Kategoria: Sisustus & Koti

*Postauksessa mainoslinkki

Mä tykkään yhdistellä erilaisia materiaaleja keskenään ja yksi mun lemppareista on puu ja metalli yhdessä. Tämmöisiä yhdistelmiä on meille tullut vähän vahingossa parikin ja saisi tulla enemmänkin mun puolesta, niin paljon näistä tykkään.

Meidän keittiö on niin pieni, että sinne mahtuu vain ihan pieni kahden hengen ”aamupalapöytä”, joten meillä on pikkuisen isompi ruokapöytä olohuoneen puolella. Toki sekään ei järin suuri ole, koska ei haluttu tukkia tilaa liikaa.

Pöytälevy on mun puuseppä-veljen tekemä, jonka mä sitten käsittelin ensin sellaisella puuta harmaannuttavalla aineella, sitten pöytä parvekkeelle aurinkoon vaihtamaan väriä ja lopulta öljy pintaan. Metalliset pukkijalat löytyi IKEAsta ja tuolit tilasin *ON24 sisustustavaratalosta. Pukkijalat on mun makuun vähän liian sinisen harmaat sävyltään, mutta en ole siitä vielä niin paljoa häiriintynyt, että olisin tehnyt asialle jotain. Kenties joskus?

Toinen puun ja metallin liitto löytyy myös olohuoneesta, nimittäin sohvapöytä. Puutaso on meidän vanhasta sohvapöydästä, jonka mun puuseppä-isä teki mulle joskus mun opiskeluaikoina mun toiveiden pohjalta. Vanhan pöydän paksut puiset pölkkyjalat kuitenkin alkoivat ärsyttämään jossain vaiheessa ja lopulta päädyin tilaamaan tämmöisen rautaisen ja pirun painavan kehikon käsityöläiseltä puisten jalkojen tilalle ja nyt pöytä on paljon tyylikkäämpi ja sopii meidän nykyiseen tyyliin paljon paremmin.

Tässä sohvapöydässä on nyt sekin hienous, että jos tuo puunväri alkaa kyllästyttämään niin pöydästä on suhteellisen helppo tuunata eri värinen ja tyylinen. Toistaiseksi ollaan kuitenkin haluttu pitää se alkuperäisessä asussaan, koska samassa tilassa oleva kirjahylly ja tv-taso on kuitenkin samaa sarjaa.

Rautarungon teki käsityönä Viikin Paja Helsingissä viime keväänä ja tuo kehikko kyllä kestää kolhuja ja elämää vielä meidän ajan ohitsekin. Viikin Pajan kanssa oli helppo asioida. Laitoin sähköpostilla vain selostuksen, että minkä kokoinen ja näköinen kehikon pitäisi olla ja referenssikuva, jonka löysin netistä ja parin viikon sisällä Mösjöö kävi rautarungon hakemassa. Tykkään koko pöydästä ihan pöljänä ja erityisesti, koska sain pitää osan siitä isän tekemästä pöydästä.

*Postauksessa mainoslinkki

Mä tykkään ihan pöllönä oliivipuusta viherkasvina ja sisustuselementtinä, mutta kuten kuvasta näkyy, se ei selvästikään ole mulle sopiva kasvi.

Ostin tuon pienen oliivipuun joskus muistaakseni loppukesästä ja nyt jo ollaan tässä tilanteessa, että raukassa on hädintuskin muutama lehti enää jäljellä, jotka nekin tippuilee yksitellen ja siitä on lähinnä ranka enää jäljellä :(

Mulla on tapana, että kastelen kaikki viherkasvit joka perjantai, eli kerran viikossa. Enkä nyt yhtään tiedä, että onko se liikaa vai liian vähän oliivipuulle. Tietääkö joku muu? Muut mulla olevat viherkasvit elelevät oikein mukavasti tuolla kerta viikkoon kastelulla, mutta tämä otti siitä nokkiinsa.

Joulun aikoihin laitoin oliivipuun vihdoinkin roskiin menetettynä tapauksena ja laitoin väliaikaisesti joulutähden sen tilalle, mutta tämä tuskin on kauhean pitkäaikainen ratkaisu, vaikka se toistaiseksi vielä ihan kivalta näyttääkin.

Mä ehdottomasti haluaisin, että mulla olisi tässä työpöydän läheisyydessä joku viherkasvi, mutta mietin, että mikä mulla pysyisi elossa… Vinkkejä?

Mä olen ihannoinut vanhoja huonekaluja ja esineitä suunnilleen koko aikuisikäni ja olenkin ollut jonkun tasoinen historiahörhö jo teini-ikäisestä saakka. Pitkään olin kuitenkin sitä mieltä, että moderniin sisustukseen ei voi yhdistää selvästi vanhoja huonekaluja, mutta nykyään olen täysin päinvastaista mieltä ja pyrin siihen, että kotona kohtaa sekä uusi että vanha saumattomasti.

Viime keväänä sain Paapan perintönä joitakin vanhoja esineitä ja ne onkin löytäneet kotinsa meiltä. Tämä kullanvärisissä kehyksissä oleva taulu ihastuttaa olohuoneessa kulmikkaan harmaan sohvan, Block-valaisimen ja sirkusvalojen seurassa. Jollain tavalla tästä kohdasta on tullut yksi mun uusista suosikeista meidän kodissa.

Myös tämä vanha tikittävä seinäkello tuli meille samasta osoitteesta. Kellon tasainen tikitys on jotenkin erittäin kodikasta ja rauhoittavaa. Kello löysi paikkansa eteiskäytävältä tauluhyllyjen vierestä. Tuo Kertun kuva aiheuttaa edelleen palan kurkkuun, kun sen kohdalle hetkeksi pysähtyy.

Työhuoneen seinälle päätyi Paapan vanha seinäryijy (tai miksi tämmöistä ”karvatonta” versiota nyt kutsutaankaan), jossa on vuosiluku 1872, eli tämä on luultavasti mun iso-isoäidin tai iso-iso-isoäidin tekemä. Äiti ei osannut sitä aivan varmaksi kertoa. Nyt se kuitenkin hengailee meidän helsinkiläisessä kerrostaloasunnossa. Vähän tekisi mieli vaihdella murretumman sävyisiksi noita sohvatyynyjä tuosta alta, mutta en ole vielä osunut mieleisiini, joten näillä mustavalkoisilla mennään vielä toistaiseksi.

Mitä mieltä te olette uuden ja vanhan yhdistämisestä sisustuksessa?