.HÄÄMEIKKI-KEIKALLA.

*Postauksessa mainoslinkkejä

1527_haameikit_05

Kävin elokuussa tekemässä kaverille häämeikin ja samalla meikkasin myös kaasotkin. Otin pitkästä aikaa oikein tämän pakin mukaan ja lisäksi mulla oli kangaskassi, jossa oli erikseen morsiamen tuotteet ja muuta tarpeellista sälää, joka ei mahtunut pakkiin (ylitäytetty much?). Kysyin hääseurueelta, että saako heidän meikkikuviaan käyttää blogissa ja myöntävä vastaus tuli :)

Olen kesällä tehnyt muutamankin meikkikeikan päivätyöni lisäksi ja olen kokeillut erilaisia tapoja miten saada kaikki tarvittavat tavarat helpoiten paikanpäälle ja erilaisten kangaskassi- ja meikkipussukka-viritelmien jälkeen päätin kesän viimeiselle keikalle tyhjentää vanhan meikkipakin kynsilakoista ja kerätä pakkiin kaikki mahdolliset tarvittavat meikit. En keikalle mennessäni tiennyt millaiset meikit kaasot haluaisivat tai kuinka ruskettuneita he olisivat, joten otin varmuuden vuoksi aika laajalti tavaraa mukaan, jotta on ainakin vaihtoehtoja. Lopputulos tietysti oli, että en tarvinnut kuin pientä murto-osaa pakin tavaroista :D Mutta pakki oli silti kätevämpi kuin miljoona meikkipussia täynnä sekalaista tavaraa, koska pakissa tuotteet oli paremmin esillä ja helpommin löydettävissä.

1528_haameikit_03

Toisella kaasolla oli ripsien pidennykset, joka tietysti helpotti mun duunia. Silmiin tuli enemmän tummuutta ulkonurkkiin, rajaus hieman vahvempana ja hohtavaa vaaleaa sisänurkkaan.

1529_haameikit_04

Toisen kaason meikissä volyymi oli huulissa (*MAC Lady Danger), joten silmistä tuli hieman pehmeämmät, mutta rajauksella ja ripsitupsuilla saatiin silmiinkin juhlavuutta.

1530_haameikki_01
Kuvat: Iiro Rautiainen. (Itse rajasin alkuperäisistä ja yhdistin kuvat, jotta meikki näkyisi paremmin.)

Morsiamelle oltiin tehty koemeikki jo alkukesästä ja sen verran jouduin muokkaamaan häämeikkiä, että meikkipohjan vaihdoin paremman väriseksi, muuten mentiin suunnilleen sillä, mitä tehtiin koemeikissä. Silmissä on hieman pinkihtävää kultaa, harmaata ja mustaa ja ripsiin saatiin lisää volyymiä ripsitupsuilla. Huulipuna oli morsiamen oma, jotta hän pystyi lisäämään sitä päivän mittaan (Clinique 13 Love Pop + Estee Lauder Automatic 05 Cafe Rose -rajaus).

1531_haameikit_06

Morsiamen meikkiin käytin näitä tuotteita. Luomivärit otettiin kolmesta eri paletista, ei kovin käytännöllistä, tiedän :D Meikkipohjan sekoittelin kahdesta eri sävyisestä Rimmelistä ja Chanelin Blancista, aknearpia peittelin lisäksi *HR:n Magic Concealerilla. Poskille tuli Lancômen aurinkopuuteri, NARSin Orgasm ja Chanelin valopuuteri. Meikki pysyi kuulemma todella hyvin koko päivän, vasta illalla myöhemmin oli tarvinnut turvautua kiillonpoistolappuihin :)

1532_haameikki_03
Kuva: Iiro Rautiainen

Vaikka mä meikkaankin asiakkaita myös töissä harva se päivä, on tämmöisiä extra-keikkoja silti kiva tehdä ja tunnelma on aina rennompi, kun ollaan jonkun kotona ja skumppalasitkin saattavat kilistä juhlaväen kesken (olen minäkin hörppyni toisinaan saanut) ja kaikilla on yleensä odottava ja jännittynyt juhlafiilis.

1533_haameikki_02
Kuva: Iiro Rautiainen

Mukana oli tietenkin myös virallinen valokuvaaja, jonka kuvia sain luvan tässä muutamia käyttää. Kuvaajana oli tosiaan leppoisa nuori mies Iiro Rautiainen, jonka kotisivut löytyy täältä, blogi täältä ja facebook-sivu täältä. Kannattaa käydä katsomassa, oli nimittäin aika wow-efektin omaavia kuvia!

