.INGLOTIT JÄRJESTYKSEEN.

Kävin hiljattain INGLOT-ostoksilla, mutta silloin niiltä puuttui viiden luomivärin paletti, jota olin myös menossa hakemaan. Laitettiin se mulle sitten varaukseen, että laittavat mulle tekstarin, kun niitä on taas saatavilla ja se tekstiviesti tuli eilen, eli heti töiden jälkeen taas INGLOTille Kluuviin.

1261_inglot_jarjestelya_01-2

Päätin sitten ostaa samalla myös pari poskipunaa täydentämään viimeksi ostamaani poskipunapalettia, koska eihän se nyt puolityhjäksi voi jäädä!

1262_inglot_jarjestelya_03

Tässä näkyykin uusimmat INGLOT-hankinnat kaikki yhdessä. Viimeksi esittelinkin jo tuon luomiväripaletin ja poskipunista kaksi oikeanpuolimmaista. Nyt tämä lämminsävyinen paletti on täydellinen.

1263_inglot_jarjestelya_04-2

Mulla oli ennestään jo yksi INGLOT poskipunapaletti, jonka taisin ostaa jostain kauneusmessuilta. Nyt mulla on näpsäkästi sekä kylmäsävyinen että lämminsävyinen setti, luulisi näistä löytyvän sopiva sävy melkeinpä kenelle tahansa, jos siis teen meikkejä joillekin muillekin kuin itselleni. Mutta toki itsellekin on nyt valinnanvaraa vaikkapa niitä meikkilookkeja varten ja tietysti muutenkin.

Näissä on muuten ihan tolkuttomasti pigmenttiä, eli pitää olla vähän varovainen annostelun kanssa, tulee herkästi sudittua överit. Laitoin kuvaan kaikkien poskipunien värikoodit, mutta en tiedä onko näitä kaikkia enää valikoimassa, varsinkaan tuosta kylmästä paletista, koska se on ostettu muutama vuosi sitten.

1264_inglot_jarjestelya_05-2

Tein myös pientä tuunausta mun INGLOT luomivärinappien kanssa. Yhdessä vaiheessa, kun käytin näitä enemmän myös reissuilla, tein omia sekoituksia napeista ja palettien alkuperäiset ideat meni ihan peffalleen, enkä vaan ole koskaan palauttanut järjestystä mihinkään järkevään ennen kuin nyt. Vihdoinkin.

Nyt kaikissa paleteissa on joku idea ja väriteema. Ehdottomasti eniten olen käyttänyt toisiksi ylimpänä olevaa ruskeaa palettia (ylläri?), se on ehdottomasti ollut mun onnistunein INGLOT-paletti koskaan. Tykkään myös ruskea-petrooli -paletista ja tuosta violetista paletista, niitä olen myöskin käyttänyt suhteellisen säännöllisesti. Muita paletteja ei ole ihan hirveästi tullut alkuinnostuksen jälkeen käytettyä. Mutta nyt, kun paletit on taas nätisti järjestyksessä, luulen että alan taas käyttämään näitä hieman enemmän ja yritän pitää paletit nyt tämmöisinä, ettei ne taas mene sekaisin ihan miten sattuu.

1265_inglot_jarjestelya_06-2

Tässä vielä nykyisessä järjestyksessä olevat paletit värikoodeineen.

M = MATTE
BP = BROW POWDER
R = RAINBOW
P = PEARL
AMC S = AMC SHINE
D.S. = D.S.

MATTE -luomivärejä mulla on jo 9 kpl, PEARL -laatua taas jopa 12 kpl. AMC SHINE -laatua mulla on vain neljä ja D.S. vain kolme. INGLOTIN luomiväreistä mielestäni ehdottomasti parhaimpia on PEARL ja MATTE -laadut, mutta myös AMC SHINE on ihan jees, mutta tykkään siitä kuitenkin vähän vähemmän kuin edellisistä. Huonoimpana kuitenkin pidän D.S. -laatua. Se on kuivahko ja herkästi rikkoutuva (kuten näkyy tuosta yhden paletin tummanruskeasta (458) ja se myöskin varisee herkemmin kuin muut.

Mutta se mikä kaikille näille on yhteistä, on hyvä pigmentti! Vaaleasta tummimpaan näissä on kaikissa hyvä pigmentti. Väriä ei tarvitse siveltimeen paljoa, kun homma on jo melkeinpä hoidettu. Mutta kirkkaissa ja tummissa väreissä kyllä kannattaa varautua siihen, että nämä kaikki saattaa jonkin verran varista jos käyttää karvasiveltimiä. Sormin levitettynä varisemista tietysti tapahtuu paljon vähemmän jos ollenkaan, mutta olen viime aikoina koko ajan enemmän ja enemmän käyttänyt siveltimiä meikkaamiseen. Jos variseminen ärsyttää niin kannattaa meikata silmät ensin ja siivota silmänaluset vaikkapa sillä misellivedellä ja jatkaa sitten vasta muuhun meikkiin.

