin ja mikäli kaikki sujuu auvoisasti, on uusi osoite auki viimeistään maanantai-aamuna (29.8.2016).

Lyyli ja muut karvaturret, ja myös minä tietysti, toivottaa teidät lämpimästi tervetulleeksi uudistuneeseen blogiin maanantaista lähtien:
MARIANNIINA.COM