1534_haameikki_04 Kuva: Iiro Rautiainen

Vielä viimeinen silaus meikkiin ja sitten on morsian valmis päivän koitoksiin ja meikkaaja voi lähteä pakkinsa kanssa takaisin kotiin rapsuttelemaan pikkukoiria :)

1535_haameikki_05
Kuva: Iiro Rautiainen

Kattokaa nyt, kun ne on niin herttaisen onnellisen näköisiä <3

Kesän meikkikeikoista inspiroituneena mä vihdoin tein itselleni suht toimivan keikkapakin, joka ei siis ole tuo sisältö, joka näkyy ensimmäisessä kuvassa, mutta siitä lisää ihan toisessa postauksessa :) Rakkaudentäyteistä torstaita!

*Postauksessa mainoslinkkejä

.BLOGGAAJAKAMERA.

Olen jo pidempään haaveillut uudesta kamerasta ja mulla on ollut kameramallikin mielessä, mutta koska mä en ole sitä päässyt sen kummemmin räpeltämään niin se on herkästi päässyt unohtumaan. Nyt kuitenkin kävi niin, että yksi työkaveri osti viime viikolla juuri sen kameran, jota olen itsekin havitellut ja nosti kamerakuumeen uuteen nousuun :D Pääsin vähän räpeltämään hänen kameraansa ja ihastuin heti!

1474_Olympus_PEN_01

Ja näin siinä sitten kävi! Käväisin sunnuntaina Verkkokaupassa tutkimassa kameraa vähän tarkemmin ja mukaanhan se sitten tietenkin lähti :D Eli olen nyt onnellinen ”bloggaajakameran” omistaja. Huvitti nimittäin, että tämän kyseisen kameran kuvauksessa luki jotain korkokengillä mukulakivillä kävelystä ja bloggaajakamerasta ja selfieominaisuuksista :’D Mutta mitäpä sitä kieltämäänkään, mä tarvitsen selfiekameran tähän blogitouhuun.

Eli kamera on tosiaankin tuo Olympus PEN Lite E-PL7 ja siihen 25 mm objektiivi.

1475_Olympus_PEN_02

Katsokaa nyt sitä! Ah, mä niin rakastuin tähän retro-lookkiin! Kyllä, olen esteettinen ihminen ja kyllä, kameran ulkonäöllä voi olla merkitystä! Siellä olisi ollut ihan sama setti valkoisena/beigenä, mutta se oli mulle ihan bleh, tämä hopea/musta on ihan mun näköinen!

Sen verran, kuin nyt olen ehtinyt kameraa testailemaan, niin vaikuttaa erittäin hyvältä! Tarkentaa tosi hyvin ja tarkennuspisteen voi itse määrittää kosketusnäytöltä helposti, säädöt tuntuu suhteellisen helpoilta ja tässä oli paljon sellaisiakin säätöjä, joiden avulla valokuviin saa välittömästi ikäänkuin filtterin päälle, se oli hauska :D En nyt tiedä tuleeko kauheasti niitä käytettyä, kun mulla kuvissa on usein tärkeintä, että värit toistuu aitoina, mutta kuitenkin.

1476_Olympus_PEN_03

Takana on kääntyvä kosketusnäyttö, jonka saa nostettua ylös tai käännettyä kokonaan ympäri kameran alapuolelle, että selfiegame on helpompaa.  Kamera tuntuu kädessä hyvältä ja ne muutamat testikuvat mitä olen ehtinyt räpsimään, vakuuttivat, joten taisinpa tehdä oikein hyvän ostoksen, jota makselen tässä sitten seuraavan vuoden päivät :D

Vähän tuntuu jotkut säädöt oudoilta, kun olen kuitenkin aina ollut Canon-tyttö, mutta nehän nyt on vain tottumiskysymyksiä :) Mun blogin kuvakansiosta kyllä löytyy varmaan vielä tuhansia kuvia, jotka on otettu vanhalla Canonilla, eli jatkossa blogissa tulee olemaan jonkin aikaa sekaisin eri kameroilla otettuja kuvia, mutta koitetaan olla välittämättä siitä :)

.PROJECT 333 – KESÄ/SYKSY 2015.

Olen aikaisemminkin jo kertonut blogissa tästä vaatteiden vähennysprojektista, mutta viime kerralla en vielä osannut tehdä näin radikaalia vähennystä kuin nyt, vaikka olinkin jo selvästi oikealla tiellä.

Project 333 on kiinnostanut siitä saakka, kun tästä ensimmäisen kerran kuulin, mutta olen ajatellut sen olevan jotenkin erityisen vaikeata päättää mitä vaatteita siihen valitsen. Olen myöskin ollut vähän huono luopumaan vaatteista, vaikka ne sitten olisikin vain vaatehuoneessa jemmassa eikä oikeasti kokonaan poissa. Olen tykännyt siitä, että mulla on kaikki mahdollisuudet koko ajan, mutta nyt loppui nössöily! Nyt olen vihdoinkin aloittanut Project 333:n ihan virallisesti.