1266_inglot_jarjestelya_08

Olen huomannut, että nuo napit harvemmin lähtee sillä kannen magneetilla irti, vaikka teoriassa niin pitäisi tapahtua, joten olenkin todennut, että joku apuväline nappien irroittamiseen on ihan paikallaan. Mulla on tuommoinen ohut metallinen meikkispaatteli, jolla napin saa helposti irti paletista tekemättä suurempaa vahinkoa.

1267_inglot_jarjestelya_09

Spaattelin saa helposti napin ja paletin reunan väliin ja siitä sitten varovasti kangottamalla napin saa ulos jos tarvitsee vaikkapa tarkistaa sävyn värikoodi pohjasta. Olen ihan harkinnut, että tekisin jonkun pysyvän koodiratkaisun näihin paletteihin napin viereen ettei tarvitsisi tätä tehdä jatkuvasti.

1268_inglot_jarjestelya_10

Nämä menee hämmentävän pieneen tilaan tarvittaessa. Tykkään näistä varsinkin jos tarvitsee mennä johonkin meikkikeikalle. Näiden lisäksi muutama ylimääräinen paletti niin pärjää aika pitkälle luomivärien osalta, vaikka olisi useampiakin meikattavia samalla keikalla.

Veikkaan, että mun INGLOT-hankinnat on nyt toistaiseksi tässä, kunnes keksin taas, että multa puuttuu jotain :D

.INGLOT-HAMSTRAUS.

Kuten Pocahontas-postauksessa mainitsin, multa puuttui mattaisia lämpimiä sävyjä luomiväreistä ja ajattelin, että helpoimmalla pääsen, kun käväisen Inglotin putiikissa (Kluuvissa) ja teen vain uuden viiden setin. Noh, se ei sitten ollutkaan ihan niin helppoa kuin voisi luulla, koska siellä tuntui olevan melkein puolet luomiväreistä loppu, joka on ihan käsittämätöntä ja harmiteltavaa. Jos olisin ollut tosi fiksu, olisin hankkinut vain pari juttua nyt ja jäänyt odottelemaan seuraavaa täydennystä, mutta kun mä olin nyt päättänyt tehdä ostoksia niin nyt niitä sitten kanssa tehtiin.

1240_Inglot_hamstraus_01

Koska en löytänyt ihan kaikkia sellaisia luomivärisävyjä kuin ajattelin, päädyin hankkimaan myös pari poskipunaa ja paletin niille. Olisin ostanut myös viiden paletin noille luomiväreille, mutta nekin oli loppu! Jätin sitten varaukseen, että jospa sieltä joskus tulisi tekstari milloin sellainen olisi taas saatavilla.

1241_Inglot_hamstraus_02

Tässä vielä nämä värit, joita sitten lopulta sieltä valikoin mukaani. Sitten viime kerran, on näköjään vaihtunut muovipakkaus noissa freedom-luomiväreissä. Ne on viimeksi ollut vastaavanlaisessa puolipalikassa kuin nuo poskipunat. Mutta joo, en ole käynyt Inglot-ostoksilla tosi pitkään aikaan.

1242_Inglot_hamstraus_03

Koska en saanut sitä luomiväripalettia niin tein sitten väliaikaisesti tämmöisen ratkaisun. Tämä on itseasiassa tosi hyvä reissuja ajatellen. 1-2 poskipunaa ja 4-6 luomiväriä samoissa kansissa, näppärää!

Vaaleampi poskipuna: 30
Tummempi poskipuna: 41
Vaalea luomiväri: 330
Ruskea ”luomiväri”: Brow Powder 563
Vaalea persikka luomiväri: 312
Oranssi luomiväri: 383
Rainbow luomiväri: 107

Rainbow-luomivärin tummanruskea on vähän lämpimämpi kuin miltä se kuvassa näyttää, mutta se on kyllä näistä kylmin silti. Vaikka nämä nyt ei ihan ollut sitä mitä mä tarkalleen lähdin hakemaan niin mä olen silti aika tyytyväinen tähän settiin. Ja ainahan sitä voi käydä myöhemmin uudelleen ja tsekata, että onko tullut jotain sellaista, jota nyt ei ollut.

Vieläkö Inglot kiinnostaa?

.CHANEL POSKIPUNAT.