Project 333:n idea on siis se, että kerran kolmen kuukauden välein luodaan vaatekaapin sisältö uudelleen seuraavaan kauteen sopivaksi ja siihen vaatekaappiin kuuluu vain 33 vaatekappaletta. Näihin 33:een lasketaan mukaan kaikki ulospäin näkyvät käyttövaatteet, kengät, asusteet, takit ja korut. Projektin ulkopuolelle jää kuitenkin urheiluvaatteet (ja kengät), alusvaatteet eikä myöskään mitään kotilöhöilyvaatteita tai koiranulkoilutus-takkia tai kenkiä tarvitse laskea näihin 33:een vaatekappaleeseen.

Tämä ei ole kuitenkaan mikään kärsimysprojekti, eli jos sattuu kolmen kuukauden aikana huomaamaan, että joku vaatekappale ei sovikaan tähän kauteen tai tähän kokoelmaan tai vaate menee rikki, sen voi vaihtaa johonkin toiseen paremmin sopivaan. Mä myöskin muokkasin tätä sen verran, että päätin jättää korut täysin projektin ulkopuolelle, koska käytän muutenkin pääasiassa vain muutamia tiettyjä ja se, että edes koruissa on enemmän valinnanvaraa, mahdollistaa asujen muokkaamista hieman enemmän.

Ja koska mä aloitin tämän juuri nyt enkä vaikkapa kuukautta tai kahta aikaisemmin, mä luultavasti joudun muokkaamaan näitä 33:a paljon aikaisemmin kuin kolmen kuukauden päästä, mutta ei haittaa. Voin tehdä siirtymää talvivaatesettiin osa kerrallaan, esim. vaihtaa sandaalit umpinaisempiin kenkiin ja toppeja paksumpiin neuleisiin, kun huomaan, etten enää tarkene niissä.

1430_project333_01

Mun vaatetanko näyttää tällä hetkellä tältä ja tässä on melkein kaikki mun vaatteet, ainoastaan muutama trikoinen t-paita ja toppi ja kaikki farkut puuttuvat tästä. Kasasin ensin vaatteet siististi viikattuina sängyn päälle ja vaihtelin muutamia pois ja jotain toista tilalle ja kun olin mielestäni suhteellisen valmis, laskin vaatteet yhteen ja sain hämmästyä, että niitä oli vain 25! Sitten lisäsin mukaan kengät, takin, kaulahuivin, muutaman vyön ja sain huomata, että olin saanut 33 täyteen ilman mitään ongelmia! Pelkäsin, että olisi jotenkin todella vaikeaa rajata vaatteiden määrää näin pieneksi, mutta päinvastoin!

Kun vaatevalinnat oli tehty, viikkasin ja kasasin henkareille kaikki loput vaatekaapin vaatteet ja jemmasin ne vaatehuoneeseen odottelemaan aikaa, jolloin niitä jälleen tarvitaan.

Mun väripaletti on melko yksipuolinen. Koko vaatekaapin pohjaväri on MUSTA, sen lisäksi TUMMANSININEN ja HARMAA toistuu vaatteissa jonkin verran. Mausteena on hieman METALLIA, kahta eri sävyistä RUSKEAA ja tilkka PUNAISTA ja VALKOISTA. Olen todennut, että vaikka tykkään väreistä muilla ihmisillä paljonkin, en vain itse viihdy värikkäissä vaatteissa kuin ihan satunnaisesti, joten en kokenut, että olisi paljonkaan järkeä valita muutenkin pienehköön vaatemäärään mitään sellaista, jota tiedän käyttäväni vain joskus harvoin jos ollenkaan.

Käydäänpäs vielä läpi mitä mun 33:een oikeastaan kuuluu:

1431_project333_02

– Musta ohut (teko)nahkatakki
– Kashmir kaulahuivi
– Mustat sandaalit
– Mustat ballerinat

Ulkovaatteista en vielä tarvitse mitään muita kuin kenkiä, mutta kohta saattaa takki tai ainakin huivi olla paikallaan ja tosiaan kengät on helppo vaihtaa lämpöisempiin myöhemmin. Tavallaan tämä 33 oli mulle senkin takia niin helppo, koska mä en mässäile ulkovaatteilla tai kengillä, vaan käytän muutamia samoja koko ajan.