1182_Chanel_poskipunat_02

Mulle on sattunut kertymään Chanelin poskipunia vähän enemmänkin ja ajattelin tehdä tämmöisen ”mun kaikki…” -postauksen niistä. Chanelin meikkipuolella on paljonkin tuotteita, joista pidän ja nähtävästi poskipunat ovat yksi niistä, mitä tykkään keräillä. Tällä hetkellä saldo on tosiaan kuusi poskipunaa, mutta mikään ei kerro kuinka suureksi määrä tulee vielä kasvamaan ajan kuluessa. Nyt on jonkin aikaa ollut hiljaiseloa tällä rintamalla, mutta turha vannoa mitään :D

1183_Chanel_poskipunat_03

Yhteiskuvassa kaikki herkullisuudet avattuina. Kuten näkyy, olen ollut sen verran järkevä, että kaikki näistä on ihan oikeasti eri värisiä keskenään. Olen ylpeä itsestäni, koska historiassa on tullut huomattua, että varsinkin poskipunissa tartun aina samoihin väreihin ja vasta kotona tajuan, että mulla on kahdeksan melkein saman sävyistä jo valmiiksi. Mutta nämä Chanelit on melko uniikkeja ylipäätään mun poskipunavarastoissa. Käydäänpäs hieman lähempää näitä läpi.

1184_Chanel_poskipunat_05

Chanel Powder Blush 72 Ultra Rose löytyi alesta joskus ja tämä oli niin överi pinkki, että tämä oli vain pakko saada. Ja tällaista mulla ei todellakaan ollut ennestään. Poskilla tämä on yllättävänkin kevyt, kunhan ei tietty liikaa sudi. Tämä sävy on poistunut valikoimasta valitettavasti.

1185_Chanel_poskipunat_07

Chanel Powder Blush 82 Reflex on edelleen valikoimassa (tämä yksilö on saatu). Tämä saattaa hyvinkin olla yksi mun oransseimmista poskipunista. Tässä on melko voimakas shimmeri, joka ei kylläkään siveltimellä sudittuna tule yhtä voimakkaana esiin kuin sormin swatchaillessa.

1186_Chanel_poskipunat_09

Chanel Powder Blush 79 Rouge on muistaakseni myöskin joko alelöytö tai saatu, nyt en ole aivan varma. Mutta siitä olen, että tätä sävyä ei löydy enää valikoimasta. Rouge on aivan mahtava sävy, mulla ei ole mitään tämäntyyppistä ennestään ja muihin Chanelin poskipuniin verrattuna tässä on huomattavasti voimakkaampi pigmentti, eli levittämisen suhteen saa olla hieman varovainen.

1187_Chanel_poskipunat_11

Chanel Powder Blush 72 Rose Initial kuuluu muistaakseni edelleen valikoimaan, tämä on saatu. Tämä on lähimpänä sitä sävymaailmaa, mitä useimmiten hiplailen ja havittelen omakseni, eikä ihme sillä tämmöinen hieman viileä roosansävy sopii erinomaisesti vaalealle iholle.

1188_Chanel_poskipunat_13

Chanel Powder Blush 86 Discretion on taas alelöytö, eli valikoimasta poistettu sävy jälleen kerran. Tämä on ihanan kevyt ja luonnollinen, täydellinen vaaleimmallekin talvi-iholle ja tummempi-ihoinen taas voi käyttää tätä kasvoillaan tuomaan ruusuista valonhehkua.

1189_Chanel_poskipunat_15

Chanel Blush Duo Tweed Effect 30 Tweed Rose on saatu lahjaksi ja myöskään näitä tweed-poskipunia ei enää ole valikoimassa. Tässä on kaunis sekoitus kylmää ja hieman persikkaisempaa lämmintä sävyä, mutta iholla tämä on enemmän viileä sävyltään.

1190_Chanel_poskipunat_01

Chanelin poskipunissa on yleensä melko kevyt pigmentti, eli niitä voi sutia vähän höllemmälläkin kädellä ilman pelkoa pelleposkista. Poikkeuksena Rouge, jossa tosiaan on pigmenttiä vähän enemmänkin. Tykkään näistä mustista rasioista, tykkään Chanelin logosta ja tyylin eleettömyydestä. Sekään ei yhtään haittaa, että valikoimassa on ollut näin paljon mielettömiä värejä, joita olen halunnut omistaa. Harmi, että suurinosa näistä on jo poistunut valikoimasta, mutta yleensä lookkien mukana tulee aina joku uusi hieno sävy, joka on kokoelmassa sen aikaa kuin ehtii, eli vaihtelua perusvalikoimaan kyllä tulee säännöllisesti.

1191_Chanel_poskipunaswatchit

Tässä vielä swatchit näistä poskipunista. Kuten kuvasta näkyy, on Reflex ja Rouge selvästi shimmerisiä, kun taas loput on hieman mattaisempia olemukseltaan. Kaikki swatchit lääppäisty melko voimakkaasti sormella kerrostaen, jotta pigmentti tulee kunnolla esiin, siveltimellä poskille levittäessä lopputulos on tietenkin kevyempi, mutta kyllä te sen tiesitte kertomattakin, eiköstä niin :)