1432_project333_03

– Siniset farkkulegginsit
– Mustat farkkulegginsit
– Harmaanmustat farkut
– Mustat caprifarkut
– Musta (ja tummansininen) kellohelmainen polvipituinen trikoohame
– Musta korkeavyötäröinen pitkä hame

Alaosiin valitsin lähinnä farkkuja ja hameita, joita tiedän käyttäväni säännöllisesti ja jotka sopivat suunnilleen kaikkien yläosien kanssa. Polvimittaisesta hameesta on myös mahdollista vaihtaa tummansininen hame päälle, joten teoriassa se ehkä pitäisi laskea kahdeksi vaatteeksi, mutta toisaalta mä käytän niitä kahta hametta aina päällekäin, joten päätin laskea ne yhdeksi.

1433_project333_04

– Tummansininen trikoomekko
– Musta trikoomekko
– Musta kangasmekko nappilistalla

Tähän kauteen valitsin mukaan kolme mekkoa, joita voi käyttää myös syksyllä (ja talvella) paksujen sukkahousujen ja neuletakin kanssa.

1434_project333_05

– Harmaa löysä neulepusero (kuvattu takaa)
– Musta löysä neulepusero (kuvattu takaa)
– Musta reikäinen pitsineule
– Musta reikäneule
– Musta pusero sifonkisella sisäpuserolla
– Musta neultepusero 3/4-hihoilla ja niittiolkapäillä

Pitkähihaisia neulepuseroita voi käyttää jo nytkin ihan yksinään tai alustopin kanssa, jolloin sen voi jemmata laukkuun jos päivän aikana tuleekin lämpimämpi kuin aamulla. Toki suurinosa näistä odottelee hieman viileämpiä kelejä.

1435_project333_06

– Musta trikoinen neuletakki
– Harmaa lyhyt neuletakki
– Musta ohut pitkä neuletakki

Neuletakit on lämpimämmällä ilmalla erinomaisia takin korvikkeita ja syksyllä taas hyviä kerrospukeutumiseen. Lyhyttä neuletakkia käytän pääasiassa hameiden ja mekkojen kanssa, koska siinä jää vyötärölinja esiin, joka toimii paremmin hameiden kanssa.

1436_project333_07

– Tummanruskea leveä vyö
– Konjakinruskea palmikkovyö
– Musta kultasolkinen vyö
– Musta ohut kiiltonahkavyö
– Musta toppi koristeellisella kaula-aukolla
– Harmaa toppi nappilistalla
– Tummansininen raitainen t-paita
– Tummansininen-harmaa raitainen t-paita
– Musta reikäkuvioinen löysä pusero
– Mustavalkoinen löysä kangaspusero
– Musta meduusakuvioinen kangaspusero

Vöitä halusin useamman erilaisen, koska niillä pystyy muuttamaan esim. mekko/hamelookin hieman erilaiseksi. Hihattomia ja lyhythihaisia en valinnut mukaan kovin montaa, koska ollaan kuitenkin menossa viileämpään suuntaan kohta. Näitä on kuitenkin helppo kerrostaa neuletakkien kanssa tarvittaessa.

Tässä kuvattujen vaatteiden lisäksi mulla on mustia ja valkoisia hihattomia toppeja ja t-paitoja ja muutama pitkähihainen musta t-paita myös, mutta ne on kaikki aluspaitoja, joita en käytä yksinään. Lisäksi laskujen ulkopuolelle jää muutamat kotilököhousut ja pari hupparia, koiranulkoilutustakki ja kengät ja tietenkin juoksuvaatteet ja -lenkkarit ja alusvaatteet ja sukat tietty. Myöskään sukkahousuja en laske tähän mun 33:een.

Kun kokoaa omaa kapsulivaatekaappiaan, kannattaa kiinnittää huomiota värivalintoihin, koska toisiinsa hyvin sopivat värit tekevät vaatteiden yhdistelemisestä huomattavasti helpompaa. Kannattaa myöskin miettiä, että mikä ihan oikeasti on sinun tyylisi, minkälaisissa vaatteissa ja kokonaisuuksissa viihdyt. Jos nämä osa-alueet on kunnossa, on vaatekaapista helppo löytää valmiita asuja, jotka näyttävät ylläsi aina hyvältä, eikä pukeutumiseen mene koskaan montaakaan minuuttia. Project 333 on myöskin mainio tapa löytää se oma tyylinsä jos se on pikkuisen hukassa. Kolmessa kuukaudessa kyllä huomaa, että viihtyykö valitsemissaan vaatteissa vai ei ja saattaa keksiä, että mitä sieltä on aina puuttunut.

Odotan innolla, että pääsen elämään tämän uuden pienemmän vaatekaapin kanssa!

Oletteko te koskaan kuulleet Project 333:sta tai kenties jopa elätte sen mukaan?